Rastilan arkkitehtuuria ennen ja nyt

Kameralla voi myös valehdella. Ylempi, hieman vanhemmista rakennuksista otetun kuvan ympäristö on epäilemättä idyllinen: luonnonläheisiä pihoja, autoja ei näy missään.

Uudemmasta ympäristöstä otetusta kuvasta huomaa sen, että yksinäisinä törröttävät talot on sijoitettu aika vapaasti maastoon, pysäköintialueet sinne, minne ne ovat sattuneet mahtumaan. Tuntuu siltä, että kenelläkään ei ole ollut suunnittelussa punaista lankaa käsissään.

Helpoiten ikävännäköisten pysäköintialueiden ongelma ratkeaa sillä, että autoille suunnitellaan paikat katujen varsille. Tämä ratkaisu vaatii melko tiivistä rakentamista. On kyllä mahdollista rivitaloalueillakin.

Jos piha on tarpeeksi iso, niin sen nurkassa oleva auto on lähes huomaamaton. Pikkupihalla se voi viedä lähes kaiken tilan. Jos omakotialueille ei mahdu kunnon pihoja, niin se on se hälytysraja jonka jälkeen lisärakentaminen pitäisi kieltää.

Huomatkaa tämä matematiikka: Jos alue on kohtuullisen harvaan rakennettu, niin se merkitsee melko alhaista asukastihetyttä -> alhainen autotiheys -> autot mahtuvat kadunvarsiin. Siis isolle pihalle ei ole tarvetta parkkeerata mutta pikkupihalle on!

Joku on nähnyt todella paljon vaivaa tai sitten ihan vaan nauttinut harrastuksestaan tuossa 70-luvun pihaesimerkissä. Olisipa mukava asua tuossa vieressä! Toivottavasti asut siinä itse? Ne 2000-luvun talopihat ovat vielä ihan kaljut, nurmikkokaan ei ole ehtinyt kasvaa. Näyttäisi kuitenkin siltä, että ei siinä paljon ole panostettu istutuksiin.
Tarvitaan aktiivisia asukkaita pelastamaan tilanne.