Näettekö unia ?

Nykyään näen usein unia kuolleista omaisista.
Viimme yönä näin jälleen äitini, hän oli kovin elämäsä kiini oli uusi perukki , jota hän ikinä ei oikeassa elämässä olisi itselleen laittanu.
touhuttiin kaikenlaista,
sitten näin oman setäni, isän veljen, hän tuli meitä pihalle tervehtimään,
kysyin onko tämä jokin hallusinaatio vai totta, setäni sanoi että kyllä tämä on totta, äitisi on tullu teitä katsomaan,
sitten tuli puhettä isästäni jotain, minä sanoin että on kamala ikävä purskahdin itkuun, siihen uni loppui.
Mitä mahtaa unet merkitä onko teillä kokemuksia unista ?
665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eivät merkitse yhtään mitään.
Unet ovat aivojen selkiyttämistä, kuin tietokoneen eheyttämistä.
Niissä yhdistyy ollut, mennyt, oleva ja tuleva, toivottu.

'Joka unensa uskoo, se varjonsa pelkää', sanoi jo mennyt sukupolvi.

Kokemuksia unista, jokainenhan niitä näkee.

Äänestä

Eihän unet tietenkään mitään meinaa, eikä niihin pidä uskoa, mutta keljuja ne joskus ovat, onneksi myös joskus huvittavia.
Jostakinhan ne tietysti johtuvat.
Yksi yleinen unihäiriöiden aiheuttaja meillä senioreilla on lääkitys.
Esimerkiksi statin (simvastatin) saataa aiheuttaa unettomuutta ja unihäiriöitä.
Olisko siinä syy?

Äänestä

Niin sanotaan että jokainen näkee unia, vaan kaikki eivät muista niitä
Olen yksi niistä 'muistamattomista', vaikka enneunia näänkin.
Nämä uneni tuovat kuolinviestin, se on ollut aina, on joukko ihmisiä joista kukaan ei yleensä puhu mitään, ja joukossa joku jonka vuoro on poistua.
Tällaisen unen nähtyäni kahden viikon sisällä tämä ainut elossa oleva unessa ollut henkilö poistuu.
Joskus harvoin muistan kauniin unen, se on aina joko meren tai järven ranta, kaunis aurinkoinen sää ja nurmikenttä jossa kukkasia ja jotain sypressin tai katajan näköistä kasvua.

Äänestä

jaa, hyvä selitys, voi ollakki juuri siinä syy,

en pelkää unia, minusta niitä on mukava katella, on kuin olisi jännittävässä elokuvissa,
usein sanokin nukumaan mennessä että ihana taas katella unia, mitähän jännää nyt nään.

Äänestä

Otapa avauksen tekijä selville netistä itse unien merkityksistä, sieltä löytyy vastauksia niin paljon kuin vain jaksaa, viitsii lukea. Mutta älä missään nimessä jotain höpö-höpö-unienselityskirjaa.

Äänestä

susm.

kiitos vinkistä !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä unet merkitsee kirjoitti:

Nykyään näen usein unia kuolleista omaisista.
Viimme yönä näin jälleen äitini, hän oli kovin elämäsä kiini oli uusi perukki , jota hän ikinä ei oikeassa elämässä olisi itselleen laittanu.
touhuttiin kaikenlaista,
sitten näin oman setäni, isän veljen, hän tuli meitä pihalle tervehtimään,
kysyin onko tämä jokin hallusinaatio vai totta, setäni sanoi että kyllä tämä on totta, äitisi on tullu teitä katsomaan,
sitten tuli puhettä isästäni jotain, minä sanoin että on kamala ikävä purskahdin itkuun, siihen uni loppui.
Mitä mahtaa unet merkitä onko teillä kokemuksia unista ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu