Kiinatabletti ja datakaapeli

Ostinpa tuossa taannoin enimmäkseen ihan huumorimielessä tuollaisen halvan MID-merkkisen android-kiinatabletin käytettynä.

Muuten näyttäisi ehkä kaikki muu olevan mukana paketissa mutta käsittääkseni jonkinnäköinen datakaapelikin tarvittaisiin,jota tässä ei ollut,enkä älynnyt edes myyjältä sen paremmin tiedustella asiaa ennen maksua,laitetta kun myytiin uudenveroisena ja sikälikin luulin että kaikki olisi mukana,vaan eipä nähtävästi sitten ollutkaan.

Sen verran olen tuota datakaapeliasiaa itse selvitellyt mm. YouTube-videoitten yms. kautta,että laitteessa lienee toki ollut tuo datakaapelikin tehtaalta lähtiessä,mutta on sitten "maailman tuiskuissa" johonkin jo hukkunut matkalla, ja kun laitteen datakaapelipaikka näytti vain jotenkin yllättävän tutulta,päätin kokeilla iPhonen kaapelin asettelua tabletin kaapelipaikkaan,ja sehän sopi siihen passelisti,ilman että pienintäkään väkivaltaa tarvitsi käyttää,tai edes harkita käyttävänsä.

En kuitenkaan uskaltanut kytkeä tabletti/kaapeli-yhdistelmää vielä tietokoneeseen,ennenkuin vähän selvitän että ovatko muut olleet samassa tilanteessa ja kokeilleet ehkä samaa, ja jos niin miten on käynty/miten homma on pelannut ?
10207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mulla on MID vehe, kiinasta tullu. Siinä oli mukana irtokalikka joka käy siihen "iphone" liittimeen, ja kalikassa on 2 usb ja 1 verkkopiuhan paikka. Eikö sulla ollu kalikkaa laatikos? Siihen samaan kalikkaan sit laitetaan g3 mokkula jos on tarvetta. Ilman kalikkaa tässä mun vehkees ei ole normi usb juttua ollenkaa. Joko olet kokeillu muita Androideja, Modroid muun muassa toimii paremmin mun koneella.

Äänestä

"Siinä oli mukana irtokalikka joka käy siihen "iphone" liittimeen, ja kalikassa on 2 usb ja 1 verkkopiuhan paikka. Eikö sulla ollu kalikkaa laatikos? Siihen samaan kalikkaan sit laitetaan g3 mokkula jos on tarvetta."

Juu,no olihan siinä se "kalikka" ja tiedän nuo liitäntäjutut,mutta se itse "kalikka" kyllä mielestäni tulee jo yksistäänkin niin heppoisesti koneen pohjaan/kylkeen kiinni,ettei se mielestäni kyllä siinä paikallaan pysy millään,varsinkin jos siihen vielä lisäpainoksi pistää sen mokkulan,että mokkulaakin jos tablettiin koittaisi sovitella,niin silloin paremmin kaapeli kävisi sen liittämiseksi koneeseen kuin tuo muovipalikka joka ei taatusti pysy edes,ja vielä mokkulan lisäpainolla ryyditettynä paikallaan siinä kyljessä,siis kiinni pitämättä.

"Joko olet kokeillu muita Androideja"..ja eipä noita ole vielä tullut kokeiltua.

Äänestä

Tee niinkuin minäkin, gorilla teippiä pala kalikan ja tabletin taakse, kyllä pysyy, n. 3x5cm. Mutta jos et sitä kalikkaa tarvi, niin sitten ei tarvita.

Äänestä

"Gorilla teippiä pala kalikan ja tabletin taakse, kyllä pysyy."..Kyllähän se tuolla pelillä jo luulisi pysyvän vähän paremmin paikallaan jos tuollatavalla käyttää,mutta taidan nyt toistaiseksi tyytyä kuitenkin tuohon HUAWEINn E5 WiFi-mokkulaan sen minkä nyt tuota mokkulalla käytänkin,ja pystyyhän sitä kotimodeeminkin WiFillä käyttämään,on ainakin nopeampi kuin mikään mokkula,ainakin täällä.Sitä,ja yleensäkin WiFillä kun käyttää,ei tarvitse mitään ulkopuolisia palikoita ja piuhoja olla roikkumassa tabletin kyljessä.

Äänestä

Täytyy vaan sanoo,että on kyllä sitten PIRUN H.I.T.A.I.T.A vehkeitä ainakin nuo kiinatabletit mitä olen vaan päässy testimään.Vaikka sitten olis tuo vekotin suht nopeenkin "lankanetin jatkona",niin on kyllä kun "täi tervassa" se toiminta.

Äänestä

Mini USB niisä on yleensä ihan aina!
se valittavana yleensä myös kaksisuuntaisena, asetuksista voi valita on lähtevä vai tuleva...

Äänestä
  • Ei kannata ostaa alle 1Ghz tablettia..
    Koska noi iPaadoksen käyttäjät pääsee muutoin hyppiin nenille..

    Yksiytiminen vähintään 1.5Ghz ja tupa 1.2Ghz
    Niin anterot ei jää jälkee iPaadokselle..

    Mielummin nopee yksiytimenen kuin hidas kaksi.. Koska vastausaika on siinä parempi vaihka kokonaisteho oliskin pienempi..
    nettisurfailu ei ole kovin raskasta touhua.

    Onnettomasta tabletista ei mene kuin hermot!, ellei sille ole täsmäköyttöä.

    Äänestä

Kyllä iPad,jo se eka,ja vaikka WiFi-mallikin hakkaa nuo "kiinanpaskat/budjettimallit" ,(vaikka niissä olis 3G:kin) mennentullen, ja näinollen on vain olemassa se yksi tablettien kingi.

Äänestä
  • Joo, mutta on sitten hinnassakin eroa, kiinatabletti 99€ ja aipad 799€, minä ainakaan en lelusta maksa 799 euroa vaikka olisi kuinka hyva. Tuosta "ei kannata ostaa alle 1Ghz tablettia" senverran että joskus ostettiin 800Mhz pöytäkoneita jotka maksoi nykyrahassa 3000 euroa, ja hyvin kannatti.

    Äänestä

"Joskus ostettiin 800Mhz pöytäkoneita jotka maksoi nykyrahassa 3000 euroa, ja hyvin kannatti." ..Joo,no se oli joskus se,ja sen ajan tarpeisiin passeli, ja sen ajan arvostelujen mukaan silloin huippua,nykyään on eri kujeet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Chinatabu kirjoitti:

Ostinpa tuossa taannoin enimmäkseen ihan huumorimielessä tuollaisen halvan MID-merkkisen android-kiinatabletin käytettynä.

Muuten näyttäisi ehkä kaikki muu olevan mukana paketissa mutta käsittääkseni jonkinnäköinen datakaapelikin tarvittaisiin,jota tässä ei ollut,enkä älynnyt edes myyjältä sen paremmin tiedustella asiaa ennen maksua,laitetta kun myytiin uudenveroisena ja sikälikin luulin että kaikki olisi mukana,vaan eipä nähtävästi sitten ollutkaan.

Sen verran olen tuota datakaapeliasiaa itse selvitellyt mm. YouTube-videoitten yms. kautta,että laitteessa lienee toki ollut tuo datakaapelikin tehtaalta lähtiessä,mutta on sitten "maailman tuiskuissa" johonkin jo hukkunut matkalla, ja kun laitteen datakaapelipaikka näytti vain jotenkin yllättävän tutulta,päätin kokeilla iPhonen kaapelin asettelua tabletin kaapelipaikkaan,ja sehän sopi siihen passelisti,ilman että pienintäkään väkivaltaa tarvitsi käyttää,tai edes harkita käyttävänsä.

En kuitenkaan uskaltanut kytkeä tabletti/kaapeli-yhdistelmää vielä tietokoneeseen,ennenkuin vähän selvitän että ovatko muut olleet samassa tilanteessa ja kokeilleet ehkä samaa, ja jos niin miten on käynty/miten homma on pelannut ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu