kuinka monella teistä on vain yksi rotta? haluaisin kertoa pari juttua... nämä veijarit kuten kaikki varmaan tiedätte, ovat hyvin ystävällisiä ja seurallisia. ja sosiaalisesti hyvin kehittyneitä. jos sinulla on vain yksi rotta niin hanki ihmeessä sille lajikumppani, samaa sukupuolta tietenkin. minäkin ajattelin rotan hankkiessani että kyllä se yksinkin pärjää kun seurustelen sen kanssa paljon ym. mutta se ei kuitenkaan käytännössä olekkaan niin helppoa. jos käy koulussa tai töissä niin ei yhdelle rotalle kerkeä millään antaa tarpeeksi huomiota. varsinkin kun se on aktiivisimmillaan yöllä kun itse nukut. vaikka illalla seurustelisikin runsaasti niin silti useat hereillä olon tunnit se joutuu viettämään yksin. vaikka omakin poika rottani onkin tyhmyyttäni joutunut viettämään vuoden yksin, nyt tulin järkiini ja hankin sille toisen luovutus ikäisen pojan kaveriksi. mitään ongelmia ei ole ilmennyt. nyt vanhempikin rotta on paljon aktiivisempi ja vireämpi kun se on saanut kaltaisensa seuralaisen. ja silti se on yhtä kesy ja hellyyden kipeä kuin ennenkin! ja uusikin tulokas on jo tosi kesy ja ihmis rakas vaikka niillä onkin toisensa. eli siis jos sinulla on vain yksi rotta niin ei ole ollenkaan myöhäistä tehdä sille suurta palvelusta. jos se alkaa olla jo vanhemman puoleinen niin hanki vaikka kaksi poikasta samasta pesueesta niin niille jää toisensa vanhemman kuoltua...
lukekaa...!
eläinten ystävä
11376
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
meinasin ensin itekkin ostaa vain yhden rotan. mutta kuitenkin päätin ottaa 2=) ja hyvä niin, tuskin olisi yksin rotta viihtynytkään (siis ilman lajitoveria)
Oot oikees=)Meil niit rottii on 21.Kannattaa kattoo ettei ota eri sukupuolisii rottii vaan samaa niin säästyy paljolt=)
olet aivan oikeassa!!2 Tyttörottaani ovat todella kesyjä,eikä mieleeni edes tullut hankkia vain yhtä rottaa.Ihminen ei koskaan voi täysin korvata toisen lajitoverin seuraa
hyvä että tekin olette samaa mieltä. jos tiedätte jossain pidettävän jossain yksinäistä rottaa ilman painavaa syytä niin yritetään tehdä asialle jotain niin muutkin viisastuvat...
voi kuule, jos osaa oikeesti rakastaa omaa pikkustaan niin kyllä se ilman toveriakin pärjää!!! vaikka oishan se hyvä jos olis mut ootko kuullu semmosesta et ensin esim. uros rotat tulee hyvin toimeen keskenään ja yht äkkiä toinen on tappanu toisen?? sitä ite en henkilökohtasesti halua kokea. Jos ottaa vaan yhden niin siitä on myös otettava vastuu että kans on sen kanssa! Järki käteen!! mut kaikilla on omat mielipiteensä...eihän siinä mitään...
tää oli varmaan vitsi?
tuollainen ajattelu on kyllä hieman itsekästä. vaikka rotta kiintyykin vahvasti omistajaansa ja voi pitääkin tätä suurikokoisena rottana, on sillä silti täysi oikeus ja omistajallakin velvollisuus huolehtia että sillä on myös oman lajinsa seuraa. ei ihminen kuitenkaan voi mm:painia ja leikkiä rotan kanssa samalla lailla kuin toinen rotta!
mulle riittää se ku se saa nähä kavereitten rottia.. saa telmiä niitten kanssa sillon tällön.
Et voi olla tosissas..lakikin sanoo,että rotalla on oltava lajitoveri!Sinä et ikinä riitä sille kaveriksi,vaikka olisit sen kanssa 24h/vrk,7vrk/vko,jne.Kyllä suututtaa kaiken maailman rottien omistajat,jotka eivät ota asioista selvää!!
ei mua kiinnosta sun mielipitees, mun rotta on onnellinen ja jokainen rotta mitä mulla on ollu, mitä se sulle kuuluu.. piä huoli omista asioista..
Rotta on ihan samanlainen kuin mikä tahansa muukin eläin. Jos se olisi niin väärin pitää sitä ilman kaveria, siitä kyllä huomautettaisiin jossain. Se on ihan sama kuin esim. koira, kissa, marsu, hamsteri.. harvemmin kukaan kahta ottaa kerrallaan vain sen takia että lemmikki tarvitsee kaverin. Mikä on tyhmää, on ajatella että rotta tarvitsee välttämättä toisen rotan kaveriksi. Mikset mene paasaamaan naapurillesi että hänellä on vain yksi koira?? Lemmikki ei ole ihminen. Hän ei tiedä paremmasta kuin siitä mitä sillä on. Esim. koira joka asuu kerrostalo asunnossa, hän voi olla täysin tyytyväinen, koska sillä ei ole mitään tietoa paremmasta ( esim. maalla asumistesta ). Joten meneppäs nyt ittees ja mieti uudelleen.