"Avohuollon tuen laatua kuvaa hyvin eräs kokenut lastensuojelun virkamies, joka lastensuojeluseminaarissa totesi, ettei hän ole koskaan ymmärtänyt, mitä avohuollon tukitoimet tarkoittavat."
http://www.knuutilaki.net/node/42
Sen paremmin sosiaalityöntekijät kuin asiakkaat eivät tiedä eivätkä tunne avohuollon tukia. Siksi, koska niitä ei ole.
Avohuollon tukitoimia ei ole olemassa koska lastensuojelijat eivät edes miellä tehtäväkseen perheiden tukemista eikä heillä näin ollen ole kykyä eikä halua keksiä tuen muotoja.
Talentian ja Lastensuojelun keskusliiton tekemän selvityksen mukaan lähes puolet sosiaalityöntekijöistä ilmoitti, että ennaltaehkäisevään lastensuojeluun ei ole lainkaan aikaa. Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden aika kuluu lastensuojeluilmoitusten perkaamiseen ja negatiivisen näytön etsimiseen perheistä huostaanoton aikaansaamiseksi tai jo tehtyjen hätiköityjen sijoitusten oikeuttamiseksi.
Lastensuojelulaki kuitenkin velvoittaa antamaan asiakkaille avohuollon tukitoimia ennen huostaanottoon ryhtymistä. Sosiaalityöntekijät kiertävät lakia siten, että lastensuojelun avohuollon tueksi merkitään muiden hallinnonalojen palvelut; päivähoito, erityisopetus tai asiakkaan itse käyttämät normaalipalvelut esim. työvoimatoimiston palvelut.
Tosiasiassa lastensuojelu ei tarjoa asiakkailleen, sen paremmin vanhemmille kuin lapsillekaan mitään tukea, ainoastaan ( hatarin perustein tehtyjä) hallinnollisia vapaudenriistoja ( huostaanotot) ja niihin tähtääviä seulonnan ja kontrollin muotoja ( perhetyö).
Usein avohuollon tukimuodoksi nimetään perhetyö. Se on kaikesta konkreettisesta kodinhoidollisesta ja muusta käyttökelpoisesta avusta riisuttu lastensuojelun valvonnan muoto, jossa perhetyöntekijöiksi kutsutut viranomaiset tulevat pareittain koteihin kirjaamaan usein asenteellisia ja pahansuopia havaintojaan, joita ei yleensä näytetä asiakkaille ja joita käytetään todisteina huostaanotto- oikeudenkäynneissä. Perheet eivät miellä perhetyötä tuen vaan valvonnan ja tarkoitushakuisen leimaamisen muodoksi. Useat perhetyötä vastaanottaneet varoittavat toisia perheitä siitä. Oikeusoppineiden mukaan perhetyötä voi pitää perheiden oikeusturvariskinä.
Avohuollon tukitoimi on siis täysin kuvitteellinen luomus. Lastensuojelun avohuollon tukitoimi on vain illuusiota, kangastus ja optinen harha. Tämän(kin) illuusion ylläpitoon sosiaalitoimistoissa tuhlataan runsaasti työaikaa, suoritteita ja paperia.
Ilmeisesti lastensuojelun Keisarin uudet vaatteet -sadusta kopioituna strategiana on , että jos käsite avohuollon tukitoimi toistetaan kaikissa mahdollisissa yhteyksissä tarpeeksi monta kertaa, ihmiset alkavat uskoa, että sellainen todella on olemassa. Lastensuojelussa ilmeisesti uskotaan myös, että mikäli käsitettä toistellaan monikossa avohuollon tukitoimet, kansalaiset alkavat kuvitella , että tukitoimia olisi enemmänkin.
Ja uskokaa tai älkää, tämä strategia toimii! Jopa lainsäätäjä elää uskossa, että lastensuojelussa on olemassa ja käytössä "avohuollon tukitoimia".
Lastensuojelun avohuollon tukitoimi on illuusio
35
3091
Vastaukset
- pukki ja kaalimaa
LS- vallan kolmijako- oppi
Lainsäätäjä ei kuvittele, että avohuollon tukia olisi olemassa. Hän tietää, ettei niitä ole.
Lastensuojelu on alue, jossa oikeusvaltioperiaatteesta poiketen lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovaltaa käyttää yksi ja sama taho. Lastensuojelija itse.
Lastensuojelulaki on lastensuojelijoiden säätämä, samoin sen tulkinta.
Sen laatimisessa ei kuultu lainkaan palveluja käyttäviä tahoja, esim. lapsia tai perheitä.
Lastensuojelujärjestöt junailivat oman löysän ja mielivallan mahdollistavan esityksensä läpi ja paremman oikeusoppineiden lakiversion syrjään. - Jämsän "tukitoimi"
Tässä esimerkki lastensuojelun tukitoimista: ensin hätiköity kiireellinen sijoitus vailla perusteita, sijoituksen aikana laittomat tapaamisrajoitukset ja automaattinen jatkoyritys, äkkinäinen vapautus ja LOPUKSI "tukitoimi".
"Päiväkoti Koivulinnan johtaja teki pojastani lastensuojeluilmoituksen. Johtaja Päivi Haikonen näyttää siinä kykynsä ns. varhaiseen puuttumiseen, joka on lastensuojelussa nykyään muodikas lähestymistapa. Haikonen raportoi lastensuojeluilmoituksessa, että pojallani on lounaalla nälkä. Niin, ei siis vaikkapa maanantainälkä, jota esimerkiksi koululaisilla on tavattu, vaan nälkä lounaalla. Päiväkodin johtaja Päivi Haikonen teki itse valinnan diskurssista, kun hän päätyi tekemään lastensuojeluilmoituksen lounasnälästä. Hän valitsi sen, että päivähoidon ammattilaisten ei tarvitse käydä edes alkeellista dialogia. Kukaan poikani ryhmässä työskennelleistä hoitajista ei kysynyt minulta, pojan vanhemmalta, että miksi poikani osallistuu innostuneesti päiväkodin lounasruokailuun. Eli miksi hänellä näyttää olevan nälkä.
Poikani oli juuri saapunut päiväkotiin polkupyörällä, polkemalla itse kolme kilometriä. Hän polkupyöräili paljon päiväkotiin.
Päivi Haikosen tekemän lastensuojeluilmoituksen poliittisuus selviää viimeistään silloin, kun lukee ilmoituksen kakkoskohtaa. Siinä hän paheksuu sitä, että minä olen kertonut suhtautuvani epäilevästi normeihin. Tarkemmin hän ei kerro, että mihin. Löydös jää epämääräiseksi viittaukseksi.
Sosiaalityöntekijän ei siis tarvitse hakea konkreettista näyttöä lapsen kärsimyksistä, vaan arvailu riittää. Lastensuojeluilmoitukseksi riittää sanatarkasti vaikkapa tämä: "näin saattaisi olla". Tässä vaiheessa esimerkiksi päivähoidon ei ole tarvinnut esittää vanhemmalle yhtään varmistavaa ja taustoittavaa kysymystä, jolla lastensuojelun olisi hankkinut tietoa oletetusta ongelmasta. Oletettu ongelma voidaan suoraan purkaa kirjalliseen muotoon lastensuojeluilmoitukseksi. Lastensuojelulaki on niin löysä, että jopa yksi ainoa tuollainen erittäin epäselvä lastensuojeluilmoitus riittää siihen, että lapsi haetaan poliisin avustuksella kiireellisesti huostaan.
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2009_08_01_archive.html
Poliisit kantoivat minut käsiraudoissa kotini etupihalla seisseeseen poliisiautoon, ja minä jouduin lääkäriin. Loikoilin terveyskeskuksen putkassa noin kymmenen minuuttia, kunnes lääkäri vapautti lukkojen takaa. Lääkäri sanoi, että hänelle on perjantai-illan mittaan tulossa varmasti oikeitakin potilaita.
Oli seikkailu sekin, kun palasin pikaiselta lääkärin vastaanotolta, jonne minut sukkasillaan käsiraudoissa vietiin. Kannettiin. - Niin, missä olivatkaan kotiavaimet, vaikka niistä neljälle kodissani heiluneelle aikuiselle ennen poliisiautoon kantamista mainitsin. Ne luvattiin etsiä minulle mukaan, mutta kotipihalle taksilla palattuani tiesin, että lukkojen taakse jouduin jälleen, tällä kertaa ulos omille kotiportailleni. Sosiaalityön toimet alkoivat tuntua jo kovin totaalisilta."
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2009_02_01_archive.html
Tämän mielipuolisen, laittoman ja traumatisoivan useita tuhansia kuntalaisille maksaneen "lastensuojelutyön" lopputulos oli avohuollon tukitoimi.
Arvaatteko mikä? Ei muistutus tai potkut sosiaalityöntekijöille, ei rahallinen hyvitys asiakkaalle , ei lupaus toimintakäytäntöjen tarkistamisesta tai muuttamisesta , ei anteeksipyyntö vaan.... liput uimahalliin.
Ilmeisesti lastensuojelussa ajateltiin ,että reipas uinti riittää huuhtomaan pois äidin ja lapsen koko elämän törkeimmän oikeusturvaloukkauksen. - Ei ole tukea
Lastensuojelulla ei ole kuin kaksi omaa työmenetelmää: huostaanotto ja perhetyö. Kumpaakaan ei voi parhaalla tahdollakaan kutsua tueksi.
- Väärä panostus
"Tilastot osoittavat, että lastensuojeluun panostaminen aikaansaa yhä lisääntyvässä määrin huostaanottoja."
On aivan sama määrääkö huostia ja niitä pohjustavaa perhetyötä koulutettu vai kouluttamaton sosiaalityöntekijä. Kummallakaan ei ole vastuu- tai korvausvelvoitteita virheistään, kummallakaan ei ole käytössään aitoja tukitoimia eikä kummallakaan ole voimaa muuttaa kunnallisen lastensuojelun asenne-, valta- tai oikeusturvavinoutumia.
Mitä enemmän työntekijöitä lastensuojeluun palkataan, sitä enemmän huostaanottoja saadaan aikaiseksi.
Myös lastensuojelun kumppanuuden, toimintaperiaatteet ja uskomukset omaksuneisiin varhaiskasvatuksen, terveydenhuollon tai nuorisotyön projekteihin panostaminen kasvattaa huostaanottoja.
Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana Suomessa on panostettu miljardikaupalla rahaa lastensuojeluun ja sijaishuoltoon- ilman tutkimusta, valvontaa tai tulosvastuuta.
Olisiko jo aika panostaa lapsiperheisiin ja saattaa heidän tarvitsemansa peruspalvelut, toimeentulo ja oikeusturva kuntoon? Tai edes tutkia ennenaikaisen syrjäytymisen, sairastumisen ja perhetragedioiden yhteys lastensuojelun toimintatapoihin? - Asennevamma?
Väärä panostus kirjoitti:
"Tilastot osoittavat, että lastensuojeluun panostaminen aikaansaa yhä lisääntyvässä määrin huostaanottoja."
On aivan sama määrääkö huostia ja niitä pohjustavaa perhetyötä koulutettu vai kouluttamaton sosiaalityöntekijä. Kummallakaan ei ole vastuu- tai korvausvelvoitteita virheistään, kummallakaan ei ole käytössään aitoja tukitoimia eikä kummallakaan ole voimaa muuttaa kunnallisen lastensuojelun asenne-, valta- tai oikeusturvavinoutumia.
Mitä enemmän työntekijöitä lastensuojeluun palkataan, sitä enemmän huostaanottoja saadaan aikaiseksi.
Myös lastensuojelun kumppanuuden, toimintaperiaatteet ja uskomukset omaksuneisiin varhaiskasvatuksen, terveydenhuollon tai nuorisotyön projekteihin panostaminen kasvattaa huostaanottoja.
Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana Suomessa on panostettu miljardikaupalla rahaa lastensuojeluun ja sijaishuoltoon- ilman tutkimusta, valvontaa tai tulosvastuuta.
Olisiko jo aika panostaa lapsiperheisiin ja saattaa heidän tarvitsemansa peruspalvelut, toimeentulo ja oikeusturva kuntoon? Tai edes tutkia ennenaikaisen syrjäytymisen, sairastumisen ja perhetragedioiden yhteys lastensuojelun toimintatapoihin?Leeni Ikonen Kärsimysnäytelmä 20.3.2012.
Kritiikkiä lastensuojelun käytännöistä, ammattitaidosta ja ihmisarvon loukkaamisesta.
Missä on vika, kun, kun lastensuojelun tulo perheen elämään aiheuttaa usein perheelle pelkoa ahdistusta hja kärsimystä?
Mielenterveysongelmien käyttämisessä lastensuojelun perusteina on oltava tarkkana
Lastensuojelun työntekijät arvioivat usein myös lasten ja vanhempien mielenterveyttä, vaikka heiltä puuttuu pätevyys.
On hyvä, että lastensuojelun työtapoihin on kiinnitetty huomiota.
Maassamme tulisi pikaisesti selvittää mikä on lastensuojelun toimintatapojen yhteys lasten ja nuorten syrjäytymiseen, itsemurhiin ja perhetragedioihin.
Tällähetkellä 80.000 lasta on on ns. avohuollon piirissä.
Hätiköity aiheeton huostaanotto aiheuttaa peruuttamattoman vahingon.
Lue lisää aiheesta, sekä muita blogikirjotuksia.
http://www.knuutilaki.net/node/41
--------------. - Vanhat jäärät.
Asennevamma? kirjoitti:
Leeni Ikonen Kärsimysnäytelmä 20.3.2012.

--------------.Lastensuojelun asennemuutos on tarpeen.
Leeni Ikonen mielipidekirjoitus liittyen Matti Rimpilän uutiseen Lasten huostaanotoista tulossa megaluokan bisnes, johonka on linkki Leeni Ikosen mielipidekirjoituksen lopussa.
http://www.kansanuutiset.fi/mielipiteet/lukijoilta/2227501/lastensuojelun-asennemuutos-tarpeen
-------------. - m
Asennevamma? kirjoitti:
Leeni Ikonen Kärsimysnäytelmä 20.3.2012.
Kritiikkiä lastensuojelun käytännöistä, ammattitaidosta ja ihmisarvon loukkaamisesta.
Missä on vika, kun, kun lastensuojelun tulo perheen elämään aiheuttaa usein perheelle pelkoa ahdistusta hja kärsimystä?
Mielenterveysongelmien käyttämisessä lastensuojelun perusteina on oltava tarkkana
Lastensuojelun työntekijät arvioivat usein myös lasten ja vanhempien mielenterveyttä, vaikka heiltä puuttuu pätevyys.
On hyvä, että lastensuojelun työtapoihin on kiinnitetty huomiota.
Maassamme tulisi pikaisesti selvittää mikä on lastensuojelun toimintatapojen yhteys lasten ja nuorten syrjäytymiseen, itsemurhiin ja perhetragedioihin.
Tällähetkellä 80.000 lasta on on ns. avohuollon piirissä.
Hätiköity aiheeton huostaanotto aiheuttaa peruuttamattoman vahingon.
Lue lisää aiheesta, sekä muita blogikirjotuksia.
http://www.knuutilaki.net/node/41
--------------.Jopa koulukiusattu lapsi on heidän toimestaan toimitettu psykiatrille ja mieliala lääkitys on määrätty koska lapsi on masentunut.
minkä lapset ovat aloittaneet, aikaiset jatkaa.
Lain mukaan 12 vuotiaan mielipidettä tulee kuunnella ja ottaa huomioon, näin ei ole. Lapsia ei noteerata mitenkään,
Kuka tahansa voi joutua heidän pyöriteltäväkseen, totuudella ei ole merkitystä tai lapsen hyvinvoinnilla, kyse on jostakin muusta.
- m
Ei sosiaalihuolto tarjoa minkäänlaisia tukiea. Palaverit joita heidän kanssa käy on hyvä nauhoittaa, vaikka matkassa olisi ulkopuolinen ihminen kuulemassa keskustelut, niitä ei noteerata mitenkään.
Vaatikaa joka kerta nähtäville kirjaukset jotka he ovat tehneet.
sosiaalihuollon työntekijät lähtevät tekemään jopa diaknoosia vanhemmalle joka ei ole tarpeeksi nöyrä.
Tältä osin on olemassa kuitenkin ennakkotapaus luvattomana lääkärinä toimimisesta. On hyvin yleistä että sijoituksissa on vedottu jomman kumman vanhemman psyykkiseen ongelmaan jota ei lääkäri ole edes diaknisoinut vaan he. .....ja lapset ovat lähteneet sijoitukseen.- Ihmisoikeudet.
Uusi valitustie lasten asioissa.
YK on hyväksynyt lisäpöytäkirjan Lapsen Oikeuksien sopimukseen, joka laajentaa lasten, tai heidän edustajiensa mahdollisuuttaa valittaa oikeuksien rikkomisesta, jos lapsi kokee oikeutensa tulleen loukatuksi.
Olettaisin, että Love ry järjestön taustalla ovat miesjärjestöt, jotka ovat vaatineet tasa-arvoista kohtelua lasten ja lähivanhemman oikeuteen.
Olen huomannut myös että Helsingin Sanomat ovat uudistaneet ja poistaneet sivustoiltaan aineistoa, jotka ovat olleet ristiriitaisia.
Lue lisää Helsingin Uutiset Love ry lehdessä 21.3.2012.
http://www.helsinginuutiset.fi/kumppanit/love-ry-helsinki/99885-uusi-valitustie-lasten-asioissa
--------- - centitmiljoonaksi
Lastensuojelu on ihmiskauppaa ja huostaanotto on ihmiskauppa
- salattu tukitoimi
Tukitoimi- jotain jota perhe ei halua, tiedä tai koe saavansa?
"Lastensuojelussa asiakkaalle ei usein kerrota onko asiakas asiakas, mistä asiakkuus on alkanut , minkä takia, mitä asiakkaalta odotetaan tai miten asiakkuuden voi lopettaa.
Joissain kunnissa esim. Oulussa on ollut käytäntö, että esim. toimeentulotukea lasten harrastuksiin hakeva vanhempi merkitään automaattisesti lastensuojelun asiakkaaksi ja lapsen harrastukseen myönnetty toimeentulotuki lastensuojelun avohuollon tukitoimeksi, joka on siis mitä hyvänsä mitä sosiaalityöntekijä keksii sen olevan riippumatta perheen tarpeista tai edes siitä haluaako, tietääkö tai kokeeko perhe saavansa "tukitoimia".
Kun tällaiseen sala-asiakkuuteen yhdistyy kouluttamaton sosiaalityöntekijä ilman vastuu- ja korvausvelvoitteita, rajoittamaton tiedonsaantioikeus ja ala-arvoinen dokumentointi vailla asiakkaan korjausoikeutta ja mahdollisuutta puolueettomaan tutkintaan ja oikeudenkäyntiin, katastrofi on valmis.
Ala-arvoisen ja asenteellisen dokumentoinnin tuottama rikkinäisen puhelimen efekti vain pahenee kun soppaa hämmentämään kutsutaan muiden ammattien edustajat.
Kun jo asiakkuuden ja tiedon kriteerit ovat näin epäselvät ei ole ihme, että lastensuojelun piiriin on tilastoitu lähes 100 000 lasta. Tällä kyseenalaisella tilastotiedolla sitten ratsastavat ja rahastavat monikansallisiksi piiloyrityksiksi muuttuneet ja muuttuvat lastensuojelubisneksessä toimivat järjestöt .- Kiihtynyt reagointi.
Mielestäni lastensuojelu, huostaanotot, sijoitukset kodin ulkopuolelle olisi pantava erityistarkkailuun ja seurantaan.
Hysteria tarkoittaa kiihtynyttä reagointitapaa, ihmiset voivat joutua myös joukkohysterian valtaan. kolloinka alkuperäisen syyn lisäksi reagoimiseen vaikuttaa muiden ihmisten (kollegoiden) vahvistava vaikutus.
Pohdi kysymystä ja lue lisää Wikipediassa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hysteria
------- - .............
Mutta ketään viranomaista ei kiinnosta eikä ole ketään viranomaistahoakaa
joka asiaan tarttuisi ja puuttuisi!
Jos joku esimerkiksi yrittää kriittisesti kyseenalaistaa
tämän suomalaisen ...... lastensuojelun
niin hän saa sellaisen kotkalauman kiekumisineen niskaansa
ja varmaankin sen sata lastensuojeluilmoitusta omasta perheestään......
Kukaan ei siis ihmettele
ja ketään viranomaista, veronmaksajaa ei kiinnosta
miten, miksi ja miksi
lastensuojelun avohuollon asiakkuudet
ovat kymmenessä vuodessa kasvaneet melkein kolminkertaisesti. - Sossujen pelko.
............. kirjoitti:
Mutta ketään viranomaista ei kiinnosta eikä ole ketään viranomaistahoakaa
joka asiaan tarttuisi ja puuttuisi!
Jos joku esimerkiksi yrittää kriittisesti kyseenalaistaa
tämän suomalaisen ...... lastensuojelun
niin hän saa sellaisen kotkalauman kiekumisineen niskaansa
ja varmaankin sen sata lastensuojeluilmoitusta omasta perheestään......
Kukaan ei siis ihmettele
ja ketään viranomaista, veronmaksajaa ei kiinnosta
miten, miksi ja miksi
lastensuojelun avohuollon asiakkuudet
ovat kymmenessä vuodessa kasvaneet melkein kolminkertaisesti.Lastensuojelun epämääräiset käytännöt saattavat altistaa lastensuojelun "asiakkaille " sosiaalisten tilanteiden pelkoa, ahdistusta, masennusta, paniikkihäitiöitä.
