abikevät

Muistan vielä vaivoin abikevättä. Silloin kohistiin suomalaisten hiihtäjien dopingin käytöstä ja huoltoasemille unohtuneista dopinglaukuista. Kirjoitin kaiken kerralla, joten lukuloma meni lukiessa ja laskiessa. Reaali vapaaehtoisena, pitkä matikka pakollisena. Pääsykokeilla en päätäni vaivannut, sillä päämäärä oli päästä ylioppilaskokeen perusteella yliopistoon, niin kuin sitten kävikin. Töitä ei ollut, eikä bileitä. En tiedä, oliko muilla abeilla jotain pippaloita keskenään sitten.

Kirjoitin kaikki kerralla ja yleisarvosanaksi sain ällän. Luin reaaliaineita jonkin verran, mutta tyhmyyksissäni lähinnä luin kaikkea muuta kuin olisi pitänyt ne muutamat vapaat viikot, romaaneja siis. Sitten olin ulkomailla vuoden, palattuani kävin pääsykokeissa, tein kesän töitä ja lähdin syksyllä yliopistoon. Tuossa ei ollut mitään kaipaamisen arvoista, mutta tekisin kaiken kyllä uudestaan päästäkseni siihen tulokseen, josta nautin nyt.

En ole ikinä bilettänyt enkä tykännyt niistä abijuhlistakaan. Luokkakokouksia ei liene pidetty enkä kyllä olisi niihin mennytkään. Aika samantekevää porukkaa siellä, ajattelevat varmasti minusta ihan samalla tavalla.

Lukion menin läpi tekemättä koskaan läksyjä tai lukematta kokeisiin. Kirjoituksiin en valmistautunut vaan tein sitä mitä koko kouluajan muutenkin. Join kaljaa ja polttelin pilveä kavereiden kanssa ja luin lähinnä jotain romaaneja. En saanut yhtään hylättyä tai aata mutten yhtään ällääkään. Lukiomenestyksellä tai todistuksilla ei ole ollut mitään merkitystä elämäni kannalta enkä onneksi sellaista koskaan ollut kuvitellutkaan.

Lukio oli mulle aika mitäänsanomatonta aikaa, ainakin toinen ja kolmas vuos. Mulla ei ollut lukiossa kavereita nimeksikään, mutta toisaalta elämä tuntui paljon helpommalta siihen aikaan. Abikeväänä muistan pyörineeni itseäni pari vuotta nuoremman porukan kanssa, hengailemme iltaisin yhdessä ja kittailtiin kaljaa. En tosin yleensä saanut noista jutuista kauheesti kiksejä.

Abikeväänä kirjoitin kolme pitkää kieltä ja lyhyen matikan. Lyhyt matikka meni hyvin mutta siihen se sitten melkeinpä jäikin. Eniten hävetti se, että kirjoitin lubenterin pitkästä enkusta vaikka enkku oli aina ollut mun vahvimpia kouluaineita.

Kaiki kerralla, oli silloin vuonna kivi ja miekka tapana. Kaikki maikat oli ihan kauhuissaan, kun valitsin pakolliseksi matikan, reaalin sijasta, tämä oli ainoa valinta siihen aikaan lyhyenmatikan lukijoille. Laskin, etten jaksa panostaa reaaliin niin paljon kuin matikkaan, toki kirjoitin reaalin vapaaehtoisena ja sain siitä huonomman numeron kuin matikasta. Matikan kirjoitus oli jotenkin Pääsiäisen jälkeen ja minulla oli viikko aikaa panostaa siihen. Venäjä oli vaikea sinä vuonna ja olin pettynyt arvosanaan, enkun reputin ja ruotsi meni rimaa hipoen. Muutoin vietin lukuloman ahkerasti lukien, en silloin vielä ymmärtänyt, että minulla on lukihäiriö, johon nyt tietenkään ei siihen aikaan mitään apuja olisi saanutkaan. Olen siitä tosin ylpeä, että olen päätynyt ammattiin, mihin maikat ei ikinä olisi uskoneet, että minusta olisi.

Sinusta ja minusta, ne mieleen toivat paljon muistoja.

En tehnyt edes läksyjä koskaan lukiossa. En tiedä miksi menin sinne. Kirjoitukset siis lukematta läpi varsin heikoin arvosanoin, kuten odotettavissa oli. Minimimäärä (silloin 4) aineita ja keväällä kaikki.

Kirjoitin tietysti laudaturin yleisarvosanaksi. Voisi sanoa että koe oli kokonaisuudessaan naurettavan helppo. Verrattuna aikaisempiin vuosiin. Muistaakseni sain niin korkeat pisteet kielistä ja reaalista, että menisivät nytkin läpi laudatureina, ennen kuin ei ollut eximiaa.

Pseudotieteitä en harrastunut lukiossa niinkään paljon, mutta täytyy häpeäkseni tunnustaa että pitkä oppimäärä psykologiassa tuli suoritettua - sain arvosanoiksi vain kiitettäviä, joskus myös kympin, mutta myöhemmin heitin oppikirjat roskiin, kun tajusin että tuo oli pseudotiedettä. Niin, ei sitä näitä asioita vielä tajua täysin 18-vuotiaana.

Taidan olla kaikkien näiden introverttien kymmenen laudaturin miesten joukossa oikea musta lammas. Itelläni on siis abikevät menossa paraikaa, kirjotin osan kuitenkin jo syksyllä. Yhtään laudaturia en saa mutta eipä ole väliäkään, kyllä neljä eximiaakin ihan kivoja on jos niitä jossain tarvitsisin. Englanti tosin hiukan kaivelee koska L:n raja oli kahden (2) pisteen päässä..
En lukenut lukulomalla käytännössä yhtään, mitä nyt vähän biologiaa, vaan lähinnä biletin ja laiskottelin senkin ajan. Olisin varmaan lukemalla saanut laudaturejakin mutta en vain saanut lukemiseen otetta.

Kyllä mie näkisin että kulunut (puolikas) vuosi on ollut elämäni parasta aikaa, mm. monista "randomeista" on tullut todella hyviä ystäviäni ja löysin jopa tulevan vaimokkeeni (sic). Meneepäs nyt siirapiksi mutta tarina on tosi ja kertoja elää.

Tällä haavaa harjottelen muutamiin, teekkarinörttien mielestä "pseudotieteellisten" alojen pääsykokeisiin (sisältäen myös taideteollisen ja erään nimeltä mainitsemattoman pikkuputkan i haganäs). Älkää nyt jooko tappako, me humanistihippirämpyttelijäpunikkihomot ollaan ihan kivoja. Pax.

Luin aika ahkerasti kirjoituksiin. Se kyllä sitten kannattikin.

En bilettänyt. Tammikuussa oltiin ryypätty kavereiden kanssa ja jostain syystä oli mieli ollut apea silloin. Päätin, että penkkareissa otetaan, mutta sitten ei, ennen kuin kirjoitukset on ohi. Se päätös piti ja itse asiassa tuli otettua vasta kesällä, kerran vkl-vapaalla intistä.

Urheilin aika paljon, kahta eri lajia. Siinä toisessa sain tuolloin elämäni parhaan kisamenestyksen. Eihän se ollut paljon se, mutta kansallisella tasolla kumminkin jotain pientä.

Tutkailin myös opiskelupaikkoja. Se tosin tuntui kaukaiselta asialta, koska olin menossa heti kesällä inttiin.

Jostain syystä on jäänyt muistikuva, että olisin ajellut silloin paljon autolla. En muista miksi ja mitä varten. Olihan kortti tietty vielä tuolloin aika tuore juttu ja minulla oma autonrämä.

Tein erilaisia pätkä/hanttihommia, mutta vasta kirjoitusten päätyttyä. Ne muuttuivat sitten ihan päivittäisiksi kevään myötä ja kestivät inttiin menoon saakka.

En sanoisi, että se oli mitään parasta aikaa. Oli tietty kiva tsempata kirjoituksisa ja urheilussa. Toisaalta tulevaisuus pisti vähän jännittämään. Miten intissä? Entäs sen jälkeen?