... Mikä se oli, mikä sai sen asian muuttumaan? Eli, tuliko vaan "joku" vastaan. Vai juuri se mitä etsit? Toivuitko vanhoista pettymyksistä? Vai nimenomaan vaan aloit pitää silmäsi auki? Vaihdoit harrastuksia, töitä, paikkakuntaa, mikä muuttui? Sinä, ympäristö vai muu, mikä?
(Ja siis mielellään nyt semmoisia, jotka ovat olleet oikeasti pitkään sinkkuina, eikä semmoiset "normiajoissa" 1-2 vuotta pyörivät... Se nyt vielä ole mitään! ;) )
Ja miten uskalsit? Monet sinkut kertovat että kun on niin tottunut jo olemaan yksin, on pelotttavaa aloittaa suhde. Etenkin aikuisena, mitä enemmän painolastia on, sitä vaikeampaa on päästää ketään lähelleen. Siis kuinka teit sen tai mikä siinä toisessa oli semmoista, että juuri häneen sitten päätit luottaa? Toisaalta, oliko vaikeaa, sitähän yli 3 vuodessa ehtii jo kyllä jopa kotiutumaan sinkkuuteen, puhumattakaan kun täälläkin on jopa 10 vuotta sinkkuina olleita! Se yksi missikin oli puolison menettämisen jälkeen 9 vuotta yksin, se on pitkä aika. Luulisi että kynnys on jo melkoinen parisuhteeseen... Vai.
Ehkä yksinolo kasvattaa? Ehkä juuri alkaa ottaa rennommin kun ei enää ole mitään liiallista hinkua ikäänkuin on jo mennyt sen ohi?
Ihmettelikö uusi kumppani pitkää sinkkukautta?
(Jos vielä jaksat, niin taustaakin ois kiva tietää, miten pitkä sinkkuus meni... Millainen se oli, olitko yksin, harrastitko yhden illan juttuja vai kestit, vai olit vaan, tapailitko ketään jne. jne.)
Ja tietenkin: Kuinka kävi?
Tuliko onni?
Jos olet ollut vuosia sinkkuna...
44
3056
Vastaukset
- Hyvä ihminen
Vaikea sanoa, mutta sellaista olen huomioinut, miten kivasti nuo kauniit naiset ovat alkaneet minua katsomaan. Joskus on ollut hilkulla edetä katselustakin pidemmälle, mutta kun ei ole tullut sitä otollista tilannetta päästä kahden kesken juttusille. Melkein aina on jokin palliaivoinen kaveri mukana tai muuten vain liikaa ulkopuolista populaa sotkemassa jne.
Ja yksin tulee sitten melkoisen harvoin edes baareissa käytyä. Ja kukapa sitä yksinäistä pimeän baarin nurkassa murjottavaa sinkkua niin yrittäisikään, vaikka ulkonäkö olisikin ihan hyvä.
Kohta pitäisi taas mennä tuohon lähibaariin hyvän "kaverin" kanssa ottamaan muutama pääsiäisolut. Saa nähdä mitä siitäkin taas tulee.
Niin ja olen lähes täysin kokematon näissä naisasioissa ja ikääkin on jo roisisti yli kolmenkybän. Tuulta päin kai sitten vaan.- Hyvä ihminen
...No on niitä sanojakin joskus päässyt mukavan oloisten mimmien kanssa vaihtamaan ihan kasvotusten, mutta kun pitkän linjan sinkku olen, en ole ollut oikein kartalla tilanteen tullessa eteen. Pitäisi varmaan alkaa hiomaan "näitä" taitojaan näissä naisasioissa jotenkin.
Hemmettivieköön, kyllähän mun sängystä aina yhdelle kivalle naiselle vakavassa mielessä tilaa löytyy. Mihinkään yhden illan juttuihin en kuitenkaan lähde. Mieluummin olen vaikka ilman naista jos se on siitä kiinni.
Niin, mitä mitä vihaan eniten: Valehtelemista ja valehtelevia kavereita - ja seläntakana mässäilyä.
- sinkku 86
Omaan huonon itsetunnon enkä tiedä mitä vittua tekisin asialle.
- hand is adequate.
Käsi riittää.
- Palstavalinta
Mielenkiintoinen palstavalinta sinulla. Jos minun elinikäinen sinkkuuteni päättyisi, minulla olisi takuulla muutakin tekemistä kuin käydä tällä palstalla edes raportoimassa.
- Hyvä ihminen
Hyvin ymmärrettävä seikka! Että ei sitten tarvii ihmetellä kun minäkin täältä häivyn. Yritystä ainakin löytyy!
- palstavalinnasta
No musta tuntuu, että täällä kuitenkin riittää aina neuvojia, miten toimia, joten pitäisihän täällä olla sitten aika paljon niitäkin, jotka kaavan ovat rikkoneet..?
- afadsfasdfasdf
Parisuhde palstalta voisi löytyä vastaus, täällä on vain yksinäisiä. Ja vaikka parisuhteessa eläviä wannabe sinkkuja palstalla välillä vieraileekin, heidän parisuhteensa nyt ei voi olla oikeasti hyvä, että heiltä neuvoa kannattaisi kysyä. Eikai kukaan oikeasti onnellisessa ja rakastavassa parisuhteessa elävä nyt täällä aikaansa viettäisi?
- siksi että
Parisuhdepalstalta löytyy elämässään ainakin 3 kk yksin olleita, jotka kyllä tietävät mitä sinkkuus on. "Kuulostat epätoivoiselta, se näkyy" on ihan vakiovastaus kysyy siellä kuka mitä tahansa, tai näin ole havainnut. Toinen on "kulje avoimin mielin" mikä yleensä tarkoittaa ravaa baareissa ja huoli jokainen vastaantulija, mutta siis tottakai juuri heidän jutussaan on jotain erikoista. "Se tulee vastaan kun sitä vähiten odottaa" he eivät nimittäin ole koskaan edes ehtineet odottamaan...
Siksi en halua parisuhdepalstalaisten vastauksia, ne on sitä saman jauhamista, eikä yksin olla uskallettu edes olla. Ne tapaukset ottavat viimeistään vuoden-parin päästä jo kenet tahansa. Jos joku muu haluaa jonkun, se on "epätoivoinen" ja jos taas ei löydy oikeeta on "rima liian korkeella".
Mutta täällä saattaapi olla joku joka on sinkkuudesta kiinnostunut, koska siitä on kokemusta, ja koska itse niin pitkään on ollut sinkku.
Tai sitten ihmisiä, jotka eivät ole saaneet kaavaa rikki, mutta miettineet miksi. Tai jotain muuta. Parisuhdeihmisiä ei kannata kuunnella: mene baariin, juttele ja ota matkaan se kenet saa. Noin, se oli siinä. Ihan kokemuksella ja paljolla kuuntelulla, näin se menee. Se on äkkiä keskusteltu ;)
Oli pakko voittaa ujous, kun tuli täydellisesti kriteereihin sopiva nainen vastaan netissä ja itse sovin myös hänen kriteereihin.
En ole koskaan seurustellut, mutta lyhyt tapailu oli 7 vuotta sitten. En ole edes lähestynyt ketään koskaan aikaisemmin.
Eipä tästäkään jutusta vielä tiedä, nähty vasta muutamia kertoja ja hän on selvästi ylempää tasoa.- Iloinen uutinen
Mahtavaa! Mutta siis sä olet voittanut ujoutesi ja sä olet kuitenkin alkanut tapailemaan jotain kiinnostavaa tyyppiä :) HYVÄ wlfwd!
Mahtavaa kansalaisrohkeutta tuo ettet ole edes lähestynyt ketään aikaisemmin, ja nyt läks... Mä toivotan kaikkee onnee, ja jatka valitsemallasi tiellä!!