Tässä lisää aiheista.
http://www.e-mielenterveys.fi/mielenterveyden-hairiot/sosiaalisten-tilanteiden-pelko/
--------- - ZZ.C.
Lastemme tulevaisuus on SS:n kirjoissa ja knsissa jo valmiiksi hahmoteltu. Kuka hyvänsä joka pääsee käsiksi edellisiin tietoihin ja voi käyttää niitä omiin perversseihin tarkoituksiinsa.
Pelottavavaa!
- Tarkoituksellisesti
" kiusaaminen johtaa ihmisarvon menetykseen..."
"Suomen laki ja oikeusjärjestelmä ei tunne käsitettä kiusaaminen, taikka muu henkinen väkivalta "?????!
Älkäämme siis ihmetelkö, että lapsiamme ja perheitämme kiusataan avoimesti ja aivan laillisesti. Tarkoituksellisesti. - ilman tukea
Kaksi apua hakenutta erityislasten äitiä vahvistaa ap:n väittämän: avohuollon tukia ei ole tarjolla - huostaanotoista on tullut ensisijainen tuki:
Hieno puheenvuoro kahdelta äidiltä:
http://areena.yle.fi/tv/1782891 - lkjrlj
Joka mukuloita haluaa hankkia, ne myös ihan itse ja omin kustannuksin hoitakoon. Turha vinkua yhteiskunnan tukitoimia ja rahoja kun on porsimisvimmansa päätteeksi huomannut, ettei kyvyt riitä vanhemmuuteen. Ottakaa vastuu ihan itse toimistanne ja kantakaa seuraukset, ääliöt!
- lölölölöl
Tuolla Leeni Ikosella ei todellakaan ole itselläänkään puhtaat jauhot pussissaan.
- Samaa mieltä
Uusperheiden perustajissa osin on mainitsemaasi ongelmaa. Ja kaikkien muittenkin osalta jotka pyytävät huostaanottoa, on kohtuullista maksattaa kaikki prosessista tulevat kulut täysimääräisenä. Myös maanviljelijöiden osalta, jotka eivät jaksa hoitaa ja valvoa omistamiensa sikojen porsittamista vaan antavat emakkojen selvitä porsimisesta yksin, eläintenpitokieltoon ja saamaan tarvitsemiaan mielenterveyshoitoja. Keskustakansanedustajat ei ole ajanut kohdennettuja määrärahoja tilallisten mielenterveyden arviontiin ja hoitoon.
- Asennevamma?
Lastensuojelun ongelmia yritetään helpottaa nettioppaalla. Tehy alkaa työstää valtakunnallista nettiopasta, jonka tavoitteena on selkeyttää eri viranomaisten välistä tiedonkulkua ja velvoitteita. Monessa tilanteessa voitaisiin toimia paljon nykyistä aktiivisemmin. Esimerkiksi Oulussa selvitetään parhaillaan, toimivatko kaupungin viranomaiset asianmukaisesti viime viikolla sattuneiden ammattiopiston puukotustapausten yhteydessä.
Yle uutiset 17.10.2013.
http://yle.fi/uutiset/lastensuojelun_pullonkauloja_yritetaan_helpottaa_nettioppaalla/6885320
----------- - aitoa tukea!
Aito avohuollon tukitoimi on siis:
AVOHUOLLOLLINEN toimi, joka on
- aidosti vapaaehtoinen
- jonka vastaanottaminen on asiakkaan oman harkinnan ja valinnan tulosta
- jonka antamiseen tai vastaanottamiseen ei liity kiristystä, painostusta, uhkailua tai vaaraa laitoshuoltoon joutumisesta
- jonka saamista ei käytetä todisteena laitoshuollon tarpeesta tukitoimen antohetkellä tai myöhemmin
aidosti asiakasta huoltava TUKItoimi eli
- asiakkaan oman aloitteen ja haluamisen tulos
- asiakkaan pyytämä, haluama ja tarvitsema ja jonka asiakas tunnistaa ja tunnustaa tueksi
- toimi, jolla on asiakkaan raportoimia ja havaittavissa olevia asiakkaan haluamia ja toivomia positiivisia , tukevia ja voimaannuttavia vaikutuksia asiakkaan ja tämän läheisten elämään
- toimi, joka tukee asiakasta itsenäiseen ja omaehtoiseen elämään ilman riippuvuutta tuenantajasta
- toimi, joka ei aiheuta asiakkaan leimaamista, osallisuuden, luottamuksen, itsemäärämisoikeuden ja voimien heikkenemistä tai asiakkaan tilanteen kurjistumista- Huijauskieltä
Centitmiljoonaksi kiinnitti aiheellisesti huomiota lastensuojelun sumuttavaan kielenkäyttöön.
Sosiaalityöntekijöiden yleisimmin käyttämä käsite ja vallan väärinkäytön väline on lapsen paras tai "lapsen etu", jota käytetään samaan tapaan kuin lahkoissa käsitettä " Jumalan tahto" . Tämän "lapsen edun" katsotaan tarkoittavan, että sosiaalityöntekijällä yksin on oikeus määritellä ja päättää mitä lapselle ja perheelle tehdään ja ohittaa niin lasten kuin perheiden kuuleminen ja näkemys.
Myös sosionomikoulutuksissa on kiinnitetty huomiota tähän vain lastensuojeluun vihkiytyneiden salatieteelliseen mantraan:
”…aikoinaan penäsin, että mistä löytyy määritteet lapsen parhaasta, en saanut kuin kiukkuisia kannanottoja. Se kuulemma oli niiiiin itsestään selvä juttu. Ellen kuulemma sitä ymmärtänyt, oli aivan väärällä alalla.
Te jotka olette alalla tai opiskelette sille, nostakaa ihmeessä asia esiin kaikissa mahdollisissa paikoissa. Ellei alan eettisiä ja moraalisia näkökulmia avata ja keskustella niistä kriittisesti sekä avoimesti, ei minusta voida puhua kovin kummoisesta ammatillisuudestakaan. "
Monet tahot mm. Elina Pekkarinen ja Leeni Ikonen ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että lastensuojelusta ja sen käytännöstä puuttuu kokonaan tutkimustieto ja työ käytäntöineen perustuukin lähinnä oletuksille ja selkiytymättömien käsitteiden pyöritykselle:
"Tutkimusten mukaan sosiaalityöntekijät eivät käytännössä lainkaan käytä tutkimukseen perustuvaa tietoa päätöksenteossa, vaan väittämät ja teoreettiset käsitteet ohjaavat työtä. Empiiriseen näyttöön tai omiin havaintoihin perustuva työtapa on miltei tuntematon asia."
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/54-takapakkia-tuusulassa
Kielenkäyttö on myös vallankäyttöä ja hämärät käsitteet ja hokemat ovat omiaan kätkemään vallan väärinkäytön.
Yksi lastensuojeluväkivaltaa ylläpitävä käytäntö on alan oma jargon , orwellilainen lapsen edun uusiokieli. Tätä todellisuudesta vieraantunutta byrokraattisen väkivallan kieltä yritetään syöttää myös muille sosiaalipalvelujärjestelmän toimijoille:
Ylenmääräisellä touhukkuudella , seminaareilla, "kumppanuuskoulutuksilla" ja kokoustamisella , johon kaikkia päivähoidon työntekijöitä ja muita lastensuojelun "kumppaneita" velvoitetaan osallistumaan ja valheellisten termien ja ylisanojen jatkuvalla pakkosyötöllä on tarkoitus.
Niillä ihmisiä estetään tekemästä havaintoja, luottamasta omiin jo tehtyihin havaintoihin, ajattelemasta itsenäisesti ja rationaalisesti ja kuulemasta omantuntonsa ääntä .
Kiero tutkimattomia hoitoja ja menetelmiä markkinoiva sosiaalipalvelukauppias käyttää täsmälleen samoja huijauksen menetelmiä kuin kiero autokauppias.
Huijari
- käyttää aina ylisanoja- esim. parhaat käytännöt , tuki, intensiivinen, erityinen huolenpito, vierihoito, turvaistaminen
- antaa harhaanjohtavaa, puutteellista ja valheellista tietoa tutkimustuloksista tai salaa, ettei tieteellisesti tutkittua tietoa ole olemassakaan
- luo ryhmäpainetta ja ryhmäindoktrinaatiota
- ei kerro kaupan todellisista seurauksista ja kustannuksista
- kieltää ja hävittää henkilökohtaisen vastuun
- luo kiire/ paniikkimielialan- esim. on toimittava välittömästä, " aika loppuu",
- estää henkilökohtaisen ja kiireettömän tutustumisen kohteeseen
Lastensuojelu vilisee käänteistotuuksia ja sumuttavia käsitteitä. Tässä suomennokset:
varhainen tuki= varhainen leimaaminen
moniammatillinen yhteistyö= ryhmäpanettelu, joukkojuoruaminen
lapsen etu= sosiaalibyrokraattien ja - yrittäjien etu
intensiivihoito= tehopahoinpitely
kehittäminen= alasajo
perhetyö= erhetyö
asiakas= alamainen - huosta ei ole tukea
Huijauskieltä kirjoitti:

asiakas= alamainenLastensuojelu voi tietysti väittää toisten hallinnonalojen palveluja esim. päiväkotia , terveydenhuoltoa jne. omiksi tukitoimikseen. Helpompaa ja halvempaa olisi jos perheet saisivat nämä toisten hallinnonalojen palvelut ilman lastensuojelun asiakkuutta ja lastensuojelun sotkeentumista elämäänsä.
Oikeasti lastensuojelulla ei ole kuin yksi oma "tuki"/ työmenetelmä : huostaanotto ja siihen tähtääviä pohjustustoimia esim. vanhemmuudenarviointeja ja perhetyötä
- Ikuinen riesa
Tiedän tapauksen, jossa parhaillaan pienen, kiireellisesti huostaanotetun lapsen (noin kaksivuotias) äitiä syyllistetään siitä, että hän on ollut itse teinivuosinaan sijoitettuna AVOHUOLLON TUKITOIMENA. Eli äitiä ei ole itseään otettu pakolla huostaan, vaan perhe on suostunut siihen. Jopa tällaisestakin yhteistyöstä sosiaalityöntekijät nyt syyllistävät nuorta äitiä itseään.
Sossut ovat saaneet avohuollon huostaanoton takia syyllistettyä samalla kätevästi myös pikku lapsen isovanhempia. Sehän on mainiota. Näin isovanhemmat saadaan näyttämään epäilyttäviltä ja kelvottomilta. Pikku lasta ei tarvitse siis sijoittaa isovanhempien luokse.
Pikku lapsen äidin omasta sijoituksesta on kulunut jo kauan aikaa, hän on ollut täysi-ikäinenkin jo pitkään. Äiti on 23-vuotias. Eikö äidin oman sijoituksen pitäisi jo vanhentuakin jossain ajassa? Sossut eivät saisi vetää sitä mukaan pikku lapsen tapaukseen.
Ihmiset eivät tajua, millaiseen suohon heidät voi joskus tulevaisuudessaan johtaa se, että perhe on aikoinaan tehnyt sosiaalityöntekijöiden kanssa yhteistyötä ja suostunut lapsen tai nuoren sijoittamiseen kodin ulkopuolelle AVOHUOLLON tukitoimena!!!!
Kyseisestä 23-vuotiaasta äidistä on tehty nyt ensi- ja turvakodissa jopa ( epätieteellinen)vanhemmuuden arviointi, äiti eleli lapsensa kanssa kyseisessä laitoksessa pitkään. Ja kärsi. Hänet pakotettiin laitokseen useiksi kuukausiksi. Nyt on hän vapaa, mutta lapsi tempaistiin kiireellisesti huostaan.
Lapsi muuten sijoitettiin sijaisperheeseen, jossa on kissa ja koira. Äiti oli ensi- ja turvakodissa ja myös omille sossuilleen kertonut moneen kertaa, että hänen lapsensa on allerginen. Ja niinpä olikin.
Punaisena helottava ja tuskainen parivuotias on nyt palautettu allergian takia perhetukikotiin, koska sijaisperheessä hän sai hirveitä allergisia reaktioita. - oikea kohdennus
Vain tarvetta vastaava tukitoimi auttaa
Jos menet pyytämään kipsia katkenneeseen jalkaan, et ilahdu vaikka lekuri kampaisi hiuksesi kuinka nätisti.
Jos joudut liikenneonnettomuuteen, et pidä siitä, että ambulanssin sijaan paikalle soitetaan älykkyystestin tekijä
Neurologisesta häiriöstä kärsivää lasta ei auta paikka psykiatrian osastolla vaan neuron kuntoutus
Uupunutta suurperheen äitiä ei auta lastiksen perhetyö vaan kotiapu
Syöpää sairastava äiti ei tarvitse lapsensa sijoitusta vaan lastenhoitoapua kotiin.
Epävarma nuori äiti ei tarvitse tarkkailujaksoa ensi- kodissa vaan konkreettista apua uuden vauvan hoitoon
Hakattu äiti ei tarvitse turvakodin vanhemmuudenarviointia vaan uuden asunnon
Koska näin yksinkertainen asia menee perille?- varpua vekaroille
VARPU( varhainen puuttuminen) - kaaoksen syy ja hyvää bisnestä
"Huostaanottojen määrän valtaisa lisääntyminen ajoittuu juuri siihen ajankohtaan, kun varhaista puuttumista alettiin kunnissa soveltaa. Tällainen menettely on johtanut ilmiantokulttuuriin. Nähtävissä on siten kokonaan muunlainen kehitys kuin mihin ihmisoikeussopimusten periaatteet tähtäävät.
Varhaisen puuttumisen malli kannustaa kaikki lapsen kanssa työskentelevät tahot määrittelemään lapsen käytöstä omista ennakkoluuloista ja lähtökohdista käsin. Se on johtanut lasten luokitteluun ja siihen, että kaikkea erilaisuutta pidetään sairautena.
Seuloa (käsite ko. STM selvityksestä 2004:7) osaa kuka tahansa (=lastensuojeluilmoitukset, syyttäminen ja syyllistäminen). Auttaminen sen sijaan edellyttää korkeaa ammatillista osaamista, pysähtymistä ja asiakkaan kuuntelemista, mutta sitä ei valitettavasti ole tarjolla. Tämän päivän sosiaalitoimen työtavat perustuvat historialliseen asennevammaan, jossa viranomainen kuvittelee osaavansa määritellä lapsen edun ja asiakkaan avun tarpeen. Tässä työssä sosiaalitoimi tukeutuu kaikenlaisiin ammattilaisiin (=lausunnon antajiin) unohtaen maalaisjärjen käytön. .
"Tutkimusten mukaan sosiaalityöntekijät eivät käytännössä lainkaan käytä tutkimukseen perustuvaa tietoa päätöksenteossa, vaan väittämät ja teoreettiset käsitteet ohjaavat työtä. Empiiriseen näyttöön tai omiin havaintoihin perustuva työtapa on miltei tuntematon asia."
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/54-takapakkia-tuusulassa
Eivätkös lastensuojelun "avohuollon tukitoimet" ole juuri tuota: sosiaalityöntekijä, joka kuvittelee osaavansa määritellä lapsen edun ja asiakkaan tarpeen näitä kuulematta tilaa veronmaksajien rahoilla omia oletuksiaan ja toimiaan oikeuttamaan pyrkiviä huippukalliita ja epäeettisiä ja -tieteellisiä arviointeja, selvityksiä, seulauksia , lausuntoja ja tarkkailu- ja tutkimuslähetteitä ja -osastojaksoja kaikenkarvaisilta tutkimattomilta ja valvomattomilta lapsibisnesyrittäjiltä ( jotka saattavat vielä olla tuttuja tai entisiä/nykyisiä/ tulevia bisneskumppaneita) ? - psykobisnes
varpua vekaroille kirjoitti:
VARPU( varhainen puuttuminen) - kaaoksen syy ja hyvää bisnestä
"Huostaanottojen määrän valtaisa lisääntyminen ajoittuu juuri siihen ajankohtaan, kun varhaista puuttumista alettiin kunnissa soveltaa. Tällainen menettely on johtanut ilmiantokulttuuriin. Nähtävissä on siten kokonaan muunlainen kehitys kuin mihin ihmisoikeussopimusten periaatteet tähtäävät.
Varhaisen puuttumisen malli kannustaa kaikki lapsen kanssa työskentelevät tahot määrittelemään lapsen käytöstä omista ennakkoluuloista ja lähtökohdista käsin. Se on johtanut lasten luokitteluun ja siihen, että kaikkea erilaisuutta pidetään sairautena.
Seuloa (käsite ko. STM selvityksestä 2004:7) osaa kuka tahansa (=lastensuojeluilmoitukset, syyttäminen ja syyllistäminen). Auttaminen sen sijaan edellyttää korkeaa ammatillista osaamista, pysähtymistä ja asiakkaan kuuntelemista, mutta sitä ei valitettavasti ole tarjolla. Tämän päivän sosiaalitoimen työtavat perustuvat historialliseen asennevammaan, jossa viranomainen kuvittelee osaavansa määritellä lapsen edun ja asiakkaan avun tarpeen. Tässä työssä sosiaalitoimi tukeutuu kaikenlaisiin ammattilaisiin (=lausunnon antajiin) unohtaen maalaisjärjen käytön. .
"Tutkimusten mukaan sosiaalityöntekijät eivät käytännössä lainkaan käytä tutkimukseen perustuvaa tietoa päätöksenteossa, vaan väittämät ja teoreettiset käsitteet ohjaavat työtä. Empiiriseen näyttöön tai omiin havaintoihin perustuva työtapa on miltei tuntematon asia."
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/54-takapakkia-tuusulassa
Eivätkös lastensuojelun "avohuollon tukitoimet" ole juuri tuota: sosiaalityöntekijä, joka kuvittelee osaavansa määritellä lapsen edun ja asiakkaan tarpeen näitä kuulematta tilaa veronmaksajien rahoilla omia oletuksiaan ja toimiaan oikeuttamaan pyrkiviä huippukalliita ja epäeettisiä ja -tieteellisiä arviointeja, selvityksiä, seulauksia , lausuntoja ja tarkkailu- ja tutkimuslähetteitä ja -osastojaksoja kaikenkarvaisilta tutkimattomilta ja valvomattomilta lapsibisnesyrittäjiltä ( jotka saattavat vielä olla tuttuja tai entisiä/nykyisiä/ tulevia bisneskumppaneita) ?Nykypäivän huostaanottoihin liittyy miltei aina psykiatrinen lausunto, olipa lapsen käytöksen syy mikä tahansa. Sosiaalityöntekijät tuntevat suurta kiinnostusta erilaisiin terapioihin ja psykiatrisiin tutkimuksiin ja jopa määrittelevät itse lasten tai vanhempien terveydentilaa ja mielenterveyttä. On havaittavissa, että sosiaalityöntekijät haluavat usein varmistaa huostaanoton lastenpsykiatrisilla lausunnoilla. Hallinto-oikeudet, joissa ei ole olemassa kriteereitä asiantuntijuudelle, hyväksyvät poikkeuksetta kaikenlaiset sosiaalitoimen hankkimat lausunnot.
Olen ollut läsnä neuvotteluissa päiväkodeissa, joissa sosiaalityöntekijä ehdottaa lastenpsykiatrista tutkimusta ”liian ujolle lapselle”. Eräässä tapauksessa terveyskeskuslääkäri kirjoitti lapselle lähetteen lastenpsykiatrisiin tutkimuksiin sosiaalityöntekijän puhelinsoiton perusteella ilman, että oli edes tavannut lasta. Tällä hetkellä sosiaalityöntekijät kertovat odottavansa uuden lastensuojelulain voimaantuloa, koska se sisältää mahdollisuuden lasten tutkituttamiseen ilman vanhempien lupaa pyytämällä siihen hallinto-oikeudelta lupa. Tämä lainkohta uudessa laissa valjastaa hallinto-oikeudet hallinnon jatkeeksi eikä millään tavoin sovellu oikeusvaltioon, jossa on oltava riippumaton tuomioistuinlaitos.
Uusi lastensuojelulaki korostaa moniammatillisia tiimejä ja ns. asiantuntijoiden valtaa. Nämä moniammatilliset tiimit ovat jo vuosien ajan toimineet lapsia medikalisoiden ja luokitellen. Lasten asioita käsitellään salassapitosäännöksistä piittaamatta erilaisissa verkostoissa, tiimeissä, tukiryhmissä, koulujen oppilashuollossa ilman, että vanhemmat ovat niissä mukana tai edes ovat näistä tapaamisista tietoisia (vrt. liitteenä olevan anoreksianuoren tapaus). Tällä tavoin heikennetään vanhempien autonomiaa ja kasvatusvaltaa ja lisätään viranomaisvaltaa, kun suuntauksen tulisi tietysti olla päinvastainen. Näillä keinoin hyvinvointivaltio muuttuu pahoinvointi- ja kontrollivaltioksi.
Terveydenhuollon avohoitovaihtoehdot ovat jääneet kehittämättä, kun maamme psykoanalyyttisesti suuntautuneet lastenpsykiatrit ovat keskittyneet todistelemaan vanhemmat epäkelvoiksi kasvattajiksi esittäen ratkaisuksi lapsen erottamista perheestään. Moniammatillisessa työskentelyssä ei lopulta kukaan ota vastuuta lapsen tilanteesta ja hänestä annetusta lausunnosta.
Psykoanalyyttisesti lapsiin suhtautuvat lastenpsykiatrit luokittelevat lastensuojeluperheet eri tavoin sairaiksi. Erään tunnetun lastenpsykiatrin jaottelua käyttäen heidät voidaan diagnostisoida ulkonäön ja käytöksen perusteella eri ryhmiin. Tämän eri tahoilla asiantuntijana toimineen lääkärin mukaan siisteistä perheistä käytetään nimitystä ”kovat ja kiiltävät” ja niissä on keskeisenä tunteena häpeä ja niissä valehdellaan. ”Vanhemmista, joilla on usein villapaita ja jotka ovat lihavia käytetään nimitystä ”pehmeät ja pörröiset”. Näissä perheissä on kypsymätöntä rakkautta, kotieläimiä ylenmäärin ja niissä rahat loppuvat usein ennen tilipäivää. Lastensuojeluperheissä ja erityisesti romaniperheissä valehtelu on äärimmäisen yleistä."
Veronmaksajain rahoilla maamme sosiaalialan työntekijät käyvät kuuntelemassa tällaisia oppeja omaksuen sosiaalityöhön vanhempia ylenkatsovaa ja loukkaavaa asennetta. Ei ole mikään ihme, että sosiaalitoimi suhtautuu asiakkaisiinsa kuin sairaisiin, jotka on hoidettava sen sijaan, että he antaisivat perheille palveluja, jotka heille lain mukaan kuuluvat. Erityisen huolestuttava on tilanne, mikäli hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenenä toimii tällaisen oppisuunnan edustaja.
lainaus Leeni Ikonen
- tapausesimerkki
Äidin vuosien takainen psykoterapia- jota sivistysvaltiossa pidettäisiin osoituksena valistuneen ihmisen hyvästä elämänhallinnasta ja halusta hoitaa omaa terveyttään- kääntyikin suomalaisessa lastensuojelussa vauvan kuukausia kestäneen turhan , laittoman ja perhettä syvästi vaurioittaneen huostaanoton perusteeksi. Lastensuojelijat olivat salaa tilanneet psykoterapialausunnot ja peukaloineet niitä omiin tarkoituksiinsa laittomat toimensa oikeuttaakseen:
Naantalissa asunut Ani Leikonniemi on yksi niistä äideistä, jonka lapsen sijoituksen hallinto-oikeus myöhemmin purki perusteettomana. Leikonniemi on koulutukseltaan sosiaaliohjaaja. Vertaistukea annetaan hänen perustamassaan yhdistyksessä, joka kantaa nimeä HOL ry, Huostaan Otetut Lapset - Rikotut perheet.
Leikonniemen luottamukselliset keskustelut psykoterapeutille päätyivät hänen tietämättään lastensuojelun käsiin.
"Järkyttävintä kohdallani on ollut se, että vasta tammikuussa 2012 käydyssä rikosoikeudenkäynnissä paljastui se, että viranomaiset ovat perustaneet koko sijoitus- ja huostaanottoprosessinsa minun psykoterapialausuntoihini irrottaen sieltä sanoja ja lauseita omiin tarkoituksiinsa."
”Sain kauhukseni lukea huostaanottohakemuksesta asiayhteyksistä irrotettuja sanoja tunnekokemuksistani vuosilta 1965-67. Poiminnat oli siirretty 2000-luvulle. Yhdestäkään lastensuojelun asiakirjasta ei löydy lainmukaista merkintää siitä, milloin ja mistä lastensuojelijat olivat lausunnot hankkineet. ”
Kun hän pyysi tietojaan sosiaalityöntekijältä, tämä vaati yksilöimään halutut paperit. Kuitenkaan lastensuojeluasiakirjoihin ei ollut kirjattu, mitä tietoja sosiaalitoimessa oli. Asiakkaan oli mahdotonta yksilöidä tietoja, joita hän ei tiennyt olevan olemassa. Hän ei voinut puolustautua sellaisia huolia ja epäilyjä vastaan, joiden konkreettista sisältöä hän ei tiennyt.
Ei, vaikka lain mukaan kirjaukset on näytettävä asiakkaalle.
”Tietosuoja joutuu outoon valoon, jos sen varjolla estetään ihmistä näkemästä häntä tai lastaan koskevaa tietoa. Korjaapa sitten siinä virheet.
Nykyään lastensuojelu saa antaa, vastoin huoltajan suostumusta, välttämättömiksi määrittelemiään tietoja muille viranomaisille tai vaikkapa toisen kunnan toimeksiannosta toimivalle yksityiselle lastensuojelulaitokselle.
- Lastensuojelussa käytetään ja jopa kerätään vanhoja ja virheellisiä tietoja eikä niitä edes vanhempien vaatimuksesta korjata, joten nämä vanhat ja virheelliset tiedot päätyvät viranomaisten päätöksiin. Hallinto-oikeudet eivät tutki lastensuojeluviranomaisten tekemien kirjausten oikeellisuutta vaan luottavat sokeasti siihen, että viranomaiset ovat tutkineet perheen tilanteen siten kuin lastensuojelulaki sen määrää tutkittavaksi.
Ani Leikoniemen haastattelu Revanssi- lehdessä
http://voikukkien.wordpress.com/2012/09/19/yksi-haastattelu-lastensuojelun-tilasta-maassamme/ - HO= lumeoikeus
Valitettavasti huostapäätökset käsitellään( = hyväksytetään) riippumattoman tuomioistuimen sijaan sosiaalityöntekijöiden omassa hallinto- oikeudessa.
Hallintovirkamiesten oma lumeoikeus l. hallinto- oikeus, jossa ei ole edes ammattituomareita eikä normaalin fair trial- oikeudenkäynnin periaatteita ei välitä siitä, onko aitoja tukitoimia annettu tai ei. Se ei edes vaivaudu tutkimaan asiaa.
Hallinto- oikeusprosessin keskiössä ei ole lapsen tosiasiallisen tilanteen selvittäminen vaan sosiaalityöntekijän huostahakemus, jonka väitteille ei tarvitse esittää mitään näyttöä. Asiakkaalla sen sijaan on käänteinen todistustaakka.
Hallintotuomioistuimilta avohuollon tukitoimien arvioiminen jää yleensä tekemättä, vaikka huostaanoton yksi ja tärkein edellytys on niiden käyttäminen ennen huostaanottoon ryhtymistä. Tuomioistuimille riittää, että viranomainen on tehnyt jonkinlaisen luettelon avohuollon toimista, joiden ei tarvitse olla tukea tai asiakkaan tarpeen mukaisia. Tukitoimiksi voidaan merkitä esim. tyhjänpäiväinen kokous, puhelinsoitto, uimahallin lippu, asiakkaan oma käynti työvoimatoimistossa tai asiakkaan vakuutusturvan turmeleva turha huumeseulaus.
"Hallintolainkäyttö ei sovellu lapsen asian käsittelyyn eikä takaa lapsen eikä perheenjäsenten oikeusturvaa. Oikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä viranomaisen on näytettävä menetelleensä oikein kajotessaan perus- ja ihmisoikeuksiin. Hallinto-oikeudessa todistustakka on käänteinen eli kansalaisen tulee "puhdistautua" viranomaisen väitteistä.
