Oikeudet

Osaako kukaan vastata onko isäpuolella mitään oikeuksia tai velvollisuuksia avopuolison lapsiin, siis virallisia, laissa säädettyjä? Asumme samassa taloudessa ja olen ollut lasten kanssa heidän syntymästään lähtien mutten ole lasten biologinen isä enkä huoltaja. Voinko edim. Jäädä kotiin sairaan lapsen kanssa, niinkuin laissa on säädetty 1-4 päivää ilman sairastodistusta työnantajalle?

Olisi kiva saada linkki tai vast. lainpykälään. Olen finlexistä koittanut löytää, mutten ole löytänyt mitään lakia
2115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
  • Olet virallisesti ns. arkivanhempi ja myös vastuussa puolisosi lapsista. Niin taloudellisesti kuin muutenkin.
    Voit miettiä asiaa siten, että kun puolisosi lapsi/lapset olivat/ovat päivähoidossa, sinun tulosi vaikuttavat päivähoitomaksuun, kuten myöskin työsi ja työaikasi.
    Joten olisihan se ihan hullua, ellei sinulla lain mukaan katsottaisi olevan mitään vastuuta ko lapsista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jjj123 kirjoitti:

Osaako kukaan vastata onko isäpuolella mitään oikeuksia tai velvollisuuksia avopuolison lapsiin, siis virallisia, laissa säädettyjä? Asumme samassa taloudessa ja olen ollut lasten kanssa heidän syntymästään lähtien mutten ole lasten biologinen isä enkä huoltaja. Voinko edim. Jäädä kotiin sairaan lapsen kanssa, niinkuin laissa on säädetty 1-4 päivää ilman sairastodistusta työnantajalle?

Olisi kiva saada linkki tai vast. lainpykälään. Olen finlexistä koittanut löytää, mutten ole löytänyt mitään lakia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu