Tuolla meidän vajaat 2-vuotiaalla 4 kg painoisella nartulla meinaan. Rodulle tämä ei ole ns. tyypillistä niinkuin ehkä joillekkin roduille on.
Kaikki, siis todellakin nyt aivan kaikki on kokeiltu. Koira pissaa siis yksin ollessaan (toisen koiran kanssa) johonkin esillä olevista pedeistä, siis omalle aluselleen. Alla faktat.
- Koiralta on tutkittu pissanäyte, kuvattu rakko ja luusto (tai selkä), koiraa on kipulääkitty (ell.virheellisen diagnoosin vuoksi) ja verikokeet otettu. Koira on fyysisesti terve eikä pissaaminen johdu mitä ilmeisemminkään mistään kivusta, koska kipulääkitys ei vaikuttanut asiaan mitenkään.
- Koiran ruokavaliota on muutettu
- Yksin ollessaan erilaisia vaihtoehtoja on kokeiltu, rajattu tila eri muodoissaan, yhdessä ja erikseen toisen koiran kanssa. Samassa tilassa aidalla erotettuna, eri tiloissa jne. Mikään ei vaikuta.
- Koira syö Serene-Um tabletteja ja DAP on käytössä.
- Koiralle on puettu juoksuhousut, jos pissaaminen olisi vaan "ilkeyttä" ei vaikutusta.
- Koira on tietenkin opetettu sisäsiistiksi, kuten kaikki aikaisemmatkin koirani sekä sisäsiisteyskasvatusta on myös kerrattu. Koira syökin nykyisin petien välittömässä läheisyydessä, jos tämä jotenkin vahvistaisi ajatusta pidän tämän alueen puhtaana. Ei vaikutusta.
- Koira ei osoita mitään tyypillisiä eroahdistuksen merkkejä. Tuhoa tms. ja jää rauhallisesti yksin kotiin. Kuitenkin yllämainitut tähänkin ongelmaan liittyvät keinot kokeilussa.
- koira pystyy pidättelemään jopa 9 tuntia sillointällöin, eli pissaaminen ei ole pakon sanelemaa esim. liian pieni rakko.
- Koira ei juo vettä määrättömästi, veden säännöstely ei vaikuttanut pissaamiseen.
- Koirilla on hyvä suhde eli ei ristiriitoja lauamassa.
Olisikohan kellään ideoita, jotein niinkuin sellaista mitä en olisi vielä tullut ajatelleeksi ja tosiaan, olen ajatellut lähes kaikkea.
Erittäin visainen pissaongelma
2
231
Vastaukset
- tuttua touhua
Itselläni on herrakoira joka pentuajan on viettänyt ns häkkikoirana kasvatuskodissaan. Tullessaan meille pissasi petinsä koska merkkasi sen itselleen.
Yöllä pystyy olemaan vaikka 10 tuntia pissaamatta mutta kun jää muiden koirien kanssa niin merkkaa omansa. Vaiva on vuosien myötä helpottanut mutta kun uusi peti hankitaan ja vaikka siitä pestään vieraat hajut veks niin varmaan pissataan. Mut onnex herra on kääpiörotua ja pesukone pelittää. - älä rankaise
hei, minun koirallani oli myös pissaamisongelma. olin päivät opiskeluissa ja koirani oli yksin sen aikaa. tulin siihen tulokseen kaikki vaihtoehdot ajateltuani, että pieni koirani rakasti ja ihaili minua niin paljon että lirautteli alleen yksin ollessaan. koirani ei tuhonnut paikkoja eikä muuten osoittanut minkäänlaista eroahdistusta. heräsin huomaamaan kaverin puutteen, kun naapurin lapset kertoivat pienen koirani istuvan tunti kausia sänkyni reunalla ja katselevan ikkunasta ulos. märkä läntti peitollani paljasti ikävän ja yksinäisyyden. ostin koiralleni koirakaverin ja tilanne helpottui mutta ratkaisevasti vasta kun jäin opiskeluiden jälkeen kotiin ja vietin aikaa pienen ystäväni kanssa enemmän. syli ja hellittely auttaa, koiran luottamus on maailman kallein asia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701083
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132847- 84783
- 51728
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55529Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294525Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37521Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53464