Tuomaritoiminnan ydin eli tosiseikkojen selvittäminen jää hallinto-oikeudessa tekemättä, kun päätökseen poimitaan lastensuojeluviranomaisen näkemystä tukevat seikat. Yksittäisen lapsen asia jää tutkimatta, ja menettely halvaantuu viranomaisen sekaviin asiakirjoihin ja prosessin hämäryyteen.
Päätökseen voidaan kirjata "hallinto-oikeudella ei ole syytä epäillä sosiaalityöntekijän lausuntojen luotettavuutta siitä huolimatta, että äiti kertoo asiasta toisin". Perheet ajetaan syvään epätoivoon, kun tuomioistuin luopuu puolueettoman tutkijan roolista.
Kun yhteiskuntaa puhuttavat sosiaalityöntekijöiden heikko koulutus ja mielivaltaiset työtavat, hallinto-oikeus pitää heitä asiantuntijoina.
Käytännössä tilanne on kestämätön suojelua tarvitsevan lapsen ja perheen kannalta.
Epäilen, että ulkomaisille ihmisoikeustarkkailijoille ei ole kerrottu, että Suomessa lastensuojelun asiakkaat eivät saa edes puolueetonta oikeudenkäyntiä. Amnestykin vaikenee asiasta pelkurimaisesti vaikka yhtä hyvin sen jäsenet voisivat lähettää vetoomuksensa Niinistölle oikeudenmukaisen ja puolueettoman oikeudenkäynnin sallimiseksi omille lähes 20 000 kansalaiselle. - Nerokas tukibisnes
Avohuollon tuet tarkoittavat yleensä toisen heikommassa asemassa olevan profilointia. Profilointia mahdollisen patologian varalta. Usein tämä profilointi suoritetaan epäpätevän henkilöstön toimin epäeettisillä ja epätieteellisillä menetelmillä. Profiloinnin tulos on lausunto, jossa on vain negatiivisia väittämiä, jonka oletuksia ja väittämiä ei näytetä profiloidulle, jonka virheitä tämä ei saa oikaista ja jota käytetään usein hänen tilanteensa kurjistamiseen esim. hallinnolliseen vapaudenriistoon bisnesperiaatteella toimiviin yksityisiin liikeyrityksiin, joiden yhteyksiä arviointeja , profilointeja ja vapaudenriistoja suorittaviin tahoihin mikään instanssi ei tutki eikä valvo. Ja puolueetonta tuomioistuinta tai toimivia valitusreittejä sen paremmin kuin kriittistä mediaa väärinkäytösten tutkimiselle ei ole.
- Raiskaajan logiikka
Lastensuojelu raiskaa niin hengen kuin ruumiin
Köyhän ja köyhän lapsen täytyy alistua ruumiin ja hengen häpäisyyn. Pelkästään negatiivista näyttöä etsivä lastensuojelu kaikkiin ammattikuntiin ulottuvine apureineen rassaa halukkaasti vanhempien ja isovanhempien yksityisasiat, vanhempien pankkitilit ja terveystiedot, päät ja veri- ja virtsanäytteet ja lasten sukuelimetkin. Siinä toivossa , että löytyisi edes jotain epäilyttävää, joka oikeuttaisi ja perustelisi järjettömät moninkertaisia elinkautisia vastaavat huostat ja valtaisat tulonsiirrot lastenkotibisnekselle. Edes arviointien ja testien puhdas läpäisy ei estä leimaa ja rangaistustoimia. Jo testauksen kohteena olon katsotaan todistavan kohteen syyllisyyden. Tätä ruumiin ja hengen häpäisyä ja raiskaamista nimitetään lastensuojelussa "avohuollon tukitoimiksi".
Läpinäkyvyyttä tai suorastaan läpivalaisua vaaditaan vain köyhiltä kontrollin kohteilta. Koneistossa toimivien ei tarvitse noudattaa ensimmäistäkään lakia, asetusta tai ihmisoikeussopimusta saati tehdä tiliä ideologioistaan tai taloudellisista tai poliittisista kytköksistään.
Näihin mielen ja ruumiin raiskaajiin ei ulotu mikään laki tai eettinen säädös. He saavat toimia täysin vapaasti- vieläpä nauttien hyvää palkkaa ja arvostusta.- Anonyymi
nämä kyrvät tekevät kun rahan virta juoksee päätös on jo tehty sen jälkeen perhellä ei ole mitään sanomista kuultu. täällä jyväskylässä ovat täysin paatuneita ammattitaidottomia nyt on tää harjutie10 on vaihtunut yksikön 3yksikkön johtaja ei mitään koti lomia ei koti lomia poika ei soittele yhtään kotiin mitä ilmeisemmin pojalle sanat suuhun ja äitienpäivä onnitellut ei minkäänlaisia pelkää perseen nuolemista ja humanilta on otettu ämmä valmomaan maan valvottuja tapaamisia vittut on vittuja perse reikä
- tuki=huosta
Sosiaalipolitiikan professori J.P. Roos kommentoi lastensuojelun avohuollon tukitoimia näin:
– Lain ( lastensuojelulain) toimenpidevalikoima koostuu hieman liioitellusti sanottuna huostaanotoista. Ennalta ehkäisevät toimet ovat huonoja ja nimellisiä. Vaikkapa päivähoitoa voidaan kutsua ennalta ehkäiseväksi toimeksi, jota se ei ole.
Roosin mukaan huostaanottojen ja ulkopuolisten sijoitusten kokonaiskustannukset ovat jo yli 600 miljoonaa euroa vuodessa.
– Tämä on erittäin iso bisnes. Joillekin paikkakunnille on tullut jo huostaanottokeskittymiä.
– Vertaisin tätä 1960-lukuun. Silloin meillä oli erittäin suuri vankimäärä, koska ihmisiä laitettiin hyvin herkästi vankiloihin. Se on siirtynyt nyt lastensuojelun puolelle. Huostaanotettujen lasten määrä on aivan tolkuton.
– Se on vapaudenriistokysymys. Vanhemmat lapset ovat laitoksissa, jossa heidän liikkumavapautensa on rajattu, Roos kuvailee.
Roos ottaisi lastensuojelutyöntekijöiltä pakkotoimioikeudet pois ja veisi tuomioistuinkäsittelyyn heti tapaukset, joissa vanhemmat ja lapset panevat hanttiin.
– Juridinen asiantuntemus rauhoittaisi tätä tilannetta.
Roos siirtäisi myös huostaanottojen käsittelyn hallinto-oikeuksista käräjäoikeuksiin, joita olisi vahvistettu lastensuojelun asiantuntemuksella. Toinen vaihtoehto olisi erillinen perheoikeus.
– Hallinto-oikeudet eivät ole näytöstä kiinnostuneita tuomioistuimia. Ne katsovat vain, onko prosessi mennyt oikein.
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/professori-lasten-huostaanotot-karajaoikeuteen/1748916 - 2 tukitointa
Lastensuojelun avohuollon tukitoimet tiivistettynä:
-KIIREELLINEN SIJOITUS, jotta perhe saadaan pakotettua perhetyöhön, perhekuntoutukseen tai vanhemmuudenarviointiin, joiden tavoitteena on :
- PYSYVÄ HUOSTAANOTTO
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445219Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243430Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982822Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552618- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391