Ei ymmärrä..

Anteeks, mutta miten helvetissä voi olla tekijänoikeusrikkomus laittaa omalta koneeltaan joku biisi vieläpä itse ostamaltaan levyltä omalle Facebook-sivulleen kavereiden kuunneltavaksi, mutta musiikin linkittäminen Youtubesta julkisesti nähtäväksi (ja siitä helposti myös ladattavaksi Youtuben kautta) Facebookiin on silti ihan sallittua? :D Naurettavaa..
289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pelkästään se, että omistat vaikkapa parturiliikkeen ja takahuoneessasi on radio, jonka soitto saattaa kuulua asiakastiloihin, edellyttää sinulta sopimusta teoston kanssa (eli säännöllistä rahan maksamista). Vaikka asiakkaasi kuunteli juuri samaa radiokanavaa autolla saapuessaan ihan ilmaiseksi.

Loppujen lopuksi ääni ei ole mitään muuta kuin paineenvaihteluita ilmassa. MP3-tiedosto ei ole kuin ykkösiä ja nollia (virta pois, virta päälle), erilaisia magneettimerkintöjä metallinpalasessa.

En ole ikinä ymmärtänyt musiikin lataamisen laittomuutta, en koe varastavani artistilta mitään. Ennen latasin musiikkia, artisti sai nolla euroa. Nykyisin en lataile musiikkia, artisti saa nolla euroa. Artisti ja hänen levy-yhtiönsä saavat minulta nolla euroa kaikissa tapauksissa.

Niin kovaa en pysty päätäni rimaan lyömään, että menisin maksamaan jostain CD-levystä parikymppiä voidakseni kuunnella musiikkia.

Itse olen laittanut omatekemiäni piirustuksia nettiin ja pieniä ohjelmanpätkiä. Ihan vapaasti käytettäväksi. En ole kokenut "lahjoittaneeni" mitään, vaikka annan muiden katsella ja käyttää hengentuotteitani. En myöskään ole kokenut että minulta olisi jotain varastettu, piirustukseni ovat yhä koneellani, eivätkä ne ole lainkaan kuluneet siitä, että joku on jossain katsellut niiden kopiota.

Levy-yhtiöt ovat tarpeettomia välikäsiä ja artisteille voin sanoa vain, että kouluttautukaa ja menkää oikeisiin töihin. Kiva se minunkin olisi saada rahaa harrastuksistani, jotka ovat rankempia ja aikaavievämpiä kuin päivätyöni, mutta ei tulisi mieleenkään vaatia.

Äänestä
  • Niimpä, tuossahan se järjettömyys piileekin. Jos tosiaan omistaisin sen parturiliikeen ja takahuoneessani pauhaisi radio päivät pitkät, laittaisin asiakkaille kuulosuojaimet ennemmin kuin teostomaksukassa kilahtaisi joka kerta asiakkaan tullessa ovesta sisään.

    Juttuhan meni siis näin. Ostin pari päivää sitten uuden musiikkilöydökseni kaikki levyt, koska minulla on tapana OSTAA musiikki, ei ladata. Ymmärrän ja haluankin, että artisti saa siitä sen jonkun lantin itselleen kun sen tuotos menee kaupaksi, ja koska kunnioitan varsinkin tätä itse musiikkinsa tekevää lahjakasta artistia.
    Noh, ajattelin sitten jakaa musiikkiorgasmini kaverieni kesken, joten siirrettyäni levyltä biisit koneelle, laitoin yhden niistä fb-kaverieni kuultavaksi Facebookiin omalle Seinälleni. Kuinka ollakaan, muutama tunti myöhemmin tuli englanninkielinen ilmoitus, että "Rikot tekijänoikeutta ja plaa plaa.." ja musiikkikappale hävisi videoalbumista.
    Siis... Itse ostamaltaan levyltä ei saa kuunteluttaa ainuttakaan kappaletta ystävilleen, vaikka musiikki on tarkoitettu kenen tahansa kuunneltavaksi jo silloin kun levy on tullut myyntiin. On siis sama olisinko kuunteluttanut saman biisin ystävieni ollessa kylässä luonani, vaiko käymässä Fb-sivullani.
    MUTTA... Kuka tahansa pystyisi lisäämään kotonaan levyhyllyllisen tietokoneen kautta musiikkia ja musiikkivideoita Youtubeen, josta niitä saa vielä suoraan ladattua itselleen, maksamatta itse mitään artistille, linkittää musiikkivideon Facebookiin, jonka linkin kautta kaikki osaavat mennä lataamaan kenen tahansa levyhyllyn itselleen.

    Aivan NAURETTAVAA..! :'D Ja vielä enemmän kummastuttaa kuka kavereistani on se, jonka elämä on niiinkin tylsää, että on pitänyt tehdä ilmianto biisistäni suoraan Facebookin ylläpidolle, eikä esim. suoraan minulle jotta olisin poistanut sen biisin itse.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


W- kirjoitti:

Anteeks, mutta miten helvetissä voi olla tekijänoikeusrikkomus laittaa omalta koneeltaan joku biisi vieläpä itse ostamaltaan levyltä omalle Facebook-sivulleen kavereiden kuunneltavaksi, mutta musiikin linkittäminen Youtubesta julkisesti nähtäväksi (ja siitä helposti myös ladattavaksi Youtuben kautta) Facebookiin on silti ihan sallittua? :D Naurettavaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu