Tyttö 1v Cynthia Cardui, poika 3v Pasqual Mycetozoa, tyttö 4 v Almorranas Zorrillo
Suomalaiset nimet kuullostavat tylsiltä ja tavanomaisilta. Päätimme että monikulttuurisessa maailmassa pitää lapsilla olla monikulttuuriset nimet.
Suomalaiset nimet kuullostavat tylsiltä ja tavanomaisilta. Päätimme että monikulttuurisessa maailmassa pitää lapsilla olla monikulttuuriset nimet.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Voi lapsi parkoja. Kyllä tämä provo taitaa olla.
Aivan tajuttoman rumia nimiä, ja varsinkin suomalaisille lapsille. Kyllä säälin sun lapsias jos nuo nimet totta on...Mutta enpä taida edes uskoa tuommoisia juttuja.
katsojan silmissä. Minusta lastemme nimet ovat tavattoman ihania! Ne kuvaavat juuri oikealla tavalla heivdän luonnettaan ja lahjakkuuttaan.
Minusta tavallisten suomalaisten nimien antaminen osoittaa suurta mielikuvituksen puutetta. En voisi mitenkään kuvitella, että poikamme nimi olisi vaikka Ville tai Jussi.
Sukunimi on vielä toistaiseksi Pikkarainen, mutta sekin menee uusiksi heti kun vain löytyy sopiva aateliselta kuulostava ja jota ei ole suojattu.
Meillä on sukunimenä Mikkonen. Halusimme antaa lapsillemme persoonallisemmat nimet kuin itsellämme on. Päädyimme seuraaviin ihaniin nimiin:
Magnum Alessandro Billy-Idol
Maggie-Magdalena Melissandra Friedalina
Madaline Chrysthinandra Finalita
Miguel Hirohito Jonne-Aaron
Mandolina Noriko Felissima
Mega-Beibe Himohaga Deliquante
Nimet hyvin kansainvälisiä ja persoonallisía. Asumme Espanjassa, Suomessa meillä on kesämökki.
tietenkin VON PIKKARAINEN!
VON BICCARAINEN
Sukunimeksi tulee De la Secchio.
Kai te vanhemmat olette myös muistaneet vaihtaa nimenne joksikin todella hienoiksi? ;)
Almorranas Zorrillo = Peräpukama Haisunäätä :) Mahtaa ainakin Epsanjankielisillä olla hauskaa tavata tytärtänne.
Nuo nimet saavat monet vihreiksi kateudesta.
Mielellään moni tietäisi, miten äännätte Pasqual-vekaran nimen
Sehän tässä hienointa onkin, että saan aina huomauttaa ihmisille kuinka lastemme nimet ännetään.
Virastoissa ja pankeissa asioidessamme saamme kateudesta vireitä katseita kun opastamme nimien oikeinkirjoituksessa. Useimmiten nimen saa tavata useaan kertaan ennen kuin menee perille.
Kaikki huomaavat kuinka hienoja ja tärkeitä ihmisiä me olemme.
häpeästä punaisena!
Väriä siis riittää.
Varmasti tulee myöhemmin ongelmia noiden nimien kanssa. Esim: koulussa,virastoissa.. jne. Sitten on eri asia jos toinen vanhemmista on ulkomaalainen. Noiden nimien lausuminen on vaikeata. Ellei erittäin vaikeata niille jotka eivät osaa kieliä.
Koulussa varmasti muut lapset kiusaavat heitä nimien takia. Voi olla että, he alkavat hävetä omaa nimeänsä.
Itse suosisin erikoisia suomalaisperäisiä nimiä.
Kunnia suomen kielelle.
Suoraan sanottuna nuo nimet ovat aivan kamalia ja rumia.