uupunut äiti

Heippa.

Kuulostaapa tutulta. Neuvoni on siis . Tilaa aika
terveyskeskuksen PÄIVYSTYKSEEN, ei mihinkään
kuukausien päähän. Siellä kerrot tuon saman asian.

Olet varmaan väsynyt, uupunut niin psyykkisesti
kuin fyysisestikkin, siihen on apua saatavilla.

Toivon vain että terv.keskuksessa on hyvä ja
asiantunteva lääkäri eikä mikään "ota pari
buranaa niin kyllä se siitä" pilipali lääkäri.

Onko mahdollista viedä lapsukaiset pariksi yöksi
esim. mummolaan tai jonnekkin luotettavaan
hoitopaikkaan, jotta saisit itse levätä. Antaa
aikaa itsellesi. Katsella vaikka elokuvia tai
mitä tahansa mitä itse tykkäät. Silloin ei
tarvitse huolehtia lasten
ruokailuista,vaatteista, välttämättä ei
kodinhoidostakaan. Ota kaksi vapaapäivää äidin
hommista ja siitä avovaimonkin hommista.

Tänne palstoille kirjoittelukin on ihan kivaa
terapiaa, jos ei vaan ota kaikkee tosissaan.
Tarkoitan kun täällä liikkuu paljon sellaisiakin
jotka haluaa näköjään vain kiusata toisia ja
provosoida pahoja mieliä...Toivottavasti erotat
sellaiset jos sellasia typeriä vastauksia tulee..
(haukkumisia,yms.)

Kokeile noita nyt avuksi. Itse aikoinaan söin
masennuslääkettä, joka kuitenkin vei elämältä
sen "terän" mutta ehkä se oli silloin parasta
niin. Hae rohkeasti apua, siitä on tosiaankin
hyötyä. Niin ja niistä vapaapäivistä, ei ne
lapset siihen kuole eikä saa traumoja jos
pääseevät itsekkin vähän vaihtelunmakuun.

Kaikkea hyvää sinulle.

Mitäpä, jos itse auttaisit itseäsi vaatimalla
miestäsi tekemään osansa kotona, jotta sinä
saisit levätä.

Mitäpä, jos miehesi ei suostu? Pakkaa siinä
tapauksessa kassisi ja mene äitisi, siskosi,
ystäväsi luokse tai vaikkapa hotelliin lepäämään.
Sinulla on siihen täysi oikeus.

Mitäpä, jos lähettäisit miehesi lapsineen
mummolaan tai muualle ja jäisit itse kotiin
lepäämään.

Mitäpä, jos seuraavan kerran sanot vierailulle
tuleville, että sinä olet väsynyt etkä tahdo
vastaanottaa vieraita.

Mitäpä, jos miettisit vielä muitakin tapoja saada
itsellesi aikaa sekä lepoon että
virkistäytymiseen.

Meillä kaikilla on joskus sellaisia aikoja. Ehkä
olisi syytä etsiä itselle jotain sellaista, josta
nautit... vaikka harrastus. Olen itsekin ollut
samanlaisessa tilanteessa... tuntuu jotenkin
PLÄÄH... karmealle sanoa toiselle kuinka
toimia...

Lieneekö sinulla niin kuin oli minulla: Huono
omatunto ja sellainen olo, että on puolustettava
itseä. Sitten yritin aina ottaa huomioon muut
perheenjäsenet(tukea ja kannustaa) itseni
unohtaen kunnes olen ihan reporankana ja aloin
kokea toisten hyvääkin tarkoittavat sanat pahana.
Sinulla on onneksesi tuttuja(välittävät, koska
pitävät yhteyttä!), jotka ottavat huomioon,
ilmaisutapa ei ehkä ole vain paras mahdollinen,
silti tuskin kukaan pahaa
tarkoittaa.

Työsi on arvokasta, tiedät sen itsekin, annat
lapsillesi oman urasi kustannuksella äidin
24h/vrk. Et tarvitse repiä niitä aamu 7:n aikaan
ylös, tiukkana laittaa aamupalaa ja valvoa
pukemista, syömistä, pukemista, riiputtaa autolle
ja hoitoon... Illalla hoidosta: äkkiä ruokaa...
Siinä tuntuu joskus, että lapsi menee pesuveden
mukana... äiti on reporankana... pienet ihanat
hetket lasten kanssa ovat juhlaa.

Voi kun vois auttaa .Itse olen kahden lapsen
mummi.Tyttäreni sanookin että on helppo kun on
mummi lähellä niin voi aina hätään pyytää.
Minä ymmärrän sinun väsymyksesi,se on fyysistä ja
psyykkistä.Koita saada itselle aikaa.Ensimmäisenä
menet lääkäriin,kerrot kaikki rehelliseti.
Toivon vaan että miehesi ymmärtää.Älä kuuntele
mitä anoppisi tai joku muu sanoo,voivat olla
joskus aivan mahdottomia.

kiitos mummi

Itsekin olen ollut uupunut, eron jälkeen en
suostunut ottamaan apua vastaan vaan kuljin pää
pystyssä "minä kyllä selviän" asenteella. Halusin
niin näyttää toisille pärjääväni. Mutta en
minäkään ole kuin ihminen, väsymys iski. Apua
sain vasta sitten kun aloin seurustella ja uusi
miesystäväni tajusi etten syönyt mitään, että
painoin tuskin mitään ja kuukautiset olivat
jääneet jo aikaa pois. Itse en ollut tilannettani
ymmärtänyt vaikka ystävättäreni soitti melkein
päivittäin ja kysyi mitä olen tänään syönyt!
Hälytyskellojen olisi pitänyt soida kun vanhat
vaatteet tippuvat päältä, mutta en tajunnut
mitään. Olin siis langanlaiha ja sen koetin
peittää vaatteilla, vanhempani olivat huolissaan
mutta vakuuttelin pärjääväni (ehkä he tajusivat
mutta halusivat antaa minun yrittää). Lopulta en
pystynyt enää mihinkään, ruumiini ei
yksinkertaisesti enää toiminut, vaan olin
jumissa. Sain apua ensimmäiseksi
ravitsemusterapiasta että opin pitämään itsestäni
huolta, sitten aloin käydä psykologilla
keskustelemassa, ja vanhempieni kanssa teimme
hoitosopimuksen eli hoidimme poikani kaikki kolme
yhdessä, pojan isä kun ei ole hoidossa mukana.

Tarvitset todellakin apua ennen kuin tilanne
pahenee liikaa. Kaikesta selviää, jos ei muuten,
niin lasten vuoksi. Itsekin olin tuon kaiken
sattuessa vain kahdeksantoistavuotias, nuori
tyttö vasta, ja odotin itseltäni aivan
mahdottomia suorituksia.

apua paikkakuntasi kotipalveluohjaajalta tai
sosiaalitoimistosta.Voit myös kysä Mannerheimin
lastensuojeluliitosta hoitajaa.Ei kenenkään tarvi
nykyään yksin kaikesta selvitä.

kiitos kaikille viesteistä,erityisesti sinulle
mummi.tilanteeni on edelleen huono,mutta
parempaan suuntaan menossa,en ole saanut
mielialalääkkeitä vaikka olisin halunnutkin
niitä,mutta menin teidän ohjeidenne mukaan
ammattiauttajalle,jonka kanssa olen käynyt läpi
tätä oloani,joka luokiteltiin syväksi
uupumukseksi,mutta josta selviydyn kyllä,olen
alkanut hakea itselleni harrastusta,vaikka
pari,kolme kertaa viikossa jotain liikuntaa
salilla.nyt skarppaaan kun joulukin on
tulossa,yritän tehdä lapsilleni hyvän joulun,ja
toivon pukilta itselleni lahjaksi että jo
vuodessa olisin taas vanha oma itseni,kiitos
vielä kerran teille kauikille jotka vastasitte
minulle,en unohda teitä koskaan,kiitos myös
lasteni puolesta.