Tuossa alempana Juha mainitsi ruuhkan tanssilattioilla. Siitä tuli mieleni, että miten koette sen? Itsestäni tuntuu, ettei tanssista tule ruuhkassa mitään, parinikin valittaa aina, että osaava kyllä löytää itselleen tilaa. Minä sen sijaan junnaan suuren osan ajasta perusaskelta tai vain varovaisia käännöksiä. Lisäksi sivusta seuraamalla kyllä huomaa, kuinka jotkut menee siellä sujuvastikin näyttävillä kuvioilla.
Pitääkö ruuhkassa olla jokin erityinen taktiikka tai tekniikka vai onko niin, että vauhdikkaan viejän parin jalat ovat suhteellisen romuna kahden kappaleen ja lukemattomien törmäysten jälkeen?
Pitääkö ruuhkassa olla jokin erityinen taktiikka tai tekniikka vai onko niin, että vauhdikkaan viejän parin jalat ovat suhteellisen romuna kahden kappaleen ja lukemattomien törmäysten jälkeen?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Miehen pitää vaan pystyä tunnistamaan miten naisen askel kulkee. Jos nainen pitää jalkansa tiukasti miehen jalan tuntumassa, niin silloin ruuhkatanssikin voi tuntua tanssilta. Tavallaan voi viedä reilummin ja voi käyttää tilan tarkemmin hyväksi. Vauhdin hidastumista voi kompensoida käännöksiä lisäämällä, kuitenkin niin että miehen takaperin tanssiminen jää mahdollisimman lyhyeksi. Kolmen askeleen käännösten ja pivot käännöksen hallinta auttaa kummasti ruuhkassa tanssimista. Niitä varsinaisia kuvioita ruuhkassa ei kannata edes yrittää.
Ensimmäinen kommenttini on, että ei saa törmäillä
toiseen pariin, vaikka mikä olisi.
Ruuhkassa auttaa, jos nainen on lähellä lantio
lantiossa kiinni. Tällöin häntä on helpompi
ohjata pienessä tilassa.
En kyllä nauti ruuhkassa tanssimisesta, koska
toiset parit rajoittavat minun kuviot.
Ruuhkan syntyminenkin on jo selvinnyt minulle.
Ne on niitä paikallaan pyörijöitä, vanhempia
ukkoja ja mummoja, aina tiellä jaloissa.
Vaikka ikä ei kyllä ole este tanssimiseen kunnon askelilla, tästä on esimerkkejä lavoilla.
Tanssijalle kehitty ajan myötä "silmät selkään",
eli kyky hahmottaa takana olevat parit. Aina joskus tulee kuitenkin virhearvioita ja törmäys.
Tanssit alkavat naisten tunnin jälkeen, koska
silloin lattialla on tilaa. Itse nautin illan
viimeisistä tunneista ja tilankäytöstä lattialla.
Mun mielestäni ruuhkassa pitäisi mennä niin, että hitaammin tanssivat tanssisivat sisäringissä, ja nopeammin tanssivat taas pyörisivät ulkokehää, ja aina eteenpäin, ei missään nimessä poikittain eestaas, niinkuin useasti jotkut menevät, se sekottaa pitkälle koko tanssiväkeä.
"Ruuhkan syntyminenkin on jo selvinnyt minulle.
Ne on niitä paikallaan pyörijöitä, vanhempia
ukkoja ja mummoja, aina tiellä jaloissa."
myös he, mutta myös monet hyvät tanssijat aiheuttavat ruuhkaa viemällä paljon tilaa ja tekemällä sellaisia kuvioita, jotka menevät tanssisuuntaa vastaan. Tällöin muiden tanssijoiden on väisteltävä ja pysähdyttävä antamaan tilaa. Mielestäni hyvän tanssijan tuntomerkkeihin kuuluu huomioida käytettävissä oleva tila ja sopeuttaa omat liikkuminen muiden liikkumiseen. Ruuhkassa ei voi eikä pidä tanssia väkisin samoin kuin tyhjällä lattialla.
Ani harvoin näkee suljetun otteen tansseissa mitään erityisiä kuvioita tehtävän - edes silloinkaan kun on hyvin tilaa. En muista koskaan kenenkään tanssineen sellaista kuviota joka aiheuttaa ruuhkaa. Vajaista käännöksistä aiheutuva poikittainen tanssiminen näyttäisi olevan ruuhkien yleisin syy.
Ei kun pivottia treenaamaan... Harmi vain, ettei sitä uskalla vieraan kanssa lavalla kokeilla. Ollaan kohta molemmat nurin lattialla.
No.. Pivot käännös on nyt sentään ihan eri asia kuin pivot pyöriminen... 180 astetta on ihan riittävästi. Tekniikan kun hallitsee, niin kulkee pienemmässä tilassa kuin tavallinen käännös. Daami seuraa siihen luonnostaan, kun vaan vie oikein.
Siinäpä se. Kyllähän minä pivottia olen kaverin kanssa kokeillut, mutta se oli niin kömpelöä, etten sitä tansseissa käytä. Hitaassa se vielä menee bluesina, mutta foksit pitää vielä unohtaa. Pitää kai mennä taas kurssille. Tai sitten olen vain tällainen tukkijätkä, jolle ei tanssiminen ole kovin luontevaa.
Harjoitusta se vain vaatii. Ja alkuun myös yksin. Kotona aina kuullessasi sopivaa musiikkia olohuoneesta sohvapöytä ja matot syrjään ja pivotia tekemään. Tai tungosta markkeeraamaan ei tarvitse raivata kovin paljon tilaakaan. Keittiön hellan edessäkin sitä voi tehdä.
Vasta sitten, kun se sujuu yksin sitä voi harjoitella parinkin kanssa. Pitää vain kuulostella miten toinen seuraa. Ja seuraahan se jos mielii mukana pysyä.
Askeleitten ohella tanssitaidossa lajista riippumatta varsinkin miehillä on oleellista vieminen ja sen taito. Valitettavasti hyvä sellainen kehittyy vain vuosien harrastuksen myötä.
Muutenkin sopivaa musiikkia kotona kuullessasi "hiippaile" tanssiaskelin ympäriisi. Eihän sitä sivulliset näe.
Tuollaisella kotitreenillähän se minunkin urani aikoinaan käynnistyi kurssien ohella. Verhot olivat tuolloin tiukasti ikkunoiden edessä... Mutta tuo keittiötekniikka oli hyvä idea.
Mikä on Nitetimen alussa mainitsema kolmen askeleen käännös? Normaalissa rock-käännöksessähän on neljä askelta.
Kahdella askeleella niin pitkälle kuin kohtuudella pääsee ja pivotin sovelluksella loput, näin 360 astetta pyörähtää aika kivuttomasti.
tanssimaan. Varsinkaaan, jos jo osaa tanssia. Eikä ikinä vakiokumppanin kanssa. Useimmiten parempi vaihtoehto on pysyä poissa lattialta ja tanssia vain ne kappaleet, joita valtaosa ei osaa eikä edes pysty. Jenkoilla ja samboilla harvoin ruuhkaa. Keskmäärin tanssilattiat ovat lähes tyhjiä, jos osaa valita tanssipaikan oikein.
Ruuhkatanssit pystyy yleensä ennustamaan aika hyvin etukäteen, kun tietää esiintyjät. Pitää siis mennä vain johonkin muualle.
ole mikään tae etteikö siellä nämä niinsanotut edistyneet aiheuttais ruuhkaa.
Toisinaan on aika ihmeellisiäkin tulkintoja ja vääntelyjä jenkan tahtiin ja mitä pahinta siinä nopeitten väylällä temppuillaan.
Jenkka on jenkka ja jos haluaa muullalailla tanssia niin pitää mennä keskialueelle, ei pitäisi olla ruuhkaa jenkan aikana.
Ei ole yhtä oikeaa tapaa tanssia mitään tanssia. Ei jenkkaakaan. Tanssi ei ole määrämuotoista kahden ihmisen liikehdintää vaan musiikin tulkintaa ja monimuotoisia kuvioita. Perusjenkkakin jakaantuu monenlaiseen, itse kullekin sopivaan tyyliin. Enää yli 80 -vuotiaana monikaan ei tanssi 'perinnejenkkaa' vaan sitten voi tanssia vaikkapa sottiisia. Sottiisin tanssijat ovat muita hitaampia. Suurin osa jenkkaajista tanssii vain yhtä ja samaa kuviota ja vain yhteen päin kääntyen. Kyllä siinä tylsä tulee molemmille tanssijoille. Siksi kuviot ja muut tavat tanssia jenkkaa ovat tervetulleista. Sama juttu myös polkan kanssa. Polkassahan swingpolkan tanssijat menevätkin yleensä keskelle. Ja lisäksi on ilo nähdä myös pyörätuolitanssijoita. Eivät ne ole muiden tiellä. Sen verran on tanssia opiskeltava, että osaa joko väistää, hidastaa menoa tai tarpeen vaatiessa pysähtyä.
Jenkkaa tanssittiin 50-60-luvilla ja aikaisemmin erittäin hitaana foksina. Olen joskus kysellyt tämän tanssitavan historiaa, mutta mitään kommenttia en ole missään siitä huomannut kirjoitetun. Kysymyksessä on nimenomaan hidas foksi ja se oli erityisesti taitavien tanssijoiden tapa tanssia jenkkamusiikkiin. Kysymyksessä on siis eri tanssi kuin mitä nykyisin tanssitaan nopeana foksina jenkkamusiikkiin. Romaneilla oli oma tapa tanssia jenkkaa, mutta sekin oli lähinnä eräänlaista kävelyhumpan ja tangon sekoitusta.
Olisiko nyt täällä kenelläkään tietoa jenkkamusiikkiin tanssitusta vanhasta hitaasta foksista?
Kun lyödään yht äkkiä jarrut päälle ja aletaan elvistelemään niin aiheuttaa takuu varmasti jenkassa ruuhkan.
Eikös se kuulunut hyviin tapoihin ja tanssitaitoihin ottaa muut huomioon?
jos tietää että tekee niitä äkkipysähdyksiä niin eikös sitä voi hakea sellaisen paikan niille fiilistelyille jossa ei häiritse muita?
Kyllä se niin on että jenkan pyörähdyksissä ei huomaa jos joku pysähtyy kesken kaiken.
Kyse on samasta asiasta kuin foksissa ja valssissa yms. kun joku ulkokehällä alkaa elvistellä ja aiheuttaa jumalattoman ruuhkan ja paras paikka tuntuu olevan elvistelylle tuo reuna alue n. pari metriä laidasta ja sitten liikutaan vähän sivuttain että muut joutuvat kiertämään joko seinänlaidasta katsojien päälle tai sitten keskialueelta niiden järkevien fiilistelijöiden joukosta.
Mutta alunperin annoin kommenttia kun joku kirjoitti että jenkassa saa tanssia rauhassa, ei se joka paikassa ole näin monesti kylläkin ja se on hyvä.
Eipä minua hyvällä katsottaisi jos alkaisin hakea omia tulkintoja nykytanssipojalta ja juoksentelisin paljain jaloin parketilla nauhaa perässä vetäen.
taitais järjestysmiehet ohjata pihalle hyppimään.
Kaikki on ok. kun otetaan muut huomioon.