Hei!
Koira on tullut 1-vuotiaana Suomeen Pelastetaan koirat ry:n kautta. Löydetty helmikuun alussa hylättynä ja kun omistajaan ei saatu mitään yhteyttä, otin koiran itselleni sijaishoitoon. Eli tämä koira löytää uuden omistajansa Pelastetaan koirat ry:n kautta, linkki Diinen sivulle:
http://www.pelastetaankoirat.com/diine-0
Syy miksi täällä Diineä vielä erikseen "mainostan" on se, että Diine on ollut minulla nyt kuukauden ja molemmin puolista kiintymistä on tapahtunut : ) Minulla ei kuitenkaan ole Diineä mahdollisuutta pitää, sillä asuntoni on pieni kerrostaloasunto ja toisekseen työpäivät tuppaavat venymään pitkiksi.
Diine on todella hellyttävä ja tottelevainen tyttö. Työpäivän aikana ei tee mitään pahuuksia ja on tietysti sisäsiisti. Muutenkin rauhallinen sisäoloissa, tykkää loikoilla rapsuteltavana. Ei syö ennen kuin saa luvan eikä mene ovesta ulos ennen kuin saa luvan. Lenkeillä jossain metsikössä olen päästänyt Diinen myös irti remmistä, ei lähde karkuun vaan pysyy aina näköetäisyydellä ja tulee takaisin kutsuttaessa. Remmiräyhääminen on lähinnä hallitsematonta innostusta toista koiraa kohtaan, nyt ollaan yritetty saada uusia kavereita lenkeillä, että Diine taas tottuisi normaaliin koirien kanssakäyntiin : )
Diine tykkää pelotella lintuja ja citykaneja ja uskoisin, että onnellisimmillaan Diine olisi maaseudulla, jossa pääsisi myös metsään kävelylle ilman remmiä ja toteuttamaan selkeästi vahvaa saalistusviettiään. Diine ei vedä remmissä eikä juurikaan hauku (kolmesti olen kuullut kuukauden aikana haukkuvan).
Tässä olisi nyt hyvä ja melko "valmis" koira eläinrakkaalle ihmiselle. Kyselkää lisää, jos Diine kiinnostaa.
Sekarotuinen 6vee narttukoira etsii pysyvää kotia
Diinellekoti
1
208
Vastaukset 1
- Diinellekoti
Niin ja haluan vielä mainita, että on utelias aikuisia ja lapsia kohtaan, ei aggressiivinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371473- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69926- 68733
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi247714PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56713- 37609
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7551- 39537