Ja niin se alkoi. Meidän kahden yhteinen tarinamme. Sinä kauniina iltapäivänä, bussipysäkin katon alla, raikkaan kesäsateen ropistessa ympärillämme. Minä katsoin sinuun ujosti hymyillen, sinä katsoit minuun vihjaillen kulmiesi alta, kuin odottaen tilaisuutta varastaa sydämeni. Linnut lauloivat ympärillämme ja enkelit soittivat taivaissa kultaisia säveliä vain meille kahdelle. Tuulikin tuntui hyväilevän meitä, hitaasti työntäen vartalosi kiinni minuun. Kaikki oli niin täydellistä ja ihanaa, ettei sellaista löydä edes roskaromaaneista, minä kuvittelin. Voi, kuinka väärässä olinkaan!
Sinä lähettelit minulle kukkia, punaisia villiruusuja ja kasoittain suklaarasioita, joiden sisällön minä syötin naapurin lapsille. En kehdannut tunnustaa sinulle olevani allerginen kaakaolle ja luoja ties mille muulle. Sinä niin ihannoit vanhoja amerikkalaisia elokuvia, joissa miehet vielä olivat miehiä ja naiset naisia, sinä sanoit. Halusit käyttäytyä kuin paraskin herrasmies ja sulattaa sydämeni hiljaa, mutta varmasti. Kietoa sieluni sinun sieluusi silkkisellä hämähäkinverkolla ja pitää ne yhdessä ikuisesti. Minäkin halusin. Voi, kuinka väärässä olinkaan!
Esittelit minut vanhemmillesi tulevana miniänä ja lastesi äitinä. Minä aivan loistin onnea ja leijuin jo vaarallisissa korkeuksissa unelmineni. Perheesi toivotti minut tervetulleeksi joukkoonsa ja he avasivat lämpimän sylinsä minulle varauksetta. Olin juuri sellainen tyttö, jonka vanhempasi olivat sinulle rukoilleetkin, äitisi tunnusti minulle. Hän oli niin kultainen ja rakastettava touhutessaan keittiössään leipomassa pullaa ja keittäessään kahvia.
Omat vanhempani rakastuivat sinuun nopeammin (jos se edes on mahdollista) kuin minä. Isä antoi sinulle suuren sikarin ja yhdessä te istuitte puutarhassamme grillaamassa juustomakkaroita, niitä, joista minä niin pidän. Kaikki oli täydellistä. Sinä olit täydellinen. . Voi, kuinka väärässä olinkaan!
Kosit minua eräänä aamuna vessassa, juuri kun olin pesemässä hampaitani ja minun oli vaikea vastata myöntävästi kosintaasi. Suuni oli täynnä vaahtoa ja kesti vähän aikaa huuhdella se pois. Sinä jaksoit odottaa. Istuit kylpyammeessamme ja annoit veden valua yli laidan, tuijotit vain minua odottaen jännittyneenä vastaustani. Vedit minut kuumaan veteen seuraksesi ja pidit sylissäsi nauraen iloisesti, aivan kuin suuri kivi olisi vierinyt harteiltasi ja pilvet olisivat jälleen antaneet tilaa auringolle. Se oli päivänpaistetta, se!
Menimme naimisiin, lyhensimme lainaamme, olimme ylitsevuotavan onnellisia ja suunnittelimme lapsen hankintaa. Rakastin hymykuoppaasi, rakastin unisia silmiäsi aamuisin, rakastin hiljaista tuhinaasi, kun nukuit ja sitä omituista tapaasi sitoa kengännauhasi, saaden ne hetkessä umpisolmuun, joita ei kukaan saanut koskaan auki. Rakastin sinua enemmän, kuin yö päivää. Enemmän kuin maa taivasta. Enemmän kuin vesi tulta.
Se aamu valkeni kylmänä ja pimeänä. Sinä suutelit huuliani, ennenkuin lähdit ulos ovesta. Minä toivotin hyvää työpäivää ja maistelin kahvinmakua kielelläni, jonka olin saanut sinulta. Itse join aamuisin aina teetä. Katselin sinua ikkunasta ja vilkutin sinulle, kun starttasit auton ja peruutit pihaltamme pois.
Odotin sinua päivällä kotiin töistä. Istuin olohuoneen sohvalla ja tuijotin kelloa. Viisarit liikkuivat nopeasti, mutta sinua ei vain kuulunut. Soitin pomollesi, mutta olit kuulemma lähtenyt jo kotiin. Sinä et koskaan päässyt perille. Ajoit päin puuta ja kuolit. Jätit minut yksin unelmieni, toiveideni ja pelkojeni kanssa. Jätit minut yksin surun keskelle, joka ei koskaan hellitä.
Kun lapsemme kysyy, missä isi on, mitä minun kuuluisi vastata hänelle? Taivaassa? Helvetissä? Mitä väliä sillä enää on, ethän ole meidän luonamme...
Sinä lähettelit minulle kukkia, punaisia villiruusuja ja kasoittain suklaarasioita, joiden sisällön minä syötin naapurin lapsille. En kehdannut tunnustaa sinulle olevani allerginen kaakaolle ja luoja ties mille muulle. Sinä niin ihannoit vanhoja amerikkalaisia elokuvia, joissa miehet vielä olivat miehiä ja naiset naisia, sinä sanoit. Halusit käyttäytyä kuin paraskin herrasmies ja sulattaa sydämeni hiljaa, mutta varmasti. Kietoa sieluni sinun sieluusi silkkisellä hämähäkinverkolla ja pitää ne yhdessä ikuisesti. Minäkin halusin. Voi, kuinka väärässä olinkaan!
Esittelit minut vanhemmillesi tulevana miniänä ja lastesi äitinä. Minä aivan loistin onnea ja leijuin jo vaarallisissa korkeuksissa unelmineni. Perheesi toivotti minut tervetulleeksi joukkoonsa ja he avasivat lämpimän sylinsä minulle varauksetta. Olin juuri sellainen tyttö, jonka vanhempasi olivat sinulle rukoilleetkin, äitisi tunnusti minulle. Hän oli niin kultainen ja rakastettava touhutessaan keittiössään leipomassa pullaa ja keittäessään kahvia.
Omat vanhempani rakastuivat sinuun nopeammin (jos se edes on mahdollista) kuin minä. Isä antoi sinulle suuren sikarin ja yhdessä te istuitte puutarhassamme grillaamassa juustomakkaroita, niitä, joista minä niin pidän. Kaikki oli täydellistä. Sinä olit täydellinen. . Voi, kuinka väärässä olinkaan!
Kosit minua eräänä aamuna vessassa, juuri kun olin pesemässä hampaitani ja minun oli vaikea vastata myöntävästi kosintaasi. Suuni oli täynnä vaahtoa ja kesti vähän aikaa huuhdella se pois. Sinä jaksoit odottaa. Istuit kylpyammeessamme ja annoit veden valua yli laidan, tuijotit vain minua odottaen jännittyneenä vastaustani. Vedit minut kuumaan veteen seuraksesi ja pidit sylissäsi nauraen iloisesti, aivan kuin suuri kivi olisi vierinyt harteiltasi ja pilvet olisivat jälleen antaneet tilaa auringolle. Se oli päivänpaistetta, se!
Menimme naimisiin, lyhensimme lainaamme, olimme ylitsevuotavan onnellisia ja suunnittelimme lapsen hankintaa. Rakastin hymykuoppaasi, rakastin unisia silmiäsi aamuisin, rakastin hiljaista tuhinaasi, kun nukuit ja sitä omituista tapaasi sitoa kengännauhasi, saaden ne hetkessä umpisolmuun, joita ei kukaan saanut koskaan auki. Rakastin sinua enemmän, kuin yö päivää. Enemmän kuin maa taivasta. Enemmän kuin vesi tulta.
Se aamu valkeni kylmänä ja pimeänä. Sinä suutelit huuliani, ennenkuin lähdit ulos ovesta. Minä toivotin hyvää työpäivää ja maistelin kahvinmakua kielelläni, jonka olin saanut sinulta. Itse join aamuisin aina teetä. Katselin sinua ikkunasta ja vilkutin sinulle, kun starttasit auton ja peruutit pihaltamme pois.
Odotin sinua päivällä kotiin töistä. Istuin olohuoneen sohvalla ja tuijotin kelloa. Viisarit liikkuivat nopeasti, mutta sinua ei vain kuulunut. Soitin pomollesi, mutta olit kuulemma lähtenyt jo kotiin. Sinä et koskaan päässyt perille. Ajoit päin puuta ja kuolit. Jätit minut yksin unelmieni, toiveideni ja pelkojeni kanssa. Jätit minut yksin surun keskelle, joka ei koskaan hellitä.
Kun lapsemme kysyy, missä isi on, mitä minun kuuluisi vastata hänelle? Taivaassa? Helvetissä? Mitä väliä sillä enää on, ethän ole meidän luonamme...
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tässä on tyyliä. En osaa eritellä, miksi, mutta jotain ihanan anglosaksista tässä on.
P.S. Kielioppinen huomautus: "... Meidän kahden yhteinen tarinamme." Jätä pois: meidän kahden ja jää: "Ja niin se alkoi. Yhteinen tarinamme."
Hypnoottista. Sinusta tulee vielä jotain, jos vain pysyt anglosaksisuudessa. Huutomerkkejä voisit vähentää.
Mitä ihmettä anglosaksisuus on tarkoittavinaan tässä yhteydessä?
Kiitos ihanasta palautteesta...anteeksi typeryyteni, mutta mitä tarkoittaa sana anglosaksisuus?
"Britannian 400-luvun puolivälissä valloittaneiden germaanikandojen nimi, pääasiassa sakseja, angleja.
Tästä voitaneen päätellä: englantia spiikkaavat kansat.
...En kyllä löydä itse mitään angloa tekstistä. Mutta väliäkös tuolla.
Lakatkaa jostain anglosaksisuudesta höpiseminen, kun se ei selvästikään liity asiaan millään tavalla. :)
Mutta. Tarina oli mielestäni hyvä (tänään olen joutunut sanomaan tuon huolestuttavan usein), ja se 'voi kuinka väärässä olinkaan'-jankutus lähes joka kappaleen lopussa oli ilmeisesti tarkoituksellista, tosin melko ärsyttävää. Varsin herttaisesti kuvattu tuota nuorta lempeä. :D
Minusta tarina oli - hmm - hupaisa. Minusta on järkyttävää, jos ihmiset kirjoittavat omista kokemuksistaan, ja menen nimittämään sitä "hupaisaksi", mutta täytyy tarkastella tekstiä tekstinä ja mahdollista empatiaa jonain ihan muuna.
Tuo anglosaksisuus kyllä minuakin mietitytti, että mitä sillä mahdettiin ajaa takaa. Ehkä se oli vain hauska heitto. Jos tässä sitten olikin jotain, se olisi voinut olla angloamerikkalaista hömppää, mutta miksei yhtä hyvin bollywoodilaista. Kun tuntuvat sinne Intiaan autojakin saaneen.
Joitakin ihan kelpo juttuja, joista olisi voinut kehitellä enemmän, esim. sinäsnä kliseinen kosinta, mutta jos siihen olisi kirjoittanut hampaanharjausdialogin, tulos olisi voinut olla mehevä.
Sanotaanko niin, että sanat on sinänsä aseteltu peräkkäin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan vailla ihmeempää omaperäisyttä tosin, mutta sokeria tässä riittäisi usempaan humalaan.
Pakko kai kertoa, ettei tämä stoorini perustu millään lailla elävään elämään. Ja mainittakoon vielä, että se syntyi päässäni sitä mukaa kun kirjoitin sitä, johon meni parisen minuuttia.
Täyttä lässyn lässyä omasta mielestäni, mutta kyllähän sen nyt lukea jaksaa, kun ei ole pituudella pilattu =)
Kohdenna huomiosi johonkin toiseen aiheeseen, johonkin ei-lässynlässyyn. Tulosta voi syntyä.
Tulosta voi syntyä? Onko tämä nyt sitten ymmärrettävä niin, että teksti, josta sinä et pidä, ei ole kirjoittamisen arvoinenkaan? Ja sen kirjoittaja vielä arvottomampi?
Jos keskittyisit positiiviseen palautteeseen tai vaihtoehtoisesti olisit kommentoimatta mitään, niin tuntisit olosi paremmaksi ja pääsisit yli sellaisesta kuvitelmasta, jossa sinä olet aina oikeassa.
Minusta jokainen, joka tälle palstalle kirjoittaa omaa tekstiään, kuuluisi saada rohkaisevaa palautetta. Kun jotkut nenäänsä turhankin ylhäällä pitävät henkilöt lyövät aloittavien kirjailijoiden tekeleet lyttyyn heti kättelyssä, saamme pian lukea vain ulkomaista kirjallisuutta.
En usko, että kukaan on toista parempi kirjoittaja. Me vain ilmaisemme itseämme erilailla ja väkisinkin iän mukana tulee kokemusta ja taitoa, jota me nuoremmat emme vielä hallitse.
Hyvät Kesät kaikille =)
Nyt minua on taas tulkittu ihan metsään. Ilmaisin itseni huonosti.
Rakas Hömis.
"Onko tämä nyt sitten ymmärrettävä niin, että teksti, josta sinä et pidä, ei ole kirjoittamisen arvoinenkaan? Ja sen kirjoittaja vielä arvottomampi?"
Jos joku uskaltaa julkaista täällä jotakin, täytyy hänen minusta myös olla valmis ottamaan siitä vastaan palaute. Muukin kuin positiivinen.
Toinen lauseesi on täysin mieletön. Mielestäni täällä arvostellaan vain tekstejä, ja siihen pyrin itsekin. Suoraan sanottuna en tunne varsinaista kiinnostusta kirjoittajiin itseensä.
Minusta on jokseenkin hedelmätöntä kirjoittaa arvostelua ilman henkilökohtaista mielipidettä, keskittyen vain objektiivisiin tosiasioihin.
Pian varmaan murrosikäni pari viime vuotta tällä palstalla heiluneena kuulisin mielelläni, minkä ikäinen olet, Hömis. Tietysti palautteen voi suhteuttaa kaikkiin mittapuihin, mutta näin anonyymisti se on mahdotonta, ja hampaattomuuksista taas ei ole iloa kellekään.
Olen mielelläni rakentava. Paljon hauskempaa kuin olla oikeassa on olla jonkun mielestä väärässä. Täällä syntyy harvoin oikeaa keskustelua.
Kun sanoin, että keskittymällä tietoisesti ei-hömppään, siis asettamalla tähtäimen vähän korkeammalle, voi tulosta syntyä, tahdoin nimenomaan kannustaa. Sitä paitsi, olit edellisessä viestissäsi itse vähätellyt tekstisi arvoa. Minusta siinä oli kumminkin tekstillisesti ainesta, vaikka aihe oli valittu jostain lepikosta.
Tahdon, että kritiikistäni voisi olla ihmisille oikeasti jotakin, vähäistäkin hyötyä. Koska kommentteja saadakseenhan ihmiset kirjoittavat. Ja mitä tulee ylemmyyskompleksiin, niin oman kokemukseni mukaan niiden, joilla on otsaa tuomita jonkun toisen teksti, kommentteja kannattaa lukea tosissaan. Sellaisilla - tai tällaisilla - ihmisillä on usein jokin haju hyvästä kirjallisuudesta.
Ikää löytyy 19 vuotta...(vaikka saatan vaikuttaakin nuoremmalta)
Tapanasi on esiintyä hieman koppavasti, jonka itsekin varmasti myönnät. Toivottavasta olet huomioinut sen.
Toki kirjoituksia saa ja täytyy kritisoida, en toista väitäkään, mutta kun ihmisillä tällä palstalla on valitettavasti tapana vain haukkua ja etsimällä oikein etsiä virheitä joka kohdasta. Sitä en voi sietää, turhaa pilkun nussintaa.
Rakentavaa kritisointia, se auttaa kirjoittajia ja ehkä myös palautteen antajia.