Ihan tuli hyvälle tuulelle sun puolesta :)
(PS. Unohda tasot) - ......
Et ole voiton puolella ennen kuin olet kastanut kärkeä. Sori vaan, mutta tämä on fakta. Kaverisektori vaanii joka nurkan takana.
Iloinen uutinen kirjoitti:
Mahtavaa! Mutta siis sä olet voittanut ujoutesi ja sä olet kuitenkin alkanut tapailemaan jotain kiinnostavaa tyyppiä :) HYVÄ wlfwd!
Mahtavaa kansalaisrohkeutta tuo ettet ole edes lähestynyt ketään aikaisemmin, ja nyt läks... Mä toivotan kaikkee onnee, ja jatka valitsemallasi tiellä!!
Ihan tuli hyvälle tuulelle sun puolesta :)
(PS. Unohda tasot)Perseelleen taitaa mennä. Vaikka olisi täydellinen kumppani, niin kokemattomuus vesittää koko homman.
- Miksi vesittäisi?
wlfwd kirjoitti:
Perseelleen taitaa mennä. Vaikka olisi täydellinen kumppani, niin kokemattomuus vesittää koko homman.
Hei!
En halua millään tavalla pahoittaa mieltäsi, mutta kommenteistasi paistaa, että haluatkokaan löytää ketään. Jos moneen asiaan reagoit, että se ja se juttu pilaa kaiken, niin sitten pilaa. Näin ulkopuoliselle annat vaikutelman, ettet oikeasti halua edes ketään ihmistä, kun olet minusta niin oman minän vanki. Mut tsemppiä nyt kuitenkin! Miksi vesittäisi? kirjoitti:
Hei!
En halua millään tavalla pahoittaa mieltäsi, mutta kommenteistasi paistaa, että haluatkokaan löytää ketään. Jos moneen asiaan reagoit, että se ja se juttu pilaa kaiken, niin sitten pilaa. Näin ulkopuoliselle annat vaikutelman, ettet oikeasti halua edes ketään ihmistä, kun olet minusta niin oman minän vanki. Mut tsemppiä nyt kuitenkin!Sanoi suoraan että haluaa kumppanin, jolla on kokemusta aiemmasta suhteesta. Eikä halua alkaa kouluttaa enää ketään. Vaikka kumosin hänen ennakkoluulonsa melko hyvin, jäi silti paska maku.
- nimimerkki.
wlfwd kirjoitti:
Perseelleen taitaa mennä. Vaikka olisi täydellinen kumppani, niin kokemattomuus vesittää koko homman.
Viestiesi perusteella sinä tunnut itse tekevän kokemattomuudesta valtavan ongelman niin luonnollisesti nainenkin alkaa pitää sitä ongelmana.
Kun mies häpeää todella paljon jotain asiaa itsessään oli se sitten lyhyys, kokemattomuus, ylipaino niin monesti se on häpeä ja siitä johtuva itsesääli joka karkoittaa naiset eikä se itse asia, jota mies häpeää. nimimerkki. kirjoitti:
Viestiesi perusteella sinä tunnut itse tekevän kokemattomuudesta valtavan ongelman niin luonnollisesti nainenkin alkaa pitää sitä ongelmana.
Kun mies häpeää todella paljon jotain asiaa itsessään oli se sitten lyhyys, kokemattomuus, ylipaino niin monesti se on häpeä ja siitä johtuva itsesääli joka karkoittaa naiset eikä se itse asia, jota mies häpeää.En pitänyt sitä aikaisemmin ongelmana, ainakaan noin pahana. Ja se tuli sille täytenä yllätyksenä. Ajattelin ettei se olis sille ongelma, kun kerran se pitää ujoista.
- tohon juttuun
wlfwd kirjoitti:
Sanoi suoraan että haluaa kumppanin, jolla on kokemusta aiemmasta suhteesta. Eikä halua alkaa kouluttaa enää ketään. Vaikka kumosin hänen ennakkoluulonsa melko hyvin, jäi silti paska maku.
Nyt pyydän että jos saat tilaisuuden ole sinä se vahvempi ja ymmärtäväisempi. Nimittäin ei se ennakkoluuloa ole vaan pelkoa. Kukaan ei pelkää joutuvansa "kouluttamaan" ketään: eihän suhteeseen lähdetä oikeasti kuin koirakouluun ja ensimmäinen suhde se silläkin on ollut. Jos se taas on näitä naisia, jotka tosiaan on näitä "miehenkouluttajia" niin se EI ole oikeasti mukava. Se alkaa siihen ja sitten se on vuoden-kahden päästä viimeistään, kun kuherrukset on ohi, pirttihirmua ja nalkutusta. Moni senkin valitsee, moni mies tuntuu tykkäävän siitä.
Mutta. Jos se ei ole semmoinen, se pelkää. Se pelkää sitä ettei osaa olla sun ensimmäinen, se luulee, että heti pitäs mennä naimisiin. Se pelkää tuottavansa pettymyksen, jos te eroatte, että sinä jotenkin et "selviäisi" se ei tajua, että sinähän se nimenomaan yksin olet selvinnyt!
Se pelkää tehdä omia valintojaan, se luulee, että pitää olla jonkun toisen hyväksyntä ensin. Esim. ex-tyttöystävä merkkinä että ei vaan itse joudu tekemään valintoja. Sillä naisella on siis arka luonne ja hieman heikko itsetunto tuossa kohtaa. Hän ottaa jotain "ylivastuuta" eikä ihan tajua, että sinä olet kyllä ihan pätevä olemaan vastuussa itse itsestäsi, sinulla on siitä pitkä kokemus... Joten tätä hän nyt ei tajua. Sinä olet nimenomaan se, joka pärjää.
Eli älä ainakaan ota itseesi, että sen takia jäisi paha maku suuhun: ei se oikeastaan liity sinuun tai sinun kokemattomuuteesi, vaan häneen ihan itseensä ja hänen pelkoihinsa. Koska kaikki me ollaan joskus seurusteltu ekan kerran ja eipä se silloin ole haitannut... Niin. Että ei sillä oikeasti ole väliä. Ja kouluttautumaan siinä itsekin aina, aina, aina joutuu. Ei se mene mitenkään kaavalla ja kivuttomasti ihmisten yhteen kasvaminen. Ei kokemuksella eikä ilman.
Hän siis ehkä muutenkin ei osaa hypätä suhteeseen jos se ei heti näytä joltain hänen päähänsä rakentamalta mielikuvalta. Totuushan on aina toinen, mutta jotkut ovat sellaisia. Se ei ole heidän vikansa, se vaan on niin.
Eli joko se tokenee siitä, tai sitten se vaan ei olekaan ollut niin ihana, kun mitä on esittänyt. Jos se olisi oikeasti reilu, ihana ja suhteeseen valmis omilla aivoillaan, se voisi tutustua ensin ihan hyvin, ottaa vaikka sitten vähän hitaamman tahdin, se keskustelisi asiasta sun kanssa, - kuten aikuisilla on tapana... Se voi siis olla ihan erilainen kun mitä on luullut. Ehkä se itse on niin arka, että se tarvii jonkun kokeneemman siksi, kun ei itse luota itseensä.
