koira ja tiineys ultra

sepsukka

Yritin käyttää hakutoimintoa,muttei ainakaan silmiini pistänyt tälläinen aihe.Siirtäkää,jos olen väärässä paikassa aiheineni.

Eli reilu kaksi vuotias narttuni astutettiin 20.2,22.2 ja 25.2.

Ultrassa kävimme kun astutuksista oli kulunut 25,23 tai 20 päivää.Ultra näytti tyhjää.
Uusinta ultra otettiin 6 päivää ensimmäisestä,jolloin astutuksista oli kulunut täten 31,29,26 päivää.Se myöskin näytti tyhjää.

Silti,itseäni ihmetyttää suuresti.Narttua ei ole juoksujen jälkeen vaivannut valeraskaudet.Silti,tämä tyttö on oksennellut 3 viikon aikana,ruoka ei maistunut,ei ennen tätä viimeistä viikkoa,nyt pummataan kaikilta ruokaa,ja vaikka komennan pois keittiöstä kun ruokailemme,neiti valuu vaivihkaa takaisin.

Lisä oireina,oli limainen vuoto 2 viikkoa sitten,eli ennen ultria.Vaaleankellertävää limaa.

Nyt toissa päivänä huomasin,että takapään nisät ovat vaalentuneet ja kasvaneet,ja nyt tietty elättelen toivetta ja olen ainakin näkeväni että vatsalinja on himpun pudonnut alemmaksi.

Nyt kysymys kuuluukin.Veisinkö koirani uusinta ultraan,jotta tiedän kannattaako alkaa tarjota lisäravintoa,vai odotanko vielä jonkin aikaa ja veisin oireiden jatkuessa suoraan röntgeniin asian armistamiseksi.Kyseessä on suuripäinen rotu,joten toki ei olisi hyvä jos olisikin vain se yksi isopää tuolla mahassa.Kuinka usein tapahtuu virhe arviointeja ultrassa?

3

1435

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kikkelitonttu

      Vie vain.

    • Kääkkämamma :)

      Kyllähän niitä sattuu, ja ultraahan suositellaan aikaisintaan 30 päivää astutuksesta joten aika aikaisessa olit. Itse veisin uudestaan, tiineys alkaa olla siinä vaiheessa (jos koira on tiineenä) että voisi myös ottaa röntgenkuvan jolloin ei jää mikään arvauksien varaan.

    • uudestaan vain

      uudestaan vain. ultra ei todellakaan ole varmaa ja vielä mahdollisesti noin aikaisessa vaiheessa (26pv). Toisaalta taas valeraskauskin on mahdollinen, mutta oman mielenrauhan vuoksi käyttäisin uudelleen. :) Meillä näkyi ultrassa pentuja 1 ja kuusi niitä sieltä tupsahti. :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      50
      2244
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      25
      988
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      952
    4. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    5. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      873
    6. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      54
      853
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      121
      842
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      773
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      753
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      749
    Aihe