En ole varma, onko tämä koneen vai Linuxin ongelma, joten kysellään molemmilla palstoilla. eMachines miniläppäri, käyttiksenä ubuntu, en muista mikä versio (enkä mistä se näkee), saattaa olla 11.04.
Ilmiö: touchpad-hiirtä käytettäessä tuntuu, että se keksii ihan omasta päästään suoritettavia komentoja. Näpäytys saattaa aiheuttaa tekstinpätkän katoamista (ilman, että mitään on näkynyt maalattuna), jonkin muun tekstinpätkän ilmestymisen, välillä kuvaa klikatessa (olen huomannut tämän vain yhdellä tietyllä sivustolla) pop-up:in "image cannot be saved" vaikken ollut sellaista edes pyytämässä jne. Ja välillä ikäänkuin klikkaa itsestään eli kirjoittamani teksti alkaakin ilmestyä jonnekin vähän aiemmin kirjoitetun sekaan tai huomaan jotain sivullaolevaa muuttuvan maalatuksi (tämä voi johtua myös koneen kuoren "haperuudesta" eli ehkä touchpadiin osuu vahingossa jostain vähän painetta). Lisäksi firefoxin välilehti saattaa yllättäen sulkeutua "itsestään" (tämäkin voi johtua muusta kuin touchpadista eli jostain näppisosumasta, jota en vain ole huomannut enkä ole saanut tarkoituksella toistumaan, tosin olen muistavinani, että ilmiö esiintyy vain touchpad-klikkauksen ollessa aktivoituna). Tunteeko kukaan näitä ilmiöitä ja jotain ja onko ratkaisua vai pitääkö vain kestää ko. koneen tai käyttiksen tai niiden yhdistelmän ilmiönä?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.