Vääksystä mieleen tulet
ja sinusta rannat sen
Vesijärveltä Päijännettä
kun lähestyn empien
sanoit, olet täältä kotoisin
ehkä kanavan laitaa samaa
askelsit joskus ennen
tätä mieltäni kiihottavaa
Vääksyn, sinut, koplasi yhteen
minut, helmaasi hairahtuneen
outo tuo uneni aamuinen
vaikka vielähän aikaa suveen
siinä pääni pehmoisiis painoin
muistin uumasi uhkeimman
sinut neitoni Anianpellon
lailla roimemman runoilijan
Koskee keulani kanavas suuta
ohjaan onnessa odotuksen
koskeeko kohta jo pohjaa
köli kyntävä väristen?
tästäkö tunkea täytyy?
-hetken huulillas harhailen
kunnes kiskaiset imuusi kiinni
syvään syliisi ohjaten
Pusken keulani kanavaasi
hieman hidastan vauhtiani
reunojas hiljaa hipoen
lämpimillä laineillasi
hetkeksi siihen pysähdyn
siinä keinuen aalloilla sun
vielä vetäytyiskö vai eteenpäin?
-odotukseemme antaudun
Vaiti kellun, laidoilla loiskuu
tunnen värinän alkavan
ja korvissa kuulen kohinan
tunnen tulvan jo purkautuvan
aukee äkkiä patoluukut
taakse jättäen jännityksen
pienemmän painaissa suurempaa
sinne lastinsa laukaisten
venonen virran viemä
vielä vavahtaa aalloillasi
tasaantuessa laineen sen
syvään sisääsi laskemasi
Ah, sä kukka Anianpellon
mieleen mesiläiset mun sen!
Päijänteesees vieläkö purjehdin
joskus perille päätyen?
ja sinusta rannat sen
Vesijärveltä Päijännettä
kun lähestyn empien
sanoit, olet täältä kotoisin
ehkä kanavan laitaa samaa
askelsit joskus ennen
tätä mieltäni kiihottavaa
Vääksyn, sinut, koplasi yhteen
minut, helmaasi hairahtuneen
outo tuo uneni aamuinen
vaikka vielähän aikaa suveen
siinä pääni pehmoisiis painoin
muistin uumasi uhkeimman
sinut neitoni Anianpellon
lailla roimemman runoilijan
Koskee keulani kanavas suuta
ohjaan onnessa odotuksen
koskeeko kohta jo pohjaa
köli kyntävä väristen?
tästäkö tunkea täytyy?
-hetken huulillas harhailen
kunnes kiskaiset imuusi kiinni
syvään syliisi ohjaten
Pusken keulani kanavaasi
hieman hidastan vauhtiani
reunojas hiljaa hipoen
lämpimillä laineillasi
hetkeksi siihen pysähdyn
siinä keinuen aalloilla sun
vielä vetäytyiskö vai eteenpäin?
-odotukseemme antaudun
Vaiti kellun, laidoilla loiskuu
tunnen värinän alkavan
ja korvissa kuulen kohinan
tunnen tulvan jo purkautuvan
aukee äkkiä patoluukut
taakse jättäen jännityksen
pienemmän painaissa suurempaa
sinne lastinsa laukaisten
venonen virran viemä
vielä vavahtaa aalloillasi
tasaantuessa laineen sen
syvään sisääsi laskemasi
Ah, sä kukka Anianpellon
mieleen mesiläiset mun sen!
Päijänteesees vieläkö purjehdin
joskus perille päätyen?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hienosti sukkuloitu kanavaan. Soutaminen on rankkaa. No miksi kun tätä luki, näkyi ohessa mäntäkirnu ja kirnuaminen, höh?Ei niitä yksikertaisen mielensä liikkeitä ymmärrä, kun tuottaa niin kummia kuvia verkkokalvolle. Tässähän Aimo soutaa, mitä tekemistä sillä on rasvan tekemisen kanssa. No tätä tuli runosta mieleen. Kiittää ja kontturoi pois.
*outoa*