Varattu,mutta ihastunut tulisesti.

Vastaavassa tilanteessa olevia on ja on ollut muitakin. Käy katsomassa lepakkolaakso.net ja sieltä 'myöhäinen herääminen' -ketju. Tai 'avioero, äitiys ja myöhäinen herääminen'. Siellä on yhteensä varmaan viis-kuussataa kirjoitusta aiheesta :)

Mä ajattelen, että jos suhteessa on kaikki hyvin, ei siihen mahdu kolmatta.. pitäiskö miettiä, mitä kaipaat ja lähteä purkaan asiaa sitä kautta. Ehkä nainen on vastaus kaipaukseen, tai sit ei...

Tääl sama tilanne, luulen että on aika yleistäkin nykypäivänä. Toiset vaan sitten uskaltaa tuoda sen julki ja toiset hissuttelee ja pitää omana tietonaan lopun elämän.
Itse olen tilanteessa,että olen hurjan ihastunut naiseen vaikka elän miehen ja lasten kanssa.Järkyttävä tilanne,mutta samalla omaa identiteettiä kovasti avaava.
Mies tietää että taidan pitää myös naisista eikä voi kuin odottaa meneekö sen mukana suhteemme rikki. Mutta itseäni mietityttää että milloin se suhde pitää lopettaa, onko se ainoa syy vasta se rakastuminen naiseen tulisesti. Koska muuten perhe-elämä sujuu ja lapsia varsinkaan ei halua turhaan satuttaa ja muutattaa paikasta toiseen.

Olen samaa mieltä siitä, ettei "tulinen ihastus" iske, jos parisuhde on hyvä. Kun kiintyy syvästi toiseen ihmiseen, hakee hänestä jotakin, minkä kokee itseltään puuttuvan. Rakastuin samaa sukupuolta olevaan henkilöön, vaikka olen naimisissa. Tiedostin ennen rakastumistakin, ettei avioliittoni vastaa käsitystäni ihanteellisesta parisuhteesta. En kuitenkaan kuvittele, että avioliiton ulkopuolisella suhteella voisin räjäyttää kaiken paremmaksi.

Uskon vakaasti asioiden oikea-aikaisuuteen ja siihen, ettei muutoksia pidä pakottaa. Jos avioliitto päättyy, on vastuu elämästäni edelleen vain minulla. Silloin on parasta, että katselen maailmaa omillani enkä hyppää uuteen parisuhteeseen. Ei ole myöskään oikein pitää rakastamaansa ihmistä sivussa odottamassa ikään kuin sen varalta, että itse sattuisi jäämään yksin.

Lopputuloksena totean, että jos vakituisessa parisuhteessa elävä rakastuu toiseen, jollekin aiheutuu välttämättä kärsimystä. Todennäköisimmin rakastujalle itselleen.

Kiitos vastauksistanne!

Meitä on varmaan paljon...Lähes kymmenen vuotta olen ollut hurjan ihastunut (rakastunut?) ihanaan naiseen. Yritin kertoa hänellle tunteistani, pyytäen vain ystävyyttä mutta hän ei halunnut silloin kuunnella (hän on itse lesbo). Tunteilleni en silti mitään voi, ja minusta näyttää, että hänkin on vuosien saatossa alkanut kiinnostua, mutta puheyhteys väliltämme katkesi aikoinaan ja enää näemme toisemme vain vilaukselta. Mieheni tietää että olen kiinnostunut (lähinnä) naisista, (ja olisi sallinut ystävyyden minun ja tämän naisen välillä, tietää kyllä että olen rakastunut tähän) mutta meidän perhe-elämämme on silti niin sopuisaa ja luontevaa ja sen, ja lasten vuoksi en edes harkitse sen purkamista. Minä vain kärsin ja kaipaan hiljaa, ja voi olla, että joskus, valovuosien päästä kun lapset ovat aikuisia (tai ainakin isompia) pystyisin tarjoamaan tälle ihanalle naiselle parisuhteen.

"minä vain kärsin ja kaipaan hiljaa..." anteeksi vain mutta kuulostaa aika kammottavalta. Eikö lastenkin parhaaksi olisi onnellinen äiti? Äiti joka nauttii omasta elämästään niin että jaksaa jakaa sitä iloa ympärilleenkin.

Nää ei tosiaan ole helppoja juttuja! Rakastuin kolme-neljä vuotta sitten naiseen, ja koin tosi vahvasti että meillä on tarkoitus toisillemme. Ystävystyimmekin vahvasti. Kun lopulta tunnustin tunteeni, hän järkyttyi ja pidettiin taukoa joka etäännytti meidät. Kaiken tämän jälkeenkin katson nyt, että minun on paras pitää etäisyyttä: hän on minulle niin special case että menen rikki tykätessäni hänestä enemmän kuin hän minusta! Koen vaikeaksi olla normaali oma itseni hänen seurassaan ja nykyään en halua jäädä kaksin tai edes kokea lähempää yhteyttä tai ystävyyttä. Alkaisin toivoa tai unelmoida tai odottaa. Olen siis puhkaissut kaikki kuplat, harrastelen kyllä päiväunelmointia mutta nyt on fiilis eri kun tiedän ettei oikeasti tästä ikinä tule mitään. Joo, mulla on perhe ja lapsia ja olen syvästi sitoutunut perheeseeni. Tää on ollut vaikea juttu ja on edelleen... Rehellinen vastaus kysymykseen: "Ketä rakastat?" on tällä hetkellä tämä: "Miestäni, perhettä, lapsiani, ystäviäni" ... ja "Kuka on sielunkumppanisi?" "Mahdollisesti eräs erikoinen nainen. Elämänkumppanini on mieheni, joka ymmärtää minua paremmin kuin muut." Tällä mennään, toistaiseksi.

Tosiaan on vaikeita juttuja.Taas tuntuu että se tunne siihen ihmiseen ei mene ikinä ohi,vaikka luulee välillä niin. Olen selittänyt itselleni niin monet kerrat nämä samat asiat takonut järkeä päähäni, tämä ei ole oikein. Ihminen joka on niin ainutlaatuinen,sielunkumppani,ystävä,raka,kaunis..hän tietänee tunteistani, ei tosin kaikkein syvällisempiä. Ei ole vaikuttanut ystävyyteen millään lailla, päinvastoin se on syventynyt vuosien mittaan. Voisin väittää että hänellä on muutakin on kaverillisia tunteita mua kohtaan,mutta en ole varma..hän ei ihan helposti näytä tunteita toisin kun minä en aina malta olla sanomatta..sekös harmittaa kun ei saa ihan sellaista vastakaikua kun mitä on itse antanut. Toisaalta heitellään usein ilmoille vihjailuja vaikka vaan vitsilllä..hän on nauttinut läheisyydestäni eräinäkin baari-iltoina. on myös kertonut mulle että oon hänelle enemmäin kuin rakas.on jopa lipsauttunat olevansa mahdollisesti bi..itse en ole suoraan myöntänyt :).Silti tuntuu että minä "roikun" hänen perässään ja tunnen itseni typeräksi väillä kun haluaisin niin kovin paljon enemmän.En tiedä ratkeaako tämä ikinä milläänlailla mutta mitään paria ei meistä voi ikinä tulla missään nimessä ja rakastan miestäni. Unelmoin liikaa ja missään nimessä en halua menettää häntä, enkä miestäni.Olen siis vain koittanut hillitä tunteeni välillä menee oikein hyvin ja välillä taas.. lumoat minut.

Vanhalle akalle paljon voimia tunteidesi kanssa, ehkäpä joskus rohkaistut ajan myötä kertomaan ihastuksellesi tunteistasi ja asiasta miehellesi? tämä elämä kun on vain se yksi mahdollisuus niin älä käytä sitä eläen muiden mukaan. Toivottavasti tänne kirjoittaminen toimisi edes pienenä henkireikänä sinunkaltaisillesi, perheellisille ihanille naisille.

sateenkaaren päässä - todella kypsästi aateltu, ei muutaku onnea sinunkin elämääsi

ap, voi kumpa olisin hän johon olet ihastunut noin tulisesti.minua ei kukaan taida koskaan edes huomata.

Ehkä kannattaa käydä asiaa läpi sitä kautta, että miltä seksi tuntuu ylipäänsä&oman miehen kanssa ja onko ihastuminen naiseen romanttista/seksuaalista.

"Vanha vanha sydämeni miksi mulle laulat?"

Nämä on juuri niitä asioita ja tunteita mitä itse kävin muutama vuosi sitten läpi. Olin omaksi yllätykseksi ihastunut ihan totaalisesti ihanaan naiseen ja hän osoitti myös ihastumisen merkkejä minuun. Hänen kanssaan juteltiin paljon ja tuntui kun olisin löytänyt ihmisen jonka kanssa kemiat toimii. Olin siis miehen kanssa avoliitossa ja meillä on kaksi lasta. Nainen laittoi elämäni ihan sekaisin :) Nyt kaikesta on tosiaan jo muutama vuosi ja olen naiseni kanssa kihloissa ja meillä on niin hyvä yhdessä.