Hei!
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä jo 11 vuotta, josta 3 naimisissa. Lasta olemme toivoneet jo 2 vuoden ajan, mutta toistuvista keskenmenoista johtuen emme ole lasta vielä saaneet. Nyt olen alkanut harkita adoptiota vaihtoehtona.
Ensinnäkin adoptio on käynyt vasta mielessä ja olen muutamilla adoptiota koskevilla nettisivuilla vieraillut. Ymmärrän täysin, ettei adoptioon tule lähteä kevyin perustein ja olen valmis harkitsemaan päätöstäni vielä jonkin aikaa. Nyt sitten mietin, mitä ovat ne tärkeimmät asiat, joita tulisi pohtia? Mistä asioista meidän pitäisi mieheni kanssa keskustella ja sopia? Millaisia kysymyksiä adoptiota harkitseville tehdään?
Nämä asiat olisi hyvä tietää, jotta ehtisimme miettiä tarpeeksi. Ja todellakaan emme ole vielä mitään päättäneet vaan haluamme nimenomaa pohtia tätä ensin. Vasta, kun olemme saaneet selville, mitä adoptiovanhemmuus meille tarkoittaa, voimme tehdä lopullisen päätöksen adoptioneuvontaan menemisestä. Kannattaako meidän tilata jo nyt adoptioon liittyvää aineistoa?
Olen etsinyt netistä tietoa mahdollisesta alkuinfotilaisuudesta, mutta sellaisen järjestämisestä en löytänyt tietoa mistään (Pirkanmaan alueelta).
Muutenkin haluaisin kuulla, mitä tulevat tai jo olevat adoptiovanhemmat ovat tässä tilanteessa miettineet ja mikä heidän mielestään on se tärkein asia pohdinnassamme. Sitä olen jo pohtinut, että pystyisin rakastamaan lasta, joka ei ole biologisesti omani.
Lisäksi keskustelu puolisoni kanssa on tärkeää. Olen jo muutamaan kertaan adoptioajatuksiani tuonut esille, eikä mies ole mitenkään vastaan ollut. Hän on lapsirakas ihminen, ja pystyisi varmasti kanssani tähän prosessiin. Kuitenkin vaikuttaa, että mies haluaisi vielä yrittää omaa. Ja sen tiedän, että prosessiin en lähde ennen kuin mies seisoo sen takana 100%.
Kiitos asiallisista vastauksista.
Pohdimme adoptiovanhemmuutta
Tarkkaan harkiten
0
582
Luetuimmat keskustelut
- 1791702
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109903En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58745Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo97666Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207644- 133618
- 48566
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50548- 37546
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä16522