Olen muutaman viikon tutkinut myyntipalstoja tarkoituksenani hankkia sekarotuinen keskikokoinen / pienehkö koira. Tarjolla on selkeitä pentutehtailun tuotoksia virosta, vanhempien tapaaminen mahdotonta. Tai sitten pyydetään lähemmäs tuhatta euroa, jota en kuitenkaan tahtoisi maksaa, sillä en hyväksy eläimillä rahastamista. Menestyneiden rotukoirien hinnat ymmärrän, kulkevat kisoissa, näyttelyissä jne ja vievät rodunjalostusta eteenpäin.
Jos jollakulla on alta 500 euron hintaisia luovutusikäisiä pentuja alle 20 kg aikuisena painavista roduista tiedossa niin ilmoitelkaapa täällä itsestänne. Hyvä koti olisi tarjolla koko elämäksi. Vaivaa olemme valmiit koiran eteen näkemään esim läpi Suomen katsomaan ja hakemaan, kunhan kyse ei ole rahastuspennutuksesta.
Etsin sekarotuista pentua
4
361
Vastaukset 4
- pellonpää
Hei,
meille syntyi 5.4 noutajamix / kultaisennoutajan pentuja. Emo painaa 20kg,
mahdollisesti pennuista vähän isompia tai sitten ei. Emo musta rinnassaan ja
tassuissaan valkoista- luonteeltaan kiltti. tottelevainen ja seurallinen. Kultsu isä on kuin "ihmisen mieli". Emo täyttää kesällä 4v, nämä ensimmäiset pennut ja mahdollisesti leikkautan tämän jälkeen. Ei siis olla pentutehtailijoita..
Meille on tärkeää että pennut saavat rakastavan ja harrastavan kodin.
Pentueessa 5 urosta ja 3 narttua. Muutama vielä vapaa, hinta 300e.- Bea
Pellonpää: Voisin olla kiinnostunut näistä pennuista. Laitatko minulle viestiä osoitteeseen ullar 55 @ hotmail . com (ilman välejä).
- Koiraa etsimässä
Mistähän päin maata nämä pennut löytyvät? Laitatko myös minulle viestiä sähköpostiin?
minni1711(at)hotmail.com
- PV
Jos haluat kiltin koiran, joka tulee toimeen lasten, kissojen ja muiden eläinten kanssa, mutta tarvitsee vaivaa näkevän kouluttajan, niin lue Alaskanmalamut/ husky/sakemanni. Eurasta, puh. 0453124954
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102311Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???231014- 71912
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha583855- 48845
- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670- 68641
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik30627