Joten älä ota liikaa itseesi, meitä on niin moneen junaan. Äläkä anna liikaa painoarvoa sille asialle, ja tosiaan jos ei muuta, niin ystävällisesti selitä sille tuo asia, että hei haloo! Elämää tämä vaan on ja ujoilla ei niitä exiä välttämättä ole, koska miten niitä nyt niin olisikaan :)
Yritä olla ymmärtäväinen, sinä ymmärrät nyt tässä tilanteessa enemmän kuin hän. Itseasiassa, siis sinä nyt olet se "vanhempi ja viisaampi" ja kokeneempi :) tohon juttuun kirjoitti:
Nyt pyydän että jos saat tilaisuuden ole sinä se vahvempi ja ymmärtäväisempi. Nimittäin ei se ennakkoluuloa ole vaan pelkoa. Kukaan ei pelkää joutuvansa "kouluttamaan" ketään: eihän suhteeseen lähdetä oikeasti kuin koirakouluun ja ensimmäinen suhde se silläkin on ollut. Jos se taas on näitä naisia, jotka tosiaan on näitä "miehenkouluttajia" niin se EI ole oikeasti mukava. Se alkaa siihen ja sitten se on vuoden-kahden päästä viimeistään, kun kuherrukset on ohi, pirttihirmua ja nalkutusta. Moni senkin valitsee, moni mies tuntuu tykkäävän siitä.
Mutta. Jos se ei ole semmoinen, se pelkää. Se pelkää sitä ettei osaa olla sun ensimmäinen, se luulee, että heti pitäs mennä naimisiin. Se pelkää tuottavansa pettymyksen, jos te eroatte, että sinä jotenkin et "selviäisi" se ei tajua, että sinähän se nimenomaan yksin olet selvinnyt!
Se pelkää tehdä omia valintojaan, se luulee, että pitää olla jonkun toisen hyväksyntä ensin. Esim. ex-tyttöystävä merkkinä että ei vaan itse joudu tekemään valintoja. Sillä naisella on siis arka luonne ja hieman heikko itsetunto tuossa kohtaa. Hän ottaa jotain "ylivastuuta" eikä ihan tajua, että sinä olet kyllä ihan pätevä olemaan vastuussa itse itsestäsi, sinulla on siitä pitkä kokemus... Joten tätä hän nyt ei tajua. Sinä olet nimenomaan se, joka pärjää.
Eli älä ainakaan ota itseesi, että sen takia jäisi paha maku suuhun: ei se oikeastaan liity sinuun tai sinun kokemattomuuteesi, vaan häneen ihan itseensä ja hänen pelkoihinsa. Koska kaikki me ollaan joskus seurusteltu ekan kerran ja eipä se silloin ole haitannut... Niin. Että ei sillä oikeasti ole väliä. Ja kouluttautumaan siinä itsekin aina, aina, aina joutuu. Ei se mene mitenkään kaavalla ja kivuttomasti ihmisten yhteen kasvaminen. Ei kokemuksella eikä ilman.
Hän siis ehkä muutenkin ei osaa hypätä suhteeseen jos se ei heti näytä joltain hänen päähänsä rakentamalta mielikuvalta. Totuushan on aina toinen, mutta jotkut ovat sellaisia. Se ei ole heidän vikansa, se vaan on niin.
Eli joko se tokenee siitä, tai sitten se vaan ei olekaan ollut niin ihana, kun mitä on esittänyt. Jos se olisi oikeasti reilu, ihana ja suhteeseen valmis omilla aivoillaan, se voisi tutustua ensin ihan hyvin, ottaa vaikka sitten vähän hitaamman tahdin, se keskustelisi asiasta sun kanssa, - kuten aikuisilla on tapana... Se voi siis olla ihan erilainen kun mitä on luullut. Ehkä se itse on niin arka, että se tarvii jonkun kokeneemman siksi, kun ei itse luota itseensä.
Joten älä ota liikaa itseesi, meitä on niin moneen junaan. Äläkä anna liikaa painoarvoa sille asialle, ja tosiaan jos ei muuta, niin ystävällisesti selitä sille tuo asia, että hei haloo! Elämää tämä vaan on ja ujoilla ei niitä exiä välttämättä ole, koska miten niitä nyt niin olisikaan :)
Yritä olla ymmärtäväinen, sinä ymmärrät nyt tässä tilanteessa enemmän kuin hän. Itseasiassa, siis sinä nyt olet se "vanhempi ja viisaampi" ja kokeneempi :)Myöhäistä jo, ilmoitti lauantaina ettei meidän juttu toimi.
Miksi edes haluta ujoa miestä, jos ei voi hyväksyä ujouden sivuvaikutuksia.
Ehkä olisi jo aika luovuttaa. Jos vie lähes 33 vuotta että sopiva nainen tulee vastaan, niin tuskin sitä tapahtuu enään.
- -TSS-
Just tuli 40v ikää täyteen enkä ole eläissäni seurustellut kertaakaan. Kohta 20v asunut yksin joten kyllä asiat ovat urautuneet paikalleen. Kohdallani täysin mahdoton ajatuskin, että koskaan olisin parisuhteessa. Nuorempana kaipasin sitä kiihkeästi, nyttemmin ymmärrän, että asiat ovat menneet juuri niinkuin minun kohdallani niiden on kuulunut mennäkin.
Itse asiassa, tuo ajatus on aika huojentava, että edes yksi asia elämässä on sellainen jonka voi täysin 100% varmuudella ennustaa ja minulla se pomminvarma asia on tämä ikisinkkuus.- USKOA ON
Rakkaus murtaa minän rajat ja aiemmat käsitykset itsestäsi. Vaikka miten väität ja vänkäät vastaan, niin elämä voi aina yllättää. Toisaalta juuri luovuttaminen voi tuoda hänet esiin, joten turha stressata, kuten näytät jo tehneenkin. Kun ei edes ajattele asiaa, niin voikin tapahtua ihmeitä.
- cissi-
Kun sopiva tulee kohdalle niin kaikki nuo mitä kysyt, unohtuu. Sopiva onkin jotain muuta mitä piti. Se on vaan semmoinen, just se, sen kanssa voi mennä vaikka kauppaan yhdessä, mikä on kamalinta mitä ihmiset yleensä tekee. Mut ei sen kanssa.
- 21wnainen
Ei ole tullut,vaikka olen odottanut jo puolitoista vuotta. Poikaystäväni jätti minut syksyllä 2010 ja sen jälkeen ei ole ollut kuin pelkkiä epäonnistuneita lyhytkestoisia juttuja. Kaikkeni olen yrittänyt esim.panostanut ulkönäkööni ja muutenkin muuttamalla itseäni ym.Tuskin kukaan minuun koskaan rakastuu. Tämä tekstini ei nyt sinänsä tähän keskusteluun kuulunut,mutta pakko vähän oli päästä purkamaan yksinäisenä ja kurjana pääsiäisenä T. toivosta jo luopunut
- ....
Heh. Söpöä.
- petofi
Voivoi sentään, 21v nainen on ollut puolitoista vuotta yksin! Varmaan jäät ikuiseksi vanhaksipiiaksi. Kyllä sinun tragediasi vierellä tämän palstan ATM:ien kohtalo kalpenee kevyesti!
- tällä mennään
Sinkkuna ollut vuodesta 2009 asti. Kumppania olen etsinyt vaikka kuinka, mutta ihmiset eivät kiinnostu minusta tosissaan. Saan helposti seuraa itselleni,mutta siihen se jääkin. On ollut muutama sellainen myös ketä olen itse dumpannut. Mutta oikestaan, kukaan ei halua mitään vakavaa...
Monesti ihmetellään että miten minä olen sinkkuna,kai ihmiset luulevat että jos on nätti ja huoliteltu löytää helposti miehen mutta eise niin mene. Olen yksin ja tulen aina olemaan. Se asia ei muutu. Jatkan kuitenkin treffailuja ja pokailen miehiä baareista, minusta ei ole tullut kyyninen vaikka on monesti jätetty. Päin vastoin, kun jälleen jätetään olen aivan turta, eise tunnu enää miltään. Näin uskon käyvän.- ...
paljonko sinulla on ikää? kuulostaa kurjalta,mutta valitettavan samanlaiselta kuin oma tilanne!
- been there done that
... kirjoitti:
paljonko sinulla on ikää? kuulostaa kurjalta,mutta valitettavan samanlaiselta kuin oma tilanne!
No sanotaan näin etten mikään ihan 18-keäsäinen ole enään. Ja kurjaahan tämä on...:( Sillon kun erosin kaikki sanoivat että nopeastihan sinä uuden löydät olethan nätti tyttö. Toisin kävi, tiesin sen sillon, ja tiedän sen nyt että sinnkuna ollaan ja pysytään..:/
- Pitkäkö aika???
been there done that kirjoitti:
No sanotaan näin etten mikään ihan 18-keäsäinen ole enään. Ja kurjaahan tämä on...:( Sillon kun erosin kaikki sanoivat että nopeastihan sinä uuden löydät olethan nätti tyttö. Toisin kävi, tiesin sen sillon, ja tiedän sen nyt että sinnkuna ollaan ja pysytään..:/
Hei, eihän tuo ole vasta kuin muutama vuosi sinkkuna, vaikka voikin tuntua eriltä. RELAX!
- miehenkuvotus
Tässä tullut nyt puolen vuoden aikana muutamaa naista pyydettyä ulos, ja kaksi yllätykseni suostui lähtemään. Eivät nauraneet suoraan päin näköä, tietenkin niitäkin mahtui joukkoon. Olihan se tiukkapaikka pyytää ulos.
Ei näistä tapaamisista ole mitään kehittynyt, kun olen kelvoton yksilö ja se on tehty aika selväksi. Mutta oli kuitenkin mukavaa käyä edes ulkona jonkun ennestään tuntemattoman henkilön kanssa.
Toisen kanssa käytiin ulkona useita kertoja, ei hän ihmetellyt pitkää sinkkukauttani. Kun hänelle selvisi se, niin hänestä ei enää kuulunut mitään. - One of the lost ones
Olen 34-v mies enkä ole koskaan seurustellut. Toki jotain säätöjä ja puolivakavaa tapailua on matkan varrella ollut. Koska olen edelleenkin sinkku, niin vastausta aloittajan kysymykseen: "Mikä sai asian muuttumaan?", minulla ei ole.
Olen hoikka, kasvoilta komea, korkeasti koulutettu ja minulla on arvostettu ammatti. Sellainen erikoisuus minussa on, että näytän selvästi ikäistäni nuoremmalta. Näillä spekseillä kai pitäisi kuitenkin vientiä olla?
Syitä sinkkuuteeni olen pohtinut vuosien varrella usein itsekseni ja kavereiden kanssa. Jos keskustelen aiheesta jonkun kaverini naispuoleisen varatun kaverin kanssa, niin yleensä saan osakseni epäuskoa ja valtavaa hämmästyneisyyttä. "MITEN ihmeessä SINÄ voit olla sinkku?!", on yleisin kysymys mitä minulta kysytään. Seuraavaksi yleensä kommentoidaan: "Jos en olisi varattu, niin varmasti lähtisin sinun kanssa treffeille." Olen kertonut heille, että toisaalta tuollainen puhe on imartelevaa mutta toisaalta koen sen myös alentavana. Hyvähän se on varattuna naisena tuollaisia jutella. Eräs nainen vastasi minulle, että sinkkunaisilla on myös omat epävarmuutensa eivätkä he silloin tuolla tavalla tule kommentoimaan tai uskalla muuten näyttää kiinnostustaan. Hyvä pointti.
No niihin syihin. Myönnän, että aiemmin olen jahkaillut liian pitkään naisasioissa. Window of opportunity on auennut ja siinä vaiheessa, kun olen tarpeeksi pähkäillyt asiaa niin ikkuna onkin jo ehtinyt sulkeutua. Olen siis järkeillyt liikaa asioita sen sijaan, että olisin vaan heittäytynyt tilanteeseen ja katsonut miten homma kehittyy.
Yksi iso syy on se, etten kerta kaikkiaan uskalla lähestyä baariympäristössä naisia. Edellinen säätö alkoi siten, että eräs tosi seksikäs nainen lähestyi minua baarissa ja sanoi: "Oot aivan v*tun hyvännäköinen". Tästä on kohta puolitoista vuotta.
Minun sanotaan myös olevan liian kranttu. Itse en tätä allekirjoita. Mielestäni on aivan liikaa ihmisiä, jotka seurustelevat seurustelemisen vuoksi. Minusta on aivan käsittämätöntä, että pitkänkin parisuhteen jälkeen joillakin ehtii sinkkuaikaa olla pari viikkoa, jonka jälkeen on taas uusi kumppani kierrossa. Olenkin pohtinut, että odotankohan minä jotenkin liikaa parisuhteelta tai sen aloittamiselta. Minulle on myös sanottu, että ei suhteita tarvitse aina liian vakavasti ottaa ja voihan sitä vaan tapailla ilman sen kummempia sitoumuksia. Tuo edellisessä kappaleessa mainittu säätö oli tosi kiinnostunut minusta. Harmikseni hän oli minulle henkisellä tasolla täysin yhdentekevä, joten muutaman viikon jälkeen lopetin tapailun. Olin sitä mieltä, että ei ole häntä kohtaan reilua jatkaa suhdetta, jos hän on kovasti kiinnostunut ja minä taas en. Kaverit olivat tyrmistyneitä, kun lopetin suhteen niinkin seksikkään naisen kanssa niin lyhyeen. Oli niin tai näin niin koskaan en aio tyytyä "ihan kivaan". Moni muu näköjään tyytyy.
Tuon esimerkkitapauksen jälkeen oli pakko tarkastella omaa sisintä. Pystynkö minä tuntemaan mitään? Olenko pelkkä tunteeton jääkimpale? Onnekseni olen törmännyt sellaisiin naisiin esimerkiksi työpaikan ruokalassa, jotka ovat saaneet sydämeni pamppailemaan mukavuudellaan. Luonnollisesti tällaiset naiset ovat varattuja.
jatkuu seuraavassa viestissä... - One of the lost ones
....jatkuu
Tässä iässä kumppanin löytäminen tuntuu vaan menemään hankalampaan suuntaan. Nykyään arjen täyttää työ ja ikäisiäni sinkkukavereita, keiden kanssa voisi käydä baarissa, ei juurikaan ole. Yksin baariin meneminen on äärimmäisen vastenmielistä puuhaa eikä vähiten tuon lähestymiskammon takia. Minulla on paljon ystäviä ja tuttuja mutta kaikki ovat perheellisiä ja/tai parisuhteessa eikä heistäkään saa kaveria yömenoihin. Ystäväpariskunnillakaan ei ole yhtään sinkkukaveria, jota voisivat minulle parittaa.
Useat naiset voivat suhtautua tämän ikäiseen mieheen, joka ei ole koskaan seurustellut, hyvin epäilevästi. Joillekin se voi olla jopa aivan selkeä dealbreaker. Toisaalta tuo on ymmärrettävää. Minussahan on pakko olla jotain pahasti vialla, koska en ole koskaan seurustellut. Itse olen rehellisesti sitä mieltä, että olisin erittäin hyvä ja huomaavainen poikakaveri kuitenkaan olematta mikään nyhverö sylikoira. Oletan, että terveellä järjellä näissä asioissa pääsee hyvinkin pitkälle.
Käyn kuntosalilla ryhmäliikunnoissa ja siellä joskus katseet kohtaavat mutta naista lähestyminen tuntuu aivan yhtä mahdottomalta kuin baarissakin.
Olenko yrittänyt tehdä asioita toisin? Viime aikoina olen tietoisesti yrittänyt pitää Carpe diem -henkeä yllä. Heti jos vastaan on tullut kiinnostava nainen niin olen selvittänyt onko hän sinkku. Joka ikinen on ollut varattu ja se kyllä syö miestä. Tuolla baarielämässä olen tietoisesti yrittänyt hymyillä enemmän ja se onkin siinä mielessä tuonut tulosta, että katseita olen saanut enemmän. En edelleenkään pysty lähestymään ketään. Jos tekisin sen itseni pakottamalla niin voin vaan kuvitella kuinka luonnottoman kuuloiseksi yritelmäksi lähestyminen jäisi.
Hyvää pääsiäistä kaikille! Itse vietän tätä pitkäperjantai-iltaa koneen äärellä, koska normaaliin tapaan en saanut ketään kaveria lähtemään baariin- Tuli mieleen tuosta
Se on kyllä totta, että noin kolmissa kymmenissä suurin osa saa lapsia ja perustaa perheen, vaikka hädän edessä ja lyhyellä tuntemisellä, se on nähty. Mitä enemmän yli, ja mitä tavallisempi tanttura, sitä nopeammin.
Ei siinä monikaan enää katsele ympärilleen eikä ole sinkku, sinkkuja ei vaan omanikäisistä löydy! No, siis, vaihtoehtoina on kaskyt ja jotain, tai nelkyt ja jo eronnut. Mutta kun suurin osa kakskyt ja jotain on hieman liian lapsellisia ja etenkään nykyään kun tuntuu olevan muotia bb-yhen illan jutut-pintaliito-pelaaminen, eikä sitoumista arvosteta (?), niin... Ei kiinnosta. Mutta nelkyt ja jotain?! Kun kakskyt ja jotain minussa luuli, että ihminen kypsyy, viisastuu ja vanhempi on turvallisempi ja vakaampi, huomasin käytännön kautta, että ei, se on vaan vanhempi. Joten ei kiinnosta vähääkään! Lisäksi kun itse on tosi hyvässä kunnossa, jaksaa harrastaa ja tehdä ja on aktiivinen, niin nämä kolmenkympin ylittäneet 90% jotka hokee "ei tässä iässä", lihoo ja vanhenee ennen aikojaan ja on yhtä jämähtäneitä kuin tikku paskaan, ei paljon innosta... Ei se parisuhde sohvaperunan ja laiskan, jämähtäneen pierun kanssa kuitenkaan ihan ole sitä haettua. Missä on aktiiviset, iloiset ja itseään kehittävät aikuiset? Aikuiset, joille aikuisuus ei tarkoita huumorin tajun menettämistä tai paskan tärkeyttä? Kaikkitietävää äiti/isäasennetta jokaikiseen... Missä on huumorintajuiset aikuiset, jotka pitävät hauskaa muutenkin kun miljoonarahalla, kännissä tai riekkumalla? Missä on aktiivisesti harrastavat, ikärajattomat ihmiset, joilla on mielenkiintoa maailmaa kohtaan? Joille hyvässä kunnossa oleminen on lahja, hyvä asia, on kivaa tehdä, eikä vaan mussuttaa tv:n edessä elämäänsä "sisältöä" hankkien...
Joten, jos et onnistu löytämään sopivaa ennen kolmea kymmentä, on aika epätoivoista löytää sitä sen jälkeen. Jos siis etsit mitään oikeasti oikeaa.
Ja useampi ja useampi jää myös yksin. Perheelliset eivät soita, pidä yhteyttä eikä tarvikaan. Heillä on jo oma yksikkönsä ja he näkevät toisiaan. Harvempi on sinkku ja kaikkia ei voi tuntea eikä kaikista kuitenkaan koskaan tykkää, joten pikkuhiljaa, harrastuksissa huomaat ettei ole enää kun kymmenen vuotta nuorempia ja paljon vanhempia... Taas! No, kaveri voi olla, mutta harvoin sitä sitten on. Ihmiset on niin laumajakoisia. Pahimmillaan et tule käymään enää oikein missään kun kaksi kertaa vuodessa, ja silloin ketään löydä! Jos olet köyhä, sitä harvemmin, paitsi tietty jos ennemmin ryyppäät kuin harrastat ja siis, no, pubiruusujen ja ritareiden saanti nyt mikään ongelma ole koskaan ollut. Oletetaan ettet halua vaihtaa harrastuksiasi juoppojen metsästykseen ja paapomiseen, oletetaan ettet ole ihan niin epätoivoinen.
Jos köyhänä ennemmin harrastat, et käy missään. Ja suomalaiset pariutuu 65%:sti baareissa, tai sitten jää nettideitti 30%. Muille ihmeille, matkat mukaanlukien mille et pääse, jää ehkä se 5 %.
Joten parin löytäminen on todella vaikeaa, ellei mahdotonta.
Carpe diem-asenne on siis todella hyvä ja paikallaan, jos jonkun aikoo löytää, mahdollisuuksia nimittäin ei liiemmin ole! Turha siinä on itseään syyttää, jos sopivan parin löytäminen on muutenkin vaikeaa, niin mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeampaa se on, siis tässä iässä. Sitten taas kun alkaa erotilastot jyllätä (nyt ne kaikki on varattuja, mutta niistä yli puolet eroaa seuraavan 15 vuoden sisään), jos lapset ei haittaa, on mahkuja, eli neljän kympin jälkeen!!!
Sinkuuteen ei tarvitse olla mitään erikoista syytä. Mietin vaan tuota miksi olet sinkku. Ei tartte kun olla huono tuuri, et ole tavannut ketään joka olisi sinulle sopiva, jonka kanssa olisitte osanneet ottaa oikealla hetkellä hetkestä kiinni ja tutustuneet oikeaan aikaan, oikeassa paikassa ja päässeet alkuun. Kumpikaan. - 22
Tuli mieleen tuosta kirjoitti:
Se on kyllä totta, että noin kolmissa kymmenissä suurin osa saa lapsia ja perustaa perheen, vaikka hädän edessä ja lyhyellä tuntemisellä, se on nähty. Mitä enemmän yli, ja mitä tavallisempi tanttura, sitä nopeammin.
Ei siinä monikaan enää katsele ympärilleen eikä ole sinkku, sinkkuja ei vaan omanikäisistä löydy! No, siis, vaihtoehtoina on kaskyt ja jotain, tai nelkyt ja jo eronnut. Mutta kun suurin osa kakskyt ja jotain on hieman liian lapsellisia ja etenkään nykyään kun tuntuu olevan muotia bb-yhen illan jutut-pintaliito-pelaaminen, eikä sitoumista arvosteta (?), niin... Ei kiinnosta. Mutta nelkyt ja jotain?! Kun kakskyt ja jotain minussa luuli, että ihminen kypsyy, viisastuu ja vanhempi on turvallisempi ja vakaampi, huomasin käytännön kautta, että ei, se on vaan vanhempi. Joten ei kiinnosta vähääkään! Lisäksi kun itse on tosi hyvässä kunnossa, jaksaa harrastaa ja tehdä ja on aktiivinen, niin nämä kolmenkympin ylittäneet 90% jotka hokee "ei tässä iässä", lihoo ja vanhenee ennen aikojaan ja on yhtä jämähtäneitä kuin tikku paskaan, ei paljon innosta... Ei se parisuhde sohvaperunan ja laiskan, jämähtäneen pierun kanssa kuitenkaan ihan ole sitä haettua. Missä on aktiiviset, iloiset ja itseään kehittävät aikuiset? Aikuiset, joille aikuisuus ei tarkoita huumorin tajun menettämistä tai paskan tärkeyttä? Kaikkitietävää äiti/isäasennetta jokaikiseen... Missä on huumorintajuiset aikuiset, jotka pitävät hauskaa muutenkin kun miljoonarahalla, kännissä tai riekkumalla? Missä on aktiivisesti harrastavat, ikärajattomat ihmiset, joilla on mielenkiintoa maailmaa kohtaan? Joille hyvässä kunnossa oleminen on lahja, hyvä asia, on kivaa tehdä, eikä vaan mussuttaa tv:n edessä elämäänsä "sisältöä" hankkien...
Joten, jos et onnistu löytämään sopivaa ennen kolmea kymmentä, on aika epätoivoista löytää sitä sen jälkeen. Jos siis etsit mitään oikeasti oikeaa.
Ja useampi ja useampi jää myös yksin. Perheelliset eivät soita, pidä yhteyttä eikä tarvikaan. Heillä on jo oma yksikkönsä ja he näkevät toisiaan. Harvempi on sinkku ja kaikkia ei voi tuntea eikä kaikista kuitenkaan koskaan tykkää, joten pikkuhiljaa, harrastuksissa huomaat ettei ole enää kun kymmenen vuotta nuorempia ja paljon vanhempia... Taas! No, kaveri voi olla, mutta harvoin sitä sitten on. Ihmiset on niin laumajakoisia. Pahimmillaan et tule käymään enää oikein missään kun kaksi kertaa vuodessa, ja silloin ketään löydä! Jos olet köyhä, sitä harvemmin, paitsi tietty jos ennemmin ryyppäät kuin harrastat ja siis, no, pubiruusujen ja ritareiden saanti nyt mikään ongelma ole koskaan ollut. Oletetaan ettet halua vaihtaa harrastuksiasi juoppojen metsästykseen ja paapomiseen, oletetaan ettet ole ihan niin epätoivoinen.
Jos köyhänä ennemmin harrastat, et käy missään. Ja suomalaiset pariutuu 65%:sti baareissa, tai sitten jää nettideitti 30%. Muille ihmeille, matkat mukaanlukien mille et pääse, jää ehkä se 5 %.
Joten parin löytäminen on todella vaikeaa, ellei mahdotonta.
Carpe diem-asenne on siis todella hyvä ja paikallaan, jos jonkun aikoo löytää, mahdollisuuksia nimittäin ei liiemmin ole! Turha siinä on itseään syyttää, jos sopivan parin löytäminen on muutenkin vaikeaa, niin mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeampaa se on, siis tässä iässä. Sitten taas kun alkaa erotilastot jyllätä (nyt ne kaikki on varattuja, mutta niistä yli puolet eroaa seuraavan 15 vuoden sisään), jos lapset ei haittaa, on mahkuja, eli neljän kympin jälkeen!!!
Sinkuuteen ei tarvitse olla mitään erikoista syytä. Mietin vaan tuota miksi olet sinkku. Ei tartte kun olla huono tuuri, et ole tavannut ketään joka olisi sinulle sopiva, jonka kanssa olisitte osanneet ottaa oikealla hetkellä hetkestä kiinni ja tutustuneet oikeaan aikaan, oikeassa paikassa ja päässeet alkuun. Kumpikaan.Mainio tutkielma tämäkin. Olen itsekin vuosien varrella pohtinut ihmisten itselleen ja toisilleen asettamia ikärajoja, 30v. tienoilla iskevää pariutumispaniikkia ja paskantärkeytymistä, sinkkujen eristämistä sekä köyhyyden mahtia ihmissuhdeasioissa.
- juihuii
Kuulostatpa ihan jees tyypiltä etkä kuitenkaan hirveen katkeroituneelta:)
- solo & paso
Takana jo seitsemäs vuosi sinkkuuta (jestas:)) Täytyy myöntää että olen onnellinen. Minulla on hyvät liikunnaliset harrastukset ja muutama hyvä kaverikin, parista voisi käyttää opa nimitystä ystäväkin.
Minua on lähestynyt useakin mies mutta mitään itseäni kiinnostavaa en ole kohdannut, joten antaa asian olla. Joskus tietysti on ulkopuolinen ole kun katselee muiden perhe touhuiluja ja varsinkin kun naiset ovat siitä tohkeissaan ( Me ja me jne). Mutta hetken kuluttua tulen jälleen siihen tulokseen että se tila olisi kamalan rasittava ja toivon etten moista mielenhulluutta koskaan kohtaa.
Parikin pidempää suhdetta on ollut ja aina ovat miehet lopulta olleet/ käyttäytyneet niin ikävästi että ei houkuta. - Relata ja hyväksyä
Tässä on tosi rohkaisevia kirjoituksia, kiitos niistä. Olen 34-vuotias nainen ja sinkkuudesta tiedän hyvin paljon. Tällä hetkellä en jaksa asiaa enää miettiä enkä liioin pohtia mieskysymystä. Pyrin hyväksymään entistä vahvemmin, että tää on elämääni enkä haaveile tai tavoittele enää muuta. Sen olen tajunnut, että aiemmin vahvasti työorientoituneena elin maskuliinisella puolellani, maskuliininen energia on minussa ollut hallitsevampi kunnes olen nyt pyrkinyt entistä enemmän feminiinisen energian esilletuloon, mikä on kiitettävästi onnistunutkin. Tätä varten tarvin kunnon rauhoittumisen ja irtioton työelämän oravanpyörästä (olen nyt toista vuotta töistäni opintovapaalla). Olin siis kait jo kovaa vauhtia sairastumassa omaan vahvuuteeni, ja vahva nainen ei ole miehelle niin houkutteleva kuin oikeasti Nainen, joka on enemmän vastaanottavainen kuin "hyökkäilevä". Parisuhteen luomisen kannalta olen täysin samoilla linjoilla "One of the lost ones" - joten tässä mennään ja katsotaan mitä vastaan tulee. Saat sen, mistä luovut - niinhän sitä sanotaan. Itseään on turha parjata näissä asioissa - uskon, että niin on vaan tarkoitus mennä ja oppia elämän läksyjä.
- Tosi Asioita Oikeast
Tää onkin hyvä ongelma. Vahvuus. Entäs ne, joille se on luonnollista? Itse koen, että sillä ns. feminiinisellä energialla ei saa kyllä elämästään mitään irti, mitään siis mikä minua kiinnostaa. Minusta on kiva harrastaa lajeja, jotka ovat perinteisesti miesvoittoisia, ei siksi, että niissä olisi miehiä, vaan koska ne ovat hauskoja. Minusta on kiva olla reipas ja aktiivinen. Touhuan niin keittiössä kun autotallissakin, ja minusta se on aidosti hauskaa. On kivaa olla monitaitoinen, mutta sekin lasketaan yleisesti maskuliiniseksi. En tykkää olla hoivattava, avuton ja reppana, naiselta odotetaan hieman liikaa sitä tarvitsemista.
En ole hyökkäävä, ihmisenä, mutta todellakin pidän puoleni jos tarvitsee. En nää mitään syytä mielistellä miehiä asioissa mitä en halua, olla heikompi astia jos en ole, tai myöntää olevani väärässä kun olen oikeassa. En pidä miestä automaattisesti itseäni älykkäämpänä, koska suuurempi todennäköisyys on sille, että se ei ole. Mutta sekin on maskuliinista.
Olen miesvaltaisella alalla myöskin töissä. En ole hoivaaja, ja jos olenkin hyvin realistinen ja siksi täysin kyllästynyt joskus miehiin, en silti halua naisvaltaisille aloille. Niissä on surkea palkka, surkeat ehdot, naiset polkee omat oikeutensa... Pam on ammattiliitto, mitä johtaa naiset ja sen kyllä huomaa. Myyjillä pelkkiä osa-aika töitä, alipalkattuina, siivousalalla tehdään urakkatöitä todella tiukilla urakoilla ja alhaisella palkalla, mikä on jo lain vastaista: paitsi naisvaltaisilla aloilla. Miesvaltaisilla näkee enemmän naisia (ne muutamatkin) jotka tyytyy helpompiin töihin, pienempää palkkaan, vähäpätöisempään asemaan. Naisen pitää koko ajan tyytyä, alentaa itseään, suostua olemaan heikompi, huonompi ja tyhmempi.
Sitä se on se "feminiinisyys".
Oikeasti minä olen myös ihan feminiininen ja naisellinen, en pätkääkään poikamainen. Minun ei tarvitse löntystellä kuin miehet ollakseni alallani pätevä (tätäkin näkee...), meikkaan vapaa-ajallani ja olen naisellinen, ja lasken vahvuuteni kyllä ihan naisen vahvuuksiksi. Sen verran feministi pitää olla, että tajuaa edes itseään arvostaa: miksi minun voimani, vahvuuteni ja lahjakkuuteni olisi jotenkin "maskuliinista" eli miesten ansiota sekin? Höpön löpön.
Minä olen ihan Oikeasti Nainen.
En polje miehiä, tulen hyvin miesten kanssa näin toimeen, pidän isoimman osan ajasta miehistä. Olen reilu ja rehellinen ja minusta pidetään paljonkin. Nekin siis voivat ottaa iisisti, kenellä jo mieli huusi "femakkoa", enpä ole käytännössä kuullut enkä nähnyt.
Mutta. Kysymys on, miksi siis sinäkin pidät oikeana Naisena avutonta nyyhkijää, joka luopuu kaikesta mikä on hauskaa, tyytyy stereotypioihin? Sinä ehkä teeskentelit siis tehdessäsi uraa, esittäessäsi "maskuliinista" mutta ei se tarkoita meitä kaikkia. Minä esimerkiksi en. Minä en ajaudu loppuun, en tarvitse irtiottoa enkä rauhoittumista, koska olen aidosti oma itseni. En ole sairastumassa "omaan vahvuuteeni" enkä ole hyökkäävä.
Niin. Silti. Olen kaveri, ystävä, rakas kyllä, mutta pelottava, en suhteeseen, en vaimo. Siihen, että minua voisi rakastaa vaimona, minun pitäisi luopua itsestäni. Kaikesta siitä, mikä tekee lopultakin minun mielestäni minun elämästäni elämisen arvoista.
Tietenkin valinta on selvä, jos joudun valitsemaan parisuhteen ja itseni välillä, ei ole vaihtoehtoja. On pakko valita itsensä, koska itsen kanssa kuitenkin on pakko olla, 24h/7 ja syntymästä kuolemaan.
Joskus vain mietin, mihin rakkaus oikeasti muka perustuu, jos se ei voi perustua kuin toisen alistumiseen tai valtasuhteeseen, siihen että toinen osapuoli voi kuvitella olevansa toisen halllitsija. Emmekö me osaa rakastaa kuin hallitsemalla, tai alistumalla? Tällä hetkellä rakkaussuhteeseen tuntuu kaikki sitä tarvitsevan.
En ole juuri muuta nähnyt. - kjfldgldfg
Tosi Asioita Oikeast kirjoitti:
Tää onkin hyvä ongelma. Vahvuus. Entäs ne, joille se on luonnollista? Itse koen, että sillä ns. feminiinisellä energialla ei saa kyllä elämästään mitään irti, mitään siis mikä minua kiinnostaa. Minusta on kiva harrastaa lajeja, jotka ovat perinteisesti miesvoittoisia, ei siksi, että niissä olisi miehiä, vaan koska ne ovat hauskoja. Minusta on kiva olla reipas ja aktiivinen. Touhuan niin keittiössä kun autotallissakin, ja minusta se on aidosti hauskaa. On kivaa olla monitaitoinen, mutta sekin lasketaan yleisesti maskuliiniseksi. En tykkää olla hoivattava, avuton ja reppana, naiselta odotetaan hieman liikaa sitä tarvitsemista.
En ole hyökkäävä, ihmisenä, mutta todellakin pidän puoleni jos tarvitsee. En nää mitään syytä mielistellä miehiä asioissa mitä en halua, olla heikompi astia jos en ole, tai myöntää olevani väärässä kun olen oikeassa. En pidä miestä automaattisesti itseäni älykkäämpänä, koska suuurempi todennäköisyys on sille, että se ei ole. Mutta sekin on maskuliinista.
Olen miesvaltaisella alalla myöskin töissä. En ole hoivaaja, ja jos olenkin hyvin realistinen ja siksi täysin kyllästynyt joskus miehiin, en silti halua naisvaltaisille aloille. Niissä on surkea palkka, surkeat ehdot, naiset polkee omat oikeutensa... Pam on ammattiliitto, mitä johtaa naiset ja sen kyllä huomaa. Myyjillä pelkkiä osa-aika töitä, alipalkattuina, siivousalalla tehdään urakkatöitä todella tiukilla urakoilla ja alhaisella palkalla, mikä on jo lain vastaista: paitsi naisvaltaisilla aloilla. Miesvaltaisilla näkee enemmän naisia (ne muutamatkin) jotka tyytyy helpompiin töihin, pienempää palkkaan, vähäpätöisempään asemaan. Naisen pitää koko ajan tyytyä, alentaa itseään, suostua olemaan heikompi, huonompi ja tyhmempi.
Sitä se on se "feminiinisyys".
Oikeasti minä olen myös ihan feminiininen ja naisellinen, en pätkääkään poikamainen. Minun ei tarvitse löntystellä kuin miehet ollakseni alallani pätevä (tätäkin näkee...), meikkaan vapaa-ajallani ja olen naisellinen, ja lasken vahvuuteni kyllä ihan naisen vahvuuksiksi. Sen verran feministi pitää olla, että tajuaa edes itseään arvostaa: miksi minun voimani, vahvuuteni ja lahjakkuuteni olisi jotenkin "maskuliinista" eli miesten ansiota sekin? Höpön löpön.
Minä olen ihan Oikeasti Nainen.
En polje miehiä, tulen hyvin miesten kanssa näin toimeen, pidän isoimman osan ajasta miehistä. Olen reilu ja rehellinen ja minusta pidetään paljonkin. Nekin siis voivat ottaa iisisti, kenellä jo mieli huusi "femakkoa", enpä ole käytännössä kuullut enkä nähnyt.
Mutta. Kysymys on, miksi siis sinäkin pidät oikeana Naisena avutonta nyyhkijää, joka luopuu kaikesta mikä on hauskaa, tyytyy stereotypioihin? Sinä ehkä teeskentelit siis tehdessäsi uraa, esittäessäsi "maskuliinista" mutta ei se tarkoita meitä kaikkia. Minä esimerkiksi en. Minä en ajaudu loppuun, en tarvitse irtiottoa enkä rauhoittumista, koska olen aidosti oma itseni. En ole sairastumassa "omaan vahvuuteeni" enkä ole hyökkäävä.
Niin. Silti. Olen kaveri, ystävä, rakas kyllä, mutta pelottava, en suhteeseen, en vaimo. Siihen, että minua voisi rakastaa vaimona, minun pitäisi luopua itsestäni. Kaikesta siitä, mikä tekee lopultakin minun mielestäni minun elämästäni elämisen arvoista.
Tietenkin valinta on selvä, jos joudun valitsemaan parisuhteen ja itseni välillä, ei ole vaihtoehtoja. On pakko valita itsensä, koska itsen kanssa kuitenkin on pakko olla, 24h/7 ja syntymästä kuolemaan.
