Puumala

Tuomo keskustan johtoon nyt! Kiviniemi sanoutuu uutisten mukaan irti puolueen johdosta. Taisi tulla mitta täytee tuota julkisuus rumbaa, tai mikä tuli.
Eikö meidän Puumala olisi hyvä johtamaan kepua ja suomea?
28344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Kuittaamaan vaan Paavon rakentaman nousun....

Äänestä

JA kyllä, paras keskustelun avaus vuosii. Tuomosta löytyy sellaista johtajaa joka voi luotsata Suomen tulevaisuuteen. Harmi vaan että Keskuta on pitänyt Tuomon taidot vakan alla.

Äänestä
  • Tarviiko meidän kaikkien sitten liittyä lestoihin ?

    Äänestä

Tuomon jutut eivät tuo kepulle nousua.
Tuomolla ei ole mitään omaa linjaa, hän yrittää pistää tikulla muita silmään.
Alkiolaisuuskin on hukkunut Helsingin pölyihin.
"Miehellä" pitää olla omat jutut eikä tonkia toisten tekemisiä tai tekemättä jättämisiä, lööppimedia kyllä huolehtii selaisista.
Tuomo on kevyeksi todettu, voisi yrittää vaikka etsiä punaista lankaa tai vetää seuraavissa vaaleissa punaisen viivan.

Äänestä

mistä noin päättelet? taidat olla demari

Äänestä
  • Päätelmät muodostetaan Tuomon teoista ja puheista, jotka laitoin seurantaan noin 5-6 vuotta sitten.

    mm.
    Tuomo peesasi hallitusta joka sanoi, että ollaan varauduttu amerikankriisin jos se tulee suomeen ja että niistä puhuminen on turhien uhkakuvien luomista.
    No kaikkihan näkivät miten siinä kävi, kriisiin varauduttiin antamalla veronkevenyksiä suurituloisille.
    Nykyinen kestävyysvaje on kokoomuksen ja keskustan aikaansaannoksia.

    skdl oli aikoinaan hyvä liittoutuma joka hajosi/hajoitettiin sisältä/ulkoa, eipä sen jälkeen enää ole suomessakaan montaa työläistä, joka äänestäisi työväenpuolueita kun tuo sdp:kin on aina antanut kätensä oikealle.

    Äänestä

Älä lähe Tuomo pilaamaan mainettas tuommoisen sukeltavan puolueen mukana.

Äänestä
  • Ei ole Tuomolla mahdollisuuksia.Jos kansa ratkaisisi, olisi Paavo Väyrynen keskustan seuraava puheenjohtaja, kertoo Helsingin Sanomat.

    Äänestä

Ei ikinä!

Äänestä
  • Miksi muka pitäisi valita Puumala? Täysin pyöreätä kieltä käyttävä mihinkään mitäänsanomaton mies. Johtajalla pitää olla selkeät mielipiteet sekä linjat, ja ennenkaikkea uskaltaa tuoda ne julki eikä pelätä että henkilökohtainen kannatus putoaa. Tuomo on kuin kala, mitä kovemmin sitä puristaa, sen liukkaammin se luiskahtaa johonkin, Lintilä on toinen samanlainen, ei siis kumma että maakunnan asiat jää huonolle hoidolle kun ukotkin on tuollaisia. Jyrkkä ei Puumalan puheenjohtajuudelle.

    Äänestä

vitsi koko pojan kloppi!

Äänestä

Puumalan karsima.? Missä se on ? Minkki Marillakin oli ja on edelleen enemmän karismaa. Varsinainen kansan villitsijä on tämä Puumala.

Äänestä
  • Puumala ja muut raukkamaisesti ajanneet Kiviniemeä pois valtaistuimelta. Just nyt kun keskustan kannatus " paavon ja maaritin ansiosta mennyt suuntana ylöspäin niin nämä ihmiset Puumalan johdolla nakertavat itselleen tilaa ja korkeampia palkkoja itselleen.

    Äänestä

Ei kannata Puumalan lähteä tekemään poliittista itsemurhaa. Ei hänen kannanottonsa ole vakuuttaneet tähänkään saakka eihä hänellä ole toimee vaasittavaa karismaa.

Äänestä
  • Mari olisi tarvinut puoluesihteerikseen muun kuin Laanisen....

    Äänestä

Iso Vitsi,,oikein muna juttu ! Heh ja heh.

Äänestä

Ja paskat. Keskustapuolue pitää lakkauttaa ja kaikki sen nykyiset jäsenet liittykööt Perussuomalaisiin. Alkaisi "rampa kalkattaa".
On muuten sen verran tietoa , että nykynuorukaiset ovat kyllästyneet keskustan ja sossujen toimiin ja ovat tulossa Perussuomalaisten piiriin...

Äänestä

Puumala on tyypillinen poliittinen "broileri", kyttää vain valtaa ja asemaa, eikä
uskalla edes sanoa lähteekö mukaan kisaan. Ei mitään käsitystä normi-ihmisen arjesta. Pelle !

Äänestä
  • Koko kepun kokkolansakki on kieroa porukkaa.Itsetehostajia ja hyötyjiä.Timo vääräleuka on oikein esimerkki näistä.

    Äänestä

Puumalan pitää ottaa pian ohjat käsiin jos meinaa jatkaa nousua... -pian alkaa alamäki ja mies unohdetaan. aina täällä kaikkia politikkoja haukutaan. pitäisi koko suomi24 kirjoittajat mennä eduskuntaan niin kyllä asiat olisivat hyvin :)

Äänestä
  • No miksi haukutaaan. Ovatko mielestäsi osoittaneet hölmöilyillään kehumista. Aina tapahtuu jotakin kummallista heidän joukoissaan. Mutta kun edes joskus kaivattaisiin syvemmältä muuttuisi sinunkin ajatusmaailma. Tiesitkö että politikko on tyyppinä sellainen joka on ahne julkisuuden haluinen ja yrittää konstilla millä hyvänsä raivat itselleen valtaa. Ei sinne halua kukaan muu kun tyyppinä sellainen joka haluaa näkyvyyttä. Halutaan esiintyä, olla läsnä sekä pyrkiä korkia arvoisiin virkoihin jossa palkka on huimaava. Siiten kun mikään ei riitä niin alkaa ahneus. Ahneus joko päättää urasi, tai sitten olet niin kyvykäs ja kiero joka osaa hommansa paremmin että et jää kiinni. Kaikki toiminta on kuitenkin sama kun roisto. Viisas roisto ei jää kiinni.

    Puumala päättää ja on lähes aina paikalla kun Kokkolassa päätetään päin P........ä asiosta. Hän on luikku joka on ihan jotakin muuta kun päältä päin näkyy.. Ei kuitenkaan ole ainoa, mutta samaa paskaa kuitenkin.

    Äänestä

luulen että hän lähtee mukaan, jos ei nyt niin sitten ei ikinä

Äänestä

Herr Nilssoon puhuu asiaa . Kyllä seon niin,että joka pyrkii vaalien kautta johonkin virkaan,tasosta riippumatta,vähät.välittää kanssaihmisistä. Oma etu aina etusijalla. Miettikääpä vaikka tuntemianne "pyrkyreitä".

Äänestä

tuomo on päällikkö

Äänestä

Nyt se Puumala sitten lähtee kisaan mukaan!! Onnea matkaa, saadaan Kokkolaan kaksi puolueen puheenjohtajaa. Tuomo ja Jutta... :)

Mitä mieltä itse olet? Kyllä Tuomo mun mielestä taitaa olla hyvä puolueelle

Äänestä

Eipä kyllä minua vakuuta osaamisellaan sen enempää Tuomo Puumala kuin Jutta Urpilainenkaan. Heikoissa käsissä on tämän maan johtaminen.

Äänestä
  • Tuomo n 30 vuotta. Puhuu että on ollut opettajana y.m. Miten joku voi olla ja saanut jotakin kokemusta opettajana ja muuta työelämän kokemusta kun ollut jokunen vuosi eduskunnassa ja lukenut siinä välillä. Ei mitään kokemusta mistään. Joku kehuu kokemusta. Vihreä joka alalla, kun taas Väyrynen Pekkarinen lähtee ihan eri viivalta kisaan.

    Mitäs viransijaisuuksia on kerennyt kertyä opettajana?

    Äänestä

Ei onnistu.Molopää ei toimi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


neliapila. kirjoitti:

Tuomo keskustan johtoon nyt! Kiviniemi sanoutuu uutisten mukaan irti puolueen johdosta. Taisi tulla mitta täytee tuota julkisuus rumbaa, tai mikä tuli.
Eikö meidän Puumala olisi hyvä johtamaan kepua ja suomea?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu