Riitelevät naapurit.

huono tsägä

Muutimme uuteen vuokrakämppään. Selvis hyvin pian, että naapureilla on tapana riidellä n. 2 h alkuillasta. Riitely on siis sitä tasoa, että huuto ja kirkuna kuuluu seinän läpi aivan selvästi. teini-ikäinen lapsi ja vanhemmat ottavat matsia milloin milläkin kokoonpanolla. Hakkasin eka sen viikon verran seinää, jotta lopettaisivat, ei mitään vaikutusta.

Soitin vuokranantajalle, joka otti isännöitsijään yhteyttä, joka kävi antamassa varoituksen tms. Rauhallisempaa riitelyä kesti kaks päivää, vaan välillä kuului hieman korotettua ääntä. Tänään alkoi taas sellanen matsi, että ilmeisesti tavaraa lentää päin seinää tai ovia paiskotaan. Teini-ikäisen kouluasiat aiheena. Pistin taas viestiä vuokraisännälle.

En oo koskaan aimmin viimeisen kymmenen vuoden aikana valittanut kenestäkään, enkä ole mikään pöpipää, joka hengaa kotona korva seinää vasten. Teen etähommia pari päivää viikosta, ja alkuillasta ollaan monesti miehen kanssa kotona, joten tolta riitelyltä on aika hankala välttyä. En haluais ns. normaaleista elämän äänistä valittaa, mutta jatkuva kovaääninen riitely meinaa alkaa käydä omille hermoille, olkootkin, että teini-ikäiset eivät ole maailman helpoimpia yms. Toiselta puolelta naapurista ei kuulu mitään ääniä, ja sielläkin on lapsia. Toiselta puolelta taas toi kirkuna ja tömistely ja paiskonta on arkipäivää.

Onko joku muu kokenut vastaavan? Saiko ne meluavat naapurit häädön lopulta? Poliiseja en viittis soittaa, kun ainakaan toistaiseks ei vissiin ihmisiä paiskota päin seiniä, vaan tavaroita vaan.

63

9011

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miksu-2000

      Meillä on taas niin, että naapureiden koira haukkuu ja meidän perheen isä ei kestä sitä.

    • ladetsy

      Vuokra asuminen nyt on vaan tuollaista. Kyllä sen häädöt saa, mutta aikaa menee. voi mennä vaikka vuosi ennekuin saat naapurisi pois muuttamaan. Sitä paitsi seuraava naapuri voi olla vielä pahempi. Nuoruudessa piti opettela nukkumaan korvatulpat korvissa ja sen riitely äänen saat kuulumasta, kun laitan vaikka mötörhediä soimaan riitävän lujaa. Sellaista se on asua kerrostalossa. Tietyt elämisen äänet täytyy vain hyväksyä.

      • kos

        ihan sama se on asuuko vuokralla vai ei mutta kerrostalo on hyvä asunto pien perheisille kuin isoperheisillekkin meidän naapuri teki valituksen toisesta naapurista joka sitten sieltä lopulta häädettiin


      • Anonyymi

        Mutta ei toisten riitelyä yöllä kello 00.30🤡🤡🤡🤡🤡🤡


    • KT- hahattaja

      Normaalia kerrostaloelämää...

    • ei muuten ole,

      etes tunnu terveen ihmisen elämää vaikka asuukin kerrostalossa.

      • vuokrakeisari

        Kyllä tuo minunkin mielestä on täysin normaalia kerrostaloissa. Kun useita kymmeniä eritaustaisia perheitä asuu pienellä tontilla pienissä asunnoissa ahtaasti, syntyy yhteenottoja väkisinkin joka talossa sekä perheiden sisällä, että perheiden välillä. Perhetyyppien ja kultturien moninaisuus aiheuttaa myös konflikteja. Nuo asiat nyt vain sattuu kuulumaan kerrostaloon, niinkuin muulit pellolle!

        Mielestäni meidänkin talossa naapurit turhaan kyttäilevät toisiaan, ja kuuntelevat kuuluuko naapurista ääniä. Hankkikaa oma elämä, kyttääjät. Minä juon kaljaa silloin kun huvittaa, ja biletän myös!

        Suvaitsevaisuutta peliin, HAHHAH !


      • Katso peiliin.......
        vuokrakeisari kirjoitti:

        Kyllä tuo minunkin mielestä on täysin normaalia kerrostaloissa. Kun useita kymmeniä eritaustaisia perheitä asuu pienellä tontilla pienissä asunnoissa ahtaasti, syntyy yhteenottoja väkisinkin joka talossa sekä perheiden sisällä, että perheiden välillä. Perhetyyppien ja kultturien moninaisuus aiheuttaa myös konflikteja. Nuo asiat nyt vain sattuu kuulumaan kerrostaloon, niinkuin muulit pellolle!

        Mielestäni meidänkin talossa naapurit turhaan kyttäilevät toisiaan, ja kuuntelevat kuuluuko naapurista ääniä. Hankkikaa oma elämä, kyttääjät. Minä juon kaljaa silloin kun huvittaa, ja biletän myös!

        Suvaitsevaisuutta peliin, HAHHAH !

        Harvinaisen tyhmä olet ! Kai jokaisella on yörauha ?? Toivottavasti joudut sellaisen ihmisen autoon tai lääkärin pakeille joka ei ole saanut kunnon yöunia mölyävän
        naapurin takia.
        Kyllä jokaisella on oikeus rauhalliseen asuntoon.


    • ei saa häätöö

      Ei saa häätöä. Kaikkien muidenkin naapureiden pitäisi ensin valittaa isännöitsijälle kirjallisesti ja kertoa yhdenmukaisesti mihin kellonaikaan ja kuinka usein riitelyä tapahtuu.

      Ainoa mitä voitte tehdä, jos riitelyt kestää pitkään niin soittaa poliisit. KÄytävässä voi myös nauhoittaa käytävään kuuluvat äänet, todisteeksi.

      • hallituksen pj.

        HÖLMÖT!!! Kyllä häädön saa AINA tehdyksi! Lukekaa saaatanat lakikirjaa älkääkä uskoko toistenne paskanpuhumista.


      • Oikeinko puhhentireh
        hallituksen pj. kirjoitti:

        HÖLMÖT!!! Kyllä häädön saa AINA tehdyksi! Lukekaa saaatanat lakikirjaa älkääkä uskoko toistenne paskanpuhumista.

        Se on lujan takana se häätö. Ihmistä ei voi niin vain häätää kotoaan.
        Yritä häätää p e r k e l e e n debiili, niin tulet näkemään. Se voi tulla kalliiksi se yrittäminen. Yrittämiseksi se sitten jääkin. Selkiskö debiili?

        Hallitus on pyllynreikä tuotetta. Varsinkin puheenjohtaja.


      • itsekin häätänyt

        Vuokrakämpästä kyllä tulee äkkilähtö, jos sattuu olemaan yksi naapuri jota häiritsee. Eri asia on häätää omistusasujaa.


      • mnghmjgk

        Ne poliisikeikat eivät sitten riitä häätöön, koska poliisi ei anna tietoja ulkopuolisille eli vuokraisännälle/isännöitsijälle.

        Yläkerran jätkä heittelee huonekaluja ja naisystäväänsä pitkin seiniä ja poliiisille he valehtelevat, ettei mitään tapahtunut. Sanoinkin sille akalle, etten tule ovelle koputtelemaan, vaikka mitä tapahtuisi.


      • Anonyymi
        hallituksen pj. kirjoitti:

        HÖLMÖT!!! Kyllä häädön saa AINA tehdyksi! Lukekaa saaatanat lakikirjaa älkääkä uskoko toistenne paskanpuhumista.

        Jep!!


    • Huutoahuutoahuutoa

      No meillä ainakin samantyylistä hommaa.
      Illalla aina kuului kamalaa meteliä joka loppui siinä klo 23:n aikaan.
      Laitettiin asiasta taloyhtiölle, mutta melu on vain hiljentynyt. Onneksi nyt voi
      jo nukkua rauhassa.

      • valvoja itte

        Nukkua ja nukkua, aina vaan nukkua. Mitä on nukkua??

        Kerro äitille, siellä menet imemään tissiä. Vauveli. Nukkujat ja inisijät. Täysin turhasta märisette.


      • muumio mummo
        valvoja itte kirjoitti:

        Nukkua ja nukkua, aina vaan nukkua. Mitä on nukkua??

