Miljoona miljoona miljoona miinusta...siis monen monta testiä, joissa ei niin toivottua plussaa näy. Toivoa ja unelmia, kuukautisten myöhästyessä, mutta testi pudottaa taas pää edellä betoniin.
Raskasta aikaa...kun haluaisi niin paljon, mutta luonnon edelle ihminen ei pääse.
Gynekäyntejä...lääkekuureja...sisätutkimuksia...verikokeita... ikää pian 37.
Sanovat, että älä ajattele asiaa, niin voi tärpätä, kun ei stressaa. Miten, miten, miten???
Miten voin olla ajattelematta suurta ihanaa toivettamme, miten voin olla näkemättä odottavien äitien ihanan pulleita masuja, vaunuja, vauvoja....
Tulisit nyt haikara oikeesti, ja toisit sen odotetun nyytin meillekkin
Raskasta aikaa...kun haluaisi niin paljon, mutta luonnon edelle ihminen ei pääse.
Gynekäyntejä...lääkekuureja...sisätutkimuksia...verikokeita... ikää pian 37.
Sanovat, että älä ajattele asiaa, niin voi tärpätä, kun ei stressaa. Miten, miten, miten???
Miten voin olla ajattelematta suurta ihanaa toivettamme, miten voin olla näkemättä odottavien äitien ihanan pulleita masuja, vaunuja, vauvoja....
Tulisit nyt haikara oikeesti, ja toisit sen odotetun nyytin meillekkin
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oletko jo käynyt tujakammissa hoidoissa? Ikää nimittäin on sen verran, että aikas pian varmaan kannattaisi siirtyä ivf:ään jos hormonit yms. on ok.
Tuohon stressaamiseen.... muistan niin tuon tunteen. Jokainen ympärillä jakaa ah niin ihania asiantuntijalausuntoja siitä, miten heti varmasti tärppää kun lopettaa sen kuuluisan stressaamisen. Että koitapas vaan olla stressaamatta. Helpommin sanottu kuin tehty kun vuosi toisensa perään säädät siteiden ja tamponeiden kanssa siihen aikaan kuusta, kun kaavailit plussaa tikkuun. En sitä paitsi koskaan ymmärtänyt, että miten se stressaamisen lopettaminen avaisi minun tukossa olevat putket ja miten se parantaisi huonojen munasolujen laatua ;-).
Toisella ivf-hoidolla sitten viimein tärppäsi toisesta pakastesiirrosta. Alkio oli meidän viimeinen pakkasessa ja en ole elämässäni ollut niin stressaantunut kuin tuon hoidon aikaan. Ja niin vaan tärppäsi. Että se siitä stressistä. Stressaa siis ihan rauhassa jos siltä tuntuu tai älä ainakaan ota lisästressiä siitä että stressaat :)
Onnea teille hoitoihin! Koita jaksaa porhaltaa eteenpäin vastoinkäymisistä huolimatta, koska ikinä ei voi tietää minkä nurkan takana palkinto mahdollisesti odottaa. Olisi sääli lopettaa juuri kun on siinä tarttumaetäisyydellä...
Kiva kuulla onnistumisesta :) ja ihania odotuspäiviä teille.
Oon jotenkin niin yksin tämän asian kanssa. Nää on niin henkilökohtaisia ja raskaita juttuja, että mieluummin itkee yksin piilossa...kahdella ystävällä oli just keskenmenot, joten hekään eivät tällä hetkellä tunnu, sellaisilta, joilta voisi saada tukea tai en halua edes, koska heillä on oma taakka kannettavanaan.
Kun teen neg. testin, tuntuu niiiin pahalta, mutta elämän on jatkuttava. Mieheni
kysyy testituloksen jälkeen...ootko ihan rikki??? En...Vastaan, mutta oikeesti oon.
En halua tästä jokahetken stressiä ja surua muille...suren suruni yksin.
Lähipäivien aikana kaksi tuttavaa kysyny, mites vauvarintamalla...ei mitään...ei sitten yhtään mitään...
Tiedän tunteen kun pitäisi olla stressaamatta mutta sehän aihauttaa vain lisää stressiä. Kahden vuoden lapsettomuus sai kuitenkin onneksi loppunsa kun lopulta lopetin koko raskautumisen ajattelun ja tulin kuin tulin raskaaksi. Eli perää tossa stressaamisessa on. Mulla sen "miksen tule raskaaksi" ajatuskuvion katkaisi niinkin surullinen asia kuin äitini kuolema. Eli kaikki energia meni suruun ja hautajaisjärjestelyihin.
Samaa en toivo kellekkään, on surullista odottaa ensimmäistä lasta ja tietää ettei hän koskaan tule tapaamaan mummoaan..
Tsemppiä. Epätoivon jälkeenkin voi olla valoa tiedossa.