Istuin baarijakkaralla ja heiluttelin jalkaani. Katselin ympärilleni: hotellin yökerho oli tyylikäs. Nostin lasin tiskiltä ja imaisin pillistä. Olo oli hiukan valju - kaipasin sänkyseuraa. Pari ehdokasta oli käynyt tyrkyllä, mutta en ollut lämmennyt kummallekaan. Päinvastoin. Miehet olivat saaneet lähteä matkoihinsa, pullisteltuaan ensin olematonta etumustaan.
Ajankuluksi mietin seuraavan päivän esitystä. Tehtäväni oli vakuuttaa sijoittajat yrityksemme kannattavuudesta. Se ei tulisi olemaan helppoa, mutta uskoin pystyväni hoitamaan jutun rutiinilla. Olin tehnyt konsultin töitä jo kauan ja minulle oli kehittynyt työn vaatima ammattitaito.
Annoin ajatuksen viipyä vielä hetken huomisessa, sitten vilkaisin ympärilleni. Pistin merkille tumman nuorukaisen nojailemassa jukeboxiin ja olutta siemaillen. Komean miehekkäät kasvonpiirteet vangitsivat huomioni. Tässä voisi olla oikea, tuumin.
Mies vilkuili ympärilleen; katseidemme kohdatessa nuolaisin kevyesti huuliani. Eleeni sai miehen korjaamaan asentoaan, ryhdikkäästi seisten hän katsoi suoraan, melkein riisuvasti minua. Kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin. Kyllä, hänet minä halusin.
Pelattuamme hetken silmäpeliä tuli halu päästä lähempään kontaktiin. Tietenkään naisena en voinut tehdä aloitetta, joutuisin odottamaan miehen siirtoa. Olisi hänestä kiinni kehittyisikö asiasta mitään. Päätin tehdä tilanteen helpoksi: katselin ympärilleni vilkaisten aina välillä kutsuvasti. Tästä mies sai lisää itsevarmuutta ja uskalsi lähestyä. Hänen kävellessä kohti huomasin housujen kireän etumuksen joka ei jättänyt arvailuille sijaa - aseistus oli kohdallaan.
"Hei, nimeni on John", mies sanoi ja ojensi kätensä.
"Tuula. Hauska tutustua", vastasin.
En voinut olla hymyilemättä koskettaessani miehen kättä: tunsin energiavirran kulkevan kehoni läpi. Ja ehkä nuorukainen tunsi samon sillä hän vastasi hymyyni.
Aloimme keskustella ja juttua riitti aina valomerkkiin saakka.
"Haluatko tulla ylös drinkille?", kysyin poistuttuamme yökerhosta.
"Jos siitä ei ole liikaa vaivaa", mies vastasi.
"Ei tietenkään", hymyilin.
Päästyämme huoneeseeni kaadoin tuplapaukut baarikaapista. Ojentaessani lasin kosketin viettelevästi miehen kättä.
"Minun täytyy tunnustaa eräs asia.", sanoin istuen sängynreunalle, "Pyysin sinut tänne koska haluan rakastella kanssasi."
Sanaakaan sanomatta mies nousi tuolilta ja astui eteeni. Laskin lasin yöpöydälle ja nostin käden hänen etumukselleen. Tunsin elimen jäykistyvän housuissa. Mies veti päätäni lähemmäksi kuin osoittaakseen haluavansa lisää. Avasin vetoketjun ja vapautin valtavan elimen puristuksesta. Näky sai alapääni kostumaan.
Runkkasin ja imin mahtimelan turpeaa vartta. Välillä mies painoi kyrpänsä syvälle nieluuni niin että tunsin terskan kitalaessa. Sitten jatkoin taas hyväilyä.
Lopulta hän irrottautui otteestani.
"Kiitos. Nyt on sinun vuorosi nauttia", hän sanoi vetäen minut pystyyn.
Riisuttuaan vaatteeni mies työnsi minut uudestaan sängylle. Varmoin ottein hän levitti haarani ja painoi suunsa häpyäni vasten. Hieroin rintojani samalla kun mies nuoli klitoristani. Se tuntui taivaalliselta ja laukesin kahdesti.
Sitten mies lopetti ja tuli päälleni. Purin hammasta jotta en huutaisi kyrvän työntyessä sisääni. Tarrasin päälläni makaaviin pakaroihin. Muutaman hitaan ensityönnön jälkeen mies kiihdytti vauhtia ja pian sänky natisi allamme hänen jyskyttäessä raivoisasti.
Jonkin ajan kuluttua mies kysyi haluasinko päälle. Rakastan ratsastamista ja miehen asetuttua makuulle nousin päälle. Tartuin lemmentykkiin asettaen sen varovasti häpyhuulten väliin ja pakotin itseni istumaan. Tuntui kuin repeäisin kahtia laskeutuessani alas.
Aloin liikkua hitaasti varren upottua sisääni. Sitä mukaan kun totuin aloin ratsastaa nopeammin. Lopulta kipu ja arkuus muuttuivat nautinnoksi ja tunsin kuinka lämmin aalto kulki lävitseni. Mies myötäili allani ja tarrasi rintoihini kannustaen minua jatkamaan.
Lopulta mies nosti minut päältään ja siirtyi taakseni. Purin tyynyä tuntiessani parrun tunkeutuvan takaapäin sisääni. Vahvat kädet puristuivat lantiooni ja ohjasivat takamustani. Olin täydellisesti miehen hallinnassa, itselläni ei ollut minkäänlaista sananvaltaa. Ja juuri kontrollin menettäminen kiihotti minua entisestään. Halusin antautua otettavaksi. Antaessani sain.
Höylättyään aikansa mies vetäytyi ja vei aseensa peräaukolleni. Hitaasti mutta varmasti hän työntyi sisääni. Tiesin kokemuksesta peppuseksin voivan olla todella nautinnollista ja yritin rentoutua. Onnistuin siinä aika hyvin. Miehen työnnellessä hipelöin klitoristani, eikä mennyt kauaakaan kun laukesin jälleen.
Orgasmin mentyä mies kiihdytti vauhtia. Heittelehdin edestakaisin hänen survoessa yhä kiivaammin. Kyrpä sahasi sisälläni. Sitten mies mylväisi kuin sonni. Mahtaviin mittoihin paisunut kanki ruiski sper-maa sisääni. Suljin silmäni ja vavahtelin siemensyöksyjen tahtiin.
Miehen tyhjennyttyä laskeuduin sängylle makaamaan. Tunsin hiestä märän rintakehän painaituvan selkääni vasten ja nukahdin.
Aamulla herättyäni mies oli lähtenyt ja hetken luulin kaiken olleen unta. Sitten näin lapun yöpöydällä, siihen oli kirjoitettu yksi sana – kiitos.
Astuessani sijoittajien eteen tunsin vielä hyvänolon tunteen sisälläni yöllisten tapahtumien johdosta. Ennen esityksen alkua huomasin tutut kasvot salin perällä - mies oli sama jonka olin tavannut edellisiltana yökerhossa! Tuntui kuin mahani heittäsi voltin. Sitten rauhoituin. Ei ollut syytä paniikkiin, olinhan vakuuttanut ainakin yhden läsnäolian kyvyistäni.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.