Olen 8lk:lla, minulla oli tällä viikolla tet-viikko. Olin tetissä ala-asteella ja ihastuin yhteen viidennellä luokalla olevaan poikaan, Mikaeliin (nimi muutettu). Perjantaina kun lähdin sieltä itkin koko päivän ja olen itkenyt tänäänkin koska minulla on kamalan ikävä häntä. Heillä on huomenna näytelmä, jossa Mikael esiintyy. Menisin sinne mielelläni mutta minun pitäisi ottaa pikkusisko mukaan koska vanhempani lähtevät ostoksille. En tiedä pitäisikö minun mennä sinne ja kertoa hänelle tunteistani vai ei. Hän kyllä näytti olevan hieman ihastunut minuun mutta en tiedä :/
Mikael
Siiri
1579
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
hmh siis Mikael on 5 luokalla kun itse olin sen ikäinen tytöt ei vielä kiinnostanu kovinkaan paljoa.
Eiköhän se ole aika yksilöllistä että milloin tytöt alkaa kiinnostaa.
Itsellä alkoi kiinnostus tyttöjä kohtaan jo epulla. Viikki luokan alussa en ollut ihastunut kehenkään mutta sitten viidennen luokan puolessavälissä ihastuin yhteen luokkalaiseen tyttöön. Ja olen ihastunut häneen vieläkin seiskan lopulla.
Mmmh olin itse ihastunut yhteen luokkalaiseen poikaani 5lk:lta 7lk:n puoleen väliin asti mutta sitten kiinnostukseni lopahti koska hän ei selvästikkään tykännyt musta..
Ennen katsoimme toisiamme silmiin joka tunti pitkään mutta seiskalla se vähentyi koska jouduimme eri luokille. Olin silloin sata varma että se tykkäs musta mutta nyt entiiä.
No voivoi sepä harmillista, mun empatiakyky on täl hetkel nollassa :D
yhyyy yäääähyyyy yhyy:(
Lu tätä itkua
Yhyyyyy yhhyyyyyy yäääääh:(
Saanko nyt empatiaa? :)
Jos oikeest itket ni joo :D
Nyt vihdoin määki vastaan.
Oota ees että se ois yläasteella ja site isket sen.
Ja en itkeny oikeesti vaikka välillä kyllä meinaa itkupäästä kun aattelee että mitä jos se ei tykkää enää musta.
Äääh enmä jaksa kahta vuotta odottaa :/
Voivoi ;
Lapsiin sekaantuja, ei vaikuta kovin hyvältä tuo homma. Ala-aste ikänen on LAPSI , eikä lasten KUULU tai TÄYDY edes seurustella vielä, sitä kerkee myöhemminkin astuu näiden nuorten ja aikuisten saappaisiin ja ongelmiin... kantsii nauttii vaan siitä kun on vielä lapsi, sillon se elämä on niin helppoo ja letkeetä :)
Mä sanon, et jos haluut vakavasti tuota jätkää. Joudut odottamaan ainakin siihen asti et se täyttää 15v. Sillon se vois olla kypsä oikeesti jollain tapaa sitoutumaan.
Lapsiin sekaantuja, nauroin. Vai että 15-vuotias, sillonhan pojat vast on tyhmimmillään. Kilpailee et kummal on parempi mopo tai kuka on ryypänny eniten viikonlopun aikana -.-
Ei kaikki oo tollasia mutta suurin osa kyllä. Itse en pidä itseäni tuollaisena sillä en aio ikinä ryypätä muuta kuin muumi limua ja mopoa en aio ostaa ja vaikka ostaisinkin niin en käyttäisi sitä kuin kaupunkiin menemiseen sillä kuntoni on riittävä kouluun polkemiseen.
Niin juuri, suurin osa ja eiköhän aika moni muutu ylä-asteelle siirtyessään. No hyvä enpäs aio itsekkään ryypätä, muumilimu on namnam :D
Noh, ala-aste ikäiset ovat suurimpia helareita mut kuiteski, eiköhän siellä yläasteellakin ole fiksuja nuoria miehiä. Kun ei ala-aste ikäisten mielessä on pelkät ti**it. PS.nykyään kiinnosta tyttöön tutustuminen ja PK &BMX & MTB