Haluaisimme lähteä abivuodeksi toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, eikä tahdota vaihtaa koulua vaan suorittaa nykyisen lukion etänä loppuun ja kävisisimme kirjoituksissa nykyisessä lukiossa.
Plussat ja miinukset?
Plussat ja miinukset?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
NOUSE!
upitan vain, haluan itsekin tietää :)
Valmistun nyt tänä keväänä lukiosta ja opiskelin etänä viimeisen vuoden toiselta paikkakunnalta kouluun nähden eikä mitään ongelmia ollut. Kävin siis tenttien n. 8 kurssia mitä oli lukiosta jäljellä ja kokeisiin jouduin tuon melkein 2h yhteen suuntaan julkisilla kulkea. Olisi vissiin saattanut olla mahdollisuus tehdä koe toisessa koulussa erityisjärjestelyllä mutta en jaksanut noita asioita enempää selvitellä.
Paras puoli oli varmaankin se ajan säästäminen. Yhteen kurssiin kului n 4. koulupäivää aikaa kokeen tekeminen. 1-2 päivää tenttijän tehtävien tekemiseen ja 2-3 päivää kokeeseen lukemiseen. Kai se sitten itsekuriakin vaatii mutta ei minulla ollut ongelmia sen kanssa ja 8 kurssia on vähän 3:lle jaksolle muutenkin.
Huonoin puoli oli ehkä se, että jäi kaikki abikurssit, syventävät matematiikat ja prelit mitä oli tarjolla tekemättä ja menin kirjoituksiin ilman näillä kursseilla tarjottuja tietoja. Toinen huonopuoli oli, että tenttijänä en olisi saanut osallistua uusintakokeeseen, jos en läpäissyt koetta eli piti kerralla ne suorittaa. Se oli ehkä hieman stressaavaa vaikka kokeet menikin läpi 7-9 arvosanoin. Mainittakoon, että keskiarvoni lukiosta valmistuttua on surkea 6.6... kyllä se etänä laiskemmalta/tyhmemmältä luonnistuu, jos kirjoja jaksaa avata ja vaadittavat tehtävät tulee tehdyksi. Kirjoituksista alustavista tulossa EMBBC (matikka, englanti, äikkä, ruotsi, fysiikka).