htt-palkka

Kun suurille johtajille maksetaaan palkkoja, jotka ovat satoja tuhansia tai miljoonankin kuusssa, ei millään välty ajatukselta, että palkka on yli toimeentulorajan.

Eri yhteiskuntaluokissa elävät eivät tietenkään tarvitse samaa palkkaa. Usein mainittu samapalkkaisuuskin "samasta työstä" on jopa suuri vääryys koska työteho, ammattitaito ym. ovat henkilökohtaisia.

Suomessa on suurvaltion Valtioneuvosto, jossa henkilökuntaa on kuin pipoa. Mukaan mahtuu niin osaamattomia, että heillä on määräys olla tekemättä työtä. Oma työhuone on ja palkka mutta näine varauksin.

Mikä tuollainen htt-palkka on? Se on hyvin toimeentulevan palkka.

Sillä maksetaan kaikille sellainen palkka. jolla voi tulla hyvin toimeen.

Yrittäjille ei tuollaista "rajoitusta" saa asettaa vaan he saavat vaurastua kykyjensä mukaan, vain laillisuus rajana.

Kyvykkäille virkamiehille tulisi olla myös riittävä palkka. Emme tarvitse pieneen palkkaan tytyviä erehdyttäjiä vaan päteviä ja osaavia edustajia.

Lopuksi haukun vielä vauraiden ihmisten saituuden. Raha on kuin talouselämän voiteluainetta, joka takaa liukkaan pyörimisen. Ei autoa öljyttä, eikä yhteiskuntaa rahatta.
066
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ylipäällikkö Yppönen kirjoitti:

Kun suurille johtajille maksetaaan palkkoja, jotka ovat satoja tuhansia tai miljoonankin kuusssa, ei millään välty ajatukselta, että palkka on yli toimeentulorajan.

Eri yhteiskuntaluokissa elävät eivät tietenkään tarvitse samaa palkkaa. Usein mainittu samapalkkaisuuskin "samasta työstä" on jopa suuri vääryys koska työteho, ammattitaito ym. ovat henkilökohtaisia.

Suomessa on suurvaltion Valtioneuvosto, jossa henkilökuntaa on kuin pipoa. Mukaan mahtuu niin osaamattomia, että heillä on määräys olla tekemättä työtä. Oma työhuone on ja palkka mutta näine varauksin.

Mikä tuollainen htt-palkka on? Se on hyvin toimeentulevan palkka.

Sillä maksetaan kaikille sellainen palkka. jolla voi tulla hyvin toimeen.

Yrittäjille ei tuollaista "rajoitusta" saa asettaa vaan he saavat vaurastua kykyjensä mukaan, vain laillisuus rajana.

Kyvykkäille virkamiehille tulisi olla myös riittävä palkka. Emme tarvitse pieneen palkkaan tytyviä erehdyttäjiä vaan päteviä ja osaavia edustajia.

Lopuksi haukun vielä vauraiden ihmisten saituuden. Raha on kuin talouselämän voiteluainetta, joka takaa liukkaan pyörimisen. Ei autoa öljyttä, eikä yhteiskuntaa rahatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu