Runonurkka 38

Lunta sattaa, pilvet mattaa


Kevät pörriäiset nukkuu
tossut lätäkköön hukkuu.

Tikka löytää pihaan
käsi työntyy hihaan
rasvapallo oksaan joutaa
tikka siitä elon noutaa.

Kevät nosti puuhun tikan
naapurin poika sai hikan
ja ihanan likan.

Runot lytytty hyllyn mutkaan
siellä ne piilossa huhuu.
Ei paljo kuulunutkaa
turhaan siellä puhuu.
Sana pieni alku suuren
joku sanonut lie
.kasvattanut pikkujuuren
sekö runon tie?

Laulu

Voi, jos laulun osaisin kirjoittaa,
siihen sävelen soinnuttaa.
Oman laulun voisin laulella,
iloni ilmoille luritella.

Enpä osaa laulua kirjoittaa,
säveltäminenkin on vaikeaa.
Laulelenkin lainalaululla,
voinhan sillä iloitella.

Joskus allapäin ollen,
jotain turhaa surren,
voi surun vallan unohtaa
kun laulun ilmoille
kajahuttaa.

On aika laulelun

Nuotteja puihin kevät ripustaa,
niitä linnut ilmoille ravistaa.
Tunkokseen asti vierekkäin
heidän hyvä olla näin.
Toisiaan sihtaillaan varovasti
ja sitten alkaa laulun mahti.
Kaunista on kuorolaulu
niinkuin huoneen taulu.

Kysytään onnellisuutta
mitä se on?
Onko se jotakin uutta
ettei ole onneton.

Se vain jostakin kumpuaa
hymyn jokin aikaan saa.
Rakkaus tähän elämään
onnentunteen saa heräämään.

Ei se paljoa pyydä lain
ystävältä jos hymyn sain.
Riittää se ilon jo antamaan
käden käteen laittamaan.

Illalla viimeksi kiitttäen Luojaa
turhilta murheilta sekin suojaa.
Antaen uskon ja toivon elon
poistaen kaiken turhan pelon.

Sanat
tulkki tunteitten
kun loppuu sanat
kuolee tunteet
vanhuus tekee lopun elämästä
kaiken ole sanonu
kaiken kirjoittanu
paljon jäi sanomatta
paljon kirjoittamatta
elämä oli suuri pettymys taisteluineen
arpeutuneet havat jälkeen jäi
muistuttamaan elämän kipeydestä
onnen pienet pisarat
kantaa loppuun asti.
särkyneen sieluni
vien luojalle korjattavaksi.

Runot kertovat ajasta
vanhastakin pajasta.
Ajatukset kiertää tuulen lailla
viivähtää muilla mailla.
Katse, ihmettely ja toive
runo on kaikki tuo.
Runoa elämämme luo,
se on hymy, itkukin
kaikki kuuluu siihen tietenkin.

Huhtikuu,niin kylmä kuu
moni hukkuu
moni onnensa ohi nukkuu
joku muuten vain uniinsa unohtuu.
Kirjoitti eräs joka viimeinkin heräs
ja kevään valoon silmiään totuttelee.

Niinpä

Huhtikuu, kevät tervehtii
moni varmaan nukkuu.
Pian koivut kauniit lehtii
ja piha lätäköihin hukkuu.
Uneensa jos unohtuu
ei kevääseen ehkä herää
mielessä on jokin muu
taivaassa vasta sitä perää.

Valoon kevään kirkkauden
herää outo uneksija
valoon tuoden rikkauden
aito vanha kuljeksija.
Avaa silmänsä väsyneet
tuijottain kirkkautta kevään,
ei paljon valoa pyytäneet
tuo kulkuri onnen evään.

Ajatus eteenpäin kulettaa
aikomus jotain suurta,uutta
Vaan masennus tuulettaa
pois vie mahdollisuutta.
Kevät tule nosta ja kanna
valoa mieleen uutta valaa
ei ikävyyden säilää anna
ajatus taas mieleen palaa.

Kissa Santtu

Se sisään marssi aamulla
ja kävi nukkumaan.
Sänkypeiton päälle ihan rullall
jääkaapin edessä kävi kovaa naukumaan.

Mä kermat sille annoin
ja muonaa kotiin kannoin.
Se syliin hyppäs kehräämään
ja alkoi kotia leikkimään.

Minut hoitajakseen valitsi
ei kysynyt lupaakaan.
Sen hyvin kyllä ravitsin
oisin ottanut kokonaan.

Mutta jossakin Ukki kaipaa
nyt omaa kisuaan.
Se oli vain pientä lainaa
taas yksin olla saan.

Kauppaan on matkaa
pyörällä pitää jatkaa.
Jalka kyyti hidas on
toisinaan ihankin mahdoton.

Sattuu polveen, lonkkaan
siinä sitten konkkaan
melkein yhellä jalalla
ei onnistu tälläkään tavalla.

Kassit painaa, jalka painaa
mut hyvä kun ei oo vainaa.
Ei onnistuis reissu lain
paras olla valittamatta vain.

On vanhuudessakin arvonsa
ei meitä se lannista.
Kuin helminauha on muistomme
joita kannamme mukana.
Suuruuttakin joskus löytyy
sielumme kätköistä
Me elämälle kiitosta
kannamme riemuiten
Vaik' jalkamme kankeat joskus
rajoittaa elämäämme
Silti yhä sielumme soihtu
kantaa valoa päiviimme
Ja jaamme rakkautemme
ja lämpömme hymyillen
Me kiitämme elämääkin
sen kaikista anneista
Ja kohtaloomme tyytyen
sen lakeihin nöyrtyen.

Huhtikuinen aurinko leikkii
tiilitalon senällä.
Vallattomasti se hyppii valasten
ja piiloutuen välillä.
Puiden rungot se suutelee
ja saa ne punastumaan.
Tuijan oksien välistä se
herättelee harakanpojat.
Sai ne hyppimään aidalle
nauraa hekottelemaan
omaa elämänriemuaan.

On toukokuu

Kevät vauhdilla etenee
askel monen kepenee.
Vappukin jo juhlittu
helluntai ei vielä kahlittu.

Linnut kotiaan rakentaa
aamusta iltaan pakertaa.
Laulut kirkkaina soi
kesän tunnetta rintaan toi.

Jäin kevään tuloa katsomaan
kesä heiluttelee helmojaan.
On aika kauneuden
uusien kasvien ja kukkien.

Kesän portti toukokuu
auringon säteet innostuuu
Ihana on kasvun aika
joka kevään kaunis taika..

Onko huomista !


Herään aamuun utuiseen
meni vappu
on toukokuu
vauhti kiihtyy
vuodet kiitää
valuu elämä kuin varkain
käsistä
kipu kalvaa
aslel raskaammaksi käy
avaan ikkunan
hengitän
olen vielä elossa !

Elämänkaaren kulussa

Näätkö pilven kiitävän
tuulen ajamana yön satamaan.
Elämänpilvi tummassa raidassaan
auringonsäteen hetkessä viipyvän.
Kevät maailmaansa rakentaa
ihmisetkin mukaan toivottaa,
joku jaksaa,
joku väsyneenä taapertaa.

Elämään mahtuu monta tarinaa
omanlainen jokaiselle rantautuu,
Tyhjyyteen jos vain tuijottaa
pois se salaa vain solahtaa
Elämää on yksinäinen, tyhjäkin.
toista ei pysty enää alkamaan,
eläessä on kertyneet muistotkin
joitakin myös unohtamaan.

Suru !


Huomaan
ilta tullut on elämään
kaipaan yhä enemmän
omaa rakkaintain
sairaudelle menetin
jäin yksin kulkemaan
tiedän vain
joudut lähtemään
kivut viestin tuo
aikaa vähän on
sydän nyyhkyttää
sua rakastin
olit tärkeintä elämän tiellä

Tapaamisiin.

Kiitos hetkistä ihanista,
lähdit yksin jäin.
Kiitos muistoista tuhansista
elämästä ystäväin.
Asuu Rakkaus sydämessä
elon tietäni. valaisten.
Pian taas käsikädessä
kuljemme yhdessä eläen.

Kevään kaihoa

Västäräkki innoissaan
pihapiiriä tarkistaa.
On maahan pudonnut jyviä
maisteltavan hyviä.
Pyrstö keikkuu tutkiessa
siementä nokkiessa.
Kevät täynnä viserrystä
monenmonta liverrystä.

Miksi mun säveleet suruisna soi
pianhan pilkottaa kesäinen koi
mukanaan tuo se säveleet uudet
kuuntele----siellä ne kaikaa
auringon loistetta---
onnea--- taikaa
en tuskasta huuda---
en suruja muista
en pimeää iltaa--- jo on valojen aika
soittoa kuuluu nyt metsien puista
ne hiljalleen kuiskaa---
menneet on mennyttä---
poissa on tuskat
ummessa elämän tuomat haavat
vain jäljellä syömessä
muistojen arvet

Ei oo inspistä.

ei ooo täälläkää

varmaan kieli jäässä

Minne se katos,
sateeseen vaiko tuuleen.
Olisiko kevätväsymystä
siinä monta kysymystä.
Inspis istuu oksalla puun
ei yhdy lauleluun
ei ees kuunteluun.
Pelastaisiko hymy
mielenlaadun, syntymässä saadun.
mietittävää monta
ihan uskomatonta.

Täysikuu !



väitetään

täysi kuu onnen tuo

taivalla taas mällöttää

katselee maailmaa

vanhukset tohkeissaan

kameran kansa tiirailee

jos kuvan saisi

se monta ilahduttisi

Missä

Missä, kysyi hän
tapasinko ystävän...

ystävänpä hyvinkin
hymy paras, syvinkin.

Kysyi uudestaan
panitko tuulemaan...

Tavataan juhannuksena
missä, pistää arvaamaan.

Totta !


Sua kaipaan
usein ajattelen
sinä kutsut
jaksat odottaa
vuosia
lupaan tulla
aina jää aikeeksi
haaveilen
jos joskus kuitenki tulen

Hapuilua

Ajattelua menneen ajan
muistikuvia hetkistä ilon.
Halauksia, naurua helisevää,
kuin solisevan puron kiito.
Kumiseva ääni kirkonkellon
ilon, surunko mittana.
vaiko lupauksena salaisena
suuren onnen maljan.

Kevätyössä

Ei unta saa
mut odotan
päivää parempaa
sitä tulevaa.
Jos nukun vaan
kauniin unenko saan
entä...jos en
nousekkaan
uneksimaan.
Kevätyössä yhä
luulen sydän lyö...

Mikä tuoksu keväinen lehahtaa
kun metsän siimekseen vaeltaa!
Käen kukunta helskyy ja helisee
ja rintani riemua sykkäilee.

Puut herästi väräjöi tuuli kun henkii
ma kuljen kuin olisin ilman kenkii.
Kuin pudonnut olisi talven taakka
nyt seilaisin vaikka pilviin saakka!

Jo istahdin kivelle kuunnellen käkee
kuin kauan saan elää, no senhän näkee.
En surua kanna jos muutama vielä
ma keväimen nään, sitten tallella siellä

Mutt' kiittää ma tahtoisin ennen kuin lähden
sain olla laps' maan, alla suojaavan tähden.
Tään kaiken ma evääksi sielullein sain
kuin urkujen soitanta matkallain.

Runot antaa voimaa
sielua ne hoivaa,
runon yhden kun mä luen
mielen herkkyyttäkin tuen.
Kesään mieli pian kääntyy
talven taika-aika nääntyy,
ruoho nousee kedot kukkii,
lapset juoksee ilman sukkii.
Kesä lämmin meitä hellii
mummot kedoilla ilolla kellii.

Äitienpäivää

On aika mennyt entinen
ja aika nyt huominen.
Kedonkukat kimpuksi tein
ja äidille juoksu jalkaa vein.
Päivä jokainen oli oman äidin
kesälomalla myös isoäidin.

Nyt aika osiin jaetaan,
vähän niin kuin aikaistaan.
Päivää tai kahta ennen,
halit annetaan tullen mennen.
Mummu kyllä ymmärtää
lapset omaan kotiin kiirehtää.

Muuttuu elon kaari elämässä
ei enää omat pienet hälisemässä.
Aika katoaa ja tulee uudet tuulet,
ei sama jatku niinkuin luulet.
Saada katsoa elon jatkuvuutta
seuraavaa polvea uutta.

Äitienpäivä on päivä jokainen
joskus lie ollut hieman okainen.
Vaan rakkaus paljon aikaan saa
se lämmittää ja kukoistaa.
Onnittelut jokaiselle äidille
oleville ja tuleville.

Miksi ihmeessä aloittaja on saanut niin monta miinusta..?

Runot ovat niin "ihmisen kaunista sielu-unta", että niitä on mukava lukea :)

Elo kummasti heittää
ikävä rinnassa keittää.
Hiukset sade kampailee
silmät sievät siristelee.
kevättä kun pitelee.

" kerran vuodesa "

Silloin
olin äiti
lapset pienet
rakkaudella
kortin raapusti
suukot sain
kahvit sänkyyn
isi ruusun antoi
silloin olin äiti ( runoni arkistosta )

Tuulonen

Sydämessä myrskyää
tuntee jotain ikävää.
Voi tuulonen lämmin,
pois puhalla tunne tää
anna mukaan ilonsiemen.

Tänään,
olen tässä,
huomenna
mitä tekemässä?
Huomista en tiedä
nyt ja tässä
olen elämässä.

Elän nauraen ja rakastain
en mieti tulevaa.
Tuttu karvakuono ja toinenkin,
pitää jalat maassa kuitenkin,
kun
hymy mieli itselläni
rauhoittaa läheistäni.


Katselen peilistä kuvaani
hymyn saan vastaani.
Naama totinen jos näkyy sieltä
pois, pois paha ilme hymyn tieltä.

Naama joka peilissä virnistää
se on se, joka piristää.

Teeppä koe veikkonen
tosi on ihme peilien.

Tarvitse en paljoa

Minäkin onnea koen
sauna punakkana olen.
Ympärilläin kauneutta
luonnon tosi sulokkuutta.
Mitä vielä toivoisin
tuoksuu pulla kotoisin.
Kumppanini kahvit keitti
päivällä tuo kuhalla heitti.
Sitä söimme piparjuuren
mukaan höystin liemeen
voita laitoin klöntin suuren
sanoi:parast mitä tiennee.
Voiko olla hapan kukaan
kesän iloon tulkaa mukaan.
Huomenissa Helluntai
aito suvisunnuntai.

Kesä mitä ihanin,
on meille jälleen saapunut.
Linnut laulaa onneaan,
pojat kasvaa pesässään.

Kukat kauniit,
toinen toistaan ihanimmat,
meille suloisuuttaan antaa,
niitä haluaisin sinullekin antaa.

Nyt aika on nauttia,
itseään helliä,
nurmikolla kelliä,
pilviä katsella, tuoksuja haistella.

Vanhakin siitä iloa saa,
voisko ollakkaan kauniimpaa.
Pian kesä ohi on
ja syksy värit uudet tuo.

Nautitaan nyt kesästä,
voikukista keltaisista,
auringosta, kesä sateista.
Aika nyt auringon.

Tuuli on käynyt levolle
vain pilvien hidas liike
elävöittää maisemaa.
Avoimen ikkunan luona
koen valoisan kevätillan.
Sen kaihoisan odotuksen
valon korkeimman huipun.
Joka vuosi se saapuu
hiljaa edeten kohti klimaksia.
Joka kukkanen kuin minäkin
sain kantaa hedelmänsä
ikiaikaisten lakien mukaan.
Ja täyttää ketjuna osansa
vaipuakseen seuraavia varten.
Tuo hurma näkyy kaikkialla
kuin riemu olemassaolostaan
terälehtien auetessa valoon.