Tositarina
Olin kävelyllä tyttöystäväni kanssa kotini läheisen järven rannalla. Tyttöystäväni kiusoitteli minua koko alkumatkan, sillä hän huomasi, etten saanut katsettani irti hänen aerobicin trimmaamasta upeasta pepustaan.
Jättäydyin tahallani vähän jälkeen hänestä, jotta voisin katsella, miten tuo syötävän ihana perse keinui puolelta toiselle, samalla hänen vilkuillen minua kutsuvasti. Himoitsin milessäni tuota kapealantioista naista, jonka pyöreä peppu näytti vieläkin täyteläisemmältä yhdistettynä hänen tummiin liituraitahousuihin ja korkkareihin.
Tarrasin kiinni hänen pakaraansa ja sanoin, että haluaisin naida häntä takaapäin. Tyttöystäväni naurahti hiukan, sillä emme olleet harrastaneet seksiä aiemmin ulkona tai julkisella paikalla. Huomasin kuitenkin hänen katseestaan, että hänen teki mieli minun kovan punttitreenin muokkaamaa vartaloani ja kookasta elintäni vähintään yhtä paljon, kuin minä halusin saada oteeseeni tuon siron naisen.
Pyörätie oli hiljainen, muutama liikkuja silloin tällöin. Päätin vielä varmistaa asian antamalla käteni liukua hänen housuunsa. Tämä tapahtui vaivoin, sillä ihonmyötäiset housut eivät juurikaan antaneet periksi. Sain taisteltua tieni hänen vaolleen, mutta tilanteen olin tajunnut jo paljon aiemmin. Hänen lantionsa kuumotus tuntui polttavalta jo tapaillessani hänen pikkuhousujensa reunaa. Käytin sormeani hänen häpyhuuliensa välissä, todeten samalla, että hänen stringinsä olivat kiimasta aivan märät.
Hän siveli hiukan ujostellen valkeiden, nilkkaan asti ulottuvien reisitaskushortsieni pullottavaa etumusta, sillä olimmehan vielä tiellä!
Himo sai hänetkin valtaansa, ja hän puristeli kivikovaa kaluani, joka ei meinannut enää millään mahtua housuihini.
Kävelimme ennätysvauhtia tien viereiseen hiukan suojaiseen metsikköön, josta oli kuitenki suora näköyhteys tielle. Olihan kiinnijäämisen pelko olennaisesti lisäämässä kiihkoamme. Tyttöystäväni avasi housuni napit, ja vapautti sykkivän kaluni joka ulos päästessään kasvoi entisestään. Hän kyykistyi ,ohjasi elimeni kasvoilleen ja hieroi sitä kiihkoissan kädellään. Sanoin hänelle olevani kiimaisempi kuin koskaan, ja se myös näkyi täyteen mittaani paisuneesta, lähes 20 senttisestä elimestäni. Tunsin olevani jo nyt räjähtämispisteessä!
Hetken minua runkattuaan hän avasi ihanan suunsa hiukan raolleen, koskutti huulikillon värittämiä täyteläisiä huuliaan ja otti kaluni hellästi suuhunsa. Tunsin menettäväni tajunnan, niin täydelliseltä se tuntui. Kalu syvällä hänen suussaan käden tehdessä samaan rytmiin pyrittävää liikettä varren ympärillä aloin olla valmis.
Nostin hänet pystyyn, puristin rajusti hänen c-kupin pystyjä rintojaan ja työnsin paisunutta kulliani häntä vasten. Käänsin hänet ympäri ja vedin hänen housunsa hitaasti alas. Ruskettunut, pyöreän täydellinen peppu odotti kuumana edessäni. Riisuin hänen stringit suullani kiduttavan hitaasti, ja saatoin haistaa pillun kutsuvan tuoksun. Mikä upea näky, nainen korkokengissä, pikkuhousut nilkoissa ja jalat levällään odottaen tyydytystä!
Hän nosti peppunsa niin pystyyn kun sai ja kumartui ottamaan tukea puusta. Laskeuduin reisien valmiina nuolemaan häntä. Tarrasin pakaroista kiinni ja nuolaisin hiukan suihkunraikasta anusta. Levitin sormillani hänen vakoaan auki, ja annoin kieleni liukua anukselta kuumalle pillulle. Tyttöystäväni voihki nautinnosta ja rukoili minua sisälleen. Nousin pystyyn, tartuin kyrpääni kiinni ja ohajsin itseni hänen klitorikselleen. Valtava aalto virtasi hänen lävitseen. Hän katsoi hymyillen minuun ja sanoi: ''Ensimmäinen tuli''.
Hieroin penistäni hänen pillullaan, ja aloin hitaasti työntyä häneen. Kaluni tuntui paisuvan edelleen, kun voihkaisten sain itseni puoliksi hänen sisälle. Kaluni koskettaessa g-pistettä, hän sai toisen kerran, ensimmäistä paljon rajumman orgasmin. Tiukka pillu supisteli orgasmin tahtiin kaluni ympärillä, ja tästä intoutuneena työnsin itseni pohjaan asti.
Aloin kiihdyttää tahtia, ja puristin häntä tiukasti välillä kiinteistä pakaroista, välillä rinnoista. Nännit olivat kovat kuin pikkukivet, ja tämä kiihotti minua äärimmilleen. Tunsin tulevani kohta, joten päätin saattaa meidät molemmat loppuun. Kalu yhä hänen sisällään nuolaisin sormeani ja työnsi sen hellästi hänen pakaroiden väliin. Molemmat aukot täytettyinä hän tuli aivan hurjaksi ja puri huuliaan peittääkseen äänekkään voihkintansa.
Kiihdytin tahti hiukan, ja tunsi sperman lähtevän liikkeelle. Laukesi todella rajusti, ja lämpimän sperman syöksyessä tyttöystäväni pilluun hän sai tajuttoman orgasmin. Pillu ja anus supistelivat rajusti kaluni ja sormeni ympärillä, kun hän tärisi kauttaaltaan. Vedin sormeni hitaasti pois anuksesta ja hän värisi jälleen. Vedin kullin ulos hänen sisältään, ja toisen spermaryöpyn tulla hänen pakaroille ja anukselle hieroen kullia sitä vasten. Valkoisia roiskeita oli ympäri hänen selkää ja pakaroita, sekä hänen tummilla housuillaan. Kuin kaiken huippuna hän kääntyi, otti kaluni suuhun ja nuoli viimeisetkin pisarat pois.
Onnellisena, mutta hieman noloina pukeuduimme ja lähdimme kotia päin, päättäen ettei tuo kerta ollut viimeinen. Hississä olimme jälleen toistemme kimpussa, ja hetken kuluttu asunnollani päätimme vielä vähän jatkaa..

Vastaukset 7
Vanhimmat
olipa uskottava...
Kuka helvetti lähtee kävelylle korkkareissa ja liituraitahousuissa! ?
kävelyllä, kävelemässä jne. ei me millään vitun lenkillä oltu.
ei mulle ole vitunkaan väliä uskooko vai ei.
panenhan tänäkin iltana tuota uskomattoman kaunista naista. se riittää mulle.
Olisi uskottavampi jos...
- kalu olisi 15 senttiä
- rinnat olisivat b-kuppi tai ne riippuisivat
- tyttö ei saisi orgasmia
- ette edes olisi naineet
Musta toi oli kyllä ihan ok...
oletko joskus kuullut, että nainen voi saada miehen kanssa orgasmin.
se, että sinä et ole sitä onnistunut saamaan aikaan(jos olet mies), on oma häpeäsi.
myöskään pienelle pilillesi en mahda mitään.
myöskään tyttösi riippuville pienille rinnoille en mahda mitään.
kyllä sinä joskus vielä saat naista! tsemiä.
Minulle kävi vähän samantapaisesti kerran kun olimme poikaystäväni kanssa ulkona. tosin olimme rannalla. :)