äänesti maanantai-iltana kaupunginvaltuustosssa isä-Urpilaisen kelkassa kuntaliitosselvityksen tekemiseksi Kruunupyyn kunnan kanssa. Vähemmistöön jääneet olisivat mahdollistaneet kuntaliitosselvityksen myös muiden, suomenkielistenkin kuntien kanssa.
Hienoa, kun Kokkolan persut haluavat vahvistaa ruotsinkielisten asemaa kotikaupungissamme!
Hienoa, kun Kokkolan persut haluavat vahvistaa ruotsinkielisten asemaa kotikaupungissamme!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kokkolan perussuomalaiset aktiivit ovat lähiinä suuri vitsi....
Kaikki perussuomalaiset aktiivit on pellejä.
Taas perussuomalaiset ovat laukoneet rasistisia mielipiteitä. Erään kansanedustajan eduskunta-avustaja ehdottaa että ulkomaalaiset, suomenruotsalaiset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat pitäisi kantaa kädessään pantaa. Tämähän on rasismia niinkuin k.edustaja Maria Tolppanen sanoo. Miksi Timo Soini ei puutu tällaiseen. Miksi tällaisten henkilöiden annetaan olevan mukana PS:n toiminnassa. Mitä mieltä Kokkolan persut on tällaisesta rasismista. Ottakaa julkisesti kantaa, ja tuomitkaa tämä jos teillä on selkärankaa.
tämähän oli vitsiksi luokiteltava asia.tehdään iso juttu kun on persuista kyse
oletko sinäkin natsi?Nehän merkitsi juutalaiset aikoinaan rintamerkein eikä se ollut vitsi,vai oliko?
voidaanko vähemmistöistä laskea vitsiä ihan miten vaan. Perussuomalaiset ovat koko ajan otsikoissa hölmöjen lausuntojensa takia. Eräs professori sanoi että on poliittinen itsemurha tehdä näin. Syksyn kuntavaaleissa persut kokevat rökäletappion.
Kuka merkitsi juutalaisia? Oliko se mielestäsi oikein. En ole natsi.
Mitä hittoa juutalaiset tekivät Saksassa. En voi ymmärtää.
Mikseivät pysyneet kotimaisemissaan ja luoneet sinne suurvaltaa...
Alan pikkuhiljaa käsittää nämä ainaiset "kansainvaellukset ja rintamakarkuruudet".
Pysyisivät siellä minne ovat syntyneet tai lopettaisit siittämisen, jos yhteiskunta ei asukkaistaan piittaa. Säilyis maailmanrauha ja tasapaino Suomessakin...
No oikeinhan se on ettei käydä keskusteluja kuntaliitoksesta muiden kuin kruunupyyläisten kanssa.
Kaikki muut keskipohjalaiset ovat sanoneet ei, vain Kruunupyyn alaveteliläiset ovat olleet valmiit keskustelemaan kuntaliitoksesta.
Miksi ihmeessä meidän pitäisi käydä keskustelua jos nämä kunnat eivät halua liittyä Kokkolaan ja Kokkola ei myöskään heitä halua?
Perussuomalainen kansanedustaja on kiusannut kepulaista edustajaa Lapista siitä että tämä käyttää Lapin murretta.
kuka on paras persujen kansanedustajista. Kuka ei kuulu Suomen sisuun