Monikulttuurisen perheen nimet

LLiivia

Heipähei.

Onkohan täällä muita monikulttuurisia perheitä, jotka ovat painineet lasten nimiongelmien kanssa? Meidän perheemme on suomenruotsalais-venäläinen-latvialainen. Asumme siis Suomessa, vahvan ruotsinkielisellä aluueella. Mieheni on puoliksi venäläinen, puoliksi latvialainen. Minä taas olen suomenruotsalais-suomalainen. Äidinkieleni oli ruotsi, mutta muutin 16-vuotiaana opiskeluiden perässä täysin suomenkieliselle paikkakunnalle, olin tekemisissä vain suomenkielisten kanssa ja ruotsi vähän jäi. Nyt koen itseni puoliksi suomenkieliseksi, puoliksi ruotsinkieliseksi.

Meillä on nyt mieheni kanssa kaksi lasta. Esikoinen sai vahvojen venäläisten sukuperinteiden mukaan venäjänkielisen etunimen. Toisessa nimessä on sitten suomea ja ruotsia, kolmannessa latviaa. Nyt mietimme toiselle tyttärelle nimeä. Pohdimme, olisiko hassua, jos esikon nimi on SELKEÄSTI venäläinen, ja toinen lapsi saisi vaikkapa sitten ruotsinkielisen nimen... Tuntemattomat mahtaisivat ihmetellä? Toisaalta olisi ehkä turvallista pitäytyä venäjänkielisessä etunimessä, mutta kun lapsilla on JO senkielinen sukunimi, niin lapset leimautuvat hyvin vahvasti venäläisiksi jo sen puolesta, ja minä haluaisin, että omakin kulttuurini näkyisi nimessä (toista ja kolmatta nimeä kun ei koskaan käytetä).

Olisiko tavatonta antaa lapsille erikieliset nimet? Suomessa asumme, mutta ei ole pomminvarmaa, ettemme tulevaisuudessa muuttaisi esimerkiksi Latviaan tai Venäjälle (miehen haave).

Auttakaa! Mitä mieltä te olette? Nyt joku tunnistaa kyllä meidät, mutta ihan miten vaan... Esikoisen nimi on Ksenia Lina Emilja. Kuopuksen etunimeksi haluaisin
Frida.

3

168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Ksenia ja Frida sopivat ihan hyvin sisaruksille. Ja onhan niitä vähän erikoisepiakin fr-alkuisia, jos ne miellyttää venäläistä enemmän..

      Freida
      Freyda
      Frieda
      Freya
      Freyja
      Frania
      Fronia

    • Pk

      Frida sopii hyvin nimeksi kuopukselle eikä poikkea liikaa Kseniasta. Suosittelen ylipäänsä ruotsalaistyylisiä nimiä perheeseenne, jotta sinunkin kulttuurisi näkyisi. Lisäksi Suomessa Frida esim. kutsutaan helpommin työhaastatteluun kuin Tatjana tai Natalia.

    • Täti

      Samaa mieltä edellisten kanssa.
      Frida on kaunis nimi, ja sopii hyvin myös Ksenian siskolle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      551
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      487
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    Aihe