Eli toivoisin että mahollisimman moni amerikassa asuva/asunut vastaisi muutamaan kysymykseen :)
1. Missä päin amerikkaa asut?
2. Miten elämä eroaa Suomessa asumisesta?
3. Mitkä asiat ovat paremmin ja huonommin siellä?
4. Mitä kaipaat Suomesta ?
5. Millaisia ihmiset ovat ?
6. Miksi olet muuttanut amerikkaan?
Ja kaikkea yleistä maan ja taivaan väliltä saa kertoa, kiitos!
Millaista on asua USA:ssa?
71
13975
Vastaukset
- ei_nimim_
1. Keskella Texasia.
2. Suomessa asumisesta on niin kauan ja usea maa on ollut asuinpaikkana valilla, joten Suomeen vertaaminen ei oikein onnistu.
Ilmasto on parempi joten ulkoilmasta voi nauttia palelematta lahes ympari vuoden. Kun kaverinsa valitsee oikein, myos kavereiden kanssa loytyy tekemista.
USA on myos valtava paitsi alueeltaan myos alueellisten erojen suhteen. Texas ja New York on taysin erilaisia, samoin on Minnesota, Hawaii, Alaska, Louisiana, Puerto Rico... lahes jokainen osavaltio, eika vaan maisemat vaan myos kulttuuri, ruoat ym too. Taalta vaikka 'vain' Minnesotaan muuttaminen olisi isompi ero kuin Ivalosta Helsinkiin muutto, vaikka sama kieli onkin.
3. Kaikkien ei ole pakko elaa elamaansa vain yhden kaavan mukaan, eli muutkin kuin tavat elaa kuin "av(i)oliitto, lapsia, 2 autoa, kesamokki ja koira" on ok. Jos on hyva vakuutus, terveydenhuolto on myos plussana taalla. Ihmiset on ystavallisia ja auttaa, vaikka se olisi niiden tyokuvassa (esim. kaupassa, ravintolassa ym). Nautin myos siita etta esim. ruokaa saa muualtakin kuin "italialaisista" ja kiinalaisista ravintoloista, eli valikoimaa on enemman kuin suurimmassa osassa Eurooppaa. Monet parhaista ruokapaikoista nayttavat olevan perheomisteisia, joissa tehdaan vanhan kotimaan perinteista ruokaa - miksipa suotta menna ulos syomaan samaa ruokaa kuin mita voisi itse tehda kotona? Vietnamilaista, kiinalaista (hong kongilaisesta sichuanilaiseen, eli ei vain amerikankiinalaista vaan alueellisempia kiinalaisia versioita), korealaista, hmong (Minnesotassa on paljon hmong-paikkoja), argentiinalaista, etiopialaista, perulaista...
Huonommin menee niilla joilla ei ole rahaa eika vakuutuksia. Lasten ja yliopistokoulutus on kallista. Ja jos et asu NYC:ssa, auto on valttamattomyys. Ja liikenne voi olla isoimmissa kaupungeissa rasittavaa - taalta esim. kaupungin rajalta sunnuntaina keskustaan kestaa 20-30 min, arkena 60-90 min ruuhka-aikaan, ja jos on mitaan isompaa happeningia keskustassa, en voisi kuvitellakaan ajavani sinne.
4. En mitaan.
5. Kaikenlaisia, kuten muuallakin missa olen asuneet. Mukavia ihmisia loytyy vaikka kuinka paljon, samoin loytyy myos kiven alla asuneita ja ilkeita ihmisia kuten joka paikassa. Enemman kuitenkin mukavia kuin vahemman mukavia ihmisia. Ja vaikka nykyisesti maahanmuutto on tehty vaikeaksi, silti joka paikassa tormaa muualta tulleisiin. Oman asuinalueen esim. uima-altaalla olen yllattaen myos tutustunut vakeen joka paikasta, Argentiinasta Kanadaan ja hinduista Japaniin.
6. Se Oikea sattui olemaan taalta, ja jossain vaiheessa vasyimme muualla pain Eurooppaa asumiseen.
Alueellisia eroja on paljon, eli kuvittele etta koko Euroopassa kaikki puhuisivat suomea jolloin periaatteessa olisi enemman yhteista, mutta silti on valtavia alueellisia eroja.
Myos kaupunkien sisalla on isoja eroja - mutta on niita kylla varmaan joka maassa.
Samoin vaikka monet muutkin elamantavat ja aatteet on ok, tuntuu etta monessa paikassa on aivan liikaa poliiittisia ja uskonnollisia konservatiiveja.- doh?
et kaipaa mitään Suomesta mutta silti kirjoittelet Suomi24-palstalla?
- Suomen kaveri
doh? kirjoitti:
et kaipaa mitään Suomesta mutta silti kirjoittelet Suomi24-palstalla?
Niin teen minäkin täällä Kauko-Idässä. En ikävöi Suomea enkä kaipaa sieltä mitään erityistä. Silti luen liki päivittäin suomalaisten lehtien nettiversioita ja myös suom24:ää. En lue mitenkään kaiholla tai tippa silmässä, vaan uteliaana. Haluan kuitenkin säilyttää yhteyden juuriini, ja erityisesti äidinkieleeni. Olen edelleenkin Suomen kaveri, mutta "saman katon alle" en silti halua muuttaa. Näin suhde pysyy hyvänä.
Niin, ja sitä paitsi, suomi24 taitaa tulla Ruotsista eikä Suomesta!
- NC-Kotilo
1. Pohjois-Carolinassa
2. Ei hirveästi. Hinnat halvempia vielä , mutta vakuutusyhtiöiden valta hirvittää. Luntahan täällä ei näe kuin kerran parissa vuodessa , tai jos menee vuorille niin siellä sitten. Ihmiset oikeasti ystävällisiä . todella leppoista sakkia. Vähän fasaadia meininkiä joskus tosin. Paikallisia kummastuttaa minun Suomalainen "tempperamentti" :D Suomalaisena olen tottunut päästämään höyryt tyyliin "PERKELE" niin paikalliset kauhuissaan , että mikä nyt.
3. Jaa , no duunista saat huomattavasti enemmän rahaa kouraan täällä, jopa kaikkien maksujen jälkeen(Terveys ym) . Lämmintä riittää , ja aurinkoa. Kiihkoilut joskus vituttaa , en voi sietää tekopyhää Jeesustelua. Enpä nyt oikein muuta huonoa löydä. Elämä hymyilee.
4. Ruisleipää, kalakukkoa ja keskikesän tyyntä kauneutta. (Eiku ihan tosi)
5.Kuten jo sanoin , mukavia ovat. Ainahan kusipäitäkin mukaan mahtuu , näin on myös Suomessa , mutta pääasiassa leppoista porukkaa.
6. Vaimo on paikallinen , joten muutimme tänne. Hän asui Suomessa , mutta kylmä , pimeä talvi kulutti hänen voima varansa , ja olihan sillä ikävä sukuakin. Ittelle on ihan se ja sama missä asun. Missä rakas , siellä koti .- Usaan...ko
Moi,
Usaan tai kanadaan muuttaminen kiinnostaisi.
Kerrotko mitä tarkoitat vakuutusyhtiöiden vallalla.
Onko periaate siellä, että kaikilla on vapaa-ehtoinen eläkevakuutus ja sairausvakuutus.
Mitä noin suunnilleen maksaa perusterveelle 35v miehelle vuotuinen tapaturmavakuutus? - hopo1000
Usaan...ko kirjoitti:
Moi,
Usaan tai kanadaan muuttaminen kiinnostaisi.
Kerrotko mitä tarkoitat vakuutusyhtiöiden vallalla.
Onko periaate siellä, että kaikilla on vapaa-ehtoinen eläkevakuutus ja sairausvakuutus.
Mitä noin suunnilleen maksaa perusterveelle 35v miehelle vuotuinen tapaturmavakuutus?Itsekin haluaisin muuttaa jenkkeihin en vain teidä miten tulisin siellä toimeen
- Usaan...ko
hopo1000 kirjoitti:
Itsekin haluaisin muuttaa jenkkeihin en vain teidä miten tulisin siellä toimeen
Jenkeissä ainakin merkkivaatteet, autot, auton vara-osat, jenkki moottoripyörät ja niiden vara-osat ovat huomattavasti edullisempia kuin suomessa, joten voisin ajatella jotain tämän tyyppistä tavaroiden myymistä usasta suomeen.
Myös turisteille voisi tarjota esim. "matkaoppaan" tai autokuskin palveluja.
- alottaja8967
Kiitos paljon vastauksista, oli todella mielenkiintoista lukea :)
Lisää vaan tulemaan! - ................
Unohdit yhden oleellisen asian. Et asettanut vastaajile ehdoksi ovatko nämä asuneet Amerikassa jonkun yhtiön komennukselle lähettämänä työntekijänä vai ns. itsenäisest siellä eläneenä. Näitä komennusmiesten ja heidän rouviensa juttuja Amerikasta ei kannata ihan purematta niellä. Lue mitä suomalaisten siirtolaisten jälkeläiset kertovat niin voit saada vähän realistisemman kuvan.
- <zxcvbnm,
Suomalaisilla siirtolaisilla on ollut kovaa ihan kaikkialla, Ruotsissakin (siellähän oli jopa köyhien suomalaisten asuttamia lähiöitä ei niin kauankaan sitten). Elämä oli ankeaa. Nykyajan ihmisiä tuskin voi verrata heihin, koska monilla ulkomaille lähtevillä on meidän aikanamme enemmän ammatti-ja kielitaitoa, koulutusta ja ehkä rahaakin. Muuton syyt lienevät nykyään toiset kuin esim. 1800-1900-lukujen taitteessa, jolloin töitä (elantoa) lähdettiin hakemaan vaikka ulkomailta, kun ei kotipuolessa ollut. Nykyajan lähtijät taas useimmiten haluavat rakentaa uraa ja päästä vielä isompiin ympyröihin, tai sitten solmitaan kansainvälisiä avioliittoja, jolloin lähdetään rakkauden perässä. Kyseessä ovat aivan eri motiivit ja lähtökohdat.
- Tiedoksi.
Suomalaiset yhdysvalloissa Netistä löytyy haulla lisää tietoa
Suomi Amarikka yhdistyksen liitto.
> Lue.
> Ajankohtaista.
> Jäsenasiat.
> Yhteystiedot.
> USA hakemisto.
http://www.sayl.fi/
----------------
- Tiedostanut
Amerikassa asuminen on varmasti mukavaa jos on kyky unohtaa sen tekemät hirveydet niin kansainvälisesti kuin oman vähäosaisen kansansa parissa.
Vain kolme esimerkkiä dokumenteistä:
1. Rotuerottelun perintö
2. Käyhillä käytävä bisnes
3. Miksi sodimme
Joku voi kertoa lisää, sillä niitä on - kabinen huora
Usalaiset osaa/haluaa sotia7tappaa viattomia ihmisiä oli sitten kyse öljystä tai muuten vain niiden "edusta", lihavia ihmisiä jotka osaa tehdä reality-tvstä viihdettä mitä suomalaiset ei todellakaan osaa.
- amerika,land of free
tekopyhiä jeesustelijoita! ei kaikki mutta niiden politiikka, suomi on perseestä asuisin mielelläni jenkeissä jos pääsisin, en kylläkään sinne raamattuvyöhykkeelle.
- txvlx
1. Houston, Texas viimeiset 17 vuotta
2. En oikein osaa verrata Suomeen sillä muutin sieltä pois jo 1978
3. Palkat ovat paremmat, verot pienemmät, asunnot ainakin Texasissa paljon halvemmat kuin Suomessa. Ilmasto on lämmin, yöpakkasia ehkä joka toinen vuosi. Toisaalta Suomen kaltaista sosiaali turvaa täällä ei ole, vaikka ei täällä aivan tyhjän päälle putoa vaikka työ menisikin alta.
4. Suomesta en kaipaa moniakaan asioita. Hyvää ruisleipää saa tilaamalla New Yorkista, Pandan lakuja ja Valion juustoja saa paikallisesta marketista. Joitakin suomalaisia karkkeja on välillä ikävä.
5. Ihmiset ovat yleensä ystavällisiä ja avuliaita.
6. Muutin Texasiin firmani lähettämänä (ei suomalainen) asuttuani parikymmentä vuotta Euroopassa, Brasiliassa ja Lähi-Idässä- churri
Hei. Olisin halunnut tietää lisää texasista ja etenkin houstonista .. millaiset palkat ovat ravintola alalla? Millaiset vuokrat asunnoilla ja paljon maksaa sairausvakuutus vuodessa. Minulla silmän kanssa ollut ongelmia ja kun harkinnassa muutto tuonne niin olisi hyvä tietää vai tuleeko halvemmaksi lentää suomeen hoitoon. Onko houstonissa paljon suomalaisia?
- alottaja8967
Kiitos kaikille vastauksista ja mukava että on synytynyt vähän keskusteluakin :D
- gturssn
1. Missä päin amerikkaa asut?
Kaliforniassa.
2. Miten elämä eroaa Suomessa asumisesta?
Sää on samanlainen läpi vuoden. Täällä ei ole vuodenaikoja kuten Suomessa.
3. Mitkä asiat ovat paremmin ja huonommin siellä?
Moni asia on halvempaa kuin Suomessa; autot, polttoaine, vaatteet, verot, jne.
Huonoa on amerikkalainen poliisivaltiota muistuttava yhteiskuntajärjestelmä, kalis koulutus ja terveydenhuolto, sekä kivikauteen jämähtänyt teknologinen kehitys.
4. Mitä kaipaat Suomesta ?
Salmiakkia, ruokaa joka ei ole niin rasvaista ja/tai keinotekoisilla aineilla kyllästettyä.
5. Millaisia ihmiset ovat ?
Pinnallisia, mutta ystävällisiä. Tuntemattomatkin voivat alkaa juttusille. Toisaalta monet ovat aivan täydellisen idiootteja ja yleissivistys on nolla.
6. Miksi olet muuttanut amerikkaan?
Halusin tänne aina ja kun vihdoin tilaisuus aukesi, niin tartuin siihen.- 11
Ihmetyttaa tuo kommenttisi teknologiasta. Suomestako ne iPhonet ja iPadit tanne tulevat?.
Suomessahan ajetaan viela keppivaihdeautoilla ja pelataan sellaistakin kapinetta kuin rumpukuivaaja.
Koulutus on ilmaista lukion loppuun, yliopisto maksaa mutta niita onkin sitten paljon parempia kuin Suomessa.
Poliisivaltio? Oletko rikollinen, minulla ainakaan ei ole ollut poliisien kanssa mitaan tekemista.
Opettele tekemaan ruokasi itse ettei tarvitse pikaruokaloissa syoda. - whoohoooo
11 kirjoitti:
Ihmetyttaa tuo kommenttisi teknologiasta. Suomestako ne iPhonet ja iPadit tanne tulevat?.
Suomessahan ajetaan viela keppivaihdeautoilla ja pelataan sellaistakin kapinetta kuin rumpukuivaaja.
Koulutus on ilmaista lukion loppuun, yliopisto maksaa mutta niita onkin sitten paljon parempia kuin Suomessa.
Poliisivaltio? Oletko rikollinen, minulla ainakaan ei ole ollut poliisien kanssa mitaan tekemista.
Opettele tekemaan ruokasi itse ettei tarvitse pikaruokaloissa syoda.Ei tietenkään, mutta Suomesta tuodaan tänne Nokiat, Suunnot jne.
Tässä vaiheessa varmaan tajusit, etten tarkoittanut ns. huippuelektroniikkaa, jossa molemmat maat jäävät Aasian jalkoihin, vaan laajemmin teknologista arkkitehtuuria. Esimerkiksi bussit, junat, kuorma-autot ym., joiden teknologia edustaa raikasta 50-lukua katolla savuttavine pakoputkineen ja raskastelineen.
Monissa condoissa ei taas saa olla edes omaa pesukonetta, vaan kerroksen yhteiskäytössä kolikoilla toimivat pesukoneet ja kuivaajat ovat teknologisessa mielessä viimeisintä huutoa 60-luvulta (tosin valmistusvuosi 2000-luvun puolelta).
Ei tarvitse varmaan jatkaa?
Suomessa automaattivaihteistot ovat perinteisesti olleet harvinaisia siksi, että niiden korjaaminen on kallista. Yhdysvalloissa ajetaan automaattiautoilla siksi, että vaihdekeppi on amerikkalaisille liian vaikea käyttää. Samasta syystä USA:ssa monissa teknologissa laitteissa (esim. hotellihuoneiden ja asuintalojen ilmastointilaitteet) on yksi tai enintään kaksi nappulaa/vipua.
Poliisivaltion ymmärrät sitten kun kokeilet asua jossain muuallakin kuin Yhdysvalloissa. Tämä itsensä demokraattiseksi ja vapaan maailman helmeksi julistautuva maa on itseasiassa pahin poliisivaltio mitä tiedän. Olen asunut aika monessa kehittyneessä maassa kolmella eri mantereella.
Ruoan teen lähes aina itse. Oletko koskaan ihmetellyt miksi esimerkiksi kaupan lihassa parasta ennen päiväys saattaa olla kuukauden päästä? - meh___
whoohoooo kirjoitti:
Ei tietenkään, mutta Suomesta tuodaan tänne Nokiat, Suunnot jne.
Tässä vaiheessa varmaan tajusit, etten tarkoittanut ns. huippuelektroniikkaa, jossa molemmat maat jäävät Aasian jalkoihin, vaan laajemmin teknologista arkkitehtuuria. Esimerkiksi bussit, junat, kuorma-autot ym., joiden teknologia edustaa raikasta 50-lukua katolla savuttavine pakoputkineen ja raskastelineen.
Monissa condoissa ei taas saa olla edes omaa pesukonetta, vaan kerroksen yhteiskäytössä kolikoilla toimivat pesukoneet ja kuivaajat ovat teknologisessa mielessä viimeisintä huutoa 60-luvulta (tosin valmistusvuosi 2000-luvun puolelta).
Ei tarvitse varmaan jatkaa?
Suomessa automaattivaihteistot ovat perinteisesti olleet harvinaisia siksi, että niiden korjaaminen on kallista. Yhdysvalloissa ajetaan automaattiautoilla siksi, että vaihdekeppi on amerikkalaisille liian vaikea käyttää. Samasta syystä USA:ssa monissa teknologissa laitteissa (esim. hotellihuoneiden ja asuintalojen ilmastointilaitteet) on yksi tai enintään kaksi nappulaa/vipua.
Poliisivaltion ymmärrät sitten kun kokeilet asua jossain muuallakin kuin Yhdysvalloissa. Tämä itsensä demokraattiseksi ja vapaan maailman helmeksi julistautuva maa on itseasiassa pahin poliisivaltio mitä tiedän. Olen asunut aika monessa kehittyneessä maassa kolmella eri mantereella.
Ruoan teen lähes aina itse. Oletko koskaan ihmetellyt miksi esimerkiksi kaupan lihassa parasta ennen päiväys saattaa olla kuukauden päästä?Joo, Nokian "iPhone Killer" Lumia nayttaa olevan TOSI markkinoitu ja TOSI haluttu tavara. Ennen Nokiat oli T Mobileen sidottuja (huono kattavuus missaan), nyt on AT&T spesiaali. Yhtaan mainosta en ole viela TV:ssakaan nahnyt, ja TV:n kanavat jatkuvat jonnekin 1800:n asti. Olisihan tuo Lumia ollut tosi upea laite viela vuonna 2008, mutta enaa ei oikein iske. En edes viitsi vaihtaa iPhonea uudempaan. Windows phonella kuten Lumialla ja Blackberrylla on yksi yhteinen piirre: en vaihatsi puhelintasi siihen vaikka saisin ilmaiseksi.
Condoissa en ole viela nahnyt sellaista jossa on sisaanrakennettu, vanha washer dryer yhdistelma. Mutta ehka en ole nahnyt niita kun en ole kierrellyt halvimpien ja "rajoitetumpien" alueiden valikoimissa. Meilla on puhtaasti omat.
Minakin olen asunut kolmella mantereella ja paaosin ns sivistyneissa valtioissa. Silti Suomessa ahdistaa esim. henkilotunnuksen kaytto joka paikassa. Jos joku vaarinkayttaa henkilotunnustasi Suomessa, olet aika pitkalle liemessa. Opiskelupaikassani 90-luvulla Suomessa henkilotunnukset ja kaikki muut henkilotiedot oli "mukavasti" kaikkioen nahtavilla kaytavilla. Toivoisin etta on kaytannot sen jalkeen muuttuneet... (onko? Minulle tuli talla viikolla kirje joka oli lahetetty muualta kuin Suomesta osoitteeseen jossa asuin ennen v. 1994 Suomessa.. posti tuli perille USAan vaikka nimet ja muutkin on vaihtuneet)
(Suomi on myos ainoa maa jossa olen asunut jossa yritykset maksavat kirkkoveroa vaikka kukaan jasen ei kuuluisi mihinkaan kirkkoon.) - 11
whoohoooo kirjoitti:
Ei tietenkään, mutta Suomesta tuodaan tänne Nokiat, Suunnot jne.
Tässä vaiheessa varmaan tajusit, etten tarkoittanut ns. huippuelektroniikkaa, jossa molemmat maat jäävät Aasian jalkoihin, vaan laajemmin teknologista arkkitehtuuria. Esimerkiksi bussit, junat, kuorma-autot ym., joiden teknologia edustaa raikasta 50-lukua katolla savuttavine pakoputkineen ja raskastelineen.
Monissa condoissa ei taas saa olla edes omaa pesukonetta, vaan kerroksen yhteiskäytössä kolikoilla toimivat pesukoneet ja kuivaajat ovat teknologisessa mielessä viimeisintä huutoa 60-luvulta (tosin valmistusvuosi 2000-luvun puolelta).
Ei tarvitse varmaan jatkaa?
Suomessa automaattivaihteistot ovat perinteisesti olleet harvinaisia siksi, että niiden korjaaminen on kallista. Yhdysvalloissa ajetaan automaattiautoilla siksi, että vaihdekeppi on amerikkalaisille liian vaikea käyttää. Samasta syystä USA:ssa monissa teknologissa laitteissa (esim. hotellihuoneiden ja asuintalojen ilmastointilaitteet) on yksi tai enintään kaksi nappulaa/vipua.
Poliisivaltion ymmärrät sitten kun kokeilet asua jossain muuallakin kuin Yhdysvalloissa. Tämä itsensä demokraattiseksi ja vapaan maailman helmeksi julistautuva maa on itseasiassa pahin poliisivaltio mitä tiedän. Olen asunut aika monessa kehittyneessä maassa kolmella eri mantereella.
Ruoan teen lähes aina itse. Oletko koskaan ihmetellyt miksi esimerkiksi kaupan lihassa parasta ennen päiväys saattaa olla kuukauden päästä?Minakin olen asunut kolmella mantereella, jopa ihan kehitysmaassa enka vielakaan ymmarra tuota poliisivaltio kommenttia. Onko SWAT-tiimi kaynyt hakemassa sinut putkaan keskella yota vai mita?
Nokia lahinna naurattaa, niitahan saa Kmartista ilmaiseksi kun ostaa vahan minuutteja, Suunnosta en ole kuullutkaan enka tieda mika se on.
Condossa tai 'asuintalossa' en ole koskaan asunut mutta meilla ainakin on seka lampo etta viilennys tietokoneohjattu, ei tarvitse mitaan nappuloita vaannella.
Taitaa olla sinulla taas aika muuttaa johonkin muualle kiukuttelemaan. - whoohoo
meh___ kirjoitti:
Joo, Nokian "iPhone Killer" Lumia nayttaa olevan TOSI markkinoitu ja TOSI haluttu tavara. Ennen Nokiat oli T Mobileen sidottuja (huono kattavuus missaan), nyt on AT&T spesiaali. Yhtaan mainosta en ole viela TV:ssakaan nahnyt, ja TV:n kanavat jatkuvat jonnekin 1800:n asti. Olisihan tuo Lumia ollut tosi upea laite viela vuonna 2008, mutta enaa ei oikein iske. En edes viitsi vaihtaa iPhonea uudempaan. Windows phonella kuten Lumialla ja Blackberrylla on yksi yhteinen piirre: en vaihatsi puhelintasi siihen vaikka saisin ilmaiseksi.
Condoissa en ole viela nahnyt sellaista jossa on sisaanrakennettu, vanha washer dryer yhdistelma. Mutta ehka en ole nahnyt niita kun en ole kierrellyt halvimpien ja "rajoitetumpien" alueiden valikoimissa. Meilla on puhtaasti omat.
Minakin olen asunut kolmella mantereella ja paaosin ns sivistyneissa valtioissa. Silti Suomessa ahdistaa esim. henkilotunnuksen kaytto joka paikassa. Jos joku vaarinkayttaa henkilotunnustasi Suomessa, olet aika pitkalle liemessa. Opiskelupaikassani 90-luvulla Suomessa henkilotunnukset ja kaikki muut henkilotiedot oli "mukavasti" kaikkioen nahtavilla kaytavilla. Toivoisin etta on kaytannot sen jalkeen muuttuneet... (onko? Minulle tuli talla viikolla kirje joka oli lahetetty muualta kuin Suomesta osoitteeseen jossa asuin ennen v. 1994 Suomessa.. posti tuli perille USAan vaikka nimet ja muutkin on vaihtuneet)
(Suomi on myos ainoa maa jossa olen asunut jossa yritykset maksavat kirkkoveroa vaikka kukaan jasen ei kuuluisi mihinkaan kirkkoon.)Ainakin minä olen nähnyt Lumian mainoksia, eikä pakettiini kuulu lähimainkaan 1800 kanavaa. Tuskin sinullakaan, kunhan vaan puhut paskaa lämpimiksesi. Kanavapaikkojen määrä ei ole sama kuin kanavien määrä. Minullakin taitaa viimeinen kanava tulla paikalta 1900-jotain, mutta sitä edellinen 1200-jotain. Isot numerot ovat sitäpaitsi yleensä radiokanavia. Et ole ehkä nähnyt mainoksia, koska et katsele tv:tä ja vaikka katsoisit, niin alle 10 kanavaa kuten minäkin.
Se ettet juuri SINÄ ole nähnyt vanhaa pesukoneteknologiaa condoissa, ei vesitä väitettäni ollenkaan. Ketjussa kysyttiin subjektiivisia näkemyksiä ja kokemuksia ja vastasin sellaiseen. Hienoa jos sinulla on oma pesukone, joka edustaa ihan nykyaikaa. Ihan turha kuitenkaan vittuilla halvimmista ja rajoitetuimmista condoista. Minä asun sellaisessa, jonka parkkihalli on täynnä uusia urheiluautoja (ferrari tms.) ja isoja edustusautoja (mersu yms.). En puhu mistään yksittäiskappaleista, vaan niitä on todella runsaasti. Kertoo jotain talon talon asukkaiden varallisuudesta ja asuntojen hinnoista.
Todellisuudessa suomalaisella henkilötunnuksella ei kauhean paljon pahaa voi tehdä. Sellainen on osin legendaa ja varsinkin kun elät ajatusmaailmassa, jossa amerikkalainen sosiaaliturvatunnus on lähes kansallissalaisuuden veroinen numerosarja, niin ymmärrän näkemyksesi. Posti varmasti löysi perille, koska olet tehnyt aikoinaan Suomeen muuttoilmoituksen. Suurlähetystö tietää myös luultavasti nimesi ja osoitteesi, varsinkin jos omaat vielä suomalaisen passin. Sitäpaitsi kuten hyvin (toivottavast) tiedät, lähes jokaisen Yhdysvalloissa asuvan ihmisen yhteystiedot saa kuka tahansa selville netistä maksusta ja usein myös maksutta. Että se siitä salaisuudesta tässä "kansalaisella on oikeus tietää" -maassa.
Mistä tulikin mieleeni, että sinua ei ilmeisesti koskaan häiritse amerikkalaisissa uutisissa se, että kerrotaan nimellä, valokuvalla, asuinpaikalla ja joskus jopa osoitteella sekä uhrien että rikosten tekijöiden tiedot? Että ne näkyvät myös netissä kaikille? - whooooo
11 kirjoitti:
Minakin olen asunut kolmella mantereella, jopa ihan kehitysmaassa enka vielakaan ymmarra tuota poliisivaltio kommenttia. Onko SWAT-tiimi kaynyt hakemassa sinut putkaan keskella yota vai mita?
Nokia lahinna naurattaa, niitahan saa Kmartista ilmaiseksi kun ostaa vahan minuutteja, Suunnosta en ole kuullutkaan enka tieda mika se on.
Condossa tai 'asuintalossa' en ole koskaan asunut mutta meilla ainakin on seka lampo etta viilennys tietokoneohjattu, ei tarvitse mitaan nappuloita vaannella.
Taitaa olla sinulla taas aika muuttaa johonkin muualle kiukuttelemaan.Sille en voi mitään, ettet ymmärrä poliisivaltio-kommenttiani. Joko olet asunut USA:ssa liian vähän aikaa tai sitten liian kauan aikaa. Kummassakin tapauksessa silmät ovat autuaasti kiinni. Varsinkin kun asuu liian kauan, ei enää muistakaan miten muutenkin asiat voisivat olla.
Olen myös pahoillani jos kriittiset kommenttini ovat heiluttaneet norsunluutorniasi, josta on hyvä katsella ylitse muiden ja tuntea olevansa korkeimmalla.
Itse kävin pitkän tauon jälkeen Suomessa tapaamassa vanhempiani ja järkytyin kuinka puhdasta, nykyaikaista ja turvallista siellä oli. Näin arkipäivän infrastruktuurissa asioita, joita en odota saapuvan tänne vielä pitkään aikaan. Amerikkalaisesta etanavauhdilla kehittyvästä arkielämästä tulee liian helposti rutiinia, joka sokeuttaa todellisuudelle.
Minusta Obaman viimevuotinen kommentti White Housen tietotekniikasta pätee amerikkalaiseen arkielämän infrastruktuuriin laajemminkin:
""When it comes to technology, we are like 30 years behind."" - 11
whooooo kirjoitti:
Sille en voi mitään, ettet ymmärrä poliisivaltio-kommenttiani. Joko olet asunut USA:ssa liian vähän aikaa tai sitten liian kauan aikaa. Kummassakin tapauksessa silmät ovat autuaasti kiinni. Varsinkin kun asuu liian kauan, ei enää muistakaan miten muutenkin asiat voisivat olla.
Olen myös pahoillani jos kriittiset kommenttini ovat heiluttaneet norsunluutorniasi, josta on hyvä katsella ylitse muiden ja tuntea olevansa korkeimmalla.
Itse kävin pitkän tauon jälkeen Suomessa tapaamassa vanhempiani ja järkytyin kuinka puhdasta, nykyaikaista ja turvallista siellä oli. Näin arkipäivän infrastruktuurissa asioita, joita en odota saapuvan tänne vielä pitkään aikaan. Amerikkalaisesta etanavauhdilla kehittyvästä arkielämästä tulee liian helposti rutiinia, joka sokeuttaa todellisuudelle.
Minusta Obaman viimevuotinen kommentti White Housen tietotekniikasta pätee amerikkalaiseen arkielämän infrastruktuuriin laajemminkin:
""When it comes to technology, we are like 30 years behind.""Yrita sitten selittaa ihan konkreettisten esimerkkien avulla. Tuollainen perusteeton vihjailu on arsyttavaa.
Norsunluutornissa en ole koskaan asunut, kommenttisi on tyypillinen suomalainen "mika tuokin nyt luulee olevansa, muita parempi". Taspaistaminen ei ole viela sinusta karissut. - whoooooooo
11 kirjoitti:
Yrita sitten selittaa ihan konkreettisten esimerkkien avulla. Tuollainen perusteeton vihjailu on arsyttavaa.
Norsunluutornissa en ole koskaan asunut, kommenttisi on tyypillinen suomalainen "mika tuokin nyt luulee olevansa, muita parempi". Taspaistaminen ei ole viela sinusta karissut.Äh, antaa olla. Keskittyisit sinäkin mieluummin vastaamaan aloittajan kysymykseen kuin ammattiloukkaantumaan siitä, ettei Yhdysvallat olekaan kaikkien mielestä paratiisi maan päällä. Ei edes kaikkien sellaisten, jotka asuvat täällä USA:ssa pysyvästi. Vai eikö täällä todellakaan ole yhtään mitään huonoa?
Tuosta tasapäistämis-jutusta olet tavallaan oikeassa. Se minua suuresti sylettääkin, että amerikkalaiset (ja näköjään myös suomalaiset wanna-be-amerikkalaiset) näkevät itsensä aina muita paljon parempana. Maailma pyörii kutakuinkin täydellisesti oman navan ympärillä. Miten huono itsetunto voi olla, että pitää yrittää tarkoituksella "karistaa tasapäistämisen ongelmat"?
Kerrohan toki silti mikä sinusta tekee niin erityisen? Siis muu kuin se, että asut Yhdysvalloissa, kuten yli 300 miljoonaa muutakin ihmistä. Kun tasapäistää ei saa, niin ilmeisesti olet sitten jollain tavalla erityinen, vai mitä? - .ulkosuomi
meh___ kirjoitti:
Joo, Nokian "iPhone Killer" Lumia nayttaa olevan TOSI markkinoitu ja TOSI haluttu tavara. Ennen Nokiat oli T Mobileen sidottuja (huono kattavuus missaan), nyt on AT&T spesiaali. Yhtaan mainosta en ole viela TV:ssakaan nahnyt, ja TV:n kanavat jatkuvat jonnekin 1800:n asti. Olisihan tuo Lumia ollut tosi upea laite viela vuonna 2008, mutta enaa ei oikein iske. En edes viitsi vaihtaa iPhonea uudempaan. Windows phonella kuten Lumialla ja Blackberrylla on yksi yhteinen piirre: en vaihatsi puhelintasi siihen vaikka saisin ilmaiseksi.
Condoissa en ole viela nahnyt sellaista jossa on sisaanrakennettu, vanha washer dryer yhdistelma. Mutta ehka en ole nahnyt niita kun en ole kierrellyt halvimpien ja "rajoitetumpien" alueiden valikoimissa. Meilla on puhtaasti omat.
Minakin olen asunut kolmella mantereella ja paaosin ns sivistyneissa valtioissa. Silti Suomessa ahdistaa esim. henkilotunnuksen kaytto joka paikassa. Jos joku vaarinkayttaa henkilotunnustasi Suomessa, olet aika pitkalle liemessa. Opiskelupaikassani 90-luvulla Suomessa henkilotunnukset ja kaikki muut henkilotiedot oli "mukavasti" kaikkioen nahtavilla kaytavilla. Toivoisin etta on kaytannot sen jalkeen muuttuneet... (onko? Minulle tuli talla viikolla kirje joka oli lahetetty muualta kuin Suomesta osoitteeseen jossa asuin ennen v. 1994 Suomessa.. posti tuli perille USAan vaikka nimet ja muutkin on vaihtuneet)
(Suomi on myos ainoa maa jossa olen asunut jossa yritykset maksavat kirkkoveroa vaikka kukaan jasen ei kuuluisi mihinkaan kirkkoon.)Onhan niitä Nokioita ollut AT&Tllä ennenkin, jo vuosia sitten. Tosin eihän Nokia tällä puolen rapakkoa koskaan ole ollut kovin huippusuosittu.
Minulla on ollut T-Mobile 10 vuotta, eikä kattavuudessa ole ollut mitään vikaa... Töissä juuri testattiin ja toimi paremmin kuin AT&T ja selvästi paremmin kuin Verizonin verkkokauhistus. - .ulkosuomi
whoooooooo kirjoitti:
Äh, antaa olla. Keskittyisit sinäkin mieluummin vastaamaan aloittajan kysymykseen kuin ammattiloukkaantumaan siitä, ettei Yhdysvallat olekaan kaikkien mielestä paratiisi maan päällä. Ei edes kaikkien sellaisten, jotka asuvat täällä USA:ssa pysyvästi. Vai eikö täällä todellakaan ole yhtään mitään huonoa?
Tuosta tasapäistämis-jutusta olet tavallaan oikeassa. Se minua suuresti sylettääkin, että amerikkalaiset (ja näköjään myös suomalaiset wanna-be-amerikkalaiset) näkevät itsensä aina muita paljon parempana. Maailma pyörii kutakuinkin täydellisesti oman navan ympärillä. Miten huono itsetunto voi olla, että pitää yrittää tarkoituksella "karistaa tasapäistämisen ongelmat"?
Kerrohan toki silti mikä sinusta tekee niin erityisen? Siis muu kuin se, että asut Yhdysvalloissa, kuten yli 300 miljoonaa muutakin ihmistä. Kun tasapäistää ei saa, niin ilmeisesti olet sitten jollain tavalla erityinen, vai mitä?Ei se ole pelkästään amerikkalainen ilmiö, että koetaan olevansa parempia kuin muut. Kyllä se on ihan normaalia joka ikisessä maassa. Ja vielä se, että oletetaan olevansa parempia ilman että on mitään sen kummempaa kokemusta muista maista.
- .ulkosuomi
whoohoooo kirjoitti:
Ei tietenkään, mutta Suomesta tuodaan tänne Nokiat, Suunnot jne.
Tässä vaiheessa varmaan tajusit, etten tarkoittanut ns. huippuelektroniikkaa, jossa molemmat maat jäävät Aasian jalkoihin, vaan laajemmin teknologista arkkitehtuuria. Esimerkiksi bussit, junat, kuorma-autot ym., joiden teknologia edustaa raikasta 50-lukua katolla savuttavine pakoputkineen ja raskastelineen.
Monissa condoissa ei taas saa olla edes omaa pesukonetta, vaan kerroksen yhteiskäytössä kolikoilla toimivat pesukoneet ja kuivaajat ovat teknologisessa mielessä viimeisintä huutoa 60-luvulta (tosin valmistusvuosi 2000-luvun puolelta).
Ei tarvitse varmaan jatkaa?
Suomessa automaattivaihteistot ovat perinteisesti olleet harvinaisia siksi, että niiden korjaaminen on kallista. Yhdysvalloissa ajetaan automaattiautoilla siksi, että vaihdekeppi on amerikkalaisille liian vaikea käyttää. Samasta syystä USA:ssa monissa teknologissa laitteissa (esim. hotellihuoneiden ja asuintalojen ilmastointilaitteet) on yksi tai enintään kaksi nappulaa/vipua.
Poliisivaltion ymmärrät sitten kun kokeilet asua jossain muuallakin kuin Yhdysvalloissa. Tämä itsensä demokraattiseksi ja vapaan maailman helmeksi julistautuva maa on itseasiassa pahin poliisivaltio mitä tiedän. Olen asunut aika monessa kehittyneessä maassa kolmella eri mantereella.
Ruoan teen lähes aina itse. Oletko koskaan ihmetellyt miksi esimerkiksi kaupan lihassa parasta ennen päiväys saattaa olla kuukauden päästä?Suomessa automaattivaihteiset autot ovat olleet harvinaisia niiden hinnan takia. Autoverotus ja kaikki.
Hassua sinänsä, että haukut Amerikkaa teknologiassa jälkeenjääneeksi, ja samalla haukut että ei ajeta keppivahteisella autolla. - whoooooooo
.ulkosuomi kirjoitti:
Suomessa automaattivaihteiset autot ovat olleet harvinaisia niiden hinnan takia. Autoverotus ja kaikki.
Hassua sinänsä, että haukut Amerikkaa teknologiassa jälkeenjääneeksi, ja samalla haukut että ei ajeta keppivahteisella autolla.Ei automaattivaihteisto ole yhtään sen parempi tai huonompi kuin manuaalinen. Sillä ei voi perustella siis yhtään mitään. Yhdysvalloissa automaattivaihteisto on pääosin suosiossa ajamisen helppouden vuoksi (tukee tosin myös hyvin ajatusta amerikkalaisesta teknologisesta käyttöosaamattomuudesta).
Lisäksi amerikkalaisissa autoissa on ollut perinteisesti isot moottorit, mikä on eduksi automaattivaihteistolle. Euroopassa taas on ajettu pienemmillä moottoreilla ja keppivaihteet ovat olleet suositumpia. Yksi syy on esimerkiksi se, että keppivaihteinen auto on perinteisesti vienyt vähemmän polttoainetta kuin automaatti. Polttoainehan on tänäkin päivänä puolet halvempaa USA:ssa kuin vaikkapa Suomessa. Toisaalta monissa urheiluautoissakin on ollut nimenomaan keppivaihteisto, koska sillä on saatu polttoaineesta ryystetyt väännöt parhaiten irti.
Nyt automaattivaihteet ovat yleistymään päin myös euroopassa, sillä niiden kestävyyttä, polttoaineen kulutusta jne. on saatu parannettua huomattavasti aiemmasta. Ero keppivaihteiseen alkaa olla hyvin pieni ja joissain tapauksissa (kuten hybrideissä) polttoaineen optimointi saattaa onnistua paremmin automaatilla. Vaikka automaattivaihteisto on keksitty USA:ssa, niin useimmat niiden merkittävistä edistysaskeleista (kuten CVT eri variaatioineen) on tehty euroopassa.
Samoin aasian maista, kuten Japanista, on tullut uutta teknologiaa edustavia vähäkulutuksisia automaattivaihteistoja, joita käytetään mm. pienen kulutuksen hybrideissä, joissa on myös pieni kone. USA:ssa on perinteisesti laitettu vain isompaa moottoria perään, eikä keskitytty parantamaan vaihteistoa ja siitä saatavaa hyötysuhdetta. Ei siis kovinkaan yllättävää, ettei amerikkalaiset autot pärjää edes kotimaassaan, vaan yli puolet USA:n autoista on jo ulkomaista alkuperää (yleensä aasialaisia).
Yhdysvallat syyttää esimerkiksi Japania määrätietoisesta protektionismista, sillä amerikkalaiset autot eivät myy Japanissa. Todellisuudessa amerikkalaisten autojen laatu on huonompaa ja teknologia vanhentunutta, polttoaineen kulutus on suurta, päästöarvot ylittävät japanilaiset päästörajat ja autojen fyysinen koko on liian suuri Japanin kapeille teille ja kujille.
Siinä missä japanilaiset autotehtaat valmistavat Yhdysvaltojen markkinoita varten erikseen isokokoisempia malleja, amerikkalaiset autovalmistajat keskittyvät haukkumaan japanilaisia krantuiksi kun nämä haluavat liian pieniä autoja. Voi arvata helposti miksei jälkimmäinen strategia toimi. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten amerikkalaiset näkevät aina ja väistämättä syyn jossain ja jossakussa muussa kuin itsessään. - Anonyymi
.ulkosuomi kirjoitti:
Suomessa automaattivaihteiset autot ovat olleet harvinaisia niiden hinnan takia. Autoverotus ja kaikki.
Hassua sinänsä, että haukut Amerikkaa teknologiassa jälkeenjääneeksi, ja samalla haukut että ei ajeta keppivahteisella autolla.Vielä 90-luvun puolivälissä automaattivaihteistojen ohella myös ilmastointi ja sähköllä avautuvat ikkunat olivat suomalaisissa autoissa harvinaista luksusta. Karvahattumalleissa ei välttämättä ollut edes repsikan puolen sivupeiliä -- kustannussyistä.
- Anonyymi
Moi! Voisitko kertoa enemmän Kaliforniasta?:)
- NC-Kotilo
Mitteepä tarkoitat polliisivaltiolla? Ei minulla mitään ongelmia ole virkavallan kanssa ollut , Suomessa poliisin valtuudet ovat itse asiassa huomattavasti laajemmat. Jos jotain epäilevät saavat tutkia saman tien , täällä tiukka byrokratia ennen kuin mitään saavat tehdä.
Voipi olla että on Kalifornialainen juttu tuo tiukka pinnallisuus . Raamattu vyöhykkeellä ei tuota juuri näe , muuten kuin aika rajuna mammonan palvontana ja Jeesusteluna. Idiootteja on ympäri maailmaa , Suomikin heitä tuottaa. Uutisointi on täällä aika yksipuolista . etenkin jos et katso muuta kuin Foxin uutisia, kannattaa käyttää useita uutistoimistoja eri puolilta maailmaa kun haluaa oikean kuvan. Jos totta puhutaan , niin Suomalainenkin uutisointi , vaikkakin laajaa , on erittäin puolueellista.
Hyvää , terveellistä ruokaa saat myös täältä , kunhan hieman kattelet ympäriinsä, lisäaine annokset kyllä vituttaa , leipä kestää pilaantumatta avattuna noin kaksi kuukautta ;) , Ruisleivät ym joudutaan tekemään itse. Ei viitsi tilata kun on aina melkoista koppura kannikkaa jo kun tänne asti kerkiää :D.
Vakuutusyhtiöt sanelee monesti saatko työpaikan , etenkin jos ajelet rekkaa yms. Täällä sinun pitää rakentaa oma luottosi , ei siis ole sama kuin Suomessa jossa alunperin luotetaan , ja jos menetät luottosi , niin ei sitten oikeastaan koskaan. Jos sinulla ei ole luottorekisteri pisteitä täällä , niin se on yhtä paha juttu kuin jos olisit jättänyt velkasi maksamatta. Mutta voit myös tehdä henkilökohtaisen vararikon , jonka jälkeen velkojat tyytyvät murto osaan veloistasi ja voit jossakin vaiheessa alkaa rakentaa luottopisteitäsi uudestaan. Tälläinen "uusi mahdollisuus" systeemi on ihan kiva , koska koko taloushan on kuluttaja vetoista , ja jos kuluttajalla ei ole mitä kuluttaa niin talouskin on kuralla. Taloushan on tänä päivänä tosin paljolti luotto perusteinen joten kaikki numerot ovat tosiasiassa valheellisia.
Juu , että tälläistä. Taetaapi olla aika lähteä töihin , yövuoro rulettaa :) - .ulkosuomi
1. New Yorkista n. 50 km pohjoiseen
2. Kun kaiken yrittää tiivistää mahdollisiman paljon, niin eipä paljon. Aamulla nousen ylös, menen töihin, tulen töistä kotiin, teen päivällisen, leikin pojan kanssa, seurustelen vaimon kanssa ja sitten nukkumaan, ja aamulla uudestaan. Epäilisin että Suomessa olisi aika samanlaista, paitsi että TV:n uutistenlukija puhuisi eri kielellä.
3. Kulttuurien monipuolisuus. Kaksi läheisintä työkaveria ovat filippiino ja kiinalainen. Ja asun kylässä, jossa on paljon latinalaisia asukkaita, joten sen mukaisesti on sitten ruokapaikkoja. Huonommin taas on se kuinka terveydenhuolto on pitkälti työpaikkaan sidottu.
4. Perhettä ja kavereita. Vaikka on niitä täälläkin. Luulen tosin että se kaipuu on enemmän aikaan kuin paikkaan sidottu.
5. Ihmiset ovat samanlaisia kuin Suomessa. Löytyy ystävällisiä, löytyy ennakkoluuloisia, rasisteja ja kusipäitä.
6. Työn perässä, kun täällä oli paremmat mahdollisuudet minulle ja vaimolle kuin Suomessa.
Ruokapuolesta sen verran, että vähän vaivaa käyttäen voi kyllä syödä aivan samanlaista ruokaa kuin Suomessa. Ruisleipää löytyy, voi tilata netin kautta. Samoin salmiakkia. Maitorahkaakin löytyy kaupasta. Siihen ne melkein ne erikoisuudet loppuvatkin. Loput sitten kokkaan itse.
Ai niin, yksi ero tuli mieleen ruoasta. Jostain ihme syystä Suomessa rakastetaan valmiiksi marinoituja lihakimpaleita. Itse en niistä välitä, vaan ennemmin ostan lihan raakana. Saahan niitä marinoimattomiakin supermarketeista Suomessa, mutta lähikaupassa käydessä on tuntunut että kiven alla ovat olleet. - Poliisivaltio?
P.Korea on poliisivaltio, USA ei ole. Jos kirjoittaa tuollaisen kommentin , se pitaa myos pystya todistamaan. Ihan yhta hyvin mina voisin ruveta kirjoittelemaan etta Suomi on lukutaidoton junttila.
- herzenhelt
Sen kun kirjoitat. Minä voin mielelläni osoittaa, ettei Suomi ole lukutaidoton junttila.
Suomalaiset nuoret ovat OECD-maiden parhaimpia lukijoita:
http://www.oph.fi/tietopalvelut/kansainvalinen_koulutustieto/suomi_ja_pisa/lukutaito_suomessa
Suomessa kuuluu parhaimpaan eli yli 97% lukutaitoisten luokkaan:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lukutaito
Suomessa lukutaito on itse asiassa 100%, kun USA:ssa se on vain 97%:
http://www.edu.vantaa.fi/vasamanet/sisalto/historia123/tilastot/tilasto38.htm
USA on valtio, joka ajaa häikäilemättä omia (=pienen eliitin) etujaan. Sitä kuten koko kansaa ajaa huomattavan vahva itsetunto, jolla ei ole kuitenkaan todellisuuspohjaa. Esimerkiksi '25th in Competence, 1st in Confidence':
"Among 30 developed countries, the U.S. ranks 25th in math and 21st in science. American students have fallen behind in almost every category except one: kids from the United States rank number one in confidence."
http://www.voanews.com/english/news/usa/Failing-US-Public-Schools-are-Waiting-For-Superman--103927913.html
Onneksi kuitenkin amerikkalaiset tietävät asioiden oikean laidan. Siitä käy hyväksi esimerkiksi vaikkapa se, että edelleenkin 40% uskoo kreationismiin eli Jumalan luoneen maan ja ihmiset alle 10000 vuotta sitten:
http://www.huffingtonpost.com/2010/12/20/40-of-americans-still-bel_n_799078.html
Onneksi nyt näyttää siltä, että tämä ilmiselvä totuus vihdoin syrjäyttää tähän asti valheellisen tiedon eli evoluutioteorian. Tennessee on ottanut rohkean askeleen kohti oikean totuuden julistamista.
http://www.tnr.com/blog/the-study/102609/tennessees-creationism-bill-why-are-we-still-fighting-over-evolution - 11
herzenhelt kirjoitti:

http://www.tnr.com/blog/the-study/102609/tennessees-creationism-bill-why-are-we-still-fighting-over-evolutionVielakin odottelen todisteita siita etta USA on poliisivaltio, ei taida loytya kun keskustelu menee autotekniikkaan ja lukutaitotilastoihin, (UNESCON mukaan Suomessa ja USAssa sama 99%).
- haosfaöfnaösfaf
11 kirjoitti:
Vielakin odottelen todisteita siita etta USA on poliisivaltio, ei taida loytya kun keskustelu menee autotekniikkaan ja lukutaitotilastoihin, (UNESCON mukaan Suomessa ja USAssa sama 99%).
Niin ja CIA fact bookin mukaan Suomi on 100% ja USA 99%. Yhtä kaikki, osoitin, ettei Suomi ole lukutaidoton junttila. Osoita sinä, ettei USA ole poliisivaltio.
George Soros on aivan hiljattain ennustanut maasta tulevan vääjäämättä sellaisen. Valitettavasti hän on ennustuksessaan myöhässä, koska se on jo täällä.
[...]
PS. kirjoitin pitkän vastauksen pyyntöösi, mutta päätinkin poistaa sen. En nimittäin halua huomata, että yhtäkkiä green cardini ei olekaan enää voimassa. Hyvää kesää kuitenkin sinullekin. - loose lips
haosfaöfnaösfaf kirjoitti:
Niin ja CIA fact bookin mukaan Suomi on 100% ja USA 99%. Yhtä kaikki, osoitin, ettei Suomi ole lukutaidoton junttila. Osoita sinä, ettei USA ole poliisivaltio.
George Soros on aivan hiljattain ennustanut maasta tulevan vääjäämättä sellaisen. Valitettavasti hän on ennustuksessaan myöhässä, koska se on jo täällä.
[...]
PS. kirjoitin pitkän vastauksen pyyntöösi, mutta päätinkin poistaa sen. En nimittäin halua huomata, että yhtäkkiä green cardini ei olekaan enää voimassa. Hyvää kesää kuitenkin sinullekin.Tihihii, pelkaat etta green cardisi otetaan pois etka voikaan jaada takapajuiseen poliisivaltioon? Miten kay kun anot kansalaisuutta ja sinun pitaa vannoa vala? Voi olla etta salama iskee. Ihmettelen valintojasi.
Kiitos kuitenkin monen paivan nauruista.
t.US citizen. - dsagfsgsgsgsd
loose lips kirjoitti:
Tihihii, pelkaat etta green cardisi otetaan pois etka voikaan jaada takapajuiseen poliisivaltioon? Miten kay kun anot kansalaisuutta ja sinun pitaa vannoa vala? Voi olla etta salama iskee. Ihmettelen valintojasi.
Kiitos kuitenkin monen paivan nauruista.
t.US citizen.Vaikka pidänkin USA:ta poliisivaltiona, ei se tarkoita ettenkö voi tai halua asua täällä.
Täällä on työ, asunto ja perhe ainakin toistaiseksi.
En ole kuitenkaan sokea sille millainen tämä maa on.
En aio anoa kansalaisuutta, sillä on helpompi lähteä muualle jos/kun järjestelmä alkaa kyrsimään liikaa jonain päivänä.
- rakennusinsinööri
Hieman omakotitalosta, siitä amerikkalaisuuden peruselementistä.
Amerikkalainen talo on suuri, mutta se on suomalaisin silmin ja arvomaailmalla pahvi/kulissitalo; perustaloisssa on 1-kertaiset lasit, olematon tai kokonaan puuttuvan lämmöneristys (niin kylmää kuin kuumaa vastaan) ja puiset runkorakenteet ovat aika usein aika "joustavaa" laatua. Todellinen talon runkorakenne piiloutuu jossain määrin siihen, että asunnoissa suositaan paksuja kokolattiamattoja yms., jotka vaimentavat asunnon sisällä elämisen ääniä. Kadulta sen sijaan naapurin töihinlähtö kuuluu aika selkeästi.
Keittiön ja apukeittiön puolella on koneistus oletusarvoisesti suurta ja meluisaa ja tekniset toteutukset sillä tasolla, että pesukoneen rummun akseli on edelleen pystysuunnassa.
Kyllä, rahalla saa mitä tahansa. Edellinen listaus tarkistusvinkkinä siihen, kun netistä katselee sitä unelmien omaa kotia ameriikasta nykyisen suomalaisen "koirankopin" tilalle. Netistä löydetyn unelmatalon muuttaminen Suomi-taloksi voi vaatia aika monta dollaria.- satuseta
Mistahan namakin jutut on keksitty? Sen ainakin tiedan etta amerikkalaisella pesukoneella tulee puhdasta 20 minuutissa siina kun suomalainen kone jumpsuttaa kaksi tuntia oli akseli missa kulmassa tahansa. Mita tarkoittaa oletusarvoisesti?
- Wisconsin Finn
Amerikkalainen talo on juuri sellainen millaisen haluaa rakennusinsinööri itselleen rakentaa. Vasara kouraan vaan. Minulla on ainakin argonilla täytetyt kaksilasiset ikkunat, joten ei niitä ole ainakaan Wisconsinissa kielletty. Itseasiassa en ole tällä alueella nähnyt alle 20 vuotta vanhassa omakotitalossa yksinkertaisia laseja. Ne lasit ovat kylläkin useimmiten yhtenäisenä lämpölasielementtinä (tai mikä sitten oikea termi suomeksi onkaan), joten sitä hätäisempi katselija voi luulla yksilasiseksi.
Ja viisi vuotta vanha pyykkikoneenikin on sivusta täytettävä ja horisontaalilla akselilla. Vapaassa maassa saa vapaasti valita päältä tai sivulta täytettävän. Halvimmat ovat kyllä päältä täytettäviä, mutta jos saman summan haluat käyttää pesukoneeseen kuin Suomessakin, niin sillä rahalla kyllä on jo runsaasti erilaisia malleja valittavana.
Ihan oikeassa olet että rahalla saa, mutta kun "asiantuntijana" alat vertailemaan niin mitäs järkeä sitä on verrata kalliisti takennettua suomalaista koirankoppia halvasti rakennettuun amerikkalaiseen taloon. Yhtälailla minäkin voin kertoa että naapurini juuri osti 250 neliön talon 2-lasisilla ikkunoilla, sivusta täytettävällä pesukoneella ja 30 hehtaarin tontilla. Hintaa oli vähemmän kuin peruskaksiolla Töölössä. Tämä tarina on tosi, mutta vertailussa ei ole mitään järkeä. - rakennusinsinööri
Wisconsin Finn kirjoitti:
Amerikkalainen talo on juuri sellainen millaisen haluaa rakennusinsinööri itselleen rakentaa. Vasara kouraan vaan. Minulla on ainakin argonilla täytetyt kaksilasiset ikkunat, joten ei niitä ole ainakaan Wisconsinissa kielletty. Itseasiassa en ole tällä alueella nähnyt alle 20 vuotta vanhassa omakotitalossa yksinkertaisia laseja. Ne lasit ovat kylläkin useimmiten yhtenäisenä lämpölasielementtinä (tai mikä sitten oikea termi suomeksi onkaan), joten sitä hätäisempi katselija voi luulla yksilasiseksi.
Ja viisi vuotta vanha pyykkikoneenikin on sivusta täytettävä ja horisontaalilla akselilla. Vapaassa maassa saa vapaasti valita päältä tai sivulta täytettävän. Halvimmat ovat kyllä päältä täytettäviä, mutta jos saman summan haluat käyttää pesukoneeseen kuin Suomessakin, niin sillä rahalla kyllä on jo runsaasti erilaisia malleja valittavana.
Ihan oikeassa olet että rahalla saa, mutta kun "asiantuntijana" alat vertailemaan niin mitäs järkeä sitä on verrata kalliisti takennettua suomalaista koirankoppia halvasti rakennettuun amerikkalaiseen taloon. Yhtälailla minäkin voin kertoa että naapurini juuri osti 250 neliön talon 2-lasisilla ikkunoilla, sivusta täytettävällä pesukoneella ja 30 hehtaarin tontilla. Hintaa oli vähemmän kuin peruskaksiolla Töölössä. Tämä tarina on tosi, mutta vertailussa ei ole mitään järkeä.Jep,
on aivan älytön väittää yhtä totuutta asunnoista Jenkeistä.
Lähdin vastauksessa sillä ajatuksella, että muuttaja on muuttamassa jonnekin USAn suurkaupungin ulkopuolelle, jonne paikallinen grynderi on pystyttänyt muutaman kymmenen tai sadan eekkarin suuruisen omakotitalolähiön = perusmuutto Suomesta aikakaudella, kun Nokia oli vielä elinvoimainen. - odotan vastausta
rakennusinsinööri kirjoitti:
Jep,
on aivan älytön väittää yhtä totuutta asunnoista Jenkeistä.
Lähdin vastauksessa sillä ajatuksella, että muuttaja on muuttamassa jonnekin USAn suurkaupungin ulkopuolelle, jonne paikallinen grynderi on pystyttänyt muutaman kymmenen tai sadan eekkarin suuruisen omakotitalolähiön = perusmuutto Suomesta aikakaudella, kun Nokia oli vielä elinvoimainen.Hei, rakennusinsinoori, mika on apukeittio? Yleensa yksi keittio riittaa ellei ole Angelina Jolie tms., joka ei koskaan keita mitaan.
Miksi suomalaisissa kerrostaloissa alkaa hiljaisuus klo.22? Ei saa omassa kotona edes pissia tai ottaa suihkua kun kaikki kuuluu naapuriin ja herattaa ne syvasta unesta?
Olen asunut USAlaisessa kerrostalossa ja luulimme sita autiotaloksi kun ei kuulunut mitaan mistaan, ei edes hissin kolinaa. - onni yksillä?
odotan vastausta kirjoitti:
Hei, rakennusinsinoori, mika on apukeittio? Yleensa yksi keittio riittaa ellei ole Angelina Jolie tms., joka ei koskaan keita mitaan.
Miksi suomalaisissa kerrostaloissa alkaa hiljaisuus klo.22? Ei saa omassa kotona edes pissia tai ottaa suihkua kun kaikki kuuluu naapuriin ja herattaa ne syvasta unesta?
Olen asunut USAlaisessa kerrostalossa ja luulimme sita autiotaloksi kun ei kuulunut mitaan mistaan, ei edes hissin kolinaa.Minä asun USA:ssa kerrostalossa ja kyllä täällä kuuluu yläkerrasta ja seinänaapureista välillä ääniä. Täällä kun ei ole yleistä hiljaisuutta kuten Suomessa, niin välillä yläkerrassa soitetaan rumpuja yömyöhään. Ihan hyvä siellä on varmaan soitella, onhan kyseessä ylimmän kerroksen valtava penthouse, arvoltaan noin miljoona dollaria. Naapurin homopariskunta riitelee myös välillä siihen malliin, että ovia paiskotaan ja kuin myös itse ukkojakin melusta ja huudosta päätellen. Pariskunnan toinen mies on lentokapteeni ja toinenkin joku hyvässä duunissa oleva. Yleisen hiljaisuuden puuttuminen on mielestäni outoa, koska klo 22 jälkeen ei saa enää käyttää roskakuilua melun vuoksi.
- lllllll8lllllllllll9
1. Minnesotassa. Aiemmin myös muissa keskilännen ja etelän osavaltioissa. Nykyisin asun pienessä maaseutukaupungissa, mutta aiemmin myös miljoonakaupungeissa.
2. Enemmän valinnanvaraa sen suhteen miten elämäsi haluat rakentaa ja elää. Tehdään enemmän töitä, usein pitemmät työpäivät ja vähemmän palkallisia lomia. Yritysmaailmassa kunnianhimoa, määrätietoista ahkeruutta ja rakentavaa luovuutta arvostetaan. Pätevä maahanmuuttajakin voi täällä päästä erittäin pitkälle. Hieman epätäydellinen kielitaito tai erilainen kulttuuritausta hyväksytään varmasti helpommin kuin Suomessa. Työpaikalla käyttäytymiseen on tiukat normit: pukeutumissäännöt, ei kiroilua eikä epäsuoraakaan seksismiä. Sääntöjen rikkomisesta tulee helposti potkut.
3. Amerikassa olet yhä oman onnesi seppä. Jos kovasti yrität ja asiat osuvat mukavasti kohdalleen, voit varmasti saavuttaa erinomaisen elämän laadun, miten tahansa sen sitten itse määritteletkin. Selviytymisen ehtona sinun tulee hyväksä se että ympärilläsi on runsaasti yksilöitä joiden ajatus- ja arvomaailmat ovat hyvinkin erilaisia kuin sinun. Suomeen verrattuna varjopuolia ovet tietysti ne paljon puhutut terveydenhuollon ja akateemisen koulutuksen kalleus, mikä lisää vaatimuksiä elämän suunnitelmallisuuteen (=työnantaja joka tarjoaa terveydenhuollon vakuutukset ja monivuotinen säästösuunnitelma lasten korkeakouluopintojen maksamiseksi).
4. Lapsuuden ja opiskeluaikojen ystäviä, vanhoja sukulaisia, lapsuuden kesiä maalla, Fazerin sinistä, lyhyitä lentomatkoja muualle Eurooppaan.
5. Ihmisiä on joka lähtöön niin kuin voit kansojen sulatusuunissa odottaakin. Tälläkin hetkellä muistaakseni noin 20% USA:ssa asuvista on syntynyt maan ulkopuolella. Ja vaikka USA:n historiassa onkin melkoisia tahroja rotuerottelusta, oman kokemukseni mukaan tämän päivän suomalaiset ovat keskimäärin huomattavasti rasistisempia kuin amerikkalaiset. Ystävällisyys tuntemattomiakin kohtaan kuuluu hyviin tapoihin (hymy, tervehdys, howareyoudoingtoday), eikä sitä suinkaan tulisi tulkita pinnallisuudeksi.
6. Minun suht erikoisella alallani urakehitysmahdollisuudet olivat USA:ssa aivan omaa luokkaansa. Ja kun asiat täällä ovat sujuneet varsin mainiosti jo 20 vuotta ei ole ainakaan lähiaikoina mitään suunnitelmia Suomeen paluusta. Vanhuudenpäivien vietosta sitten päätän erikseen kun sen aika tulee.
Muuttajan oma persoonallisuus (avoimuus, ennakkoluulottomuus, joustavuus) määrää hyvin pitkälle sen kuinka hyvin tulet erilaisten ihmisten kanssa toimeen maailmalla, eikä USA ole poikkeus tämän suhteen. Jos kulttuuri- ja mielipide-erot häiritsevät sinua kovasti, se tulee varmasti näkymään hankaluuksina jokapäiväisissä ihmissuhteissa sekä työpaikalla että perhe-elämässä, jolloin alkavat jo pikkuseikatkin vaivaamaan (esimerkkejä löytyy runsaasti edellisistä viesteistä). Pelkkä hyvä työpaikka ja sen myötä tuleva parempi elintaso on hyvä alku, mutta ei yksinään riitä kovin pitkälle. - Etelan ihimine
1. South Carolinassa
2. Taalla ollaan oman onnemme seppia
3. Paremmin: palkka, verotus, hinnat, ilmasto
Huonommin:Sulkeutunut kulttuuri ja bible belt
4. Hiihtokeleja, joitakin ihmisia
5. Omissa ympyroissaan
6. Ura/tyo, seikkalumieli - fgfhgjg
https://www.youtube.com/watch?v=DIKNUTJr-Fw
Pitkä luento, mutta kiinnostava. Tällaista ei valtamediasta kuule. Mullisti ainakin minun ajatukseni niin usasta kuin paljosta muustakin. - Anonyymi
Voi vittu tääl on tyhmää juttua
- Anonyymi
Sinun sanavarastollasi aivan varmasti saisimme lukea jotain paljon korkeampitasoista ja laadukkaampaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun sanavarastollasi aivan varmasti saisimme lukea jotain paljon korkeampitasoista ja laadukkaampaa!
Minua ihmetyttää aina se ”oman onnen seppä” -toteamus.
Mitä se on? Jos joku on aikuisena oman onnensa seppä, entä lapsena ja vauvana. Entä vanhuksena, invalidina tai vammaisena?
Mielestäni ihminen syntyy toisten tahtotilan kautta ja on riippuvainen heistä. Kun ihminen on aikuinen, häntä yhä ohjaa kasvatus, kulttuuri ja muut normit. Maakuopassa kasvatetut tai komerossa ja kellarissa lapsesta asti kasvatetut nuoret eivät oikein ole oman onnensa seppiä. He tarvitsevat sopeutumista maailmaan, koulutusta, terapiaa. Yksin he eivät saa sitä aikaiseksi.
Vaikka itse voisi vaikuttaa omaan ajatteluun, on ihmisiä jotka suorittavat yhä muokattua ja ohjattua elämää. Oman onnensa seppä voi olla vain jos muut sen sallivat. Kukaan ei rakenna itse kaikkea vaan on sidoksissa toisiin ja tästä yhteistyöstä voi syntyä niin hyvä kuin huonokin elämä.
- Anonyymi
1) Koillisrannikolla
2) Enemmän aurinkoa vuodenajasta riippumatta, enemmän positiivisimpia ihmisiä
3) Paremmin:Ruoka halvempaa, hedemät ja kasvikset tuoreina läpi vuoden (ja halvempia) , tyopaikkojen monipuolisuus ja saatavuus, elämisen bugdotointi mahdollista.
Huonommin: kalliit terveydenhoitomaksut.
4) kesäpäiviä, valoisia kesäoitä, sitä että kaikki toimii aina
5) positiivisia
6) tyon perässä ( plkattiin Suomesta), mielenkiintona nähdä miten muut elää - Anonyymi
1. Etelä-Floridassa
2. Paljonkin. Ei tarvitse herätä jokapäiväiseen vitutukseen ja ahdistukseen ja elämäkin on elämisen arvoista.
3. Jokseenkin kaikki
4. Joidenkin ystävien lisäksi en oikeastaan mitään
5. Ihmisiä on joka lähtöön niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin
6. Suomi oli ahdistava, kateuden täyttämä kaalimaa ja mielenvikainen sääntöjen, kieltojen ja rajoitusten holhousyhteiskunta. Matalien palkkojen, järjettömän progressiivisen verotuksen, mielipuolisen arvonlisäveron sekä kalliiden hintojen lisäksi lähtöpäätökseen vaikutti myös hävittyjen sotien häpeä sekä häpeälliset juutalaisluovutukset.- Anonyymi
Onneks olkoon. Miten Suomesta pääsee pois?
- Anonyymi
Onneks olkoon. Miten Suomesta pääsee pois?
- Anonyymi
Mielenkiintoista luettavaa.
Asuin Kaliforniassa 38v. Tein rahaa, talon, uran ja muutin sitten Suomeen 10v sitten. Kyllastyin USAn riitely politiikkaan, sotahulluuteen, ruuhkiin, suuriin veroihin, kuumiin kesiin ja tylsiin ihmisiin.
Nyt olen muuttamassa takaisin! Suomi ei ollut sita mita luulin.... joten valitsen "kahdesta pahasta" sen pienemman :-) Eli takaisin lansi USAan.
Ehka Pohjois CA / Oregon / Washington on se tuleva koti. Florida oli ensin etu sijalla mutta Key Westia lukuun ottamatta koen sen tylsaksi maisemien puolesta.
Suosittelen kaikille nuorille USAssa asumista. Se avaa silmat useaan asiaan. Se yha on #1 maa missa "tavan duunari" voi edeta ja tehda runsaasti rahaa - jos se on se asia josta tykkaa.
Minulle raha oli tarkeaa alussa, kun Suomessa ei ollut koskaan mitaan vaikka tein kovasti tyota, mutta aika pian se valkeni ettei raha tuo onnea elamassa. Mutta se avaa uusia mahdollisuuksia onnellisempaan elamaan.
Menkaa rohkeasti kokeilemaan! Sielta paasee pois jos ei tykkaa. - Anonyymi
1. Koillisrannikolla
2. Halvempaa, tahti paljon nopeampaa, helpompi toteuttaa itseään
3. Paremmin; lue kohta 2. Huonommin: kallis terveydenhoito ja koulut
4. Suomen (aurinkoista) kesää
5. Välittomämpiä, ystävällisiä ja auttavia. Kadehdinta puuttuu, jokaisella on mahdollisuudet
6. Jenkkifirma haki muutamaa suomalaista ja olin yksi hyväksytyistä - Anonyymi
Maa, jossa ammutaan vuosittain about 30.000 ihmistä... ei kiinnosta.
- Anonyymi
Tänne ei kannata muutta ellei palkka on 4 kertaa suurempi kuin Suomessa kuitenkin minimissää 250 taalaa vuodessa. Jos on vähemmän niin elämä on kurjaa. Täällä on kaikki tosi kallista. Lisäksi pitää tulla niin nuorena että ehtii haalia noin 3 000 000 taalan omaisuuden sisältäen asunnon. Jos olet piilaakosssa niin pistä yksi milli lisää.
Ihan hieno maa. Asukkaat ovat aika monessa asiassa vähän hassuja. Talviliikenne on kauheaa (eivät oaa ajaa eikä ole talvirenkaita). Terveydenhoito on erilaista vakuutuksieen mutta kuin siihen sopeutuu niin ihan OK. - Anonyymi
1. Piilaakossa Kaliforniassa.
2. Ei se paljoa eroa. Turhaa höpötystä on aika paljon.
3. Kaikki yrittää kovasti. Kalliit ja vakuutuksien armolla oleva tervydenhoito. Marjat maistuvat kumilta. Kaikki on aika kallista mutta palkatkin ovat Suomea suuremmat. Omalla alallani (ohjelminti) noin 3-5 kertaa Suomen palkat. Ruuhkat ovat hirveät. Onnkeksi koronan jälkeen voi tehdä töitä etänä. Paljon kiinalaisia ja intialaisia, jotka ovat tuonneet hirveän ajokulttuurinsa mukanaan. Liikää suuria, äänekkäitä ja saastuttavia pick-up trukkeja. Bensa on liian halpaa, joten pieniä autoja ei suosita. Suurin osa sähköstä tehdää fossilisilla. Mailit, gallonat, fahrenheiti ja muut ovat todella typeriä. Koululaisten päivät ovat pitkiä, paljon läksyjä ja silti tulokset vain keskinkertaisia. Hyvät laskettelu- ja retkeilymestat. Amazon ja muut tuovat paketit kotiin saakka päivässä parisssa.
4. Ruisleipää, valoisia kesäöitä, jokamiehenoikeutta, talvirengaspakkoa ja pakollista liukkaan kelin ajoharjoittelua.
5. Ihan mukavia. Auttavat toisiaan.
6. Google tarvitsi hyvää kodaria. - Anonyymi
Asuin USA monia vuosia, nyt Suomessa vasten tahtoa.
Ameriikka on paras maa koskaan!
Jos et ole asunut monia vuosia et voi tuntea
Ameriikan tunnetta, on erillainen kuin
muiden maiden, on hienoa olla erillaisia kanssa
mutta mulle on Ameriikka aina Paras!
We love and miss our true home,
our home of life, America! - Anonyymi
I was lucky way back because I ended up living in the U.S. for many years, even though I don't anymore.
But the fact that I did live there for many years was truly a great thing in my life!
Every day was a great day, even when cash was tight.
But the feeling in America was so good that it's difficult to explain to someone, the people, the atmosphere, the way of life made the difference.
Compleatly different from Finland,
There are good things about Finland but not like that.
Everyday life was just simply much better in the U.S!
Throughout history people have gone to the U.S. from all over the World but the folks from the U.S. have not left.
Same thing with Canada and Australia but not Finland and many other countries, maybe most?
Yeah, I'm thankful to the American people for my great life in the Greatest Country Ever The USA!! - Anonyymi
Mun oli kiva olla Ameriikassa,
oli rauhallinen tunne ja en vanhentunut
niinkuin Suomessa.
Haluaisin heti takaisin pois Suosta (Suomesta)
Mutta en voi, vaikka haluaisin paljon.
Suomesta on tullut jonkinlainen sikala,
henkisesti raastavan kuluttava,
perkele kun voisin liipasta uudelleen,
perkele kun saisin vain palata takaisin kotiin!
Perkele!! - Anonyymi
Tuossa edellä on joltakin ilmeisesti hyvin nuorelta Jenkki-fanittajalta melko paljon tekstiä, paljon onttoja sanoja, mutta ei lainkaan konkreettista asiasisältöä. Liekö asunut siellä jonkin aikaa vanhempiensa helmoissa ja turvaamana.
Kaikki on subjektiivistä, yksilöllistä, sekä myös riippuvaista asuinaikansa olosuhteista, duunista ja ihmissuhteista.
USA on suuri maa ja mentaliteeteissäkin eroja alueista riippuen.
Osa Jenkkeihin muttaneista ovat tyytyväisiä valintaansa ja sitten toiset palaavat aiempiin kotimaihinsa vuosienkin jälkeen, koska USA-mentaliteetti ei ole loppupelissä liiemmin iskenyt.
Huomattavan moni kertoo, että pinnallisten sijaan todellisten ja vakaiden ystävyyssuhteiden luominen paikallisiin on varsin haastavaa.
USA on suuri maa ja mentaliteeteissäkin eroja osavaltioista ja alueista riippuen.
Yksi haaste on fyrkka, korkeat terveydenhoidon kustannukset vakuutuksineen, sekä tulevan eläkkeensä turvaaminen, turvallisuuskyysmyksiä sivuuttamatta.
Enronin konkan uhrit ovat maksaneet systemistä aivan järkyttävän hinnan.
"The collapse of Enron and the dark side of business"
- https://www.bbc.com/news/business-58026162 - Anonyymi
Faneja ja matkijia on paljon, varsinkin matkijia Suomessa.
Joillain meist on rakkaus omaa Ameriikkaa kohtaan!
Jotkut meist on asunu Ameriikassa monia vuosia 20v?
Me tunnemme Ameriikan eri tavalla ja on meille
Paras maa koskaan huolimatta sen takia kun asumme
Suomessa tai jossain muualla, on monia syit miksi niin.
Moni luulee et Ameriikassa ei terveyshuoltoa
mutta ei se niin ole, on erillaisia systeemei miten
toimii vaikka ei vakuutusta tai rahaa.
Vaikka ei olisikaan paras mahdollinen niin
ei huonoinkaan.
Turvallisuus yleisesti on kaikinpuolin ok,
ei suuria ongelmia mutta on ongelma alueitakin.
Turvattomuus Suomessa on erillainen,
on paljon pelkoa ja ei varmuutta Suomen olemassaolosta
kautta historian, pelkoa maahan kohdistuvasta
valtaamisesta ja kun ajat on vaikeat niin sitten
Yhdysvaltojen apu kelpaa, sitten on halua olla kaveria,
vaikka on paljon Ameriikan haukkumista kumpaakin
Yhdysvaltojen maan ja Ameriikan kansan haukkumista.
Kaikki se on tiedossa ja se miten liittoutui aikasemmin historiassa ja miten kaikki loppui silloin WW2.
On liian paljon kertoa millainen maa on Ameriikka asua monia vuosia normaalia olemassaoloa,
minulle on aina Yhdysvallat Paras Oma Kotimaa,
ei Suomi. Mutta toivon Suomelle vapautta ja rauhaa. - Anonyymi
En vaan pysty, mutta jos pystyisin
palaisin heti asap takaisin Yhdysvaltoihin,
maahan jossa minulla oli paras olla!
En arvannut Suomea sellaiseksi kuin se on,
vastenmielinen! Monet asiat. - Anonyymi
It was really nice to live in the U.S!
For years I woke up with a feeling of zest for life,
It's really difficult to put it in words,
I'm no Bill Shakespere,
all I can say is that there is something very special
about America that makes many of us truly love Her!
I'm no exception, I honestly have these very strong and deep love for the United States!
Nothing felt better than to mingle with the American people and the immigrants as well, from all works of life, mostly blue collar workers, tradesmen, Craftsmen, Journeymen!
I do love the feeling for real, have not had that feeling since leaving the States!
I do often wonder why did it all happen like that?
In so many ways.
I do wish all the best for all the folks of America
and I'll Always Love My America! - Anonyymi
Aaaameeeriica...........kunpa voisin palata
kotimaahani pois pahasta Suomesta. - Anonyymi
Me kaipaamme kotiimme Yhdysvaltoihin!
Maailman paras maa oli miten oli! - Anonyymi
Yhdysvalloissa sinulla on henkinen vapaus,
Suomessa ei!
Jossain oli et Suomen valtio on jopa suunnitellut
Suomalaisten ihmisten omien asuntojen
pakko lunastamista siten et satojen tuhansien maahantunkeutujien tunkeutuessa sinun olisi
otettava vieras mashantunkeutuja sinun omaan
kotiisi asumaan vasten sinun omaa tahtoa!!
Jos on totta on todella kaks-naamanen raukkamainen valtio!
Ei tulisi kuuloonkaan Yhdysvalloissa!
Ei moni muukaan asia johonka Suomi on ryhtynyt!
Niin paras maa on se Yhdysvallat joita moni Suomalainen haukkuu mutta sitten kun ja jos alkaa tapahtumaan
niin sitten kyl Yhdysvaltojen apu kelpaisi!
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631473Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271311Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on691293Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151154- 1271086
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3191027Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2261022- 42949
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että278933- 72915