Joskus vain mietin, mihin rakkaus oikeasti muka perustuu, jos se ei voi perustua kuin toisen alistumiseen tai valtasuhteeseen, siihen että toinen osapuoli voi kuvitella olevansa toisen halllitsija. Emmekö me osaa rakastaa kuin hallitsemalla, tai alistumalla? Tällä hetkellä rakkaussuhteeseen tuntuu kaikki sitä tarvitsevan.
En ole juuri muuta nähnyt."jos se ei voi perustua kuin toisen alistumiseen tai valtasuhteeseen, siihen että toinen osapuoli voi kuvitella olevansa toisen halllitsija."
Kyllähän se periaatteessa muutenkin voisi mennä. Sekä miehet että naiset taitavat usein miettiä asioita liikaa vain omasta näkökulmastaan, mitä itse saa suhteessa. Ja sitten kaikenlaisiin asioihin tulee mies-naislisä mukaan.
Juupasta juu, onhan tässä tullut oltua kauan yksin kymmenii vuosii... ongelma on vaan sillai yleinen et kun kiinnostun jostain naisesta niin ei koskaan tule vastakaikua, jospa tämäkin juttu joskus murtuisi että oliskin molemminpuolista. Toki kyl tässä on mahtunut vuosien varrelle useitakin kiinnostuneita musta mutta itte en ole tuntenut samoin. Enkä oikein halua ryhtyä semmoseen et vaan tyytyisin ja siinä haaveilisin samaan aikaan muista, se on melkonen temppu jos toista kohtaan ajattelee. Joten mieluummin yksin, tekemättä sydänsuruja kellekkään.
Enkä oikeesti nyttemmin enää etsikään ketään, kunhan vaan tapan aikaa itsekseni omia asioita tehden.- Hyvä näin
Jihaa! Vahvuudessa piilee heikkous ja heikkoudessa vahvuus. Sisäisesti ja sielultani olen nyt rauhoittuneena huomattavasti vahvempi. Näin koen. Vahvuus mikä näkyy, on helposti pintaa, jossa on myös paljon pelkoa. Feminiinisyys ei ole sama kuin alistuminen (paitsi korkeintaan egon mielestä), päinvastoin - sanoisin pikemmin antautumista elämään, kun egon vaikutus pienenee ja hiljenee. Näin koen nyt olevani oikeasti onnellinen ja onneni on ykkösasiani, sitä en anna minkään tai kenkään riistää minulta pois. Elämäni vain tuli siihen pisteeseen, että jotain muutosta oli tehtävä ja tämä oli minun muutokseni.
- Kessua tutuille
Helppo on aloittaa, kun ei ole painolastia - edes vanhoja exiä. Nykyisin naisilla tuntuu olevan sen verran asenteita ja ennakkoluuloja etenkin yksin eläviä miehiä kohtaan, joten suhteen aloittaminen ei kovin kauheasti houkuttele. Kohdalle pitää osua todellakin nainen, joka poikkeaa edukseen massasta. Nainen, joka kykenee ajattelemaan asioita myös omilla aivoillaan.
"Ehkä yksinolo kasvattaa? Ehkä juuri alkaa ottaa rennommin kun ei enää ole mitään liiallista hinkua ikäänkuin on jo mennyt sen ohi?"
Yksinolossa parasta on se, että voi olla luonnollinen oma itsensä, eikä tarvitse stressata tai ylisuorittaa koko ajan. Voi elää ihan normaalia elämää tekemättä asioita itselleen liian vaikeiksi... - 38v
Nuorempana en kelvannut kenellekään, vaikka yritystä oli. Kun täytin 35, niin johan alkoi naisia piisata. Monet ovat kehuneet, että olen parantunut vanhetessani. Tiedä häntä. Mutta tosiaan aika moni niistä naisita, joita himoitsin silloin 20-vuotiaana, ovat nykyisin sellaisia, joiden kanssa en välttämättä mitään juttua virittelisi ihan ulkonäönkään puolesta. Nykyiseni on 25-vuotias kaunis nainen, ja meillä on yksi lapsi.
- toi on mielenkiintoi
Mitä siinä 35 ikävuoden kohdalla tapahtui? Ilmeisesti kuitenkaan et siis koskaan luovuttanut ja teit aloitteita, vai alkoiko naiset tehdä niitä sinulle?
Tietenkään maku eikä ihmiset pysy samanlaisina koko elämäänsä. Itse seurustelin paljon nuorempana paljon vanhemman kanssa ja se oli tosi ok. Enää en huolisi sillä ikäerolla ketään enkä edes sen ikäistä, vaikka itse olen vanhentunut ja ikäero kaventunut! Siihen on siis monia syitä, yksi on realismi, mikä on kasvanut päähän :) Mutta siis koin itseni myös vanhemmaksi 10 vuotta sitten, olin erinäköisestä syistä johtuen "vanhempi" (en ikävä kyllä viisaampi) kuin nyt. Nyt olen viisaampi kyllä, mutta nuorempi. Ihminen muuttuu.
Itse koen että olen ihmisenä parantunut aivan todella paljon vanhetessani, ihan kaikilla tavoin. Olen eri ihminen, olen parempi. Sekä itselleni että muille.
Mutta mitä sinulle kävi, siis paranit vanhetessasi, mutta oliko muutos henkinen, fyysinen vai molempia? Mikä sen aiheutti? Tulitko rohkeammaksi, itsevarmemmaksi? Nöyremmäksi, tavallisemmaksi? Aloit yrittää vai lakkasit yrittämästä? Sait töitä, vaihdoit työpaikkaa? Aloitit harrastuksen tai lopetit? Muutitko elämäntapojasi? Tai tuliko kaikki itsestään, ja alkoi vaan muuttua?
Tuo on nimittäin tosi mielenkiintoista. Vanhenit ja asiat paranivat. Tietenkin, se vaati myös sen, että sinä otit sen mahdollisuuden vastaan, kun se kohdalle osui, jostain syystä et siis ollut vetäytynyt kuoreesi, katkeroitunut, torjunut kaikkea tai ehket pelännytkään?
Osaatko/voitko kerto mikä, miten, miksi? Ja etenkin sen, etkö epäröinyt tai epäillyt?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minä haluun vaa oikeesti kuulla
Että sulla on kaikki hyvin. Ihan oikeasti haluan. Ehkä meitä ei sit ollu tarkotettu yhteen, mut oot mulle äärettömän tär631708- 731166
Melko hyvin tunnen jo hänet
Hän ei ole sopiva. Jotain hyvää tässä palstan seuraamisessa on ollut. Omien ajatusten ja tunteiden jäsentämisen lisäksi851054Mitä tapahtunut?
Ken tietää mitä viitostiellä betonin kohilla käynyt punaisen auton kanssa?14940Ikävöin kyllä
En voi ottaa nyt yhteyttä, joten puran tänne järjetöntä ikävääni. Tunteeni sinua kohtaan ovat valtaisat.33856Eläkeläisiltä leikataan jo asumistukeakin, osalla loppuu kokonaan!
https://yle.fi/a/74-20102928 Hallitus varmaan vihaa eläkeläisiä, nyt ollaan kajoamassa eläkeläisten asumistukeenkin, os261802Tiedätkö sinä
Miten lähellä tänään oli että olisin pyytänyt sua treffaamaan. Olin täysin valmistunut siihen, mutta en löytänyt sinua t19769- 60738
Ken leikkiin ryhtyy
Se leikin kestäköön. Ei mulle tarvitse kiukutella jos en lähde leikkiin mukaan. Eiköhän se oo molemmille helpoin kun lop66726Hesari tunnustaa että Ukraina on häviämässä sodan - Suomen poliittinen eliitti housut kintuissa
Oliko aivan pakko sitoutua politiikkaan jossa pumpattiin älyttömät summat rahaa Kankkulan Kaivoon eli Kiovan natseille?209721