        Kerro äitille, siellä menet imemään tissiä. Vauveli. Nukkujat ja inisijät. Täysin turhasta märisette.

        leipäläpi umpeen kuule minä olen jo vanha ihminen melkeinpä 80.v enkä siedä metelöintiä varsinkaan riitelyä en ole mikään marisia , mutta kyllä minunkin täytyy saada levätä ja nuoret vaan senku juhlivat eikö ole enää muuta elämää kuin alkoholi ? haloo nuoret hoitakaa koulunne ja sen jälkeen jiuhlikaa


      • turha yritt. harh...
        muumio mummo kirjoitti:

        leipäläpi umpeen kuule minä olen jo vanha ihminen melkeinpä 80.v enkä siedä metelöintiä varsinkaan riitelyä en ole mikään marisia , mutta kyllä minunkin täytyy saada levätä ja nuoret vaan senku juhlivat eikö ole enää muuta elämää kuin alkoholi ? haloo nuoret hoitakaa koulunne ja sen jälkeen jiuhlikaa

        No se vauveli on vain vertauskuvallinen sanonta. Eli lapsentasolle jäänyt turhan inisijä. Eli se voi olla se vauveli vanhakin jo.
        Mutta ei varmaan enää 80 vuotinen. Siihen on yksinkertainen syy. Sen ikäinen ei taida paljon kuulla eikä nähdäkään. Aistit heikentyvät. Älykkyystaso laskee.

        Eli sinä muumio mummeli olet tosiasiassa n. 35-45 vuotta vanha. Toden-näköisesti äkäinen turhautunut kotirouva joka elää puutteessa ( juuri sen puutteessa)
        Kannattaa ottaa rauhallisesti jos aikoo elää pitkään.Tressi lyhentää elinikää.
        Muutenki se turhan kärtyäminen alentaa elinvoimia ja nautintoa.

        Hyvvää jatkoa "mummylle"


      • Anonyymi
        muumio mummo kirjoitti:

        leipäläpi umpeen kuule minä olen jo vanha ihminen melkeinpä 80.v enkä siedä metelöintiä varsinkaan riitelyä en ole mikään marisia , mutta kyllä minunkin täytyy saada levätä ja nuoret vaan senku juhlivat eikö ole enää muuta elämää kuin alkoholi ? haloo nuoret hoitakaa koulunne ja sen jälkeen jiuhlikaa

        nyt puhutaan asiaa aina naapurit jostain ihan turhasta asiasta valittaa mulla on hyvä neuvo jokainen naapuri voisi olla omassa kodissaan ja vain moikkaa naapuria niin ei tulisi mitään riitoja , jos alkaa olla naapureitten kanssa kaveria niin vähän ajan päästä kun tulee joku riita niin se puretaan ns. naapuri ystävään t. älykäs.


    • terapiaan kaikki

      Tuo perhe tarvitsee kipeästi ammattiapua. Kaikilla on varmaan pipo kireällä 24/7, eihän kukaan halua riidellä joka päivä (eikä se ole henkisesti tervettäkään).

      • huoli nuorista

        joo soita sossulle ovat velvollisia selvittämään asian. Onko lasten edunmukaista, että niille huudetaan koko ajan. Lapset ja nuoret tarvitsevat rajat ja rakkautta eivät huutamista. Jatkuva kaltoinkohtelu vaurioittaa nuoren itsetuntoa. Luja olla pitää, mutta huutaminen on keinojen vähyyttä. Perheneuvolaan opettelemaan keinoja selviytymään haastavista murkuista. Keinot tuntuu olevan olemattomat. Itseasiassa sinun tulisi nuorten edunmukaisesti ilmoittaa-kaikkien pitää kantaa vastuuta nuoristamme, jos huomaavat kaltoinkohtelua.


    • Minulle riittää

      Niin se on että naapurien häiritseminen on laitonta teki sitä sitten päivällä tai yöllä. Kellonajat muistiin ja valitus isännöitsijälle. Isännöitsijän tehtävänä on antaa häätöuhka ja sitten esittää asunnon omistajalle irtisanomista. Periksi ei kannata antaa. Vaikeampi tapaus on jos asunnossa asuu osakkeen omistaja mutta kyllä näillekin keinot löytyy. Hätäkeskukseen soitto on myös tehokasta varsinkin kun ohjesääntöjen mukaan on hiljaisuus, muutoin poliisilla ei ole asiaa.
      Meidän taloyhtiössä muutama asunto on saatu hiljennettyä ja yksi romaaniperhe joutui lähtemään meluamisten johdosta. Pari viikkoa sitten poliisit haki päiväsaikaan yhden parvekkeella puolialastomana hilluvan huutajan, oli ilmeisesti nauttinut jotakin mömmöjä.

      Normaalisti nuo melut kuuluvat useampaan asuntoon niin porukalla vain painostamaan kaikin keinoin, yhdellä ei ole oikeutta pilata toisten viihyvyyttä taloyhtiössä, olit sitten itse vuokralainen tai asunnon omistaja.

      • sykolooki vuori

        Niinpä tietenkin porukalla te nössöt. LAUMASSA OLETTE rohkeita pelkurit. Yksin ette mitään. Kikkeli tutisee pelosta teillä laumaeläimillä.

        Olen vertaansa vailla oleva ihmiseläimen luonteen tuntija.
        Kyllä näin on. Se on minulle helppoa.


      • ghhdfghdfhgffg
        sykolooki vuori kirjoitti:

        Niinpä tietenkin porukalla te nössöt. LAUMASSA OLETTE rohkeita pelkurit. Yksin ette mitään. Kikkeli tutisee pelosta teillä laumaeläimillä.

        Olen vertaansa vailla oleva ihmiseläimen luonteen tuntija.
        Kyllä näin on. Se on minulle helppoa.

        Mitä olet vetänyt?


      • sykolooki vuori
        ghhdfghdfhgffg kirjoitti:

        Mitä olet vetänyt?

        No muistaakseni vedin viimeksi polttopuita kelkalla lumenaikana.

        Niin, oliko muita murheita? Autan mielelläni. Yhdessä ratkaisemme ongelmasi.

        Sykolooki Vuori auttaa. Se on tehtäväni.


    • Pitkää pinnaa vaa...

      Saton taloissa ainakin ihan yleistä ja yleensä vielä niin et jos valitat ,niin sinä olet se hankala asukas : (((
      Olen asunut useamman vuoden ,enkä ole nukkunut yhtään täyttä yötä !

      • lompsa on löytynyt

        No sie elät pitkään. On tieteellisesti tutkittu että nukkuminen lyhentää elämää.
        Tosi se on.
        Lisäksi nukkuminen on tuhlausta muutenkin. Elämää kuluu nukkuessa hukkaan.

        Saat siis vähästä unesta kaksinkertaisen hyödyn.

        Onnittelen sinua tästä.


    • Simo Sopeutuja

      Siis HÄÄTÖÄ suunnittelette jos ottaa yhteen teini-ikäisen kanssa?????
      Mihin tämä maailma on menossa kun mikään ei nykyihmisille riitä'!!! Pahempi meteli niistä juopoista ja kaiken maailman juopoista lähtee grillillä yms.. Onko tullut mieleen sanoa suoraan perheen äidille asiasta?? Nykyään kuormitetaan isännöitsijää ja poliisia kaiken maailman narinoista... Huh huh... Häätö perheelle kun äiti komentaa... siis hoh hoijaaaa... Menkää nyt itteenne taas....

    • Ei p..n nuolija

      On se hyvä ettei se epäsuositun asukkaan häätö omasta kodistaan ole niin yksinkertaista.
      Painukaa itte pellolle jos ei ole hyvä olla.

      Teitä riittää, teitä turhan valittajia. Pahaa oloa podette ja puskette sen viattomiin naapureihinne. Näin se on useimmiten. Ei siis aina.

      Jos se häätö olisi niin helppoa, kohta kaikki saisivat häädön kotoaan.
      Mitättömistä syistä.

    • ryökäle senthän

      Voi hyvänen aika. Hellan lettas sentään. Jo on ongelma.

      Vain 2 tuntia normaalia elämää ja vielä alkuillasta.

      Voi ietari tenthan,. Nukkumatit.

      Onko se uni niin tärkeää? nukkuu haudassa.

      • Hyberjoustava hombre

        Hakkasit viikon seinää. Oletko seinähullu.

        Seinien hakkaaminen on kiellettyä.


      • Anonyymi
        Hyberjoustava hombre kirjoitti:

        Hakkasit viikon seinää. Oletko seinähullu.

        Seinien hakkaaminen on kiellettyä.

        Pitäisikö jatkuvaa möykkäämistä muka sietää.


      • Anonyymi

        Uni ois tärkeää,jos on menossa aikaiseen vuoroon yötuntien aikaan.
        Eikä oo kiva pelätä mitä tapahtuu kun riita,kironmetelihuuto ja muu kummallinen alkaa juuri illalla,ja jatkuu ja jatkuu.
        Loppuu yleensä kun käyn viemässä roskat,tms eli tikusta asiaa. Tajunnevat,että voin äänittää.
        Voisin kotonakin äänittää miten kuuluu,eli videoida,siitä selviäisi ettei meillä ole möykkeejät.
        Takuulla on viimekin yönä useampi pelännyt että kohta joku pahempikin sattuu.
        Nuoremmista kyse.
        Eipä kun kaikilla ei oo kiire duuniin aikaisin.
        Ja joku betalas sen elämäntyylin.


    • hissun kissun....

      Turhan valittajat yritätte täältä hakea tukea ja myötätuntoa tuollaisille mitättömyyksillenne.
      Sitä ei tipu. Ette vain tykkää naapureistanne ja yritätte lietsoa itsellenne oikeutusta ja hyväksyntää käytöksellenne.
      Kuka uskoo tuotakin. saattaa olla liioteltu kymmenkertaisesti. Siltikin se on ihan normaalia elämää.

      • Naapurit on...

        En tykkää naapureistani alkuyöstä käytävällä hirvetä kiroamista.En tiedä onko uusia vuokralaisia vai mitä muuttanut kämppään.Muutan kyllä tarvittaessa hiljaisempaan kämppään uudempaan ja rauhallisempaan taloon.


      • Anonyymi

        Ai? Ehkä naapurikaan ei tykkäisi,kun itse alottasin möykätä,kirkua,huutaa rumia vaikkapa kello 21.30. Luulis aikuisten käsittävän
        Vaan kello on tuntematon väline.
        Voisi ihan huomioida,että käänteisrytmi...


    • remontti reiska

      Minä olen nuollu 3pv muhineen 19v tytön per-seen,ei se pahemmin tuoksahtanu vielä mitä nyt pieni haju oli että huomas,nuolin sen pimpan ja peppureijänkin niin hyvin että tyttö ei enää pesua kaipaillukkaan,.seuraavana päivän sama homma nyt vain oli paikat nuolun jäliltä vähän puhtaammat tietty mutta toisaalta olihan se käyny aamutortut ja ja pisut laskemassa läheiseen vessaan aamulla joten nuolut jätin illaks,eli tais tulla syötyä vähän eritteitäkin sinä vkl raumalla

      • Ei pers.. nuolija

        Ahah. Jahah. Sangen mielenkiintoista. Siehän se kova mies olet. Tosi mies. Kerrohan lisää ja tarkemmin. Odotamme mielenkiinnolla jatkoa.
        Hyvää ruokahalua tosi miehelle. Bon appedit! Tai jotenki sinne päin.

        Kiitos rakentavasta viestistä ja maukkaita nuoluja sulle.


      • Ei pers.. nuolija
        Ei pers.. nuolija kirjoitti:

        Ahah. Jahah. Sangen mielenkiintoista. Siehän se kova mies olet. Tosi mies. Kerrohan lisää ja tarkemmin. Odotamme mielenkiinnolla jatkoa.
        Hyvää ruokahalua tosi miehelle. Bon appedit! Tai jotenki sinne päin.

        Kiitos rakentavasta viestistä ja maukkaita nuoluja sulle.

        Joo ja vielä tiedoksi remontti reinolle. Täällä on sulle mehevä ketju toisaalla.
        se on: P e r s e haisee. Siis Suomi24.

        Tykkäät siitä varmaan.
        Olet varmaan siellä jo "asunutkin" .
        Mutta varmuuden välttämiseksi varmistin asian. Sinne vain menet taas.

        Mutta jatka vain täälläkin. Rakentavat viestit ovat tervetulleita tännekin.
        Kiitos vielä kerran.


    • joku jätkä

      Niillehän toki voi mennähaistattamaan vitut.

      • Ei pers.. nuolija

        Niin mutta jos se onki tuo remontti reiska se möykkääjä niin sehän vain tykkää sellaisesta kehotuksesta. Jopa nuolee intiimit paikat puhdaaksi, kuten hänen viestinsä sen todentaa.
        Viesti tuossa ylempänä.


    • hhhoijaataas

      Entäs jos harrastais joka alkuilta (oletan että alkuilta tarkoittaa 19-21 aikaa) äänekästä seksiä? Tekisitkö tästäkin valituksen isännöitsijälle?

      Missä muualla sitä sit riidellään jos ei kotona. Oikeasti haloo nyt ja valoja päälle. Niin kauan kun riitely tapahtuu ns. ihmisten aikoihin niin ei siinä ole nokankoputtamista.

      • kjhgfdfgh

        Mutta laitapa musiikki niin kovalle, että riitely ei häiritse niin johan alkaa nokat kopisemaan.


    • hiljainenopiskelija

      Minun naapurissa samassa kerroksessa asuu inha alkkispariskunta. Saishan nuo rähjätä kämpässään mutta kun se hinttapuli nakkaa sen eukon aina käytävälle horjumaan, örisemään ja läiskimään ovea, kerran loju lattialla muovipussien saartamana kuin mikäki kassialma. Ja aina haisee vanha viina. Tooosi kivaa.

    • Oikeastaan päätöksen sanelee se minkälaisen arvion annat heidän tulevasta kehityssuunnasta, koska on hyvin tuttua tämä naapureiden kiusaaminen parinkymmenenvuoden takaa hirveällä riitelyllä ja nykyään saman ihmisen kanssa yhä eläminen mitä tasapainoisimassa tilassa ilman sitä joskus historiassa tapahtunutta uskomatonta kanssa ihmisten häirintää. Joka todella oli ja varmasti kuin sikaa olisi tapettu.

      Mutta niin sitä vain oppii ja kehittyy molemmin puolin, vaikka yhä väitän olevani syytön naapurien kärsimyksiin :). Tilanteisiin kannattaa puuttua, mutta en kyllä itse lähtisi oven taakse asiaa selvittämään jos niin pahalta vaikuttaa, nykyään ei tiedä mitä sieltä tulee. Siksi meillä on tässä maassa sellaiset autoilla liikkuvat herrasmiehet jotka kulkevat perjantaisin ovelta ovelle rauhoittamassa väkeä.

    • Isänmaa pettänyt!

      jotain siihen suuntaan? Yhteiskuntamme palluttaa alamailmaa esimerkiksi omaisuude3n hallinnassa.Jos haet piikkilankaa aidantekoon,ei tunnu missään olevan?Väitetään siksi että metsän eläimet haavoittuisivat? mutta kun joka aidantakana ovat ihmisiä joilla korvien välissä raksuttimet? Ei kai nämä ehdointahdoin itseään mene piikkilankaan repimään? Ellei ole aitaa,sanotaan autuaasti etteivät tiedä missä alueet kulkevat?Pelkkä lauta aita pysyy taas ehjänä sen hetken.Kyllä Kreikkaan on pantu rahojamme ja pallutettu tyyppejä jotka saivat ennen metrin halosta? Valtio ja kaupungit haluavat riistää kaiken mitä pienin rahoin on koottu,kuten maillakin pienet talot pois ja kuntain yhdentymiset jotta tulee isot patruunat omistamaan kaiken.Kaupungin omistuksia on mennyt säätiöille,ja Missä valtio on ollut osakkaana,on paljon suljettu ovet,ja me valtiona jäänneet ilman korvauksia?Eli yksityinen piennomistus nyljetään kuin lampailta turkit ja lampaat vartaille tirskumaan.Kyseennalainen väki elehtimään joka paikkaan kaupunkien veronmaksajien kustannuksin.En voi panna maalleni jalkaväki miinoja suojellakseni sen koskemattomuuden?Ei laki sitä salli?En voi myöskään suojata dynamiitilla omaisuuttani varkailta lukollisissa tiloissa? Ei laki sitäkään salli.Entä paneeko laki maksamaan minulle vahingon korvaukset jos joku panee naamansa liian syvään rikkoen ja metelöiden? Tuskimpa vaan?Maamme on mennyt pallutuksineen aivan liian pitkälle.Aika harppaus taakseppäin niin toreilla hirtettiin hevosvarkaat.Ei maassamme kannata pienin varoin enää omistaa mitään.Senkun myymme vastaavat vain kaiken ja menemme sossun jonon jatkoksi.Jos pärstämme heitä miellyttävät niin voi uusi elämämme olla paljon ihmeellisempää kuin luulimmekaan ja ellei miellytä kannattaa heittäytyä hyviin väleihin spurgujen kanssa ja tehdä sopiva lehtimaja jonkun kaatopaikan tuntumaan.Asukkaamme ovat nyt toistensa kimpussa,kun ei ole tapoja?Yhteiskunnan rahoittamat lastenkodit ja koulukodit kasvattavat lapsia koska omat vanhemmat eivät saa sitä tehdä.Näissäkin on osaa henkilökuntaa jotka eivät eroita kieroja valehtelijoita tavallisista lasten ystävistä kuin perheittensäkin.He yhtyvät valehtelemaan palkkansa edestä.Maksamme osaltamme heidänkin palkkansa veroinamme niinkuin mainitsemasi riitelijöidenkin vuokrat ja muun matalaotsaisuuden jota on keksitty myös,jotta saadaan samalla virkoja heistä huolehtimaan.Onko tämä sitten sitä sosialismia vai mitä on?

    • Cottage Garden

      Oi kesä ja kärpäset.On loma ah mut oivoi loma maalla ei ole se punainen tupa ja perunamaa vaan tee&mehuterassi yms keskeytyy jatkuvasti tunkeilevan tuttavallisten maalaisnaapureiden häiritessä parikyt vuotta on välilillisesti äiteen
      naapureita joutunut sietää eli karmeesta kokemuksesta sanon city on kivinen ja joskus tukalan ahdas mut ihaninta on ettei tarvii naapuria tuntee ja voi oottaa ett voi mennä yksin hissiin mitä pienestä melusta nipotat helppo on valitella isännöitsijälle
      .Ruksattu rikosilmo olisi voinu olla muorin kuolemantuomio;ilmeisen epäsos.erakkona sanoin ajattelemattomasti"Einyt tipu rahaa brittifutismatkaan miks ei poliisin asiakas kysy #ostan vaatteita ja 4 peppiin juodaan parinsadan vinkku.Seuraavana jussina huomasin mokani kun kiinteistöä rikottiin ryyppykaveri-
      porukalla.Ois pitänyt sanoo ei meil oo pennin hyrrää.Nyt jussina kyttään partsilta
      ajaaks ne auton talliin vai kantaat kassit portaita sisään jos näin uskallan mennä
      sille puolelle muutoin en ryysivät ääliöt kännissä/krapulassa jutteleen ja muuteskin tyhmii kiusaajia ovat.Must valtettin kyl kaupungis tiskasin 3minuuttia yli ykstoista,jumppasin iltaseiskalta musan tahtiin ja nipokaikkiyöt tappeleva pari
      suuttu huutaessa olkaa hiljaa rappituplaboostereiden pauhatessa.Vihaan vähäälyisiä maalaisia vaan!

      • Maalla olemme tyhmiä

        Joo. Miksei?
        Ehkä. Ehkei. Mikäpä se siinä. Kylläpä se siitä. Ollako vaiko ei. Suo sielä vetelä täälä.
        Auta armias. Luoja teitä syntisiä armahtakoon. Joka aamu on armo uus. Ilta on aamua viisaampi. Maalta olet sinä tullut, maalle olet sinä menevä.
        Joo. Kaupungissa ne ainoat älykkäät luurailee. Jep. Jep. Sellaiseen tulokseen olet siis päätynyt. No, asuu kaupungissa tai maaseudulla, jokainen kumminkin paskantaa. Siinähän se pää sitten tyhjenee.

        Mummo kanasensa niitylle aajoi, pienet kanaset ne hyppeli vaan,
        vaan mettästä hiipi se hilianen kettu, niin viekas ja pitkää häntäineen.......


      • kaupunki nostaa älyä

        No ne vähä-älyiset maalaiset osaavat kirjoittaa paremmin. Pisteet ja pilkut oikeisiin paikkoihin.
        Ei tuo sinun sotkuinen väsäyksesi kyllä todista järin suuresta älykkyydestä.
        Maalta lähtöisin siis.


    • Myötätuntoa... itse muutimme osittain juuri pas... naapurin vuoksi omakotitaloon...
      nyt juhannusaattona klo 19.08 kuitenkin naapuri "terrorisoi" moottorisahauksella...
      kai päätti "tekasta" ensi talven puut,pikkupäissään näin jussina...
      Olenkin nimennyt ko. porukan "pärinäperheensi" jo aiemmin..
      kyseessä on omakoti-ja kaava-alue...

      • Kova työmies se vain

        Joo. Se tullee se työhööri justhin pikkupäishän päälle. Siinä mukavasti paistuvan makkaran hajussa siinä on mukava pärryytellä juhanustunnelmissa. Naapuri pittää sankarina ko mie tässä sahhaan miehevänä. Naiset kattoo ko mies mies tässä tehen töitä. Tässä se munaki isonee konetta kaasuttaessa. Äiti kehhuu. Tässä... tässä mie isomuna tehen jussinaki töitä. Mie olen sankari. Naapurin rouva kattelee rako märkänä. Sielläpä on tosi mies. Ihastuu tosi miehhen. Mie olen kova mies....

        Näin se on.


    • kuuluharhoja

      Melu ja melu.

      Olin vierailulla 34v miehen luona. Hän on kärsinyt uniongelmista kerrostaloasunnon naapuri melun takia. Olimme kahvilla ja samalla luin erästä tekstiä johon Hän kysyi mielipidettäni. Oli lauantain päivä klo jotain jälkeen 13.00 > Muutaman kirosanan säestyksellä Nuorimies rähisi taas se alkaa.. pelästyi ja hämmästyin mikä, en sanonut mitään ETKÖ SINÄ KUULU OLETKO KUURO tuo meteli..kuulin jotain vaimeaa puhetta jostain ei mitenkään hirveää tai edes meteliä...
      Mies suuttui minulle niin lujaa, kun en kuulut, että luikin vähin äänin pois..

      Ehdotan että äänität tuota melua, jos et sitä saa taltioitua sitä ei ole, mutta hakeudu sitten mielenterveys ongelmista hoitoon.

    • Pankin renki

      Arvatkaa kaksi kertaa miksi asumme ok-talossa?

      • Tässä iässä tietää

        No saa paskoa ja kussa rauhantyvenessä. Ei kuulu pierut ja vessanpönikän lorinat häiriintyneen naapurin korviin.
        Saa kävellä kantapäilläkin.
        Voi vaikka laulaa yöllä.

        No sainko papukaijamerkin? Häh!


      • make miljard
        Tässä iässä tietää kirjoitti:

        No saa paskoa ja kussa rauhantyvenessä. Ei kuulu pierut ja vessanpönikän lorinat häiriintyneen naapurin korviin.
        Saa kävellä kantapäilläkin.
        Voi vaikka laulaa yöllä.

        No sainko papukaijamerkin? Häh!

        Työnnä ne "omakotitalos" perrseesees!


    • kotirauhaa.fi esitteitä saa terveysasemilta :)
      Poliisikin on hyvä vaihtoehto.
      Lastensuojeluilmoituskin yks vaihtoehto.
      Pitäähän tilanne saada katkaistua.
      Zemppiä!
      T:Melukylän lapset

    • Cottage Garden

      Välillisesti vähä-älyiset !

      LillaMy

    • Jaakman

      LiY on ajautumassa konkurssiin

    • *~

      En ole kokenut ihan tuollaista.. Mut tämänhetkinen naapuri tappelee kai lähinnä itsensä kanssa. Välillä siellä on rauhallisempia jaksoja mut välillä sit ihan kunnolla huutaa itsekseen jollekin, ties mille.. Vaikea sanoa..
      Häiriötä siitä on ollut ihan siitä asti kun muutti taloon. Metelöintiä saattaa olla myös yöaikaan. Ovien paiskimista ja rollaattorin hakkaamista seiniin ja oven pieliin. Jotain raskasta siellä kaatuilee myös välillä.. Ihan niinkuin kirjahyllyjä kaatelis.
      Mielenkiintoisin piirre asiassa on se et kaikki naapurit hänen ympäriltään ovat muuttaneet pois (ukko on asunut talossa vähän yli vuoden).. 2 heistä ovat myyneet asuntonsa. Muuten talossa on suurin piirtein samat asukkaat jotka ovat olleet sen ajan mitä itse olen asunut talossa. En tiedä mut luulen et se on tosiaan niin et ihmiset mielummin lähtevät pois kuin tekevät valituksen häiriköivästä asukkaasta. Kyse on ns. sosiaalitapauksesta..
      Kun minä muutan tuosta asunnosta pois niin voi sanoa et hän on saanut ajettua kaikki naapurit ympäriltään pois. Ei sillä, se on jo suunnitteilla.. Siis muutto. Ei tuota voi sanoa kodiksi.. Siellä ei viihdy eikä sinne halua mennä, ihan vain sen naapurin takia.

      • *~

        Tarkoitin siis et ne naapurit ovat muuttaneet kaikki hänen ympäriltään pois, jotka ovat asuneet talossa ennen kuin se vanha ukkeli muutti taloon.
        Väsy vähän niin ei ajatus kulje ihan toivottavalla tavalla..


      • *~
        *~ kirjoitti:

        Tarkoitin siis et ne naapurit ovat muuttaneet kaikki hänen ympäriltään pois, jotka ovat asuneet talossa ennen kuin se vanha ukkeli muutti taloon.
        Väsy vähän niin ei ajatus kulje ihan toivottavalla tavalla..

        Enkä liity noihin muihin lähellä oleviin ketjuihin millään tavalla. Nämä viestit/kommentit ovat ainoat tälle palstalle tänään.


    • N

      Voisimpa sanoa jotain.ehkä satuin joskus huomauttamaan.

    • Anonyymi

      Siis oikein toimeit! Tommossiille täys spedeille opiks vaan häätö ja siitä sopimus-sakkoehto maksettavaksi! Se on iha hyvä ni oppii ei tarvi kerrostalossa riidellä täyteen ääneen 😂🤡 pellejen touhuu seuraavaks vaa ku alkaa vinkuna ovelle vaa ja sanomaa että olkaa hiljempaa jos ei oo jotkut muut konstit käyttöön

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      323
      7678
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1866
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1402
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1297
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1261
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      58
      1196
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1029
    Aihe