Piikkikammoinen röntgenhoitajaksi?

Itselläni on piikkikammo. Verikokeita otettaessa tekee pahaa ja muutun kalmankalpeaksi, tosin välillä menee hieman paremmin. Kerran pyörryin kun rokotuspiikin kanssa väännettiin turhan pitkään. Röntgenhoitajan työ kuitenkin kiinnostaisi ja motivaatiota olisi. Tuo on ainoa asia mikä hiertää ajatuksissa todella pahasti. Onko mitään mahdollisuuksia? Tarviiko työssä piikittää (ikinä)? Kuuluuko opintoihin? Vai voisiko tästä jotenkin päästä yli ja "tottua" siihen piikittämiseen?
4268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itse olen sh ja minua myös rupeaa heikottamaan helposti, kun minulta otetaan verikoetta jne. Opintojen alussa minua jännitti harjoitella pistämistä yms, mutta minua ei yhtään heikota ottaa toiselta verikoketta, pistää kanyyliä, pistää injektioita. On ihan eri asia siis tehdä toiselle kuin olla itse kohteena. Uskon, että pystyt siihen myös :)

Äänestä
  • Edellinen kirjoitus on aivan kuin itse olisin sen kirjoittanut. Kyllä meissä hoitajissakin on piikkikammoisia aivan kuten muussakin väestössä. Tsemppiä vaan ap:lle, pärjäät kyllä!

    Äänestä

  • Piikkisiili :( kirjoitti:

    Edellinen kirjoitus on aivan kuin itse olisin sen kirjoittanut. Kyllä meissä hoitajissakin on piikkikammoisia aivan kuten muussakin väestössä. Tsemppiä vaan ap:lle, pärjäät kyllä!

    Hmm... entäpä jos kokeilisi hankkiutua eroon piikkikammosta. Ostaa apteekista neulan ja siihen ruiskun, leikittelee sillä, katselee eri puolilta... Aikansa kun sitä tutkii niin ei se mikään pelottava kapistus ole.

    Äänestä

Kyllä röntenhoitajan työssä joutuu joskus laittamaan tipan.

Ala käymään akupunktiossa. Siellä piikkikammo helpottaa. Jos opiskelisit alaa, niin pääset myös pistämään muita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Henna867 kirjoitti:

Itselläni on piikkikammo. Verikokeita otettaessa tekee pahaa ja muutun kalmankalpeaksi, tosin välillä menee hieman paremmin. Kerran pyörryin kun rokotuspiikin kanssa väännettiin turhan pitkään. Röntgenhoitajan työ kuitenkin kiinnostaisi ja motivaatiota olisi. Tuo on ainoa asia mikä hiertää ajatuksissa todella pahasti. Onko mitään mahdollisuuksia? Tarviiko työssä piikittää (ikinä)? Kuuluuko opintoihin? Vai voisiko tästä jotenkin päästä yli ja "tottua" siihen piikittämiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu