Hei. Toivottavasti ei tule kovin pitkää tekstiä. Ei kukaan varmaan uskokaan tai sitten tilanne on vain sekoittanut minut jotenkin.
Koulussa on yksi tyttö. Se on hyvin kaunis, joskin vähän pienikokoinen (joka on mielestäni hyvä). Se on koulun fiksuin ja saa parhaat arvosanat melkein kaikesta. Se on semmoinen jääkuningatar. En sanoisi itserakas, mutta kuitenkin ylpeän oloinen ja pitää muita alempina. Sillä on aina fanilauma ympärillä ja se saa jatkuvasti rakkaudentunnustuksia. Kun joku tunnustaa julkisesti niin saa myös julkisen torjumisen ja nöyryytyksen. Koulun "koviksetkin" pelkää sitä, kun se laittoi yhden semmoisen itkemään.
Se on aina niin itsevarma ja ylpeä ja kun sen fanit paritti sitä koulun toiseksi fiksuimmalle, joka on ehkä komea tai jotain, niin se vaan sanoi, että se on liian huono hänelle.
Pari viikkoa sitten seisoin koulun (ulko) pääportaiden alapäässä. Yhtäkkiä se tyttö putosi jostain suoraan käsilleni (portaat oli jäässä). Se tapahtui niin äkkiä, huomasin vasta kun se oli sylissä. Kädet oli jotenkin sopivasti kai. Pidin sitä hetken sylissä typeryneenä ja sitten laskin alas. Se käyttäytyi hirveän ujosti, ihan eri tavalla kuin normaalisti. Se kiitti ja meni pois. Seuraavana päivänä se oli leiponut mulle jotain hyvää kiitokseksi. Ja käytös oli vieläkin ujompaa.
Sitten se pian tunnusti, että se pitää musta. Siis ei se ole ennen mitenkään katsonut, en ainakaan ole huomannut. Se myös oli heti varma, että en halua häntä ja että vihaan häntä ja jotain outoa. Oli vähän pöhkö olo ja yritin rauhoitella sitä ja jotenkin se sai sen käsityksen, että suostuin seurusteluun. En ole oikeastaan sitä vastaan, en vain ehtinyt sanoa mitään järkevää.
Nyt se muuttuu ihan lapseksi seurassani. Ihan kuin lemmikki. Hyppii innoissaan kun kehun tai silitän sitä. Se vain tulee jotenkin niin hassun iloiseksi kun katson sitä. Sen käytös on jotenkin niin viatonta ja se kerjää huomiota.
Muuten se kuitenkin käyttäytyy samoin kuin ennenkin, siis silloin kun se ei ole seurassani. Kukaan ei vielä tiedä, että seurustellaan. Halusin testata, kumpi on oikea persoona ja menin sen luo kun sillä oli faneja ympärillä. Se näytti ensin hyvin kiusaantuneelta ja ahdistuneelta. Laitoin kädet silleen kutsuvasti ja se iskeytyi rintaani vasten ja muuttui pikkulapseksi.
Siis mitä täh? En tiedä välittyykö tilanne hyvin tekstistä, mutta itse ainakin olen ihan sekaisin. Tilanteessa ei ole mitään järkeä. En tiedä, mitä itse ajattelen siitä tai hänestä. Tavallaan se on söpö, mutta jääkuningatar oli jotenkin myös siisti. Siis mitä oikein on meneillään? Ei kai kukaan osaa vastata, mutta jotenkin kaikki tapahtui niin äkkiä, että en tajua yhtikäs mitään. En ole edes varma, mitä tällä viestillä haen. Sen persoonan muutos on vaan jotenkin niin valtava.

Vastaukset 4
Vanhimmat
voih.. miksi et kerro hänelle sitä että et pidä hänen tyylistään käsitellä ihmisten tunteita?
jos sanot ettet halunnut oikein suhteeseen hänen kanssaan.. niin miksi sitten seurustelet NYT hänen kanssaan..
En sanonut, etten halua suhteeseen. En ollut ajatellut asiaa kovinkaan paljon. En minä asiaa inhoa. Tilanne on jotenkin niin sekava.
Jos julkisesti tunnustaa niin julkisesti saa tulla torjutuksikin. Ei tietenkään ilkeä tarvitse olla.
En oikein tiedä mitä sanoisin sille. Persoonan muutos on vaan niin suuri. Jääkuningattaren kanssa olisi hauska hallita maailmaa tasavertaisena kumppanina XD. Viaton yli-iloinen pikkutyttö on taas melkein liian lemmikkimäinen. Siis kun se aloittaa, niin se seuraa mua minne tahansa ja tekee mitä tahansa vain pyydän. Yritin sanoa sille, että ollaan tasavertaisia, se sanoi ymmärtävänsä, mutta käytös on yhä sama.
loppujen lopuksi onko kumpikaan niistä sen oikea persoona?
Uusi copypasta on syntyny 0/5