Muistakaa rakkaat lopunajoista

Teresa

Matt. 24:21-> Ahdinko on oleva niin suuri, ettei sellaista ole ollut maailman alusta tähän päivään asti eikä tule olemaankaan.
22. Jos sitä aikaa ei lyhennettäisi, yksikään ihminen ei säästyisi. Mutta valittujen tähden se aika lyhennetään.
23. Jos joku sanoo teille:" Täällä on messias", tai:"Messias on tuolla" älkää uskoko.

24. Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan.

25. Tämän minä olen teille ennalta ilmoittanut.

26. Jos teille sanotaan: "Hän on tuolla autiomaassa", älkää lähtekö sinne, tai jos sanotaan: " Hän on sisällä talossa", älkää uskoko sitä.

27. Sillä niin kuin salama leimahtaa idässä ja valaisee taivaan länteen asti, niin on oleva Ihmisen Pojan tulo.

29. Mutta kohta noiden päivien jälkeen aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan. Tähdet putoavat taivaalta ja taivaiden voimat järkkyvät.
30. Silloin taivaalle ilmestyy Ihmisen Pojan merkki. Kaikki sukukunnat puhkeavat valituksiin, kun näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan.
31. Suuren torven soidessa hän lähettää enkelinsä neljälle ilmansuunnalle kokoamaan kaikkialta, maan ääristä ne, jotka hän on valinnut.


Varokaa siis noita vääriä profeettoja ja messiaita!!! Vaikka koko muu sukusi menisi, älä sinä mene.

12

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Immanuelli

      Eksytys on suurta nykyään !

      Noita vääriä "kristuksia" varsinkin nykyaikana ovat nyt vaikka kasteen armon opetus, ikonit, neitsyt maria, islam, harakrishna, buddha, .... näiden kaikkien väitetään pelastavan ohi Jeesuksen Kristuksen.

    • Teresa

      Ja varokaa. Nyt on liikkeellä parantajia jotka EIVÄT paranna Jeesuksen Kristuksen nimeen!

      Ei ole mitään niin jännää että siitä kannattaisi antaa itsensä.
      Älkää kokeilko kuolleiden kanssa puhumista tai noituutta. Rukoilen niin teitä.
      On vaan se yksi Jumala joka rakastaa ja palveluksistaan ei vaadita kolminkertaista uhrausta.

      • Hmmm..

        Jahas siellä on parista kammarista palanu lamppu :O


      • Herra pelasta !

        Nuoret ovat kyllä jo nyt sotkeutuneet pelien, elokuvien ja sarjakuvien vuoksi jonnekin mystiikkojen ja noituuksien pimeään mustaan aukkoon, josta heitä ei nosta ylös kuin Jeesus Kristus.


    • vai hullu?

      Mitäs mieltä Maitreyasta, onko hän antikristus?

      • höh........

        Jokainen joka ei ole kanssasi samaa mieltä on antikristus tai vähintään saatanan kätyri.


      • vai hullu?
        höh........ kirjoitti:

        Jokainen joka ei ole kanssasi samaa mieltä on antikristus tai vähintään saatanan kätyri.

        Onko, mistä sinä sen tiedät? Tunnetko minut hyvinkin?


    • Eklesias

      "27. Sillä niin kuin salama leimahtaa idässä ja valaisee taivaan länteen asti, niin on oleva Ihmisen Pojan tulo. "


      .... ja kaikki muuttuu silmänräpäyksessä. Siinä menee virat ja toimet ja kiistat yhdessä humauksessa ja he jotka Jeesuksessa ovat iloitsevat suuresti ja he jotka uskoivat tiesmihin, niin tämä on heille kauhun ja järkytyksen hetki.

    • ?

      Markus 9:1 vieläkö tuosta joukosta on muutamia elossa?

    • Tämä taas korostaa näitä ateismin etuja - ei ahdista yhtään :)

    • Teresa

      ...ei ahdista...vielä...

    • dsfdnhsshdfn

      29. Mutta kohta noiden päivien jälkeen aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan. Tähdet putoavat taivaalta ja taivaiden voimat järkkyvät. Kyllä on tieteellisellä pohjalla kirjoitukset.. oikein tähdet putoilee taivaalta..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6826
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      98
      4486
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      45
      3789
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3190
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      628
      1788
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1208
    7. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      202
      1175
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1173
    9. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      1169
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      48
      1130
    Aihe