Kerrotko?

kerron jos on tarkotus ryhtyy pitempään suhteeseen (en siis mistään 'yhden illan jutuista')...
Ei se pahemmin ujostuta, nuorempana ujostutti kovastikki, mutta se menee ajan kanssa ohi..

joo, ihan sama täällä... eikä asiaa auta yhtään et äitini on yksinhuoltaja jota miehet ei vois vähempääkään kiinnostaa.... mul on joku semmonen kompleksi jo siitä... eli jos vaikka seurustelen tunnen silloin tällöin syyllisyyttä, ihan kuin pettäisin äitiä!! tiedän! kuulostaa hullulta... mut siis pointti on se että en kerro mitään... kavereille kylläkin.

aika vapaasti. Paitsi en mistään rakkaudesta kun ei mulle sellaista oo siunattu, eikä varmaan tulla siunaamaankaan! Muista asioista kyllä!

kerron yleensä kaiken äidille ja jos en kerro niin äiti huomaa minusta että olen ihastunut yms. meillä on äidin kanssa niin hyvät välit niin voimme puhua kaikesta!:)

Olen jo 19-vuotias, enkä edelleenkään asiasta tähden kerro yhtään mitään 'omasta elämästäni'.
Mulla on hyvät välit vanhempiini, ja meillä on sinänsä kauhean avoin perhe. Mutta mää en kerro yhtään mitään omista jutuistani, elleivät he kysy. Enkä heidän kysyessäkään välttämättä mieluusti vastaile..
En tiiä mikä siinä on, mutta en vaan osaa. Enkä oo tottunut. Kavereille tilitän kyllä sit senki eestä.. Semmosta se kai joillaki on..

äitille jotai kerron, mut yleensä jälkeenpäin, jos oon ollu ihastunu tms. Mut enempi mun rakkaalle siskolle

En mä periaatteessa koskaan kerro porukoille mitään. Joskus ne saa jotain kautta tietää, että oon ihastunu johonkin jätkään, ja sit ne vähän aikaa härnää mua siitä, mutta sit se jää siihen. Ja joskus ne muistuttelee joistakin vuosia vanhoista jutuista, mut aika harvoin.

Mutta kyllä mä varmaan sellasista vakavammista jutuista kertoisin. Niitä nyt ei vaan vielä oo oikeestaan ollu (siis sellasia joista oisin varma, että ne kestää), joten vielä en oo kertonu mitään että "äiti hei, mä seurustelen nyt yhen ... kaa". Mutta kyllä mä sitten kerron jos joku sellanen juttu tulee.

Mulla on kyllä yks kummi, joka on mulle aika läheinen. Tai siis se aina kyselee, että onko mulla ketään jätkää josta oisin kiinnostunu, ja kyllä mä sille aina nuo ihastuksetkin kerron, koska se kyselee niistä viikoittain. Mutta en mä sillekään koskaan kerro jos ei se kysy, mutta kun se kysyy ja arvaa aina. =)

Tosin mä en oikein tiiä, että luuleeko äiti, että mä seurustelen jo. Siis kun mulla on harrastuksen kautta aika paljon sellasia tosi läheisiä poikia kavereina/ystävinä ja vietän niiden kaa tosi paljon aikaa tuon harrastuksen parissa ja muutenkin, joten en tiiä uskooko äiti että me ollaan pelkkiä kavereita. Mä oon nimittäin ollu öitäkin niiden poikien kaa ym. sellasta. Noista kaveripojista mä kyllä kerron äitille aika avoimestikin, siis kerron ihan suoraan aina että nyt meen niiden kaa sinne ja sinne ja tuun vasta seuraavana päivänä kotiin ym.

Ja mä kyllä luulen, että sitten kun mä joskus jonkun kanssa alan vakavasti seurustelemaan, niin se tulee olemaan joku tuollanen poika jonka kanssa me ollaan eka hyviä kavereita. Ja äiti oikeestaan tuntee/tietää ne kaikki pojat tuon harrastuksen parista, joten varmaan se kertominen käy sitten aika kivuttomasti, että nyt ollaan vähän kaveruutta pidemmällä... =)

Ennen todellakin pelotti kertoo porukoille uudesta jätkäkaverista,omista tunteistani,tekemisistäni jne.
Mutta nykyään,kun seurustelen unelmieni (ainakin omasta mielestäni,tietenkin) jätkän kanssa,niin on helpompi tulla toimeen porukoiden kanssa, sillä porukat todellakin melkeinpä RAKASTAA omaa kultaani :) He tulevat todella hyvin toimeen keskenään :)
Ja nyt kun kultani on töissä 500km päässä, jopa vanhempani kyselevät kuulumisiani,että onko jo kovakin ikävä jne. Eivätkä todellakaan vittuillakseen :)
Minusta on nykyään niin helppo kertoo tunteistani ja tekemisistäni porukoille :)
Sillä olen kasvattanut luottamuksen vanhempiini niin suureksi,että he uskovat sen,että en keksi mitään päätöntä :)
Ja aijon pitää tämän tilanteen yllä mahd.kauan!:)