Stora-Enso

Aikoo rakentaa ison sellutehtaan Kiinaaan. Mielestäni olisivat voineet tarjoutua rakentamaan sen Suomeen. Joillakin ehdoilla. Esimerkiksi että saunalisiä ei makseta tai jotain sinnepäin.

Työvoimaa ja raaka-ainetta olisi meillä olemassa. Se olisi sitten eri asia, olisiko Jouko Ahonen hyväksynyt, että Saunalisiä ei makseta.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suuntaus on ollut isojen tuotantolaitosten siirtyminen nk. halpamaihin.
Työvoimaa on ja halvalla, mitä on sitten tuotannon nettovoitto ja onko sekin sitten salaisuus mihin se ajan myötä sijoitetaan.
Tosin siellä kasvatetaan myös raaka-aineet tuotantoon, työllistäminen tuossa määrin on tosi iso, ja Kiinassa työvoimaa riittää, lakkoilukin on kiellettyä vai onkohan.

Verotus varmasti halvempaa sekä tuotannossa että palkoissa, olivathan kiinalaiset virkamiehet joku vuosi sitten tutustumasssa suomalaiseen verotukseen.
No- olisihan suomalaisetkin työpaikkoja tarvinneet, kuitenkin jo täällä puhutaan samaan aikaan työttömyydestä ja työvoimapulasta ?



Nokiakin sinne rakennutti isoja tuotantolaitoksia ja kotimaassa sitä mukaan jäi monta lasilinnaa tyhjilleen kotimaassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Reino´ kirjoitti:

Aikoo rakentaa ison sellutehtaan Kiinaaan. Mielestäni olisivat voineet tarjoutua rakentamaan sen Suomeen. Joillakin ehdoilla. Esimerkiksi että saunalisiä ei makseta tai jotain sinnepäin.

Työvoimaa ja raaka-ainetta olisi meillä olemassa. Se olisi sitten eri asia, olisiko Jouko Ahonen hyväksynyt, että Saunalisiä ei makseta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu