Nykyään näen usein unia kuolleista omaisista.
Viimme yönä näin jälleen äitini, hän oli kovin elämäsä kiini oli uusi perukki , jota hän ikinä ei oikeassa elämässä olisi itselleen laittanu.
touhuttiin kaikenlaista,
sitten näin oman setäni, isän veljen, hän tuli meitä pihalle tervehtimään,
kysyin onko tämä jokin hallusinaatio vai totta, setäni sanoi että kyllä tämä on totta, äitisi on tullu teitä katsomaan,
sitten tuli puhettä isästäni jotain, minä sanoin että on kamala ikävä purskahdin itkuun, siihen uni loppui.
Mitä mahtaa unet merkitä onko teillä kokemuksia unista ?
Näettekö unia ?
6
64
Vastaukset 6
- unet-on
Eivät merkitse yhtään mitään.
Unet ovat aivojen selkiyttämistä, kuin tietokoneen eheyttämistä.
Niissä yhdistyy ollut, mennyt, oleva ja tuleva, toivottu.
'Joka unensa uskoo, se varjonsa pelkää', sanoi jo mennyt sukupolvi.
Kokemuksia unista, jokainenhan niitä näkee. Eihän unet tietenkään mitään meinaa, eikä niihin pidä uskoa, mutta keljuja ne joskus ovat, onneksi myös joskus huvittavia.
Jostakinhan ne tietysti johtuvat.
Yksi yleinen unihäiriöiden aiheuttaja meillä senioreilla on lääkitys.
Esimerkiksi statin (simvastatin) saataa aiheuttaa unettomuutta ja unihäiriöitä.
Olisko siinä syy?- *Kukkahame*
Niin sanotaan että jokainen näkee unia, vaan kaikki eivät muista niitä
Olen yksi niistä 'muistamattomista', vaikka enneunia näänkin.
Nämä uneni tuovat kuolinviestin, se on ollut aina, on joukko ihmisiä joista kukaan ei yleensä puhu mitään, ja joukossa joku jonka vuoro on poistua.
Tällaisen unen nähtyäni kahden viikon sisällä tämä ainut elossa oleva unessa ollut henkilö poistuu.
Joskus harvoin muistan kauniin unen, se on aina joko meren tai järven ranta, kaunis aurinkoinen sää ja nurmikenttä jossa kukkasia ja jotain sypressin tai katajan näköistä kasvua. - unien näkijä
jaa, hyvä selitys, voi ollakki juuri siinä syy,
en pelkää unia, minusta niitä on mukava katella, on kuin olisi jännittävässä elokuvissa,
usein sanokin nukumaan mennessä että ihana taas katella unia, mitähän jännää nyt nään. - susm.
Otapa avauksen tekijä selville netistä itse unien merkityksistä, sieltä löytyy vastauksia niin paljon kuin vain jaksaa, viitsii lukea. Mutta älä missään nimessä jotain höpö-höpö-unienselityskirjaa.
- alottaja,,,,
susm.
kiitos vinkistä !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1471013
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha112950Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät63748PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.49547- 42519
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33491- 63463
- 22417
- 13401
Ulla Appelsin: Sari Essayahin kohtelu vs Nasima
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012205897.html Mutta vaikuttaa siltä, että kun kyse on kristinuskosta, samat säännöt157375