Hei!

Hei! Olen 17-vuotias luiolaisyttö. Minulla menee ruotsi ja enkku heikosti ja keskiarvo on kaikista aineista tällähetkellä 6.3. Mietin että voidaanko minut potkia pihalle tuolta lukiosta kun enkku ja ruotsi ovat jatkuvasti uusinnassa. Haluan päästä ylioppilaaksi. Kotona on ollut riitoja mitkä osittain vaikuttavat lukemisintoon joten sekin on vaikuttanut pärjäämiseen.
387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei!
Ei ne tuon takia sinua voi ulos heittää, koulusta(lukiosta) erottamiseen on omat syynsä eikä tuo ole yksi niistä. Mutta voithan sinä käydä puhumassa koulukuraattorille tai opolle, jos se vaikka jotenkin muuten helpottaisi oloasi. Voisit vaikka miettiä miten saat sen lukuinnon nostettua ylemmäs.
Itse olen lukion toisella vuosikurssilla ja on pakko myöntää, että itse saan lukuinnon pidettyä vain pakolla, en jaksaisi keskittyä kouluun yhtään. Ja nyt kakkosella on pakko vähän panostaa kun kirjoittaa seuraavana vuonna ja jo syksyllä jotain.

Äänestä

Turha ylioppillaksi on väkisin yrittää jos ei ole edellytyksiä.Sen jälkeen älytön kilpailu koulupaikoista jos aikoo ylioppilastodistusta vaativaan koulutukseen.Ammattiapu tietenkin ohjaa osaltaan kuten Jinni sanoi.

Äänestä

Oletko kokeillut opiskella kavereiden kanssa? Se on kivaa, kun toisilta voi kysyä neuvoa ja itsekin voi auttaa toisia. Eikä siinä ehdi muistella murheita.
Opettajilta, koulupsykologilta tai sellaisilta voi kysyä neuvoja, jos haluaa.

Toivottavasti riidat loppuvat! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lukiolainen94 kirjoitti:

Hei! Olen 17-vuotias luiolaisyttö. Minulla menee ruotsi ja enkku heikosti ja keskiarvo on kaikista aineista tällähetkellä 6.3. Mietin että voidaanko minut potkia pihalle tuolta lukiosta kun enkku ja ruotsi ovat jatkuvasti uusinnassa. Haluan päästä ylioppilaaksi. Kotona on ollut riitoja mitkä osittain vaikuttavat lukemisintoon joten sekin on vaikuttanut pärjäämiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu