Oma kokemus polven eturistisiteen (ACL) repeämisestä

koripalloamatööri

Hei kaikki polvivammaiset ja urheiluhullut ystäväni!

Hauaisin vaan kertoa oman pienen tarinani liittyen oikean polven eturistisiteen ja polven kierukan repeämiseen ja tätä kautta sen leikkaukseen ja muihin kokemuksiin. Huomasin kun itsellä oli ongelmaa polven kanssa, että Suomeksi oli toisaalta aika vaikea löytää kokemuksia ja tietoa, ainakaan mitenkään tarkempaa. Vammahan on kuitenkin hyvin yleinen ja urheilupiireissä tunnet todennäköisesti aina jonkun jolla eturistiside on joskus hajonnut.

Heti alkuun jos sinulla on nyt polvi hajonnut ja etsit tietoa asiasta, niin kyllä, vamma voidaan korjata ja polvestasi voi tulla edelleen kilpaurheilun kannalta hyvinkin kilpailukykyinen. Parikymmentä vuotta takaperin vamma olisi lopettanut urheilut täysin, mutta nykyään se on mahdollista korjata. Jostain luin, että polven voima vähenee vamman takia n. 3-7% riippuen tietysti kuinka hyvin sen treenaat ja kuntoutat sekä kuinka hyvin leikkaus onnistuu.

Oma vammani tapahtui koripallo-ottelussa joulukuun puolessa välissä 2010. Kuten lähes aina, kyseessä on friikki-onnettomuus, johon ei varsinaisesti ole syytä. Painimme korin alla vastustajan kanssa ja levypallotilanteessa hyppäsimme molemmat ottamaan levypalloa. Tulin alas mielestäni kahdella jalalla, mutta jostain syystä oikea polvi antautua sivusuunnassa rajusti. Ensimmäisen minuutin ajan kipu on valtava, mutta helpottaa tämän jälkeen nopeasti. Käytännössä polvi tuntui heti löysältä, mutta en silti osannut yhdistää vammaa mihinkään pahempaan.

Tarinan ensimmäinen opetus: älä ikinä mene julkisen puolen päivystävälle lääkärille pahalta tuntuvan urheiluvamman jälkeen. Toinen opetus: Jos liikut paljon, omaa hyvä urheiluvakuutus. Tein molemmat virheet. Tosin polvi antautui salilla uudestaan tammikuussa 2011 ja yksityinen yleislääkäri ei myöskään polvea vääntelemällä huomannut vammaa. Parasta on, että googletat netistä tunnettuja polvilääkäreitä ja menet heidän puheilleen samantien. Itse en mennyt, ja kärsin kolme kuukautta rikkinäisen polven kanssa joka ei ottanut kuntoutuakseen. Maksoin itse 600 euroa magneettikuvasta ja kiikutin sen urheilulääkärille. Hän totesi, että todella rikki on. Yksityisellä leikkaus olisi noin 7400 euroa... Eli kunnalliseen jonoon. Jorvin sairaalassa leikkauksen suoritti Sikri Tukiainen, joka on todella hyvä polviasiantuntija. Suosittelen. Aikaa tähän säätöön kuitenkin kului noin yhdeksän kuukautta ja vasta elokuun viimeisinä päivinä polvi oli leikattu.

Ennen leikkausta jalkalihakset kannattaa pitää hyvässä kunnossa. Itsellä ainakin pyöräily onnistui hyvin ja kevyillä painoilla pystyin tekemään myös jalkaprässiä kunhan järki on mukana. Myös crosstrainer oli toimiva, koska siinä ei synny äkillistä iskua polvelle. Leikkaus itsessään oli mukava kokemus. Se suoritettiin nukutuksessa ja muutenkin koko päivä sinua ohjattiin sujuvasti ympäriinsä ja pidettin hyvää huolta. Leikkauksen jälkeen jalka on vahvoissa siteissä ja pienen inhottavan kivun takia pyysin lisää särkylääkettä. Loppupäivä olikin hauska kun oli niin aineissa eikä polvi tuntunut juuri miltään.

Seuraavat viikot voivat olla joko ihan suht helppoa tai todellista helvettiä. Minulle se oli käytännössä jälkimmäinen. Kannattaa muistaa, ettei siinä tilanteessa kannata säästellä särkylääkkeiden ottamista. Itse vedin muistaakseni kaksi panacodia ja kolme vahvaa buranaa päivässä. Se riitti juuri ja juuri. Leikkauksen jälkeen saat mukana ohjeet polven taivuttelemiseksi säännöllisesti. Tämä on erittäin kriittinen vaihe leikkauksen kannalta. Itse tein ohjeet melko säntillisesti, tosin jotkin liikkeet olivat aluksi yksinkertaisesti niin kivuliaita ettei pystynyt tekemään, mutta pääasia että ajatuksen tasolla haluat tehdä niitä ja pyrit tekemään parhaasi mukaan.

Ensimmäisten viikkojen aikana tunnet mitä ihmeellisempiä tuntemuksia polvessa. Muistan ainakin itse, että ekat kolme päivää oli ihan ok, mutta sitte polvi alkoi tummumaan takareiden ja pohkeen alueelta ja polvessa tuntui kuin valuisi nestettä pitkin säärtä. Lisäksi se parantuessaan tuntui hieman "naksuvalta" takareidestä. Pääasiassa nämä johtuvat siitä, että kiinnike otetaan takareiden jänteistä. Edelleen minulla takareisi naksuu, esimerkiksi jalkaprässiä tehdessä salilla tai polvee suoristaessa. Aikaa myöten se on kuitenkin vähentynyt ja nykyään se ei enää häiritse, vaikkakin sen huomaa. Muutenkin erilaiset naksumiset ja oudot tuntemukset polvessa ovat ihan normaaleita. Eihän tuo luonnollista ole sinne sörkkiä tavalla jolla sinne sörkitään.

Mahdollisimman pian ohjeen mukaan voit ruveta harjoittelemaan kävelyä ilman keppejä. Minulla se sujui ainakin helposti, sillä olin jo pitkään "kävellyt" keppien kanssa. Kannattaa olla ehkä enemmän rohkea kuin ujo. Polje paljon kuntopyörää.

84

8945

Vastaukset

  • Minulla on nyt 7kk leikkauksesta ja pystyn juoksemaan todella hyvin ilman kipuja. Lisäksi olen useamman kuukauden ajan jo tehnyt salilla kerran viikossa lihasharjoitteita ja tämän lisäksi polkenut lähes päivittäin kuntopyörää ja crosstraineria. Jalkojen kannalta on tärkeää saada etu- ja takareidet sekä sääret ja pohkeet hyvään kuntoon. Käytännössä siis polvea tukevat lihakset. Vältän vielä täysin sivuttaisliikettä, sillä se ei tunnu hyvältä. 9kk kohdalla pyrin sivuttaisliikkeeseen. Netistä lukemieni kokemuksien kautta riskialtteinta aikaa on juuri 6-9kk leikkauksesta. Polvi nimittäin tuntuu hyvältä, mutta ei ole valmis rajuun rasitukseen. Maltti on valttia todellakin tämän leikkauksen ja vamman kohdalla. Käytännössä menee vuosi, ennen kuin pystyt täysin nauttimaan urheilusta ja silloinkin on hyvä vielä muistaa, että uusi se polvi ei ole. Pikku hiljaa huippua kohti. : )

    Jälkeenpäin olen miettinyt, että syyt loukkaantumiseeni ovat olleet ilmoilla jo aiemmin: en pitänyt jalkalihaksistani tarpeeksi huolta, en treenannut niitä juurikaan salilla, en venytellyt tarpeeksi, en levännyt tarpeeksi.. Hyvästä lihashuollosta ei ole kuin hyötyä. Lisäksi pystyn jo nyt kyykkäämään kevyesti enemmän kuin mitä ennen vammaa jalkaprässistä puhumattakaan, eli käytännössä tuloksetkin näkyvät äkkiä kun pidät itsestäsi huolta!

    Vamman takia on väännetty monet kyyneleet, sillä urheiluhulluna se on kova paikka. Toivottavasti luet tämän tekstin ENNEN vammaa etkä sen tapahtuman jälkeen. Molemmissa tapauksissa tsemppiä urheiluelämään ja elämään muutenkin!!

    Jos kysymyksiä tulee niin kysykää, kerron mielelläni kokemuksia aiheesta tähän keskusteluun!

    J.

    • Millaista liikutusta teitte polvinivelelle ensimäisten 1-3 viikon aikana? Minulla on viikko leikkauksesta enkä kovin montaa senttiä saa suoristettua, tai ojennettua polvea. Reiden lihaksista tuntuu, ettei ole voimaa jäljellä reilun viikon jälkeen enää yhtää :( Minulla on vielä hakasetkin polvessa (otetaan viikon päästä pois) ja tuntuu, että niidenkin takia pitäisi himmailla ennen kunnon liikeradan treenaamista. Minulla suurin pelko on yöt: tuntuu, että öisin vääntelehdin ja kiemurtelen todella paljon ja aamuisin polvi on todella kipeä :/ voinkohan aiheuttaa jotakin haittaa parantumiselle? Olen ryhmäliikunta ohjaaja ja vammauduin aerobic tunnilla, tullessani huonosti hypystä alas :( Kaipuu ohjaamaan on suuri mutta menee pitkälle kevääseen ennekuin rankimpia jumppia pääsen ohjaamaan...


    • Jumppahirmu kirjoitti:

      Millaista liikutusta teitte polvinivelelle ensimäisten 1-3 viikon aikana? Minulla on viikko leikkauksesta enkä kovin montaa senttiä saa suoristettua, tai ojennettua polvea. Reiden lihaksista tuntuu, ettei ole voimaa jäljellä reilun viikon jälkeen enää yhtää :( Minulla on vielä hakasetkin polvessa (otetaan viikon päästä pois) ja tuntuu, että niidenkin takia pitäisi himmailla ennen kunnon liikeradan treenaamista. Minulla suurin pelko on yöt: tuntuu, että öisin vääntelehdin ja kiemurtelen todella paljon ja aamuisin polvi on todella kipeä :/ voinkohan aiheuttaa jotakin haittaa parantumiselle? Olen ryhmäliikunta ohjaaja ja vammauduin aerobic tunnilla, tullessani huonosti hypystä alas :( Kaipuu ohjaamaan on suuri mutta menee pitkälle kevääseen ennekuin rankimpia jumppia pääsen ohjaamaan...

      Tarkkaan en nyt muista tuota liikutusta, mutta periaatteessa mitä enemmän saa taitettua, niin sen parempi. Kivun rajoissa tietenkin. Leikkauksen jälkeen sinulla pitäisi olla mukana ohjeistus jonka mukaan toimia. Ensimmäisen viikon aikana taivutus on todella kankeata, liikkuvuus on tosiaan ihan minimaalinen. Pikku hiljaa se lähtee kehittymään.

      Voimien katoamisesta ei kannata olla huolissaan, se on ongelmista pienin. Voimat saa kyllä takaisin, kunhan muistat treenata jalkoja yhtäaikaisesti. Voimilla on taipumus tasoittua kunhan treenaa tasapuolisesti. Omat reisilihakseni sain about saman kokoiseksi ihan pelkästään polkemalla kuntopyörää lähes päivittäin. Mutta kuntopyöräkään ei tule ensimmäisillä viikoilla mieleenkään, ja hyvä niin. Seuraa ohjeistusta ja liiku sen mukaan.

      Ja kun muistat venyttää ja taivuttaa ohjeiden mukaan, niin liikkuvuuden saa varmasti aika hyväksi. Itselläni liikkuvuus on helposti 100%, ja siihen pääsi melko nopeasti. Nykyisinkin tosin pitää ääriliikkeitä (polvi koukkuun paino päällä ja polvi suoraan) kovan liikuntasuorituksen jälkeen tosissaan yrittää, varsinkin koukistus saattaa tehdä kipeää, mutta kyllä se sinne menee.

      Vahvimmillaan uusi kiinnike on nimenomaan leikkauksen jälkeen, joten siinä mielessä taivutusta voi tehdä kivun rajoissa. Tuossa vaiheessa tehty työ auttaa myöhemmässä parantumisessa.


    • Jumppahirmu kirjoitti:

      Millaista liikutusta teitte polvinivelelle ensimäisten 1-3 viikon aikana? Minulla on viikko leikkauksesta enkä kovin montaa senttiä saa suoristettua, tai ojennettua polvea. Reiden lihaksista tuntuu, ettei ole voimaa jäljellä reilun viikon jälkeen enää yhtää :( Minulla on vielä hakasetkin polvessa (otetaan viikon päästä pois) ja tuntuu, että niidenkin takia pitäisi himmailla ennen kunnon liikeradan treenaamista. Minulla suurin pelko on yöt: tuntuu, että öisin vääntelehdin ja kiemurtelen todella paljon ja aamuisin polvi on todella kipeä :/ voinkohan aiheuttaa jotakin haittaa parantumiselle? Olen ryhmäliikunta ohjaaja ja vammauduin aerobic tunnilla, tullessani huonosti hypystä alas :( Kaipuu ohjaamaan on suuri mutta menee pitkälle kevääseen ennekuin rankimpia jumppia pääsen ohjaamaan...

      Kovin helposti et saa itse häirittyä parantumista. Yöllä pyörimisellä et tee hallaa polvellesi ollenkaan, jos et nyt jostain syytä rupea unissasi yhdellä jalalla pomppimaan. Jos kipuja on, syö kunnoll särkylääkettä. Ainakin itselle nuo 2-4 viikot olivat äärimmäisen kivuliaita.

      Yöongelmat olivat kyllä toisaalta myös tuttuja, mutta lähinnä ongelma oli se asennon hakeminen. Taisin nukkua niin kyljellään, että leikattu polvi oli sänkyä vasten. Mikäli se oli ylempänä, ei nukkumisesta tullut mitään.

      Minulla on nyt pian vuosi ja kaksi kuukautta leikkauksesta. Koripallokentille olen palannut, mutta helppoa se ei edelleenkään ole. Lisäksi pitkä aika ennen leikkausta aiheutti sen, että on tullut erilaisia, nilkka, polvi ja selkäoireita. Linkkasin jalalla kuitenkin melkeen 8kk, eikä se varmastikaan ole tervettä.

      Toisinaan edelleenkin tulee ikäviä tuntemuksia. Esimerkiksi viime sunnuntaina lenkillä polvesta kuului rusahdus ja alkoi melko kova kipu. Eli kyllä tämän kanssa kamppaillaan vieläkin. Näihin täytyy vaan asennoitua. Toisille paluu on kyllä ollut helppokin.

      Ota ihan rauhassa ja pyri ajattelemaan asioita positiivisesti. Sinulle kuitenkin on tarjottu mahdollisuus jatkaa urheilua ja kuntoilua. "Normaalisti" se ei ole tällaisen vamman jälkeen mahdollista. Sinulla on lyhyt aika leikkauksesta, joten maltti on valttia. =)


  • Aloittajan kirjoitus on tosi hyvä :) kiitos !

  • Onks kenelläkään operoitu toista kertaa? Metodit?

    • Allekirjoittaneen rusahdus polvesta aiheutui kierukan repeämisestä, joten toista leikkausta mennään. Onneksi ristiside on kunnossa, ja itseasiassa aiemmin kiinnitetty kierukka on kiinnityskohdasta ok, mutta repesi irti toisesta päästä. Mutta onneksi ei ole kokemusta eturistisiteen toisesta leikkauksesta, eikä toivottavasti ikinä tulekaan. Tsemppiä!


  • Vastasin juuri " eturistiside leikkaus" pastalle, Käykääpä lukemassa minun kokemuksini kyseisestä leikkauksesta ja miten leikkaus voi mennä pieleen yksityisellä puolella! Että se siitä paremmuudesta.
    Löytyy samalla nimimerkillä.

    • Sori "Eräs leikattu" Oli nimimerkkini eikä yksi leikattu.


  • Minä en niinkään urheile eli en ole mikään koripalloilija, juoksika tms.., vaan lenkkeilen normaalisti kävellen.

    Omatarinani polven sijoiltaan menemisestä:

    Seurustelin vuonna 2011 yhden miehen kanssa ja omistan 2 koiraa.

    Olin koirieni kanssa tavan mukaan ulkona ja pelasin ns jalkapalloa eli siis potkin puolityhjää koripalloa koirilleni, kun yks kaks vasemmasta polvesta meni polvilumpio pois paikoiltaan (mennyt monta vuotta sitten, ennen tätä tapahtumaa ja nivelkierukka löystynyt sitä mukaan) ja samaan läjään murtui sitten vasemmasta jalasta nilkka.

    Pääsin leikkaukseen 13.03.2012 eli tasan 9kk sitten.

    Leikkaus onnistui erittäin hyvin, mutta siltikään en uskalla juosta, vaikka lääkärit sanoivat, että voin juosta viimeistään toukokuussa 2012.

    Polveni kuitenkin naksahtelee vielä, vaikka se on leikattu ja nivelkierukka vai mikä nyt lie nimeltään onkaan, niin on kiinnitetty oikeaan kohtaan 3 ruuvilla kiinni.

    En tiedä sitten että onko leikkaus loppujen lopuksi onnistunut, koska se kuitenkin naksuu aina välillä ja kipuaaltoja tulee jonkin verran.

    En ole käynyt lääkärissä näyttämässä polvea ja tiedän että pitäisi.

    Onneksi pystyn kuitenkin normaalisti kävelemään ja toivuin leikkauksesta erittäin nopeasti.

    Aloin kävelemään jo 14.03.2012 pieniä matkoja sisällä ilman kyynärsauvoja ja pikkuhiljaa jätin ne pois.

    Nyt kaikki on muuten hyvin, mutta kuten jo pariin kertaan jo mainitsinkin, niin polvi naksahtelee välillä ja kipuaaltoja tulee jonkin verran, jotka kyllä särkylääkkeellä menee ohi.

    Yhteydenotot: goldenrose1985@luukku.com

    • Moi Goldenrose!

      Menikö sinulta nyt siis myös eturistiside poikki? Vai pelkästään kierukka?

      Minun polveni on nyt taas sisäkierukan osittaisen poistamisen jälkeen erittäin hyvä, ainakin pelaamaan pystyn täysin ja voimatasot ovat vähintäänkin entisellä tasolla, jopa paremmat hyvän treenin takia.

      Pakko vaan korostaa, että on äärimmäisen tärkeää pitää ympärillä olevat lihakset kunnossa. Heti kun fysio antaa luvan, niin mahdollisimman hyvin treenausta vaan jalalle. Kuntopyörää, crossaria, perus punttitreeniä... Kysy jalkatreenin ohjeet kuntosaliohjaajalta, neuvoo varmasti.

      Mullakin polvi edelleen naksuu ja välillä paukahtelee pop-tyyppisesti aika paljon, mutta silti kunto on erittäin hyvä. Uuttahan siitä ei ikinä tule, mutta lihaskunnon harjoituksella siitä voi saada erittäin hyvän.

      Yksi asia minkä voin tässä nyt sanoa myös vinkiksi: opettele kävelemään tietoisesti mahdollisimman normaalisti mahdollisimman pian. Itsellä on tullut toiseen jalkaan nilkka- ja polvivaivoja juuri linkkauksen ja toispuoleisen juoksun, hyppimisen ja kävelyn takia. Tähän kannattaa tietoisesti paneutua.

      Toivottavasti näistä kirjoituksista on apua!


    • koripalloamatööri kirjoitti:

      Moi Goldenrose!

      Menikö sinulta nyt siis myös eturistiside poikki? Vai pelkästään kierukka?

      Minun polveni on nyt taas sisäkierukan osittaisen poistamisen jälkeen erittäin hyvä, ainakin pelaamaan pystyn täysin ja voimatasot ovat vähintäänkin entisellä tasolla, jopa paremmat hyvän treenin takia.

      Pakko vaan korostaa, että on äärimmäisen tärkeää pitää ympärillä olevat lihakset kunnossa. Heti kun fysio antaa luvan, niin mahdollisimman hyvin treenausta vaan jalalle. Kuntopyörää, crossaria, perus punttitreeniä... Kysy jalkatreenin ohjeet kuntosaliohjaajalta, neuvoo varmasti.

      Mullakin polvi edelleen naksuu ja välillä paukahtelee pop-tyyppisesti aika paljon, mutta silti kunto on erittäin hyvä. Uuttahan siitä ei ikinä tule, mutta lihaskunnon harjoituksella siitä voi saada erittäin hyvän.

      Yksi asia minkä voin tässä nyt sanoa myös vinkiksi: opettele kävelemään tietoisesti mahdollisimman normaalisti mahdollisimman pian. Itsellä on tullut toiseen jalkaan nilkka- ja polvivaivoja juuri linkkauksen ja toispuoleisen juoksun, hyppimisen ja kävelyn takia. Tähän kannattaa tietoisesti paneutua.

      Toivottavasti näistä kirjoituksista on apua!

      Moi koripalloamatööri

      En tiedä menikö eturistiside poikki, kun se tapahtu niin nopeasti.

      Ilmeisesti vain pelkkä kierukka tai lumpio (mikä on nyt tuon polven keskikohdassa).

      Kiitos oikein paljon vinkeistä!

      Kyllä tästä kirjoituksestasi on apua!

      Ps: Olen POISTANUT tunnuksen, joten JATKOSSA s-postia


  • moi!

    Sellanen kysymys mul leikattiin 1,2 vuotta sit polven eturistiside kun meni poikki. Oon treenannut jonkin verran sitä, mutta väitän että aika huonosti siihen nähden miten olisi pitänyt. Tänää olin salibandy pelissä ja polveen alkoi särkeä ottelun aikana, meinaako tämä että polvi ei ole todellakaa kunnossa vielä?? ja pystynkö vielä alkaa treenaamaan oikein kunnolla polvea, koska EN halua että se menee enäään!!! kiitos

  • Moikka! Mitä ihmeellisemmät kiputilat on kyllä polven osalta ihan normaaleita. Itsellä repesi kierukka uudelleen, ja ainakin minulla se aiheutti pelkästään kipua. Ei siis mitään lukkiutumista tai vastaavaa. Kierukka voi revetä vaikka ihan kävellessä tai lenkillä. Mutta vähän yli vuosi leikkauksesta on lyhyt aika, ja tuolloin uusi kiinnike hakee vielä varmasti paikkaansa.

  • Hei,

    itsellä repesi eturistiside 1,5v sitten jalkapallopelissä. Napsahti silloin kokonaan poikki, mutta en sitä tiennyt heti. Pienen shokkitilan jälkeen pystyin jo kävelemään ilman kavereiden apua. Jalka turposi vain vähän, kankea oli ja taivutus oli heikkoa. Kävin ortopedillä, joka katsoi polven ja sanoi, että ei ole siteet poikki tai muuta. Kuntouttavaa treeniä vain..

    Polvi muljahti 4kk päästä pallopelissä, sitten vielä 2kk päästä tenniksessä.

    Kesällä menin sitten toiselle ortopedille ja suoraan magneetiin. Magneetissa näytti, että eturistisiteessä olisi repeämä.

    Leikkauksessa sain tietää, että olin mennyt 1,5v kokonaan revenneellä eturistisiteellä. Ilmankos ei pysynyt polvi pallopeleissä stabiilina!

    Nyt vk sitten leikattiin ja hyvin on kuntoutus lähtenyt käyntiin. Taipuu hyvin jo ja olen hieman kädellä jossakin liikkeessä avittanut, että saan lisää liikkuvuutta ( tietty kivun rajoissa), ei juurikaan isompia kipuja ole ollut leikkauksen jälkeen, yöt normaalit yms..Kipulääkkeistä olen käyttänyt vain buranaa, koska tulehduskipulääke.

    Vk päästä tikit pois ja fysiolle ekaan kontrolliin. Mieli on positiivinen ja odottava, että pääsee kuntouttaan isommalla vastuksella.

  • Moi!
    Tahtoisin kysyä täällä teidän mielipidettänne asiasta, sillä lääkäreiltä ja sairaaloiden sivuilta saa hieman ristiriitaista tietoa. Olen siis menossa eturistisideleikkaukseen kuulemma joskus toukokuussa, vaikka kutsua ei ole minulle keskussairaalalta vielä tullut, mutta kyselin soittamalla lähetteeni käsittelemisen etenemistä. Kärsivällsyys on ollut koetuksella, sillä eturistisiteeni napsahti ilmeisesti kerralla poikki jo viime heinäkuussa, ja puolen vuoden "kuntoutuksen" ja fysioterapian jälkeen minut vihdoin ohjattiin ortopedille joka lähetti magneettikuviin. Minulla ei ole vakuutusta joka kattaisi leikkaukseni, joten jouduin yleisen keskussairaalan tajuttoman pitkään jonoon. Pitkä prosessi siis ollut, eikä tämä ole urheilulliselle ihmiselle ollut mitään miellyttävää aikaa.
    Mutta kysymykseni siis koskee ensimmäisiä kuukausia leikkauksen jälkeen, vaikka kuntoutus lähtisi hyvin käyntiin, pystyykö esimerkiksi kuukauden jälkeen tekemään kevyttä seisomatyötä? Monilla sivustoilla sanotaan, että sairasloma-aika olisi noin 3kk, mutta mitä mieltä olette? Rasittaa varmaan liikaa? Toinen kysymykseni koskee matkustelua leikkauksen jälkeen. Olin suunnitellut lähteväni elo-syyskuussa matkustelemaan noin kuukaudeksi mutta jääkö se leikkauksen takia vain haaveeksi? Vaikeuttaa ja hidastaa varmaan kuntoutusprosessia?
    Kiitos jo etukäteen ja tsemppiä kohtalotovereille!

  • Terve!
    Itselläni on nyt muutamaa päivää vaille 3kk vanha eturistiside 34-vuotiaassa polvessa. Helpommalla on päässyt, mitä olin varautunut. Tuosta "toipumisajasta" sanoisin, että kannattaa 8 vkoa pitää, ellei nyt oma firma kaadu. Sairasloma ei ollutkaan mitään köllöttelyä, vaan jumppaa alkoi puskea ohjelmaan melko pian operaation jälkeen. Kolmesti päivässä jotain sarjoja ja sohvallakin jatkuvasti piti harjoitella ojennusta. Itse olisin varmaan pystynyt työskentelemään 4 viikon kohdalla, mutta ei kerinnyt, kun piti jumpata/kuntopyöräillä pienissä erissä, mutta paljon. Sitten kun liikelaajuus ja lihasten toiminta todettiin riittäväksi (n. 8 viikon kohdalla), on fillarilenkit pidennetty/harvennettu, mutta väliin on tullut kuntosali 3krt/vko. Tätä sitten kai lopputalvi, keväällä juoksemaan ja kesällä pallopeleihin. Eli olen ymmärtänyt, ettei kannata laskea viikkoja, milloin on kunnossa, vaan ahkeralla kuntoutuksella laittaa kuntoon. Matkusteluhan periaatteessa onnistuisi nyt, kunhan huolehtisi, että kuntouttava toiminta ei lopahda. Mitään rinkkaa ei tosin polvi vielä kestä. Tsemppiä kohtalotovereille minunkin puolesta.

  • Itselläni meni eturistiside poikki sekä kierukkaan pientä vauriota. Leikkaus 2 viikon päästä ja olen polkenyt pyörää ja crossaria sekä tehnyt salia, treenien jälkeen polkee särkee hieman enemmän joten onkohan se sallittua? Myös "pelottaa" hieman tuo leikkaus ja siitä toipuminen. 2 viikon päästä leikkauksesta on varattu kylpyläloma tallinnaan joten olenkohan silloin jo kunnossa? Lääkäri sanoi, että kepit tulisi jättää viimeistään 2 viikon jälkeen. Kuinka pitkän sairasloman joutuu yleensä töistä ottamaan? On varmaan aika yksilöllistä?

  • Moi Jvis! Mulla oli eturistisideleikkaus eilen, ja on ollut kyllä helvetillisen kipeät nämä päivät. 2 viikon päästä en ehkä itse kuvittelisi uskaltavani kävellä märillä laatoilla kylpylässä, ja mulle sanottiin että aikasintaan kolmen viikon päästä saan kepit pois, varmasti on hyvin yksilöllistä! Minulle kirjoitettiin toukokuun loppuun lomaa suoraan eli 3kk, mikä on aika pitkä aika mutta tällä hetkellä tuntuu hyvin kohtuulliselta. Kyllä se varmasti nopeasti alkaa helpottamaan, ja kuntoutus onkin hyvin tärkeää niinkuin täällä onkin jo monesti mainittu! Tsemppiä sinne, ei oo mikään maailman kivuttomin operaatio tämä jos multa kysytään! ;)

  • Täytyy omatkin ajatukset tähän ilmaista... Vuonna 1998 katkesi oikeasta polvestani eturistiside ja samassa hötäkässä kierrukat sai osumaa. eturistiside poistettiin ja kierrukat siistittiin. (olin onnekas tapaturmasta vajaa kaksi viikkoa ja olin jo leikkuu pöydällä) Vuosi eteen päin ja urheillessa huono alastulo ja taas kierrukat ja sillä kertaa leikkaukseen pääsin 2 päivässä taas siistittiin innokas lääkäri joka tutki ennen operaatiota väitti ettei usko että eturistiside on katkennu johon minä että todistettavasti on kun se on poistettu ja sitten ehdottikin että hän voisi samalla korjauksen tehdä sanoin että ei kiitos, ei kovin suurta luottamusta herättänyt meidän ensi kohtaaminen. Ja taas ollaan tilanteessa kun treeneissä hieman huolimaton alastulo tammikuussa ja sen jälkeen polvi on reistannu enemmän ja vähemmän nyt odotellaan leikkausta ja nyt voi olla että vuorossa on eturistisiteen korjausleikkaus, pelottaa jo ennakkoon mutta jos tästä hyvä tulee ni onhan se kaikki ollu tämän arvoista. Tällä hetkellä kävelykin tekee tiukkaa ja näyttää siltä vaikka hyvin olen ilman ristisidettä pärjänny on sen puuttuminen aiheuttanut kulumaa tai yleensä polvivammani aiheuttanut sen. Pelon sekaisin tunnelmin ensi viikolla lääkäriin ja tuomiota kuulemaan :( Aika iso prosessi on tuo kuntoutuminen mutta jos sen avulla voin liikkua ja harrastaa lähes normaalisti on se Super juttu. Nämä vuodet ilman eturistisidettä on menny hyvin olen voinut harrastaa kaikkea ja ilman tukea mutta nyt tuo pieni huolimaton alastulo ja kaikki on mennyttä. Syö niin korvien välistä.Olen lukenut että sen korjauksen voisi tehdä ihan paikallispuudutuksessa mutta ylempänä on mainittu nukutus ?!?

    • riippunee sairaalasta ja läsnä olevista lääkäreistä tuleeko puudutus vai nukutus.

      10v sitten polven leikkasvat puudutuksessa, tuleva leikkaus on nukutuksessa.
      Ja korjausmetodikin on erilainen, sekin on ihan lääkärin taitojen ja mieltymysten mukaan.
      HYvin nuo hommat menee, ottaa vaan rennosti ja varautuu olemaan hidas ja kömpelö jokusen viikon.


  • Mun jalasta meni eturistiside jalkapallomatsissa huhtikuun lopussa kun selästä tuli pelaaja ja astuin jalalle kun se oli vinossa. Kipu oli aluksi täyttä helvettiä, enkä pystynyt enää sinäpäivänä astumaan jalalle. Menin suoraan matsista Dextraan lääkärille ja sain vuoron ensiviikoksi. Lääkäri joka testasi polveni oli Tuomo Karila ja hän epäili, että eturistiside oli mennyt ja pisti minut magneettikuvaukseen. Parin päivän päästä minulle kerrottiin, että eturistiside oli katki. No leikkaus oli seuraavalla viikolla Dextrassa. Leikkaaja oli Eero Hyvärinen, joka on leikannut myös Kalle Palanderin ja Tanja Poutiaisen polvet. Leikkaukseni meni hyvin nukutuksessa. Ja sitten kun heräsin olo oli aika jännä. Minulle ei tullut huono olo, huimasi vain kun menin pystyasentoon. Mulla ei ollut onneksi kovia kipuja leikkauksen jälkeen. Söin vain kolmiolääkettä kolme päivää ja antibiottikuurin. Parin päivän jälkeen leikkauksesta aloin jo kuntouttamaan yksinkertaisilla liikkeillä, mutta en pystynyt tehdä kaikkia. Nyt olen käynyt kaksi kertaa fysioterapeutilla ja meen tänään kolmannen kerran. Olen tehnyt kuntoutus liikkeitä nyt 4-5 kertaa viikossa ja niissä kestää noin 45 min jos tekee kunnolla. Myös kuntopyöräily tekee hyvää. Voin jo pomputella pallolla ja rennosti vedellä vaikka lääkäri ei siitä tykkääkkään:). Olisi kiva tietää milloin pystyn juosta kunnolla ja käydä treeneissä. Kiitos jo etukäteen:)

  • Moikka! Itseltäni katkesi eturistiside rugbyssa 23.03.2014 ja korjausleikkaus tehtiin 23.04.2014. Olen pitänyt blogia toipumisajalta, toki siellä on myös muutakin hömppää. http://forkkujuttuja.blogspot.fi/search/label/polvi
    Toki jokaisen toipumisaika on täysin erilainen, mutta tuossa yksi.

  • Yhden tarinan nopeasti tiivistettynä täältä sanon: Täällä kirjoittelee 29-vuotias miekkonen, jolla vääntyi polvi jalkapallossa 2009, jolloin polvesta meni eturistiside ja ulommainen kierukka. Korjausleikkaukseen pääsin yksityiselle kuukauden päästä tapaturmasta, jossa uusi eturistiside tehtiin patella-jänteestä ja kierukasta poistettiin n. 60%. Onnekseni minulla oli tapaturmavakuutus, jonka muistin viikon tapaturman jälkeen, kun sairaslomani loppui ja edelleenkään ei ollut mitään mahdollisuutta kävellä ilman keppejä ja kivut olivat todella kovat.

    Yksityisellä puolella kävin yleislääkärin puheilla, joka passitti magneettikuviin ja sieltä nämä vauriot paljastuivat. Tässä vaiheessa ehkä hieman harmillista, etten käynyt silloin netissä lukemassa aiheesta ja tämä yleislääkäri antoi huonot ohjeet (joita tietenkin noudatin kun ajattelin, että lääkäri tietää parhaat neuvot). Ohjeina siis oli, että en tee jalalla mitään ennen leikkausta (johon oli vajaat kolme viikkoa), odottelen vain ja koitan olla rasittamatta jalkaa mitenkään. Leikkaukseen mentäessä leikkaava ortopedi kyseli ja ihmetteli, että miksen ole tehnyt mitään harjoituksia ja jalkahan oli täysin tönkkö, liikerata oli ehkä 10 astetta..

    Leikkaus tehtiin nukutuksessa, leikkaus meni ilmeisesti niinkuin pitikin ja eikun vanhempien luokse majoittumaan. Ensimmäinen viikko ja varsinkin ensimmäiset päivät olivat todella ilkeitä, siitä se sitten pikkuhiljaa rupesi helpottamaan. Fysioterapeutille menin kuukausi leikkauksen jälkeen ja ensimmäiset kävelyaskeleet ilman keppejä 2kk leikkauksen jälkeen. Puolisen vuotta leikkauksen jälkeen aloin pikkuhiljaa rauhallisesti hölkkäämään ym, n. vuoden kuluttua leikkauksesta pystyin vasta kävelemään normaalisti portaita alaspäin, enkä niin, että aina leikkaamattoman jalan varassa menisin askelman alaspäin. Jalan täydelliseen suoristumiseen / yliojennukseen meni n. puoli vuotta, taivutuksessa kantapään osumiseen takapuoleen meni pari vuotta.

    Kaksi vuotta leikkauksesta kävin hieman jalkapalloa pelailemassa kavereiden kanssa, mutta vieläkään en sitä ole jatkanut kunnolla. Ultimatea (nopea laji) olen käynyt parina kesänä pelaamassa ja nykyään jalka tuntuu kestävän kaikkea niinkuin pitääkin. Noin pitkästä kuntoutuksesta jäi kuitenkin itselle sen verran kammoa, että mielellään en esim sitä jalkapalloa enää rupea 110% teholla pelaamaan ja riskeeraamaan polvea, samoin taistelulajit jätän muille.

    Summa summarum, omalta osaltani toipuminen oli hyvin pitkä (puoli vuotta jalan ojentumiseen, pari vuotta koukistukseen ym), ehkä se pari vuotta meni, että jalka alkoi tuntua olevan entisessä kunnossaan. Tämä pitkä toipuminen johtui todennäköisesti leikkausta ennen tulleista huonoista ohjeista olla tekemättä jalalla mitään. Kuitenkin noinkin pitkän ja hitaan toipumisprosessin jälkeen jalkani tuntuu aivan normaalille. Tämän viestin kirjoitin ihan sillä, että vaikka et pääsisi tavoiteajoissa kuntoutuksen kehityksen suhteen normaaliin verrattuna, niin muista vaan tehdä sovittuja harjoituksia ym.. Hiljaakin hyvä voi tulla :)

  • Kävin Laura tuon blogisi läpi ja tosi hyvällä tahdilla on kuntoutuminen mennyt : ) Omassa kuntoutumisessa 2kk jälkeen olin tosiaan siinä vaiheessa, kun pääsin ottamaan 5cm askeleita ilman keppejä pienen matkan (tyyliin olohuoneen läpi).. :D Harmi kun näköjään Tampereella asustelet, jos olisit Jyväskylässä ollut niin minulta oisit saanut lainaan treenivermeitä ja omia hyödylliseksi kokemia neuvoja myös oisin tarjonnut

    • Kiva kuulla! Noi toipumiset näyttää tosiaan olevan niin yksilöllisiä. Sulla on kyllä ollut rankka kokemus! Tuntuu tääkin raastavan hermoja, vaikka onkin mennyt tavoiteajassa. Ja tosiaan, niinkuin sanoit: se on pääasia että tekee ne fyssarilta saadut liikkeet tunnollisesti, vaikka kuinka turhauttaisi.
      Hyvä kun sulla on polvi nyt kunnossa!


  • No niin, ensi viikolla leikkaukseen. Eturistiside on poikki ja sisempi kierukka kunnolla halki (kassinkahvahalkeama ja ymmärtääkseni nivelen sisällä on haljennutta kierukkaa irrallisena). Itse leikkaus tapahtumana ei jännitä, mutta se mihin kuntoon polvi saadaa hieman mietityttää. Vamma sattui kuukausi sitten ja täysin keppien armoilla olen ollut.

    • Hei, tsemppiä sinulle "kohtaleikkaukseen".
      Minulta meni eturistiside, kierukka, poptelius jänne sekä pieniä rustovaurioita. Lisäksi veritulppia.
      Tie on ollut kivinen...ekat viikot...kuukausi -->helvettiä kipujen kanssa.
      Nyt 3kk leikkauksesta kävelen ilman keppejä kyllä, mutta kävelystä huomaa että se ei ole normaalia vielä. Teen harjoituksia jatkuvasti ja kipuja on jonkin verran. Polvi menee suoraksi mutta ei yliojennukseen vielä. Taipuu 90-100 astetta. Syön yhä verenohennuslääkkeitä pitkälle syksyyn.
      Olin jo ennen leikkausta 4 viikkoa kepeillä joten kuntoutuminen on ollut hidasta kun lihakset katosi ja leikkauksen jälkeen olin niin kipeä että en pystynyt kaikkia harjoituksia tekemään.
      Olen supekiitollinen parhalle ortopedille Ilkka Tulikouralle, ilman häntä olisin yhä toisen ortopedin hoidossa ja odottaisin leikkausta 6kk (ei voi kuulemma leikata kun on veritulpat...) Höps!
      tsemppiä!


  • Laitanpa oman kokemuksen myös vaikka onkin vanha keskustelu,.
    Lokakuussa 2013 sählyssä polvi vääntyi ja pari viikkoa joutu ottamaan aika hitaasti kivun ja jäykkyyden takia kunnes menin lääkärille. Tämä laittoi lähetteen ortopedille jonne pääsinkin noin kuukauden kuluttua.
    Jalka oli jo parempi vaikka ei liikkuvuus oli rajallista edelleen.
    Ortopedi lähetti magneettikuvaan jonne pääsin puolentoista kuukauden odotelun jälkeen. Viikko siitä ortopedi soitti ja sanoi kuvissa näkyneen pienen rustovaurion ja eturistiside näytti olevan löysä. Epäili repeämistä.
    Uusi käynti 2 kuukauden kuluttua. No Pelailin sählyä edelleen polvi tuettuna ja viikkao ennen ortopedin käyntiä polvi vääntyi taas, nyt tuntui kahta kauhiammalta.
    Ortopedin tarkastuksessa naureskeli lähinnä että olin taas saannu polven turvoksiin ja epäili että side oli menny kokonaan poikki. Lähete leikkaukseen.
    Sählyt laitoin tauolle koksa polvi ei kestänny juoksemista mutta pyöräilin ja kävelin normaalisti kivun rajoissa.
    Leikkaus oli kesäkuussa. Ennen leikkausta lääkäri katseli ja tutki koipea ja kovasti kehui jalkojen lihaksia jotka olivat pitäneet polven hyvässä asennossa ja mahdollistannu liikkumisen lähes normisti siteen repeämisestä huolimatta.
    Päiväkirurgisessa kun oltiin homma oli hoidettu nukutuksessa hyvinkin nopsaan, takareidestä laittovat uuden siteeen.
    Pääsin puolpäivän aikoihin pois.
    Pari iltaa meni aika rattosasti, mukaan annetut lääkkeet anto melko hyvät vibat :).
    Perus jumppaa elikkäs niitä jalan nostoja ja varpaiden heiluttelua tein hetki kun sänkyyn pääsin. Kolmannella päivänä kuljin jo muutamia askelia ilman keppejä.
    Viikon kuluttua leikkauksesta jätin kepit kokonaan poies.

    Fysioterapia jäi yhteen käyntiin (lääkäri oli laittannu lähetteen 10 käynnille) koska jalka liikkui ja voimaa oli tarpeeks. Liuhakset ei ollu päässy surkastumaan.
    5 viikkoa leikkauksesta oli kontrollikänyti lääkärin luo. Testas koiven liikkuvuutta ja hyvin tuo tuntu toimivan. Parin kuukauden kuluttua saa jo juosta.

    Välillä jalka on puupökkelön omainen, mutta yllättävän hyvin olen kuntoutunnu.
    Kymmenisen vuotta sitten toinen polvi koki saman operaation mutta sillon kuntoutuminen vaaati parin kuukauden fysioterapiat ja melkosta kidutusta.

  • Päivitetäänpä tilannetta. Kesäkuun viimeisenä tuli puukkoa. Kierukanretaleet kiinnitettiin paikalleen. MRI:n mukaan eturistiside olisi ollut irtipoikki, mutta leikkauksessa selvisi että puolet oli jäljellä. Kun nesteet otettiin pois, niin ACL piti Lachmanin testissä ok. Lisäksi oli ripaus alkavaa nivelrikkoa (ikäni 50). Tämän vuoksi ei rakennettu uutta eturistisidettä. Tukea pidetään ja kepeillä mennään. Pikkuhiljaa päivä päivältä polvi paranee. Nyt saan jo muutamaa astetta vaille suoraksi ja voin jumpata reisilihaksia. Painoa saan laittaa kierukan korjauksen vuoksi vain suorana. Mutta kyllä se tästä.... Saikkua tuli 6 viikkoa, mennyt helteillä sisällä ilmalämpöpumpun alla netissä surffaillen ja kaapelikanavia katsellen. Vuosilomaakin olisi kiva pitää, kunhan pääsee liikkeelle....

  • Pävitetäänpä kuulumiset, lääkäri kesäkuun alku puolella epäily kierrukka/kuluma magneettikuvan jäljiltä rustovaurio, jonka korjaus leikkaus piti olla tänään mutta vastaan ottava ortopedi oli sitä mieltä että myös eturistiside on korjattava joten kotio takaisin ja uusi aika 15.8. Jännittää rustovauriota on tarkoitus korjata naskaloimalla luun pintaan 4 mm välein 2mm reikiä ja vielä kaupan päälle tuo eturistiside korjaus. Jännittää kuinka kuntoutumisen käy kun kerralla tuota remonttia tehdään enemmän. No nyt on jonkinlainen spesialisti tekemässä joten toiveet korkealla.

  • hei! Täällä 17-vuotias tyttö, jolla meni eturistiside poikki viime vuoden huhtikuussa jalkapallopelissä! Pelissä astuin huonosti alan pompusta ja polvi vääntyi ja kuului ikävä rasahdus. Tietenkin heti kipu oli suuri eikä sitä kestänyt ja polvi turposi jalkapallon kokoiseksi, joten äiti kuskaa päivystykseen. Päivystyksessä lääkäri tutkii polven ja vie röntgeniin, mitään ei löydy! Lääkäri antaa kipulääkkeitä ja kepit ja pyytää menemään lääkäriin viikon päästä jos ei kipu hellitä ja turvotus poistu.
    Viikon päästä lääkäriin ja he sanovat, ettei polvessa ole mikään vikana se on vain kipeänä. Sairaalassa he tekivät minulle 3 kertaa laatikkotestin, joka "MUKA" kertoo jos ristisiteet ovat poikki. Mutta emme luovuttaneet siihen, että polvessa ei ole mikään vikana, koska veljelläni on molemmista polvista mennyt kierukat ja eturistisiteet poikki. Keskustelimme äitin kanssa ja päädyimme menemään yksityiselle Terveystalolle. Kesäkuun alussa aika lääkäriin ja magneettikuvauksiin

    Lääkäri kertoo kuvista pahempaa mitä ajattelin, eturistiside kokonaan poikki. Mutta onneksi sain tietää sen kuitenkin. Seuraavaksi lääkäri kertoo, minun jalka on niin huonossa kunnossa, että sitä ei voi vielä leikata. Eli yksi kuukausi menee kuntouttaa jalka kuntoon, että siinä on edes vähän lihasta. Ohjeeksi yrittäkää pitää jalka kunnossa ennen leikkaukseen menoa, vaikka kipeää kävisi. Sitten vielä huonompaa uutista, leikkaussali on remontissa heinäkuun. Eli leikkaus oli vasta elokuussa, kun koulut alkoivat ja polven loukkaantumisesta oli jo yli 4 kuukautta.

    Elokuussa leikkaus meni hyvin ja se tehtiin Oulun terveystalo/Odl Junilan Juhani Kirurgian Ylilääkäri. Lääkäri oli mahtava ja hoiti polven kuntoon ja jopa pääsin kotia samana päivänä kipulääkehöyryissä äitin saattajana. Polvi oli tosi kipeä 2 viikkoa leikkauksesta ja tosi turvoksissa. Leikkauksen jälkeen viikon ajan 2 kolmiolääkettä päivässä ja lisäksi 3 1000g panadolilla mentiin koko aika ja sitten vielä 2 viikkoa kipulääkkeitä 3 kertaa päivässä. Eli kiput olivat tosi suuret ja polvi ei taipunut mihinkään suuntaan. 2 viikkoa leikkausesta alkoivat fysioterapia, jossa käytiin jopa 35 kertaa eli 35 tuntia. Tuloksena suht hyvä kävely ja polvi, jopa taittui koukkuun noin 20 astetta! Ja sain jännitetyksi etureiden. Sen jälkeen aloin liikkumaan vähitellen ja 4 kuukautta leikkauksesta aloin käymään salilla vahvistamaan lisää jalan lihaksia, joka suojaa polvea uusilta loukkauksilta. Kuusi kuukautta leikkaukselta menin käymään jalkapalloharkoissa ja ne menivät ihan hyvin ensi kerraksi.

    Eli nyt on tasan vuosi leikkauksesta, eivätkä ole voinut välttyä haavereilta. Polvi on taittunut pari kertaa pahasti ja on ollut kipeä ja muita pieniä haavereita. Lisäksi on mennyt takapakkia jalkapallon kanssa, polven kanssa nyt kaikki on hankalampaa ja into on mennyt lajiin. Polvi rutisee nykyään tosi pahasti aivanko vanhat saranat ja kipuja on useasti, en tiedä onko se normaalia? Polvi ei vieläkään taivu kunnolla koukkuun, mutta kuitenkin nyt edes 50 asteen kulmaan ja polvi tuntuu, että se pettää välillä alta! Mutta juoksemaan pystyy, mutta se ei ole vielä normaalia, se on huteraa!
    Mutta tällä yritetää mennä eteenpäin, jos kipuja tulee vielä enemmän tai polvi taittuu sitten mennään lääkäriin.
    Eli tosi pitkä kuntoutus oli edessä ja on vieläkin!

    • Moikka! Haluisin kysyy sulta et sitten kun sait siis alkaa pelaamaan jalkapalloa miten polvi kesti? Esim tönäsyt? Itelläni tulee 9kk täyteen leikkauksesta ihan pian ja saisin alottaa jalkapallon mutta vähän jännittää et mitä jos eturistiside tai mun toinen nivelkierukka menee uudestaan....


    • 16v tyttö kirjoitti:

      Moikka! Haluisin kysyy sulta et sitten kun sait siis alkaa pelaamaan jalkapalloa miten polvi kesti? Esim tönäsyt? Itelläni tulee 9kk täyteen leikkauksesta ihan pian ja saisin alottaa jalkapallon mutta vähän jännittää et mitä jos eturistiside tai mun toinen nivelkierukka menee uudestaan....

      Moikka!

      No siis mulla ei tullut minkään näköstä kontaktia oikeestaan, ehkä pari tönäisyä, mutta ei polvi siinä mittää, mutta potkaisin vaan palloa ja yht äkkii polvi vaa petti alta ja naksahti, eli uuten leikkaukseen, todettiin et nivelkierukasta lähteny pala uudestaan irti, toivon todella että sulla kestää toi polvi :) itellä ei kestäny niitä kiertoliikkei sit :/


  • Niin mitä ootte mieltä pitäiskö käydä näyttämässä uudelleen polvea?

    • Voisin jakaa oman tarinani. 2011 helmikuussa liukastuin ikävästi jalkakäytävällä. Jalkaan sattui heti enkä ominavuin paikalta pois päässyt. Kävin kunnallisella magneettikuvauksissa jossa todettiin että eturistiside on poikki.

      Kirurgi kehoitti minua kuntouttamaan jalan sillä hänen mukaansa leikkaus ei ole välttämätön vaikka urheilisin. Kuntoutin ja se tuntuikin hyvältä hetken aikaa.
      Huomasin vähän ajan päästä ettei polvi kestä kunnolla urheilua (petti alta muutaman kerran). Joten seuraavaksi leikkaukseen.
      Laskin että leikkauksen jälkeen olisin 2kk kepeillä ja sellaista rakoa ei ollut kunnes vasta tällä viikolla menin leikkaukseen.

      Vahvistin reisilihaksia ennen leikkausta kuten oli kehotettu. Itse leikkaus sujui hyvin. Joka suoritettiin 11.8.2014 Herttoniemen sairaalassa. Olen kai hyvin onnekas, minulla ei ole ollut mitään kipuja. Kepit jätin jo toisena päivänä. Nyt kuntoutan jalkaa mahdollisimman paljon, jos olisin tämän tiennyt olisin hakeutunut leikkaukseen paljon aikaisemmin. Leikkaukset ovat kehittynyt huimasti siitä mitä ystäväni ovat kertoneet kun he ovat olleet leikkauksessa n.5 vuotta sitten.

      Minulla oli myös kierukat revenneet toinen 10% ja toinen 40% sekä 1-2 asteen rustovammaa. Minä en tiedä mitä nuo luvut tarkoittavat, mutta olettaisin jos olisin mennyt leikkaukseen heti olisin välttynyt luultavasti muilta vammoilta.

      En tietenkään tässävaiheessa leikkauksen lopullista tulosta tiedä mutta tähänasti kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin. Ainoat miinukset ovat että joudun pistämään itseäni neuloilla mahdollisia veritulppia vastaan sekä selkäydinpuudutuksesta sain parin päivän pääkivun (joka ei mahdollisesti muilla ilmene, mutta itse huomasin kun en syönyt särkylääkkeitä, koska jälkaani ei ole missään vaiheessa sattunut lainkaan).


  • Nyt on uutta acl:ää ja naskalointi tehty rustovaurioille ja tulevaisuuden suhteen olen todella toiveikas :) Puudutuksessa tehtiin ja oikein hyvin meni pyysin sen verran hyvän lääkityksen että olin oikein rauhallinen ja tyyni koko aika. Itse operaatio kesti reilut kaksi tuntia puudutus alkoi olla jo vähissä tunsin verityhjiöpannan jo, onneksi tässä vaiheessa sanottiin että kestää enää 15 min. Iltapäivällä lähdin kotiin vaikka osastolle ajattelivat että kivun kanssa jään mutta kotiin halusin. Ihan kamalan kipeää tekee vaikkakin pelkäsin pahempia kipuja. Lääkkeet on otettava ajallaan tai ilman lääkkeitä kivut alkaa jyllätä. wc käyntikin on aika moinen ponnistus joten aika menee pötkötellessä. Tällä hetkellä polvea en kamalasti uskalla liikuttaa sillä kipu saa minut lähes oksentamaan. Jumpparin antamia liikkeitä olen varovasti tehny ja tuntuu aika kivalta. Perjantaina olis eka fyssa. 30.9 on ortopedin kontrolli toivotaan et kaikki edistyy hyvin ja saan entistä ehomman polven ja pääsen jatkamaan urheilua lähes entiseen malliin.

  • Moikka kaikille!

    Haluaisin kertoa teille mun tarinan jos tästä olisi apua jollekkin :)
    Eli oon siis 16vuotias ja mulla meni polvi viime syyskuussa jalkapallo pelissä, siinä sitten säädettiin 4kuukautta enennkun mut sinne mangeetti laitettiin, koska kouluvakuutus on suoraan sanottuna ihan kakka :/ siinä 4 kuukautta olin sitten rikkinäisellä polvella, sanottiin vain että polvilumpio vaan on vähä löysä sain kumminkin ihan liikkuu koska ketään ei tiennyt mitä siinä sitten oli ennen kuin vast tammikuussa, siinä sitten polveni petti 4 kuukauden aikana 5 kertaa polvilumpio meni pois paikoiltaan (ihan hirvittävä kipu) sitten tammikuun lopulla se leikattiin, minulle sanottiin että siine meni vain eturistiside mutta leikkauksessa lääkäri huomasi että molemmat ulko sekä sisä nivelkierukka oli repeytynyt joten kaikki korjattiin, olin yötä sairaalassa koska oli niin hirveät kivut, suosittelen kaikille ketkä joutuu tähän leikkaukseen ÄLKÄÄ arastelko pyytää kipulääkettä ottakaa sitä niin paljon ku saatte! ja kävelin kepeillä noin. kaks kuukautte vähän allekkin... sitten tuli kaikki fysio käynnit ja näin nytten leikkauksesta on 6kuukautta polveni ei kyllä ole vielä ihan iskussa en pysty hyvin potkimaan palloa ilman kipuja, enkä juosta niin hyvin, mutta ajan myötä olen kyllä pystynyt kestämään kipua, lokakuussa tulee leikkauksesta 9kuukautta silloin pitäisi olla polvi siinä kunnossa että saan alkaa taas pelaamaan jalkapalloa, mutta te siellä ketä ootte nuorii urheilijoi mä tiiän miltä teist tuntuu itelläni oli ainaki ihan sairaan vaikee tää vuos mut hei elos ollaan viel ja ei elä lopu siihe :) ! et tsemppii kaikille!

  • Lääkäri sano, että 8kk ilman kontaktia eli ilman jalkapalloa kokonaan! Sitä ennen hölkkäsin vähäsen ja salilla voimistin lihaksia!! Mutta voin sanoa älä mene liian aikasin sinne treeneihin, koska pilasin tämän polven siellä uudestaan ku kaikki on liian hankalaa.. Kannattaa itse käyä potkimassa ja katsoa miltä tuntuu mutta voin sanoa se ei tule olemaan helppoa

    • jJa polvi ei kyllä kestänyt hyvin petti koko ajan alta ja mikään ei onnistunut,mutta kannattaa käydä koittamassa! Ja vaikeaa oli luottaa siihen ettei mitään tapahdu! Pelko oli suuri


    • polven temppuilua2 kirjoitti:

      jJa polvi ei kyllä kestänyt hyvin petti koko ajan alta ja mikään ei onnistunut,mutta kannattaa käydä koittamassa! Ja vaikeaa oli luottaa siihen ettei mitään tapahdu! Pelko oli suuri

      Moi!

      Useammasta viestistä tulee esille tuo polven pettäminen tms. tunteet heikosta polvesta. Taitaa kuitenkin olla niin, että parhaassa tapauksessa ympärillä olevat lihakset tukevat polvea, eikä ristiside joudu paljoakaan tekemään töitä, paitsi ns. ääritilanteissa.

      Tiivistettynä siis ankaraa lihastreeniä ja lihashuoltoa jaloille. Pyöräily myös erittäin hyvä. Elämäntapojen muutos tässä yhteydessä on aika toimiva ratkaisu. Ainakin omaan lihashuoltoon ja terveyteen tämä teki u-käännöksen.

      Enkä nyt viittaa, että sinulla tai muilla näin olisi, mutta tätä halusin vain korostaa. : ) Uusi jännehän sinällään pitäisi olla todella kestävä, JOS kaikki on mennyt hyvin.


    • polven temppuilua2 kirjoitti:

      jJa polvi ei kyllä kestänyt hyvin petti koko ajan alta ja mikään ei onnistunut,mutta kannattaa käydä koittamassa! Ja vaikeaa oli luottaa siihen ettei mitään tapahdu! Pelko oli suuri

      Moi!

      Useammasta viestistä tulee esille tuo polven pettäminen tms. tunteet heikosta polvesta. Taitaa kuitenkin olla niin, että parhaassa tapauksessa ympärillä olevat lihakset tukevat polvea, eikä ristiside joudu paljoakaan tekemään töitä, paitsi ns. ääritilanteissa.

      Tiivistettynä siis ankaraa lihastreeniä ja lihashuoltoa jaloille. Pyöräily myös erittäin hyvä. Elämäntapojen muutos tässä yhteydessä on aika toimiva ratkaisu. Ainakin omaan lihashuoltoon ja terveyteen tämä teki u-käännöksen.

      Enkä nyt viittaa, että sinulla tai muilla näin olisi, mutta tätä halusin vain korostaa. : ) Uusi jännehän sinällään pitäisi olla todella kestävä, JOS kaikki on mennyt hyvin.


    • polven temppuilua2 kirjoitti:

      jJa polvi ei kyllä kestänyt hyvin petti koko ajan alta ja mikään ei onnistunut,mutta kannattaa käydä koittamassa! Ja vaikeaa oli luottaa siihen ettei mitään tapahdu! Pelko oli suuri

      Moi!

      Useammasta viestistä tulee esille tuo polven pettäminen tms. tunteet heikosta polvesta. Taitaa kuitenkin olla niin, että parhaassa tapauksessa ympärillä olevat lihakset tukevat polvea, eikä ristiside joudu paljoakaan tekemään töitä, paitsi ns. ääritilanteissa.

      Tiivistettynä siis ankaraa lihastreeniä ja lihashuoltoa jaloille. Pyöräily myös erittäin hyvä. Elämäntapojen muutos tässä yhteydessä on aika toimiva ratkaisu. Ainakin omaan lihashuoltoon ja terveyteen tämä teki u-käännöksen.

      Enkä nyt viittaa, että sinulla tai muilla näin olisi, mutta tätä halusin vain korostaa. : ) Uusi jännehän sinällään pitäisi olla todella kestävä, JOS kaikki on mennyt hyvin.


    • polven temppuilua2 kirjoitti:

      jJa polvi ei kyllä kestänyt hyvin petti koko ajan alta ja mikään ei onnistunut,mutta kannattaa käydä koittamassa! Ja vaikeaa oli luottaa siihen ettei mitään tapahdu! Pelko oli suuri

      Moi!

      Useammasta viestistä tulee esille tuo polven pettäminen tms. tunteet heikosta polvesta. Taitaa kuitenkin olla niin, että parhaassa tapauksessa ympärillä olevat lihakset tukevat polvea, eikä ristiside joudu paljoakaan tekemään töitä, paitsi ns. ääritilanteissa.

      Tiivistettynä siis ankaraa lihastreeniä ja lihashuoltoa jaloille. Pyöräily myös erittäin hyvä. Elämäntapojen muutos tässä yhteydessä on aika toimiva ratkaisu. Ainakin omaan lihashuoltoon ja terveyteen tämä teki u-käännöksen.

      Enkä nyt viittaa, että sinulla tai muilla näin olisi, mutta tätä halusin vain korostaa. : ) Uusi jännehän sinällään pitäisi olla todella kestävä, JOS kaikki on mennyt hyvin.


    • Koripalloamatööri kirjoitti:

      Moi!

      Useammasta viestistä tulee esille tuo polven pettäminen tms. tunteet heikosta polvesta. Taitaa kuitenkin olla niin, että parhaassa tapauksessa ympärillä olevat lihakset tukevat polvea, eikä ristiside joudu paljoakaan tekemään töitä, paitsi ns. ääritilanteissa.

      Tiivistettynä siis ankaraa lihastreeniä ja lihashuoltoa jaloille. Pyöräily myös erittäin hyvä. Elämäntapojen muutos tässä yhteydessä on aika toimiva ratkaisu. Ainakin omaan lihashuoltoon ja terveyteen tämä teki u-käännöksen.

      Enkä nyt viittaa, että sinulla tai muilla näin olisi, mutta tätä halusin vain korostaa. : ) Uusi jännehän sinällään pitäisi olla todella kestävä, JOS kaikki on mennyt hyvin.

      Moi itselläni leikattu eturistiside kaksi kertaa autokolarin takia. Nyt kysyisin jos joku tietää voiko polven eli katkenneen siteen leikata kolmannen kerran? Jostain muistelin lukeneeni että samaa leikkaustekniikkaa voi käyttää vain kerran. No tässä jalassa on molemmat tekniikat käytetty joten onko toivo mennyt?


    • oon toi 16v jalkapallooilija tos :D saisin mennä ny ens viikon maanantai koittamaa ja toivon niin paljon ettei se menis rikki mut mielummin koitan ja loukkaannun uudestaa ku alan epäröimää et mitä jos, koska jalkapallo on tosi tärkeet mulle.... pitää vaa toivoo parasta :)


  • Monet ovat jakaneet oman tarinansa tästä valitettavan yleisestä leikkauksesta ja sen jälkeisestä kuntouttamisesta, itseäni kiinnostaa suuresti milloim olette pystyneet palaamaan lajinne harjoituksiin ja peleihin, vai oletteko lopettaneet polven takia?

    Omasta ensimmäisestä eturistisiteen leikkauksesta on takana 13viikkoa. Vasen polveni vääntyi jalkapalloharjoituksissa sisäänpäin, jolloin pamahti. Ennen leikkausta kuntopyöräilin ahkerasti, leikkauksen jälkeen tein tunnollisesti sairaalasta saatuja kuntoutusohjeita. Kävelin kepeillä varmaan 2-3viikkoa, fysioterapian aloitin elokuun alussa. Käyn fysioterapiassa 5kertaa viikossa, 2-3tuntia päivässä. Suoristamisen kanssa oli ongelmia, nyt pikkuhiljaa palautetaan voimia molempiin jalkoihin, lisätään kestävyyttä ja parannetaan tasapainoa. Koukistusta lisätään asteittain.

    Halu takasin kentälle on jo kova, eikä fysioterapeutti halua antaa oikein mitään aikataulua, koska ikinä ei voi tietää milloin kuntoutuksessa tulee joku takapakki tms. Ollaan puhuttu jos rauhallista juoksemista kokeiltaisiin lokakuun lopulla.

    Mietin kuitenkin jo valtavasti ensi kauden asioita, joten olisi mielenkiintoista tietää kuinka pitkän ajan jälkeen olette päässeet takaisin harrastuksenne pariin? Eräällä tutullani kesti vain 6kk kunnes hän oli taas pelaamassa jalkapalloa, eikä mitään ongelmia ole tullut. Toinen tuttuni palasi kentille vuoden tauon jälkeen, mutta sama polvi pamahti uudelleen. Eroavaisuuksia löytyy, mites teidän paluunne lajinne pariin päättyi?

    • no mulla kävi tosi huonosti eli siis mulla leikattiin polvi tammikuussa 23.1.2013 koska mulla meni eturistide poikki ja molemmat nivelkierukat repeyty, ja mulle just sanottiin 9kuukautta oot pois jalkapallosta, sitten tässä maanantai eli 29.9.2014 menin mun treeneihin aluksi sujui hyvin pelailtiin siinä juostiin yms, sitten olin syöttämäs mun kaverille palloa ei ollut edes mikään kontakti tilanne, niin mun polvi väänty kuului hirvee pamahdun kaatusin maahan sitten tuli jäätävä kipu tänään lääkärissä lääkäri sanos et mennää mangeettii täs pari viiko sisäl se epäili et ulkokierukasta palanen irti tai sit et se on kokonaan irti :/ mut sentää eturistide tais ehkä pysyy kunnos mut joo ..... mut into on edelleen kova et aattelin mennä viel koittaa sitku saan tän kuntoo..


    • jalkapalloilija kirjoitti:

      no mulla kävi tosi huonosti eli siis mulla leikattiin polvi tammikuussa 23.1.2013 koska mulla meni eturistide poikki ja molemmat nivelkierukat repeyty, ja mulle just sanottiin 9kuukautta oot pois jalkapallosta, sitten tässä maanantai eli 29.9.2014 menin mun treeneihin aluksi sujui hyvin pelailtiin siinä juostiin yms, sitten olin syöttämäs mun kaverille palloa ei ollut edes mikään kontakti tilanne, niin mun polvi väänty kuului hirvee pamahdun kaatusin maahan sitten tuli jäätävä kipu tänään lääkärissä lääkäri sanos et mennää mangeettii täs pari viiko sisäl se epäili et ulkokierukasta palanen irti tai sit et se on kokonaan irti :/ mut sentää eturistide tais ehkä pysyy kunnos mut joo ..... mut into on edelleen kova et aattelin mennä viel koittaa sitku saan tän kuntoo..

      Moi,

      Revennyt nivelkierukka kannattaa aina korjata kuntoon, kun se vain on mahdollista. Tässä juttua hajonneen nivelkierukan korjauksesta -> http://www.pakkotoisto.com/vammat-ja-lihashuolto/100715-polven-nivelkierukan-korjaus-siirteella .

      Tsemiä kuntoutukseen :-)


  • Hei!

    Täällä on paljon kertomuksia, joista on ollut hieman apua minulle, kun ei tietoa oikein mistään meinaa löytyä. Olen siis reilu parikymppinen maatalousyrittäjä ja minulle kerrottiin magneettikuvan perusteella, että eturistiside olisi täysin repeytynyt. Työtapaturma siis kyseessä. Olen tässä jo reilun kuukauden päivät linkuttanut jalalla ja nyt pitäisi saada jalka kuntoon pelkällä fysioterapialla. Onko kenelläkään kokemuksia, kuinka hyvin saa jalan "ennalleen" ilman leikkausta? Vai meneekö tässä nyt puoli vuotta turhanpäiväiseen odotteluun, kun operaation voisi tehdä jo nyt? Konehommia teen onneksi talvisin pääasiassa, mutta kohta pitäisi kyllä päästä metsään sahan kanssa, ja eihän se rampana taida onnistua, tai ainakin hitaasti ja kömpelösti onnistuu, jos onnistuu.

  • Mulla leikattiin 23.1.2013 polvi. Olin pelaamas jalkapalloa jota siis olen harrastanu noin. 10 vuotta, mulla oli mennyt eturistide poikki ja molemmat kierukat repeyty. Siinä sitten 9kk jalkapallo kielto ja se tuli tässä hetki sitten täyteen ja menin tietenkin koovalla innolla takaisin jalkapalloo, tietenkin otin varovaisesti, yritin välttää kontakteja, kyllä vähän tönäisyä ja sen semmoista tuli mutta polvi ei reagoinut ollenkaa niihin, mutta yht äkki vaan kun syötin pallon kaverille polveni vääntyi jotenkin ja petti alta, mentiin sitten äitinkaa lääkärin, ja mä pääsin tosi nopee uuteen mangeettiin ja tulokset sain maanantaina, mulla todettiin että sisäkierukasta pala irronu se joudutaa tähystysleikkauksel poistaa et ny sit kuukauden liikuntakielto taas... et mulla ei ainakaan oikeen kestäny toi polvi, vaikka kuntoutin tosi hyvin ja tällee, mutta toivon et teillä muilla urheilijoilla jotka rakastaa omaa lajia ja pääsis ny palamaan et teiä polvi kestäis :)

  • Hei taas!

    Vähän päivittelyä omasta tilanteesta...
    Kuten ekassa viestissäni kerroin, käyn fysioterapiassa 5kertaa viikossa. Hommia tehdään täysillä, ja lokakuun alussa leikatun jalan etureisi alkoi kipuilemaan todella pahasti, ei kestänyt edes kuntopyöräilyä. Otettiin pari päivää taukoa ja jatkettiin treenaamista, huonolla tuloksella. Menin lääkäriin kertomaan vaivastani, ja siellä todettiin että etureisi on ylirasittunut.. Jouduin himmailemaan lähes 4viikkoa, nyt viikon verran etureisi on tuntunut hyvältä ja pystyn harjoittelemaan fysioterapiassa lähes normaalisti.

    Ensimmäinen lenkki tuli tehtyä lokakuun puolessa välissä, fiilis oli aivan uskomaton!! Polvessa oli pientä kipua, odotin paljon pahempaa. Seuraavana päivänä koko kroppa oli vähän jumissa mut se oli sen arvoista.

    Millä aikataululla olette päässeet palaamaan oman lajinne harjoituksiin? Ajattelin marraskuun alussa mennä pomputtelemaan, syöttelemään tms. futisjoukkueeni kanssa, kuulostaako hullulta? Aion neppailla pallon kanssa täysin itsenäisesti, kontaktia en tietenkään ala ottamaan, leikkauksesta on vasta vähän päälle 4kk nii polvi ei varmaan kestäisikään.

    Omasta mielestäni aika on mennyt yllättävän nopeasti. Tuo etureiden ylirasittuminen oli ensimmäinen takapakki kuntoutuksessa, toivottavasti myös viimeinen. Kovasti tsemppiä kaikille kohtalotovereille!! :)

    • Pahasti revenneen sisäkierukan ankkurointi/ompeluleikkauksen kohdalla pallopelejä pääsee harrastamaan 6 kk leikkauksesta. Nyt on mennyt 4 kk ja fillarilla saan jo ajaa.


    • kierukkaleikattu kirjoitti:

      Pahasti revenneen sisäkierukan ankkurointi/ompeluleikkauksen kohdalla pallopelejä pääsee harrastamaan 6 kk leikkauksesta. Nyt on mennyt 4 kk ja fillarilla saan jo ajaa.

      Ommeltiinko sulla Kierukka kasaan vai siistittiinkö?
      Itselläni ommeltiin 2,5 vk sitten ja pitkä kuntoutus edessä. Aiemmin on kummatkin eturistisiteet korjattu ja samaista Kierukkaa kun nyt niin siistitty. Mulle tuli todella yllätyksenä kuinka pitkä kuntoutus tässä ommellun kierukkapolven kanssa on. Samaa luokkaa kun eturistisiteen kanssa.

      Kierukkaleikattu, kauanko jouduit käyttämään keppejä? Entäs saitko sinä saraortoosiin?
      Itse joudun keppien kanssa sekä saranaortoosin kanssa kökkimään 6 vk. Ja tämän jälkeen alkaa vasta kunnon kuntoutus... Ei oikein malta odottamaan, että pääsisi liikkumaan.

      Oliko sulla kuinka pitkään turvotusta? Mullanon edelleen jonkin verran turvotusta sekä särkyjä tullut takaisin.. Miettinyt, että normaaliako?

      Tää kuntoutus vaihe on tosi tärkeä, että saa lihakset hyvään kuntoon. Sitä ennen ei kyllä kannata mennä pelikentille. Itselläni on aiemmin ehkä jäänyt tuo lihasten vahvistaminen heikolle ja ehkä se on yksi syy miksi jälleen toipilaana..

      Tsemppiä kaikille?


    • 4 kerta toden sanoo kirjoitti:

      Ommeltiinko sulla Kierukka kasaan vai siistittiinkö?
      Itselläni ommeltiin 2,5 vk sitten ja pitkä kuntoutus edessä. Aiemmin on kummatkin eturistisiteet korjattu ja samaista Kierukkaa kun nyt niin siistitty. Mulle tuli todella yllätyksenä kuinka pitkä kuntoutus tässä ommellun kierukkapolven kanssa on. Samaa luokkaa kun eturistisiteen kanssa.

      Kierukkaleikattu, kauanko jouduit käyttämään keppejä? Entäs saitko sinä saraortoosiin?
      Itse joudun keppien kanssa sekä saranaortoosin kanssa kökkimään 6 vk. Ja tämän jälkeen alkaa vasta kunnon kuntoutus... Ei oikein malta odottamaan, että pääsisi liikkumaan.

      Oliko sulla kuinka pitkään turvotusta? Mullanon edelleen jonkin verran turvotusta sekä särkyjä tullut takaisin.. Miettinyt, että normaaliako?

      Tää kuntoutus vaihe on tosi tärkeä, että saa lihakset hyvään kuntoon. Sitä ennen ei kyllä kannata mennä pelikentille. Itselläni on aiemmin ehkä jäänyt tuo lihasten vahvistaminen heikolle ja ehkä se on yksi syy miksi jälleen toipilaana..

      Tsemppiä kaikille?

      Samat kysymykset mitkä tuossa edellä on toki myös muille :)


    • 4 kerta toden sanoo kirjoitti:

      Ommeltiinko sulla Kierukka kasaan vai siistittiinkö?
      Itselläni ommeltiin 2,5 vk sitten ja pitkä kuntoutus edessä. Aiemmin on kummatkin eturistisiteet korjattu ja samaista Kierukkaa kun nyt niin siistitty. Mulle tuli todella yllätyksenä kuinka pitkä kuntoutus tässä ommellun kierukkapolven kanssa on. Samaa luokkaa kun eturistisiteen kanssa.

      Kierukkaleikattu, kauanko jouduit käyttämään keppejä? Entäs saitko sinä saraortoosiin?
      Itse joudun keppien kanssa sekä saranaortoosin kanssa kökkimään 6 vk. Ja tämän jälkeen alkaa vasta kunnon kuntoutus... Ei oikein malta odottamaan, että pääsisi liikkumaan.

      Oliko sulla kuinka pitkään turvotusta? Mullanon edelleen jonkin verran turvotusta sekä särkyjä tullut takaisin.. Miettinyt, että normaaliako?

      Tää kuntoutus vaihe on tosi tärkeä, että saa lihakset hyvään kuntoon. Sitä ennen ei kyllä kannata mennä pelikentille. Itselläni on aiemmin ehkä jäänyt tuo lihasten vahvistaminen heikolle ja ehkä se on yksi syy miksi jälleen toipilaana..

      Tsemppiä kaikille?

      Mulla oli turvotusta varmaan joku 2,5 kuukautta, en oikein muista tarkalleen. Mut kyl se sit ajan kuluessa lähtee :)
      Oon varmaa melko onnekas tapaus ku mulla ei oo missään vaiheessa ollut kipuja. Mut kaikki kivut sun muut on todella henkilökohtaisia, jos joku asia mietityttää kannattaa kysyä fysioterapeutilta/lääkäriltä.


    • 4 kerta toden sanoo kirjoitti:

      Ommeltiinko sulla Kierukka kasaan vai siistittiinkö?
      Itselläni ommeltiin 2,5 vk sitten ja pitkä kuntoutus edessä. Aiemmin on kummatkin eturistisiteet korjattu ja samaista Kierukkaa kun nyt niin siistitty. Mulle tuli todella yllätyksenä kuinka pitkä kuntoutus tässä ommellun kierukkapolven kanssa on. Samaa luokkaa kun eturistisiteen kanssa.

      Kierukkaleikattu, kauanko jouduit käyttämään keppejä? Entäs saitko sinä saraortoosiin?
      Itse joudun keppien kanssa sekä saranaortoosin kanssa kökkimään 6 vk. Ja tämän jälkeen alkaa vasta kunnon kuntoutus... Ei oikein malta odottamaan, että pääsisi liikkumaan.

      Oliko sulla kuinka pitkään turvotusta? Mullanon edelleen jonkin verran turvotusta sekä särkyjä tullut takaisin.. Miettinyt, että normaaliako?

      Tää kuntoutus vaihe on tosi tärkeä, että saa lihakset hyvään kuntoon. Sitä ennen ei kyllä kannata mennä pelikentille. Itselläni on aiemmin ehkä jäänyt tuo lihasten vahvistaminen heikolle ja ehkä se on yksi syy miksi jälleen toipilaana..

      Tsemppiä kaikille?

      Kierukassa oli kassinkahvaruptuura eli pituussuunnassa halki. ACL:stä oli n 1/4 poikki. ACL:ää ei korjattu, retaleet vain otettiin pois. Kierukka kiinnitettiin jollain itsesulavilla ankkureilla ja ompeleilla. Leikkauksesta on nyt 5 kk. Toipuminen on edennyt hitaasti. ACL on vähän löysä ja enemmän kävellessä se kuormittaa korjattua kierukkaa, johon tulee pientä kipua. Tämän vuoksi fysioterapiatreenejäkin on pitänyt hieman vähentää. Portaiden alaspäinmeno normaalilla tavalla ollut haastavinta, ehkä kuukauden olen mennyt porras/askel tavalla. Aiemmin siten että molemmat jalat käyvät samalla portaalla (leikattu jalka meni ensin). Ja joo, leikkauksen jälkeen oli kepit parisen kuukautta ja se saranahärpäke n 6 viikkoa. Turvotusta oli alkuun enemmän. Vielä vähän on vettä polvessa, mutta taipuu koukkuun yhtä paljon kuin terve jalka.


  • Pitääpä jakaa nyt omakin tarina. 19-vuotias koripalloilija olen, polvi on leikattu nyt kaksi kertaa, ensin syksyllä -12 ja uudestaan keväällä -13. Ensimmäisellä kerralla rikoin hypystä alastullessa eturistisiteen. Mulla oli tähän aikaan myös luukasvain reiden ulkosyrjässä lähellä polvea, jonka yli lihakset muljuivat. Yksityisen ja julkisen välillä ravattua löysin lääkärin yksityiseltä joka korjasi eturistisiteen ja poisti kasvaimen. Ekan yön olin sairaalassa ja pari viikkoa kovissa kivuissa, mutta muuten kuntoutus sujui loistavasti ja keväällä pääsin ekoihin treeneihin pikkuhiljaa. Kuntoutukset olin tehnyt salilla, mutta heti alusta asti olin myös ollut joukkueen mukana treeneissä ja tehnyt laidalla lihaskuntoa ja pientä omaa pallon kanssa.'

    Tokissa treeneissä juostessa jalka sitten lähti alta ja heti tiesin, että eturistiside meni. Valitettavasti samassa repesi myös kierukka sisäsyrjän puolelta. Pääsin samalle lääkärille pian leikkaukseen, jonka jälkeen olin kuukauden varauskiellossa ja reisilihakset ehtivät jalasta surkastua ihan nollaan. Uuden kuntoutuksen jälkeen pääsin 7-8kk jälkeen muistaakseni palailemaan pikkuhiljaa treeneihin ja muutamia kuukausia treenailin vain juuri niin paljon kuin itsestä hyvältä ja luotettavalta tuntui. Käytin myös aina treeneissä saranallista polvitukea ja käytän edelleen. Keväällä -14 taisin pelata ensimmäisiä pelejä ja kun olen omat lämmittelyt tehnyt ja muistanut, että mun polvi vaatii enemmän kuin muiden lihasten lämmittely vaatii olen toistaiseksi vielä ehjä.

    Nyt olen kuitenkin törmännyt uuteen ongelmaan. Noustessani mikäli polvi/jalka on vähän kierteellä kuuluu jalasta ikävä ja kovaääninen poksahdus, joka jättää jomotuksen polveen muutamiksi tunneiksi tai jopa päiviksi. Onko muilla samanlaisia ongelmia tai tietämystä mikä voisi olla syynä?

    Ja jos joku loukkaantunut urheilija kaipaa tukea tai kuuntelijaa tai neuvojaa, mä autan mielelläni. Itse olisin nimittäin aikoinani kaivannut tukea saman läpikäyneiltä. Laittakaa vaan sähköpostiosoitetta niin otan yhteyttä! :)

    • Ohops taisit palata vähä turhan nopeesti takas kentille? Miten sun jalka lähti alta? Liukastuitko vai pettikö vaan?

      Hmm mulla oli kulunu leikkauksesta varmaan 4kk, kun aina pitkän tauon jälkeen polvea koukisti kuului aivan helkkarin kovaääninen pamaus, mutta se ei sattunut mitenkään. Mulle sanottiin että on aivan normaalia kun leikattu polvi naksuu ja poksuu. Sun tapauksesta en osaa sanoa mitään, voisit kysyä lääkäriltä niin saat varmuuden asiaan?

      Mulla oli maanantaina kontrolli ja kerrankin lääkäriltä tuli vain positiivisia uutisia! :) Lihasmassaa on tullut reilusti lisää ja koukistuminen ei ole enää ongelmana. Saan lisätä hölkkäilyä runsaasti ja spurtteja sekä suunnanmuutoksia saa tämän kuun lopulla tehdä. Paluu futistreeneihin tapahtuu toivottavasti joulukuussa, jos kaikki sujuu niin ku elokuvissa.


    • ACL2014 kirjoitti:

      Ohops taisit palata vähä turhan nopeesti takas kentille? Miten sun jalka lähti alta? Liukastuitko vai pettikö vaan?

      Hmm mulla oli kulunu leikkauksesta varmaan 4kk, kun aina pitkän tauon jälkeen polvea koukisti kuului aivan helkkarin kovaääninen pamaus, mutta se ei sattunut mitenkään. Mulle sanottiin että on aivan normaalia kun leikattu polvi naksuu ja poksuu. Sun tapauksesta en osaa sanoa mitään, voisit kysyä lääkäriltä niin saat varmuuden asiaan?

      Mulla oli maanantaina kontrolli ja kerrankin lääkäriltä tuli vain positiivisia uutisia! :) Lihasmassaa on tullut reilusti lisää ja koukistuminen ei ole enää ongelmana. Saan lisätä hölkkäilyä runsaasti ja spurtteja sekä suunnanmuutoksia saa tämän kuun lopulla tehdä. Paluu futistreeneihin tapahtuu toivottavasti joulukuussa, jos kaikki sujuu niin ku elokuvissa.

      Ilmeisesti joo, ihan rauhassa otin ja juostessa se vaan vääntyi alta. Mullakin on polvet naksunut ja poksunut mutta tää on erilainen ääni.. Tsemppiä treeneihin ja muista ottaa rauhassa!


    • tuplaleikkaus kirjoitti:

      Ilmeisesti joo, ihan rauhassa otin ja juostessa se vaan vääntyi alta. Mullakin on polvet naksunut ja poksunut mutta tää on erilainen ääni.. Tsemppiä treeneihin ja muista ottaa rauhassa!

      Ootko jo kysyny joltain mistä sun jalan poksahtaminen johtuu?

      Lääkäri ja fysioterapeutti on vähän eri linjoilla mun paluun kanssa, lääkäri oli sitä mieltä et joulukuu on realistinen tavoite, mutta fysioterapeutin mielestä maaliskuu olis parempi ajankohta jolloin vois palata treeneihin.. Täytyy vaan malttaa odottaa..

      Tsemppiä kaikille! :)


    • ACL2014 kirjoitti:

      Ootko jo kysyny joltain mistä sun jalan poksahtaminen johtuu?

      Lääkäri ja fysioterapeutti on vähän eri linjoilla mun paluun kanssa, lääkäri oli sitä mieltä et joulukuu on realistinen tavoite, mutta fysioterapeutin mielestä maaliskuu olis parempi ajankohta jolloin vois palata treeneihin.. Täytyy vaan malttaa odottaa..

      Tsemppiä kaikille! :)

      Juu, nyt olen käynyt lääkärille. Hyvin vahvasti epäili, että kierukka sieltä on taas revennyt ja se repeämän lerpake jää ns. taitteelle polven koukistuessa ja sitten pääsee taas vapaalle aiheuttaen poksahduksen. Ja nythän tämä polvi on alkanut kipeytyä ihan normaalissa kävelyssäkin, että kai voisi vaihtaa nimimerkin jo triplaleikkaukseen..


  • Minun oikean polven eturistisiteeni sanoi sopimuksensa irti keväällä -14. Jalkapalloa höntsäys mielellä pelatessa sain kuningasajatuksen leikkiä vähän Fransesco Tottia ja koittaa kantapääsyöttöä. No tämän kohtalokkaan päätöksen seurauksena polveni taittui yli, jonka seurauksena eturistiside napsahti poikki. Äänestä jo tiesi, että jotain meni ja pahasti.

    Seuraavana päivänä sain kuvaukset ja lääkärin Mehiläisestä. Kunnon kilpaurheilijavakuutuksesta on tässä asiassa erittäin paljon hyötyä kuten täällä onkin jo mainittu. Onneksi sellainen löytyi. Leikkauksen jälkeen sanottiin, että olisi hyvä ainakin viikon verran kotipotilaana olla. Liikkuvana ja sosiaalisena miehenä tätä oli kuitenkin parin päivän jälkeen vaikea noudattaa. Aluksi normaalit askareet, kuten vessassa käynti, tuotti tuskaa. Jalkaa ei pystynyt liikuttamaan ilman kipua. Pikkuhiljaa kuitenkin elämä helpotti ja luovuin kepeistä suht aikaisin.

    Aluksi vähättelin vammaa. En oikein etsinyt tietoa siitä ja yritin elää mahdollisimman normaalisti niin suinkin kuin vain mahdollista. En tiedä miten normaalisti kuuluisi toimia, mutta en jaksanut oikein stressata jalasta ja liikuin paljon ilman, että sitä olisin varonnut. Kuukausi leikkauksen jälkeen olin esimerkiksi festareilla suht normaalisti. Tietenkin vähän varoen. En suosittele elämään riskirajoilla polven kanssa aluksi, sillä aina voi jotain tapahtua. Minua se kuitenkin auttoi liikeratoihin ainakin jonkun verran.

    Toimin myös siinä typerästi, etten pari kuukautta leikkauksen jälkeen oikein seurannut ohjeita niin intensiivisesti kuin alussa. Kun sai jalkojen ympärille, varsinkin polven, vähän lihasta niin kuntoutus alkoi loppua. Se on myös yksi virhe jota kadun. Jos saisin kelata takaisin elo-syyskuuhun niin tekisin kaiken toisin. Mutta mennyt on mennyttä ja aika ottaa taas itseään niskasta kiinni. Helmikuussa olisi tarkoitus taas päästä oman lajin kentille hakemaan tatsia takaisin. Todennäkösesti pelaamaan pääsen oman hölmöyteni ansioista vasta ensi kaudella.
    Tsemit "kollegoille"!

  • Moikka kaikille!

    Haluisin jakaa oman tarinan. Vuonna 2013 syyskuussa mulla meni polvi jalkapallopelissä, juoksin vain suoraa linjaa ja yht äkkiä se petti alta. En vieläkään osaa sanoa miksi se oikein meni niin.. Sieltä kuului hirvea naksahdus ääni mutta en ajatellut sen olevan mitää pahempaa kuin joku revähdys.. Mutta tammikuussa kun vihdoin ja viimein pääsin mangeettikuvaukseen lääkäri totesi, että eturistiside poikki ja molemmat nivelkierukat repeytyivät, polveni leikattiin tammikuussa 2014.. Sanottiin että 9kk kontaktikielto, että pääsen takas kentällä kun leikkauksesta on kulunut 9kk, no sitten aika kului ja olin aivan innoissani menossa jalkapalloreeneihin, ja kului treeneistä tunti ja polvi petti alta... Lääkäri totesi että nivelkierukka revennyt mutta myös ensimmäisessä leikkauksessa tehty eturistide ei jostain syystä ollut kiinnittynyt ollenkaan joten olin koko 9 kuukautta ollut ilman tätä eturistisidettä, lääkärin kanssa päätettiin, että ei tehdä vielä uutta eturistidettä että korjataan vain tuo kierukka, kierukkani korjattiin marraskuussa 2014. Ja nytten tlanteeni näyttää aika pahalta, että en pysty olemaan ilman eturistidettä niin joudun kolmanteen leikkaukseen. Ketään ei osaa sanoa miksi eturistiside ei kiinnittynyt, mutta tiedän itse etten treenannut polvea niin paljon kuin olisi pitänyt, niin KAIKILLE kuntouttakaa hyvin! Koska se palkitaan sitten myöhemmin.

  • Itsellä repesi eturistiside täysin n. 3 vuotta sitten, jolloin ortopedi sanoi, että ei välttämättä tarvitse leikata, joten en mennyt leikkaukseen. Kuitenkin nyt kolmen vuoden jälkeen polvi alkoi reistailemaan ja menin leikkaukseen. Leikkauksesta on nyt kulunut kolme viikkoa ja ensimmäinen fysio edessä.

    En ole tehnyt harjoituksia läheskään niin paljon kuin olisi pitänyt ja luovuin kepeistä jo toisena päivänä kotona kävellessä ja ulkona kävellessä lopetin keppien käytön kahden viikon päästä leikkauksesta.

    Polveni taipuu jo lähes kokonaan ja suoristuu lähes kokonaan. Seisoessa en saa polvea täysin suoraksi, mutta makuulla polvi taittuu täysin ja suoristuu lähes täysin.

    En tiedä onko polveni kuntoutunut normaalia vauhtia, mutta vähän se siltä tuntuu, sillä sairaslomaa on vielä kolme viikkoa jäljellä ja polvi tuntuu liikkuvan jo hyvin. Kohtahan se fysio kertoo tuomion.

    Kertokaa miten nopeasti teilllä on kuntoutunut?

    ps. Kipulääkkeet lopetin kun ensimmäinen 50x panacod paketti oli loppunut.

    • Jostain keskustelupalstalta luin että kepeistä kannattaa luopua niin nopeasti kuin mahdollista, mutta oma lääkärini kehotti käyttämään keppejä 2-3viikkoa jotta polvi saisi hieman palautua suuresta leikkauksesta (itselläni meni siis myös eturistiside poikki, kierukat ehjät). Henkilökohtaisia juttuja, mutta en usko että kepeistä luopuminen kahden päivän tai kahden viikon kuluttua vaikuttaa kuntoutumiseen mitenkään erikoisesti.

      Kyllä toi kuulostaa ihan normaalilta aikataululta, nyt panostat vaan siihen että saat polven täysin suoraksi. Mulle ainakin painotettiin fysioterapiassa että koukistuminen tulee ajallaan, mutta polven suoristamisen kanssa on kiire. Mitä aikaisemmin polvi menee täysin suoraksi, sen parempi.

      Mulla oli ongelmia suoristamisen kanssa, meni ehkä kuukausi kunnes sain polven täysin suoraksi. Koukistaminen on edelleen vaiheessa, kun istun polvillani lattialla en saa takapuolta osumaan kantapäihin. Ei siitä paljoa puutu mutta kuitenkin :D

      Nyt leikkauksesta on 7kk. Viimeinen kontrolli oli tasan puolen vuoden kuluttua leikkauksesta ja lääkäri antoi luvan palata jalkapallotreeneihin, myös peleihin. Olen treenannut nyt pari viikkoa ilman ongelmia, kipuja ei ole tullut. Olen vähän varovainen vielä kontaktitilanteissa mutta ne on henkisiä juttuja.

      Onneksi kauden alkuun on vielä neljä kuukautta niin ehtii hankkia lisää lihasmassaa ja vahvistaa polvea ympäröiviä lihaksia :)
      Tsemppiä kaikille!!


  • Itellä meni polvi odotettua pahemmin hajalle. Elokuun viimeisenä päivänä futistreeneissä sain syötön joka meni vähän odottamaani pidemmälle. Päätin kuitenkin sutaista ensimmäisellä kosketuksella pallon maaliin, jouduin siis ottamaan isomman harppauksen kuin minun olisi pitänyt ja NAPS. Alastulossa oikea jalka taittui ilmeisesti "sisäänpäin" sekä polvessa tuntui ikäänkuin pieni poksahdus. Seurasi varmaan puoli minuuttia pelkkää huutamista selällään, kipu oli vitun kova ja kyseinen jalka ei kantanut noin varttiin ollenkaan. Kävin kuitenkin suihkussa sitten, jalka tuntui epävarmalta ja löysältä, mutta kävely onnistui hieman ontuen. Samana iltana kävin julkisella lääkärillä. Eka kokeilu oli että "pidä keppejä viikko ja syö kipulääkettä, älä rasita jalkaa kahteen viikkoon. Mikäli kivut jatkuu, tule takaisin:)" Polvi naksahti sinä aikana kivuliaasti kaksi kertaa, kunnes 2puolen viikon kuluttua lääkärikäynnistä päätin mennä kokeilemaan sählyä tutussa höntsäporukassa. 10min jälkeen NAPS ja sinä päivänä ei enää käveltykkään. Taaas julkiselle, varmaan 4 tuntia odotusta ja katsoivat röntgenin uudestaan eikä mitään näkyny, -> "pidä keppejä ja syö kipulääkettä." Viikon sairasloma tuli silloin ja mistään jatkotoimenpiteistä ei sovittu. Silloin mietin että julkisen meininki on toivoton, käydäänpä yksityisellä (hyvä vakuutus: on). Ortopedi kokeili kerran polvea ja sanoi että jaha, eturistiside on poikki ja kierukassa mahdollisesti jotain vikaa myös. Viikon jälkeen oli magneettikuvaus, josta selvisi että myös kierukka on pahasti vaurioitunut. Viikko siitä ja olin jo leikkauksessa, jossa tehtiin uusi eturistiside ja kierukka poistettiin kokonaan. Nopeaa toimintaa siis :) nyt kulunut leikkauksesta vajaa 2vko, huomenna tikkien poisto. Polvi edelleen erittäin oudon tuntuinen, suht laajalla alueella ei ole tuntoa melkein ollenkaan eikä taivu kovinkaan hyvin :d sivuttaisliikkeet tekee kipeää. Intohimolla odotellen ensimmäisiä askelia ilman keppejä sekä kuntoutuksen aktiivisempaa vaihetta. Sekä myös jossain vaiheessa tulevaisuutta taas pelikenttien dominointia;D , ainakin maalinteko jäi parhaimmalla tavalla muistoihin kun vääntymisestä huolimatta tuli pallo potkaistua verkkoon. :D

    Jos on näistä molemmista vaurioista kokemuksia yhtäaikaa niin kertokaa minulle, olisi kiva lueskella :)

  • Oma eturistiside repesi ja uusi tehtiin käyttäen saman jalan reidestä otettua vastinetta. Kesti 2v ja polvi kipeytyi uusiksi ja uudelleen leikkauspöydälle, edellinen eturistiside ei pelittänyt, tehdääs uusi. Siirtotavarat löytyi toisesta polvestani, joten molemmat polvet leikattiin samaan aikaan. Nyt mennyt se 4v ja polvi on hemmetin kipee ja epäilen taas samaa vaivaa, eli eturistiside löystynyt tai ei toimi. Kulumaa sielä on, arpikudusta, kierukat rikki. Sen tiedän jos 3nnen kerran tehdään acl leikkaus polveeni, lantiosta otetaan luuta ja ruvetaan luuduttaan polvea kun ei ole enää kiinnityspaikkoja..saa nähä. Kuntoutukset tein ohjeiden mukaan, kävelin, venyttelin, kävin uimassa, laihdutin 10 kiloa (102-92kg), mutta oma näkemykseni on että nämä siirteet eivät toimi kuin muutaman vuoden.

  • Moi, kuka/missä leikattiin polvenne? Mun edessä on iso päätös, vakuutus maksaa leikkauksen ja mun pitää valita ortopedin. Nyt eri puolelta puhutaan aivan eri nimeja ja kun olen yksityisellä, tuntuu, että kaupassa vähän olen. Apua!!

    • Suosittelen OmaSairaalan Veikko Kiljusta.


  • Noniin.. Mulla on 2003 leikattu eturistiside turun mehiläisessä Heikkilän toimesta. Polvi meni rikki jalkapallo pelatessa kun minua taklattiin selästä ja otin oikealla jalalla vastaan, jonka seurauksena polvi taittui yli.. Leikkauksen jälkeen kuntoutin jalan hyvin ja puolen vuoden päästä olin täydessä pelikunnossa. Polvi oli sataprosenttisessa kunnossa ja kesti erittäin hyvin kaikenlaisen urheilun. Iso kiitos tästä kuuluu myös erittäin pätevälle fysioterapeutille.
    Nyt 12 vuotta myöhemmin polvi vääntyi rugby pelissä taklauksen seurauksena uudelleen ja eturistiside jälleen poikki.(Väitän että olisi mennyt poikki vaikka ei olisi aiemmin leikattukaan. Taklauksen tuoma paine väärään suuntaan oli sen verran suuri että tiesin heti että nyt kävi huonosti). Polvi operoitu eilen vaasan mehiläisessä Heikkilän toimesta ja usko on kova että tulee vielä yhtä hyvään kuntoon kun viime leikkauksenkin jälkeen. Motivaatio kuntoutukseen ja täyteen peli kuntoon pääsemiseen on erittäin kova !! Kivut ovat kyllä mukavat tämän uusinta leikkauksen jälkeen ja arvetkin suhteellisen katu uskottavat :D Eteenpäin sanoi mummo lumihangessa....
    Heikkilää voin vielä suositella lämpimästi ja onhan kaverilla aika kova cv:kin kun kattoo ketä hänen pöydällään on ollut...

  • Hei! Itseltä eturistiside leikattu 2 kk sitte. noin 2vk sitte polvi väännähti ja tuntu rusahdus sekä kaikenlisäksi liukastuin. Kävin lääkärissä jossa annettiin kepit viikoksi ja lääkettä, röntgenin kautta sanottiin että olis vaan venähtäny. Mietin vain että voisiko tässä olla nyt jotain muutakin kuin venähdys, kun on viäläkin kipeämpi ku ennen vääntöä, ja aikasemmin kun polvessa on tuntunut 'rusahdus' kipu on mennyt ohi mutta nytten ei.

  • Ikää 17 vuotta ja lajina alppihiihto. Kuukausi sitten (12.3) kaaduin treeneissä, polvi vääntyi ja tuli hirveät kivut ja turvotus. Suoraan rinteestä lähimpään terveyskeskukseen, jossa polvelle jäitä ja kipulääkkeitä. Matka jatkui pk-seudulle Dextran päivystykseen, josta lähete röngeniin - ei poikkeavaa -. Polvituki ja kepit kotimatkalle. Seuraavalla viikolla magneettikuvauksiin ja loppuviikosta ortopedille. Urheiluhullulle uutiset tuntuivat maailmanlopulta. ACL on poikki ja leikkaus edessä. Paljon kuntoutusta ja aikasintaan 8kk päästä leikkauksesta pääsisin takaisin treenaamaan... Noh kuukauden jumppasin polven liikkuvuutta ja lihasta lähti oikein urakalla (kivut rajoittivat liikkumista ja treenaamista). Leikkaus suoritettiin 12.4 nukutuksessa. Uusi eturistiside katkenneen tilalle ja ulkosyrjän repeytynyt kierukka korjattiin samalla. Vasta pari päivää kulunut leikkauksesta ja kivut ovat kovat. Polven liikkuvuus lähes sama kuin ennen leikkausta (tosin jäykempi). Saan polven lähes täysojennukseen ja n. 90astetta koukkuun. Kepeillä mennään parisen viikkoa ja fyssarille 3vk kuluttua. Hyvään tapaturmavakuutukseen kannattaa satsata. Suoraan jos menee yksityiselle niin saa kunnon diagnoosin ja apua heti! Tsemppiä muille leikkauksiin ja kuntoutukseen :)

  • Hyvä koripalloamatööri,

    Kylläpä meitä on monta polvensa rikkonutta. Kiitos todella paljon hyvästä kirjoituksesta (luin tosin vain muutaman tuolta alusta lähtien). Hyviä vinkkejä, oikein hyviä. Vakuutus on, paljon kuntoilun intoa, mutta hirmu vähän intoilun lisäksi sitä kuntoa. Ja nyt yksi eturistiside vähemmän, se keväthangista ainakin toiseksi vuodeksi ja salibandy nyt ainakin - niisk ja nyyhk.

    No, kunhan kesän 16 siitepölyt on yskitty keuhkoista (siis kesän 2016, itsellä niitä kesiä on aika paljon enempi takana, auts) ja kun nuo syksyn sateet alkavat ja vaelluskelitkin tulevat ikävemmiksi, niin leikkausta kohti vaan sitten täälläkin ihan kiltisti vinkkienne mukaisesti.

    Onni kuitenkin onnettomuudessani, voi hyvin opettaa lapsille omalla "huonolla esimerkillä" lisää sen alkulämpän tärkeyttä enne kisasuorituksia...se ja parempi lihaskunto olisi varmaan itsellänikin auttanut ja jopa estänyt stiplaamisen jälkijäristykset rinnetapaturmassa.

  • Hyvä koripalloamatööri,

    Kylläpä meitä on monta polvensa rikkonutta. Kiitos todella paljon hyvästä kirjoituksesta (luin tosin vain muutaman tuolta alusta lähtien). Hyviä vinkkejä, oikein hyviä. Vakuutus on, paljon kuntoilun intoa, mutta hirmu vähän intoilun lisäksi sitä kuntoa. Ja nyt yksi eturistiside vähemmän, se keväthangista ainakin toiseksi vuodeksi ja salibandy nyt ainakin - niisk ja nyyhk.

    No, kunhan kesän 16 siitepölyt on yskitty keuhkoista (siis kesän 2016, itsellä niitä kesiä on aika paljon enempi takana, auts) ja kun nuo syksyn sateet alkavat ja vaelluskelitkin tulevat ikävemmiksi, niin leikkausta kohti vaan sitten täälläkin ihan kiltisti vinkkienne mukaisesti.

    Onni kuitenkin onnettomuudessani, voi hyvin opettaa lapsille omalla "huonolla esimerkillä" lisää sen alkulämpän tärkeyttä enne kisasuorituksia...se ja parempi lihaskunto olisi varmaan itsellänikin auttanut ja jopa estänyt stiplaamisen jälkijäristykset rinnetapaturmassa.

  • Täälläkin yks peruskuntoilija joka loukkasi polvensa keväthangilla lautaillessa. Kaatumista seuraavana päivänä yksityiselle ortopedille joka laittoi lähetteen mri-kuviin. Itsellä työnantajan ottama vakuutus vapaa-ajan tapaturmiin ja kaikki kulut hoituu sieltä. Kuvissa näkyi että eturistiside on täysin poikki ja päätettiin että hoidetaan operatiivisesti. Olisin päässy leikkaukseen aika pian mutta halusin odottaa kesän yli. Maksari oli annettu vy:stä kuukaudeksi mutta helposti siihen sai lisää aikaa soittamalla.
    Alunperin tapauksen jälkeen olin viikon pois töistä mutta jalka ei kamalasti vaivannut tässä leikkausta odotellessa. Pelko liikkumisessa oli kokoajan läsnä ja pienikin sivuliike polvessa toi tapaturman kivun mieleen.
    Nyt jalka operoitu 2 viikkoa sitten. Tikit poistettiin ortopedin toimesta 11pv leikkauksesta ja samalla polvesta otettiin nestettä. Fysion aloitin heti seuraava päivänä.
    Jalka toipunut kohtuu hyvin, vajausta vielä koukistamisessa ja ojentamisessa. Toissailtana ojensin jalkaa ilman tukea nostamalla sen ylös ja avittamalla varpaista suoristumista. Tuntui että reisilihas nytkähti jolloin jalka suoristui. Nyt pelkään että jos siirre irtosi tms. Onko kokemuksia kellään?

    • Kiitos hyvistä vinkeistä ja kertomuksista! Näitä lukiessa saa lisä buustia tuohon kuntoutukseen.
      Itse loukkasin elokuun lopussa polven jalkapallopelissä normaalissa juoksutilanteessa ilman kontaktia. Polvi taipui ulospäin ja kuului naps! Siitä päivystykseen ja ei tullut edes saikkua :-P
      Seuraavana päivänä omalle lääkärille ja sieltä sain viikon saikkua ja kepit kainaloon.
      2 viikon päästä menin uudelleen lääkäriin kipujen takia ja sain lähetteen magneettiin jossa todettiin eturistisiteen menneen poikki.
      13.12. Operoitiin side kuntoon takareiden siirteellä, kierrukat oli ehjiä mutta jotai rustovaurioita putsailtiin.
      Yö sairaalassa hyvillä lääkkeillä ja seuraavana päivänä kotiin.
      Panacodit lopetin muutaman päivän jälkeen ja nyt mennää buranalla.

      Kuntoutus lähteny hyvin käyntiin, jalka suoristuu ja menee jo 90-asteen koukkuun. Pari viikkoa vielä ortoosin ja keppien kanssa ni sitten liikkuminen helpottuu.
      Kuntoutus tulee olemaan todellinen haaste kun tiedän oman intoni kuntoiluun, mutta naapuri teloi myös jalkansa ni en ole yksin kuntoutumassa ja olen niin kilpailuhenkinen että en voi olla huonompi kuntouttaja ;-)
      Ensiksi ajattelin että palaisin kentille kesällä, mutta taidan pitää vuoden taukoa ja antaa polven olla rauhassa suuremmalta rääkiltä.


  • Minulta leikattiin eturistiside 21.11. eli reilu viisi viikkoa sitten. Särkylääkkeitä söin 2 viikkoa ja satunnaisesti sen jälkeen. Fysioterapiassa olen käynyt jo toisesta viikosta lähtien kerran viikossa. Jumppaliikkeitä olen tehnyt fysioterapeutin ohjeiden mukaan. Fysioterapeutti kehui että polvi on kuntoutunut todella hyvin. Kävin tekemässä joulupäivänä reilun puolen tunnin mittaisen kävelylenkin varovasti, nyt lähes kivuton polvi on ruvennut enemmän turvottelemaan ja ojentaessa suoraksi kipuilee tosi ilkeästi. Nyt tässä mietin että aihutinko jotain vahinkoa tuolla kävelyllä vaikkei siinä mitään sattunutkaan eikä kipua tullut?

    • Minulla nyt operaatiosta 5kk aikaa.Kipuja aika-ajoin enemmän, välillä täysin kivuton.Ulkona kävelyn jälkeen usein kipuilee, lihakset ja polvet jännityksessä kun pelkään kaatumista/liukastumista.fysiossa kävin yhteensä 15 kertaa ja nyt jatkan vielä työfyssarin kanssa kun työnantaja lupasi maksaa 5 käyntiä.Töihin palasin lokakuun alussa eli vajaa 2kk leikkauksen jälkeen.Ekan viikon tein täyttä päivää mikä tuntui kovana turvotuksena ja kankeutena polvessa.Päädyttiin osasairauslomaan jolloin teen 4tuntista työpäivää vielä tammikuun loppuun saakka.Voi olla että osa-aikuisuus jatkuu vielä tuonkin jälkeen.välillä iltaisin turvotus ja kankeus vaivaa mutta oon yrittänyt venytellä jotta lihakset ei ois niin jumissa😝 Enemmän pitäisi jumpata ja salikin jäi kun eka ft-jakso loppui.Nyt pitäs jotenkin löytää uusi draivi tuohon harjoitteluun, jospa se lähiaikoina löytyisi jostain 👍 Tsempit teille muille kuntoutujille!


  • Heips! Itselläkin eturistiside leikattu kaksi päivää sitten ja jos kokemukset ja ajankohtaiset mutinat kiinnostaa, niin kirjoittelen niitä nettisivuilleni blogi osioon. www.tiuacl.simplesite.com

  • Olemme perustamassa vertaistuki-/keskusteluryhmää eturistisiteenkorjausleikkauksesta kuntoutuville Facebookissa, liity mukaan jakamaan kokemuksesi! :)
    https://www.facebook.com/groups/197827040728179/

  • Eturistide meni poikki salibandyssä 6kk sitten ja 4 päivää sitten operoitiin. Treenasin jalkalihaksia parhaani mukaan ennen leikkausta. Uskoakseni tämä helpottaa kuntoutumista. Leikkaus itsessään puudutuksessa oli yllättävän helppo ja nopea, joten sitä ei tarvitse liikoja jännittää. Pyysin rentouttabaa esilääkitystä ennen selkäpuudutusta ja se helpotti kovasti jännitystä. Pääsin pois sairaalasta muutama tunti leikkauksen jälkeen. Eilen jätin sauvat pois ja lääkeannostustakin olen uskaltanut pienentää. Polvi suoristuu hyvin kun olen sitä kovasti jumpannut viime päivät. Fysioterapia alkaa viikon päästä ja halu päästä nopeasti kuntoon on kova

  • Hei!

    En tiedä selaako kukaan näitä enään, mutta haluaisin silti kysyä tätä.

    Itseltä leikattu 2 v 3 kk sitten katkennut eturistiside ja polvi toimii ihan normaalisti. Silti itseäni häiritsee aivan järjetön rutina polvessa, jota tapahtuu ihan pelkästään seisaaltaan ja ojennan polvea suoraksi. Se rutinan kuulee ihan ulkopuolisetki, jos vaan lähellä ihmisiä on ja olen miettinyt, että pitäisikö mennä sitä näyttämään vai kuuluukohan vaan asiaan? 🤔

    • Hei.
      Itsellä leikattu acl ja nivelkierukka puolitoista vuotta sitten. Toimii kans ihan normisti ja on varmaan parempi kuin leikkaamaton polvi. Itsellä kuitenkin kanssa melkoinen rutina ja pauke välillä kun suoristaa polven. Kysyin kuntoutuksen aikaan ortopedilta aiheesta ja hän totesi sen olevan normaalia, kun on lähtenyt lihoja sieltä polven sisältä. Pitäisi kuulemma ajankanssa loppua, jos kuntouttaa aktiivisesti. Ja täytyy myöntää että kyllä se pikkuhiljaa hiipuukin. Lihoja vaan jalkaan hakemaan puntilta niin kyllä se helpottaa :)


Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.