Seppälän prisma

Kakarat ja niiden lapset! Niin juuri. Aikuiset pahimpia pentuja ja kakaroita lapsineen.
Perunapellossakin on perkele enemmän kasvatettuja mukuloita kuin Suurissa liikemyymälöissä!
6379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mikä on Suuri liikemyymälä??

Äänestä

EIköhän ne pahimmat kakarat kaupoissa ole aikuisia, ei ainakaan ne lapsiperheet!

Harvoin näkee, että vanhemmat antavat lastensa tehdä mitä sattuu.

Törkeätä käytöstä ja sivistymätöntä ennen kaikkea es. se, kun joku hienosti pukeutunut, omasta mielestään parempiin kuuluva mies tai nainen röyhkeästi ottaa käyttöön ne kärryt, joissa on päällä pienelle lapselle tarkoitettu kaukalo, eikä kaupassa mukana ainakaan ole yhtäkään pientä lasta.

Kyllä törkimyksiä saa pääosin etsiä muualta kuin lapsiperheistä!

Äänestä

Pahimpia on kaupoissa keskelle käytäviä "julkiintuvat lehmät" eli karja sumppuuntuu mölisemään keskelle väyliä, niin ettei ohitse pääse. Sitten kun näitä aivonsa menettäneitä joutuu vähän "hus, hus, lehmät pois alta" tönimään, niin johan mulkosilmät pyörähtelevät päässä siihen malliin, että omistamme koko kaupan ja saamme olla missä vaan ja miten vaan ja estää jopa kaupankäynnin, jos haluamme.

Äänestä
  • Joo, portieeri Seppälän Prismpaan ja vähän muihin kauppoihin, josko ne vähä-älyisemmätkin jotenkin havahtuisivat reaalielämään, kun portieeri hienoissa tamineissaan seisahtuisi heidän kohdalleen tiukka tuijotus kasvoillaan.....mutta "taikakeppi" pitäisi kyllä kuulua työvälineisiin, jotta saisi jästipäisemmät ämmät ja äijät huiskittua liikkeelle.

    Äänestä

  • portieeria tarvitaan kirjoitti:

    Joo, portieeri Seppälän Prismpaan ja vähän muihin kauppoihin, josko ne vähä-älyisemmätkin jotenkin havahtuisivat reaalielämään, kun portieeri hienoissa tamineissaan seisahtuisi heidän kohdalleen tiukka tuijotus kasvoillaan.....mutta "taikakeppi" pitäisi kyllä kuulua työvälineisiin, jotta saisi jästipäisemmät ämmät ja äijät huiskittua liikkeelle.

    Seppälän Prisma on perinteisesti vanhemman väen kohtaamispaikka varsinkin aamuisin. He ovat vuosikymmeniä tottuneet tulemaan samaan parkkiruutuun ja vanhuksillahan on vaikeuksia oppia uusia reittejä. Siellä kuulee vielä joskus jatkosodan melskettä ja kuinka suuri ikäluokka saatiin alulle. Ao. myymälän Alkokin on heidän suosiossaan, siellä kun saa vielä sitä perinteisen jäykkää palvelua johon he ovat tottuneet aikoinaan. Toinen huomiota kiinnittävä ryhmä on kauppaa päiväkerhona pitävät joutilaat, turhautuneen näköiset kotiäidit joilta on unohtunut sana kasvatus kokonaan. No, onneksi meillä on kunnollinen vaihtoehto siinä ihan lähellä.

    Äänestä

  • Huomiotavaan kirjoitti:

    Niinpä poliisi on ämmänlänkyröille saatava ja pikaisesti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

turhautunut kirjoitti:

Kakarat ja niiden lapset! Niin juuri. Aikuiset pahimpia pentuja ja kakaroita lapsineen.
Perunapellossakin on perkele enemmän kasvatettuja mukuloita kuin Suurissa liikemyymälöissä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu