Terrierin ja kissojen yhteiselo

Adela

Minulla on kaksi kissaa, ja olen harkinnut koiran ottamista. Rodusta en ole vielä täysin varma, mutta tiedän ottavani joko paimenkoiran tai pienen terrierin, sillä haluaisin terhakkaan koiran, jonka kanssa voi tehdä pitkiä lenkkejä ja mahdollisesti harrastaa agilityä ja/tai tokoa. Paimenkoirista laitan oman kysymyksensä sinne palstalle, mutta nyt olisi kysymys terrierinomistajille tai muuten vain asiasta perillä oleville.

Terrierien osalta olen harkinnut valkoista länsiylämaanterrieriä, lyhytkarvaista yorkshirenterrieriä, australianterrieriä, cairnterrieriä, norfolkin- tai norwichinterrieriä. Vaihtoehtoja siis riittää. :) Minua vain mietityttää, että onko terrierin ja kissojen mahdollista elää rauhassa yhdessä? Kissani ovat olleet kaikkia tapaamiaan koiria kohtaan ystävällisen uteliaita. Varsinkin toinen kissa on oikea koirafani, sitä kiinnostaa koirat yli kaiken. :D Jos koira on innostunut liikaa, kissani ovat vain perääntyneet tutkimaan tilannetta turvallisen etäisyyden päästä, eli eivät hyökkäile ellei niitä ahdisteta nurkkaan.

Minua huolestuttaa siis lähinnä se, ovatko terrierit kovin riistaviettisiä kissojen suhteen? Jahtaavatko niitä tai yrittävätkö "määräillä"? Kissoilla kun on välillä kova vauhti päällä, niin luulisi koiraa kovasti kiinnostavan tuollainen pakoon juokseva pieni eläin, ja pelkään että joko kissalle tai koiralle kävisi huonosti, jos koira lähtisi saalistamaan kissaa. Asuntoni on muutenkin suhteellisen pieni, 45 neliön kaksio, joten eläinten pitäisi pystyä elämään rauhassa yhdessä. Tarkoitus on kyllä lenkittää ja harrastaa paljon koiran kanssa, joten sillä tulee olemaan tilaisuuksia purkaa energiaansa, ja minulla on paljon aikaa ja innostusta kouluttaa koiraa. Eläinrakas kun olen, niin ajatuskin tappelevista lemmikeistä pelottaa. En halua tuoda koiraa asumaan kissojen kanssa jos pelkkä ajatuskin on tuhoon tuomittu. Tiedän, että kouluttamalla koira voidaan saada jättämään kissat rauhaan, mutta jos koira on kovin riistaviettinen, se on varmasti hyvin vaikeaa. Kyseessä on myös ensimmäinen koirani, joten pelkään jo etukäteen mokaavani koulutuksen tältä osalta ja että käsissä on lemmikkimellakka.

Onko kokemuksia terrierin ja kissan yhteiselosta?

2

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kikkelitonttu

      Ei ole.

    • älä huoli

      Vaikka koira olisi kuinka riistaverinen, se tottuu pitämään kissoja laumansa jäseninä, jos pennusta asti on niiden kanssa kasvnut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      62
      6725
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      66
      6438
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      136
      5314
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      50
      4223
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      20
      4029
    6. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3570
    7. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      132
      3510
    8. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      172
      2965
    9. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2839
    10. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      34
      2813
    Aihe