Yleisradio joutuisi hallituksen eduskunnalle 4.4.2012 antaman lakiesityksen mukaan maksamaan 9 prosentin arvonlisäveron (alv) valtion televisio- ja radiorahastosta saamansa rahoituksen määrästä. Tämä vastaa noin 45 miljoonaa euroa vuosittain. Arvonlisäveron periminen lailla säädetyn julkisen palvelun verotuksella kerätystä rahoituksesta ei ole oikein.
Kansan Radioliiton mielestä Yleisradion kohdalla tulisi siirtyä nollaverokantaan, jolloin Yle-veron prosenttia (0,68) voitaisiin hieman laskea ja sitten veron koko tuotto voitaisiin käyttää Yleisradion toimintaan. EU:n alv-säädökset eivät estä julkisen palvelun yleisradiotoiminnan rahoituksen alv-vapautta.
Nykyisen tv-maksujärjestelmän aikana arvonlisäveroon ei ole kiinnitetty huomiota ehkä sen takia, että Ylen maksama alv ei ole näkynyt mitenkään katsojille lähetetyn tv-maksun laskussa. Alv-velvolliset eivät ole voineet käyttää sitä myöskään alv-vähennyksiin
Yle toki voi vähentää tilittämästään arvonlisäverosta ostopalveluista maksamansa alv:n. Kannustaako tämä Yleä ulkoistamaan omaa ohjelmatuotantoaan ja vähentämään henkilöstöään? Lähes 50 miljoonan euron tulon menetys on Ylelle kallis hinta ostopalvelujen tarjoajien kilpailullisen aseman parantamiseen ja Ylen omien toimintojen vähentämiseen.
Ylen rahoitusta on viime vuosina tiukentanut se, että mainosrahoitteisilta tv-kanavilta on poistettu toimilupamaksu, jonka ne aiemmin joutuivat maksamaan korvaukseksi saamastaan hyödystä siitä, että Yleisradion toimintaa ei rahoiteta mainoksilla.
Kansan Radioliiton mielestä toimilupamaksu olisi paikallaan palauttaa kaupallisille tv-kanaville, jotka ovat nykyään pääasiassa ylikansallisen mediayhtiöiden omistuksessa. Se myös mahdollistaisi Yleisradioveron laskemisen.
Yle-veron ALV-vero poistettava
1
107
Vastaukset
- Pöllö ja kettu
Ei ole vaikea enneustaa Yle-maksun karahtavan lainsäädännön kiville vielä monesti. Veron vero ja veroluontoinen "vero" ovat ihan uutta verolainsäädäntöä.
Tänään Yleisradio julkisti kyselynsä suomalaisten hyvinvoinnista. Ilmeisesti he ovat nyt osa Sosiaali- ja terveysministeriötäkin. Tässä kuitenkin haiskahtaa poliittinen takaisinmaksu heille jotka ovat Ylen henkilökunnan tulevaisuuden turvanneet. Jos hyvinvointia halutaan selvittää asiallisesti, on tutkimuksen tekijän oltava kyllä ihan joku muu kuin Ylen poliittinen toimitus.
Yleisradio kaatuu vielä sotkuihinsa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2082824Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1672501Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061162- 67990
Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies123982Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait267942Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka317909Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20899Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k507858Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22768