Olisin kiinnostunut muidenkin väsyneiden sijaisvanhempien tilanteista, en nimittäin usko olevani ainoa.
Mikä on saanut sinut väsymään "parhaiten"? Lapsi itse, vanhemmat tai jokin muu???
Minut on saanut väsyksiin lapsi ja hänen käytöksensä. Tyttö on 7v mutta käyttäytyy useimmiten kun 2-4vuotias. Hänen sosiaalinen käyttäytymisensä on epäkypsää ja ikätasoaan alemalla tasolla. Ymmärrän häntä ja asioita yleensä kiitettävästi mutta voi että minua sitten välillä ärsyttää todella. Bio vanhemmista äiti on myös tosi ärsyttävä, hänellä ei ole tiedettävästi päihdeongelmaa vaan mielenterveys/sosiaalisen käyttäytymisen ongelmia.Arvostelu ja typerät neuvot ja päätelmät oksettavat minua välillä. Äiti yrittää saada lapsensa huoltajuutta takaisin ja uskooo siihen itsekin ja puhuu siitä myös lapselle, lisäksi hän pieksää minua usein raamatulla tekstiviestein ja milloin mitenkin. Joskus tekis mieli sanoa niin suorat sävelet sille että menis leipäläpi umpeen vähäksi aikaa, mutta tuskinpa se menis yltyis vaan, mut että väsyttää välillä koko touhu. Onko minulla kanssa eläjiä?? tuntuuko teistä koskaan samalta??
Mikä on saanut sinut väsymään "parhaiten"? Lapsi itse, vanhemmat tai jokin muu???
Minut on saanut väsyksiin lapsi ja hänen käytöksensä. Tyttö on 7v mutta käyttäytyy useimmiten kun 2-4vuotias. Hänen sosiaalinen käyttäytymisensä on epäkypsää ja ikätasoaan alemalla tasolla. Ymmärrän häntä ja asioita yleensä kiitettävästi mutta voi että minua sitten välillä ärsyttää todella. Bio vanhemmista äiti on myös tosi ärsyttävä, hänellä ei ole tiedettävästi päihdeongelmaa vaan mielenterveys/sosiaalisen käyttäytymisen ongelmia.Arvostelu ja typerät neuvot ja päätelmät oksettavat minua välillä. Äiti yrittää saada lapsensa huoltajuutta takaisin ja uskooo siihen itsekin ja puhuu siitä myös lapselle, lisäksi hän pieksää minua usein raamatulla tekstiviestein ja milloin mitenkin. Joskus tekis mieli sanoa niin suorat sävelet sille että menis leipäläpi umpeen vähäksi aikaa, mutta tuskinpa se menis yltyis vaan, mut että väsyttää välillä koko touhu. Onko minulla kanssa eläjiä?? tuntuuko teistä koskaan samalta??
Vastaukset 13
Vanhimmat
Et ole ainoa. Minulla myös on välillä vaikeuksia 'sietää' biojen käyttäytymistä. Neuvoja satelee. Yritän olla välittämättä, mutta joskus ja useinkin tympii. Milloin pitäisi jättää tuttia pois ja seuraavalla kerralla tuntuu ettei sitä saa jättää vielä kun lapsi saa siitä turvaa. Sitten tämä pottatouhu. 1v3kk iästä on kyselty joko sitä käydään potalla ja vieläkö on vaipat... Ja koululaisilla menisi koulu paremmin kun toimisin niin ja näin... Ja kaikkein ärsyttävintä on se kun alkaa humalaisten soittorumba. Silloin näen todella punaista. Ja näitä aiheita piisaa. Mutta ei voi kuin pitää mölyt mahassa piestä vaikka mattoja tai sohvatyynyjä =)
Lapset osaavat myös olla välillä vaikeita. Käyttäytymismallit isommilla ovat bioilta. Ollaan itsekkäitä ja epäempaattisia. Kaikki mitä muut saa on itseltä pois, vaikka todellisuudessa näin ei olisi. Mutta jos minä en saa niin ei muutkaan saa saada. Vika on aina kaikissa muissa, ei koskaan itsessä...
Mutta elän toivossa että saamme heidät toimimaan ja ajattelemaan edes jossain asioissa kuten meillä toimitaan ja ajatellaan. Toivossa on hyvä elää!
Kyllä minustakin usein tuntuu että mitenkähän sitä
on nuo biologiset lapsensa osannut hoitaa kun ei ollut niin hyviä neuvoja saatavilla silloin. Ymmärrän toki että heille lapsen menetyson tiukka paikka ja he haluavat edes jollakinlailla kuulua lapsen elämään vielä ja siksi jakelevat neuvojaan ja etsivät meistä vikoja, onhan paljon helpompi löytää vikoja muista kun itsestään. Itse olen tehnyt oman pääni mukaan koska olen sen hyväksi havainnut, mielestäni biovanhemmilla on oma mahdollisuutensa ollut ja mennyt, miksi eivät silloin toimineet toisin?!!!
Mielestäni muutenkin systeemi "vanhempien oikeudet ja velvollisuudet" eivät toteudu loogisesti, sillä biovanhemilla on näitä molempia just niin kauan kun tehdään huostaanotto, sen jälkeenkin heillä on vain oikeuksia, mutta meillä pelkkiä velvollisuuksia, ei ole helppoa ei.Mihin katoaa vanhempien velvollisuudet, oikeudella he hakevat purkua ja huoltajuutta, mutta eivät pysty totettamaan velvollisuuksiaan. Ja juuri se että vanhemmat syöttävät lapsilleen jotakin niin paksua että se haittaa heidän sopeutumistaan sijaisperheeseen on vihonviimeistä, mutta hattua täytyy nostaa lapsille kun osaavat olla niin lojaaleja vanhemmilleen, vaikka se usein ei ole heidän etunsa mukaista. Jaksamista sullekin.
Puhut niin tuttua juttua! Tuo uskontokin ilmeisesti kuuluu monille bioäideille.
Se on myös yksi keino saada lapsi takaisin.
Minä olen myös usein väsynyt lapseen, mutta useimmiten olen väsynyt sossuihin ja muka ammattiauttajiin, eli last.psyk.osastoon. Heidän pitäisi mielestäni auttaa ja tukea, mutta mitä? Haukutaan ja etsitään syytä sijaisperheestä, jos lapsi voi huonosti. Ammatti-ihmiset lähtevät mukaan mitä nämä sairaat lapset sepustavat ja heidän äitinsä. Käsittämätöntä!!!! Eikä tämä ole vain yhden sijaisperheen ongelma, vaan tunnen monta, jotka taistelevat samojen ongelmien kanssa.
On todella väärin ajatella että pelkkä uskoon tuleminen muuttaa kaiken kauniimmaksi.Usein "uskoon" tuleminen on korvike/tilalle hankittu tapa elää kun yrittää pysyä kaidalla tiellä, mutta kauanko se tyydyttää elämää?? Raskaita ihmisiä!!!!
Minulla on juuri nyt sellainen tilanne että lapsen ei tarvitse kovin paljoa tehdä niin olen räjähdyspisteessä, on ihan pakko vaihtaa huonetta tai sanoa että mene nyt jonnekin muualle vähäksi aikaa sillä olen huonolla tuulella. Sosiaalitoimi vain etsii ja odottelee lisää näyttöä että lapsi oireilee esim. äidin tapaamisiin aika rankasti kun äiti ei käytä päihteitä. Puhelut eronneilta biovanhemmilta tulee kerran viikossa= 2 x viikossa ja se on mielestäni rasittavaa kun lapsen täytyy soitella heille vuoroviikoin, yritä siinä nyt aina muistaa että kumman soittovuoro jne tällä viikolla. Joskus ihmiset vielä tuovat julkeasti esiin että saahan niistä kunnon rahat jne...voi hitto kun saiskin, kyllä minä sanon että ilmaista työtä sitä saa tehdä, että jos jotakuta raha motivoi tähän työhön pitää olla todella älyvapaa.
Uskonnon tuputusta on myös sijaisperheissä. Meillä on menty äärestä toiseen. Ensimmäinen perhe oli ateisteja seuraava helluntailaisia ja kumpikin tuputti lapselle omaa näkemystään ja neuvoja siitä kuinka 15-vuotias voi erota kirkosta.
joo, olen kuullut ennenkin että sijaisperheissäkin saattaa tällaista tapahtua. Meidän vakaumustamme kysyttiin ennen ryhtymistämme sijaisperheeksi ja kerroimme olevamme ev.lut.srk. kuuluvia, emme mitään "himouskovaisia" mutta uskomme kuitenkin. Lapsesta tiedän sen verran että vanhemmat kuuluvat helluntai seurakuntaan emmekä aio millään muotoa kääntää lasta erisuuntaan, olemmekin sopineet vanhempien kanssa että perus luterilainen kasvatus on ok, mutta he itse saavat hoitaa uskonasiansa omalla tavallaan me emme tuputa mitään, voimme tosin keskustella asioista.Lapsen kirkosta erominen ei mielestäni ole sijaisvanhempien asia vaan tietyssä iässä nuoren oma asia ja nuorempana biologiseten vanhempien ja lapsen välinen asia, meille kuuluu vain kasvatusvastuu ja jaettu vanhemmuus.
Suuret sympatiat teille tämän keskusteluketjun osallistujille! Minä katselen noita samoja ongelmia erityisopettajan näkökulmasta ja hämmästelen, miten sijaisperheiden vanhemmat jaksavat. Aivan samaa soopaa olen kuunnellut ja tulen jatkossakin kuuntelemaan biovanhempien puolelta. Heillä on todellakin vain ne oikeudet ja velvollisuuksille on saanut jättää hyvästit.
Toivottavasti löydätte pieniä ilon pilkahduksia arkeenne. Kummasti niitä näkyy tulevan vastaan kaikkein kurjimmissa oloissakin eläneiden lasten elämään, kun vain jaksamme olla sitkeitä ja sitkeitä ja sitkeitä... Jos voisin, niin halaisin teitä!
välillä ylhäällä ja sitten taas pohjia nuollen.
kyllä meillä on oikeus tuntea normaalia tuskaa ja ahdistusta oirehtivan lapsen edessä. muistaen, että aika usein se ahdistus ja raivoa on kuitenkin sitä siirrettyä lapsen sanatonta tuskaa, jonka me tunneherkkinä imememme itseemme ja joille tunteille me annamme muodon.
onpa taas helppo sanoa ja kirjoittaa kun oma pahin kriisi on jo kahden kuukauden takana!!!
pahinta on minusta lukkiutunut, sisäänpäin oirehtiva "mölö"lapsi, joka ei osaa todellakaan sanoin kuvata tuntemuksiaan vaan kaikki on kaivettava hänestä ulos. ja samaan aikaan suku ympärillä kehuu kuinka osaava, taitava, pärjäävä, ihmeellinen lapsi onkaan. oikea herran lahjakkuus... juupa juu. ollaan ihan eri avaruuksissa.
omaa voimantankkaus-pistettä minä kaipaan. jotain lähdettä josta sasi itselleen uudet mehut, kun entiset ovat ovat lapseen valutetut.
kumpa hän edes liikkuisi ripeästi eikä kuin 90-vuotias vanhus, jalkoja laahaten selkä kumarassa.
mehut on mieto vertaus tähän kuivuuteen minä tarvitseisin lähteen josta virtaisi ihan nektaria, oikein sakeaa nektaria.
Tänänkin tyttö oli tapaamassa äitiään päivällä ja illalla ei uskaltanut ruveta yksin nukkumaan vaan pyysi päästä minun sänkyni viereen kun pelottaa niin paljon erinäiset asiat. Tuntuu uskomattomalta miten asiat vaikuttavat lapseen ja sosiaalitoimi ei tee muutoksia tapamisiin?????!!!!Onneksi viikon kuluttua voimme viettää mieheni kanssa kahdestaan viikon loman, ehkä se auttaa asioihin ja antaa voimia lisää.
meidän perheessä on 1 sijaistyttö ja välillä tulee tosi epätoivoinen olo kun tyttö on 6v mutta ei todella käyttäydy ikäisensä lailla.hänellä on "hyviä" aikoja ja sitten kun tulee taantuma piirtelee seiniin kynillä,karkailee,kiskoo koiria jaloista,vetäytyy,kiusaa toisia lapsia ja häntä on vahdittava kuin 2- vuotiasta.
vaikeaa on juuri se kun illalla kun hän käy nukkumaan ei tiedä mikä hänen tilanteeensa on aamulla,tilanne vaihtelee tosi rajusti.
noh,hän on ollut meillä 5 vuotta ja jotenkin tilanteeseen on sopeutunut mutta etenkin alussa esim.meille sanottiin neuvolassa että onko parisuhteessanne jotain mätää kun lapsi oireilee näin vaikka tiesivät lapsen lähtökohdat niin heti meistä etsittiin syytä.myöhemmin kun sain lapsen asiantuntevan lääkärin tutkimuksiin löytyi moneen ongelmaan lääketieteellinen selitys ja me saimme "synninpäästön":).vaikeimpina väsymyksen hetkinä yritimme puhua sos.työntekijöiden kanssa jos jotenkin voisi järjestää edes pari tuntia viikossa "lomaa"mutta ei onnistunut.ei sieltäpäin edelleenkään koskaan kysellä meidän kuulumisia tms,huoltosuunnitelmatkin tuntuu olevan heille vähän pakkopullaa tyyliin tullaan kun on pakko.
meillä on tämän 5 vuoden aikana ollut ainakin6eri sossua,yksi joka todella piti ainakin meidän puolia ja ajatteli meidän jaksamista joutui hyvin pian ulos talosta oli ilmeisesti liikaa sijaisperheisin päin kallellaan.
sen jälkeen kun tämä henkilö lähti onkin saanut kerjätä joka ainoaa senttiä jopa terapiakäynteihin jne.
Kuulostaa ihan kahelilta touhulta! Miksi sä annat oman elämäsi mennä metsään jonkun sijaislapsen takia? Pyytäkää sijoitttamaan lapsi laitokseen. Ei kaikista lapsista tule normaaleja eikä niitä tarttee toisten kestää. Entisaikaisessa elämässä nuo lapset olisivat jo karsiutuneet luonnonvalinnan mukana.
jos mirva kommentoit mun viestiin niin voihan asiasta noin mustavalkoisestikin ajatella mutta tässä on kysymys kuitenkin lapsesta eikä tulisi mieleenkään antaa häntä mihinkään laitokseen,kirjoitin kommenttia vain tuohon aiempaan että mikä sijaisvanhemmuudessa on mielestäni vaikeinta jne.
vaikka sijoitetut lapset ovat usein tänäpäivänä yhä useammin vaikeahoitoisia ja/tai sairaita se ei tarkoita sitä että he olisivat toivottomia tapauksia eikä heillä olisi oikeus elää he vain ovat nähneet liikaa elämän nurjaa puolta ja ovat itse kyllä täysin syyttömiä siihen mitä heille on tapahtunut.
Olen kuullut, että joillakin sijaisperheillä on ns tukiperhe. Eli vaikea lapsi käy kylässä toisessa perheessä, että sijaisperhe saa ladata akkuja.
Mielestäni tuo on hyvä keino.