Krapula päiviä

4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Suojelupoliisissa on ollut työntekijöiden mielestä päihdeongelmia ja krapulapäiviä, kertoo Suomen Kuvalehti.

Lehden haltuunsa saaman ilmapiiritutkimuksen mukaan kaikki johto ja johdon tuki -nimisen yksikön työntekijät katsoivat vuonna 2010, että työyhteisössä on melko varmasti päihdeongelmia. Puolet vastanneista katsoi, että asiaan suhtaudutaan välinpitämättömästi. Niin ikään puolet kertoi havainneensa päihteisiin liittyviä ongelmia, kuten krapulapäiviä ja myöhästymisiä.

Vastavakoiluyksikön vastanneista vajaat kaksi kolmasosaa piti päihdeongelmia melko varmoina. 44 prosenttia oli havainnut poissaoloja päihteiden takia.

Sisäisten palvelujen yksikön vastaajista 41 prosenttia piti päihdeongelmia melko varmoina. Krapulapäivistä kertoi vähän useampi kuin joka kymmenes.

Supossa työskentelee yli 200 ihmistä. Henkilöstöbarometriin vastasi yli puolet heistä.

Supon viestintäpäällikkö Liinu Lehto-Seljavaara ei kommentoinut lehdelle ilmapiiritutkimusta. Se on hänen mukaansa sisäiseen käyttöön laadittu asiakirja.

Äänestä
  • Mitähän muuta tuollainen organisaatio vuotaa...
    NYT on kyllä kansan oikeusturva ja turvallisuus vaarassa...

    Äänestä

  • hfhuoahg kirjoitti:

    Mitähän muuta tuollainen organisaatio vuotaa...
    NYT on kyllä kansan oikeusturva ja turvallisuus vaarassa...

    Mitenkähän kansan oikeusturva ja turvallisuus riippuu SUPOn tekemisistä. Supo ei tutki kansalaisille tulevia uhkia , vaan ainoastaan valtaapitävien ja yritysten kokemia uhkia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Repäses siitä ;) kirjoitti:

http://areena.yle.fi/video/1332275253886

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu