Sonsionomi vai Yhteisöpedagogi

adii

Kumman valitsisi. Toisena päivänä olen toisen kannalla ja seuraavana päivänä jo toisen. Voisitteko kertoa omakohtaisia kokemuksia aloista. Ja mihin olette työllistyneet koulun jälkeen ja jos niin mukava olisi kuulla myös minkälaista palkkaa saatte työstänne ja pidättekö työstä.

2

325

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Henna ja Susanna Jns

      Hei! Emme ole vielä valmistuneet yhteisöpedagogeiksi, joten emme osaa sanoa työllistymisestä oikein mitään emmekä palkasta. Mutta olemme kuulleet, että työllistymistilanne on hyvä, vaikka emme vielä olekaan niin tunnettuja kuin sosionomit. Yhteisöpedagogit toimivat syrjäytymisen ja erilaisten ongelmien ehkäisemisessä, mutta voi toimia myös lastensuojelutyössä, kun taas sosionomit työskentelevät korjaavalla puolella. Olemme olleet harjoittelussa kerran ja voimme sanoa, että viihdyimme siellä oikein hyvin. Molemmat olimme nuorisotaloilla harjoittelussa. Kuulimme kaveriltamme, että esimerkiksi Kuopiossa pitää olla yhteisöpedagogi koulutukseltaan, jos haluaa työskennellä nuorisotalolla. Toivottavasti löydät oman alasi, mutta voimme suositella yhteisöpedagogintutkintoa lämpimästi.

    • Lauriina

      Riippuu siitä mikä sinua itseäsi kiinnostaa. Valmistuvana sosionomina voin puhua vain omasta puolestani. Suuntaudun varhaiskasvatukseen ja saan siten pätevyyden lto:n hommiin, mutta lastensuojelupuoli tulee olemaan myös vaihtoehto ja pidänkin sitä tavallaan takaporttina, jos päivähoito alkaa tökkimään. Mielestäni sosionmo lto:jia dissataan turhaan, koulutus antaa tosi hyvää näkökulmaa lasten ja perheiden kanssa työskentelyyn. Kaikkea osaamista tarvitaan, ei pelkästään varhaiskasvatuksen kandien, ja monesti unohdetaanmyös, että alalla työ itsessään opettaa eniten,

      Mun mielestäni sosionomiopinnot ovat antaneet hyvän ammattitaidon ainakin itselleni, uskon että opiskelutovereille myös muissakin suuntaavissa. Yhteisöpedagogeihin olen törmännyt mm. perhetyön ja lastensuojelun (nuorisokoti) harjoitteluissa, ja tuntuivat olevan ammattitaitoisia hekin tehtäviinsä. Vaikea sanoa kun en sen paremmin ole perehtynyt, mutta sosionomia voin aiankin suositella ovia avaavana vaihtoehtona:)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      310
      3069
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      63
      2370
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      126
      2072
    4. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      350
      2051
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      127
      1743
    6. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      67
      1409
    7. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1395
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1357
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      70
      1303
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      81
      1268
    Aihe