F80

Minun tekisi mieli tässä aikani digillä kuvattuani ostaa uusi filmijärkkäri. Olen kyllä koko ajan kuvannut myös välillä filmille. Kiikarissani olisi F80, kun sellaisen rungon saa kyllä niin tosi halvalla ainakin Saksasta tilaamalla. Olen ajatellut, että kun niin harva enää taitaa filmikameroita ostaa, niin ei kai niiden hinnat voi enää kauaa halventua markkinoiden pienentyessä vai voiko? Nyt minua on mietityttänyt jostain lukemani, että kyseinen malli on jo vanhanaikainen ja että uutta korvaavaa mallia kaivattaisiin. Olen ihan harrastajakuvaaja, enkä yhtään tiedä, että mikä siinä mallissa sitten on niin vanhentunutta. Eli jos jätetään huomioimatta koko filmille kuvaamisen antiikkisuus, niin osaisiko joku valaista minua ja kertoa, mikä F80 rungossa on vikana.
91265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Itse hankin ko. rungon noin kuukausi sitten myös Saksasta.Kyllä F80 runkona mielestäni on vaatimukset täyttävä, kolme valonmittaustapaa, Nikon F5:n automaatiiohjelma, eristykselliset salamasysteemit etc.On erittäin käteensopiva ja jämäkän tuntuinen.Esim. Nikonin uudempi malli F75:n on selvästi jäljessä F80:n ominaisuuksista, vaikka mainoslauseista voisi muuta luulla.On sellainen runko, että ominaisuudet riittävät melko vaateliaallekin harrastajalle ja luulempa, että jos uusi malli tulee, niin muutokset enemmän muotoillullisia ja pieniä teknisiä muutoksia plus hintaa lisää.

Äänestä
  • F80 on Nikonin paras harrastajarunko (jos F100 lasketaan ammattilaisrungoksi). Ainut haitta on hidas 1/125 sek salamatäsmäsysaika, mutta sekään ei meikäläisen töissä ole haitannut.
    Loistava kamera. Osta pois.

    Äänestä

  • Ere kirjoitti:

    F80 on Nikonin paras harrastajarunko (jos F100 lasketaan ammattilaisrungoksi). Ainut haitta on hidas 1/125 sek salamatäsmäsysaika, mutta sekään ei meikäläisen töissä ole haitannut.
    Loistava kamera. Osta pois.

    On tosiaan tuo salamatäsmäys 1/125 ainoa kohta, johon voi kiinnittää huomiota, mutta siitäkin on haittaa vain täytesalamakuvauksessa kirkkaalla ilmalla.Salamasysteemit muuten ovat kyllä loistavat ja eri salamatäsmäysvaihtoehdot löytyy.Esim. F75:ssa salamatäsmäysaika on 1/90, joten siihen verrattuna on kuitenkin parempi.

    Äänestä

  • filmillekuvaaja kirjoitti:

    Kun tässä kamerakuumeen kourissa olen kesää viettänyt, niin enpä taida enempää rohkaisua tarvita. Kun kerran filmillekin kuvaan, niin uskonpa saavani paljon vastinetta rahoilleni. Vaihtoehtoja uuden mallin odottelun lisäksi on oikeastaan aika vähän, kun objektiivit määräävät merkin ja F100 on huimasti kalliimpi. Lähinnä F75, joka ymmärtääkseni jää ominaisuuksissa jälkeen.

    Äänestä

  • ina kirjoitti:

    Kyllä tosiaan noista kahdesta ehdottomasti F80 on parempi valinta,vaikka F75 saattaa kiehtoa muotolunsa takia.F80 on kuitenkin erittäin käteensopiva ja sisältää pitkälti samat ominaisuudet kuin F100 tuota salamatäsmäystä lukuunottamatta.Saksalaisista nettifimoista saa varsin edullisesti, nyt on hinta perusmallilla(ilman päivyriperää) 389 €.

    Äänestä

Moi,

Ei F80 VOI olla vanhanaikainen kuin korkeintaan markkinamiesten mielestä.

Ostin juuri noin 15 vanhan järjestelmäkameran ja kun vertaan kuvien laatua vm. -02 EOS:llä ottamiini kuviin en huomaan käytännön merkitystä.

O-kei. Ei ole autofokusta, valotuksen monipistemittausta, moottoriperää, DX-koodia eikä täytesalamaa, mutta hyvin pärjää normaaliolosuhteissa kun vähänkään on perillä esimerkiksi syväterävyydestä.

Oma veikkaukseni on, että filmi ei tule sentään katoamaan, joskin siitä tulee, varsinkin diasta, melko marginaalisen porukan harrastus. Mutta kuten yksi taidevalokuvaaja sanoi filmille kuvaamisen perustaksi sen, että on jotenkin konkreettisempaa otta kuva kun se valottuu fyysiselle filmille on tämä minunkin perusteeni käyttää filmiä. Digin toki omistan, ja nyt siis jälleen MF-järkkärin, mutta jotenkin digi "ei ole oikea".

Aurinkoisia näppäilyitä.

Joh.

Äänestä

F80 on kohta kolme vuotta ollut käytössäni ja hyvin olen pärjännyt. Kuvaan vain luonnonvalossa. F80 on palvellut hyvin, ainoastaan yli -25 asteen pakkasessa se tyhjensi paristot ja kelasi filmin alkuun. Mutta kylmyys taitaa olla nykyjärkkäreille ongelma.

Äänestä
  • Lienee nuo Lithium-paristot vihoviimeinen keksintö, kun on kylmät olosuhteet.Jossain niitä testattiin ja todettiin, että pakkasessa varaus alenee aika dramaattisesti.Paljon jos kuvaa ja kylmissä olosuhteissa, on tuohon F80:een hyvä varuste paristokahva, jolloin voi käyttää nomaaleja alkaaliparistoja, jotka ovat halpoja ja pitävät virtansa paremmin pakkasessa.

    Äänestä

  • filmillekuvaaja kirjoitti:

    Lienee nuo Lithium-paristot vihoviimeinen keksintö, kun on kylmät olosuhteet.Jossain niitä testattiin ja todettiin, että pakkasessa varaus alenee aika dramaattisesti.Paljon jos kuvaa ja kylmissä olosuhteissa, on tuohon F80:een hyvä varuste paristokahva, jolloin voi käyttää nomaaleja alkaaliparistoja, jotka ovat halpoja ja pitävät virtansa paremmin pakkasessa.

    Alkalitkin kestävät toki jonkin kuukauden, mutta miksei sitten saman tien AA-akkuja?
    Minulla on patterikahva ja siinä AA-akut. Lithium-CR:t ovat varalta mukana kameralaukussa, mutta ei ole tarvinnut niitä koskaan asentaa. AA-akut olen kerran ladannut tänä aikana (5 kk ja tosi paljon kuvaamista).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ina kirjoitti:

Minun tekisi mieli tässä aikani digillä kuvattuani ostaa uusi filmijärkkäri. Olen kyllä koko ajan kuvannut myös välillä filmille. Kiikarissani olisi F80, kun sellaisen rungon saa kyllä niin tosi halvalla ainakin Saksasta tilaamalla. Olen ajatellut, että kun niin harva enää taitaa filmikameroita ostaa, niin ei kai niiden hinnat voi enää kauaa halventua markkinoiden pienentyessä vai voiko? Nyt minua on mietityttänyt jostain lukemani, että kyseinen malli on jo vanhanaikainen ja että uutta korvaavaa mallia kaivattaisiin. Olen ihan harrastajakuvaaja, enkä yhtään tiedä, että mikä siinä mallissa sitten on niin vanhentunutta. Eli jos jätetään huomioimatta koko filmille kuvaamisen antiikkisuus, niin osaisiko joku valaista minua ja kertoa, mikä F80 rungossa on vikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu