Miksi ateisti roikkuu palstalla?

Monissa viimepäivien keskusteluissa on ihmetelty, miksi me ateistit vonkaamme jotain todisteita, ja mitä tekemistä meillä yleensäkään on täällä. Seuraavassa hieman yleisiä havaintoja ja perusteita roikkumiselle.

Tyypillisesti teistin kanssa peistä vääntävä ateisti ei näe uskolle olevan perusteita, kun jumalista ei ole todisteita. Asian tiimoilta teistin kanssa tinkaamaan hakeutunut tai ajautunut ateisti ei arvosta teistin subjektiivista jumalkokemusta, eikä aukkojen jumaliin perustuvia todisteluyrityksiä.

Kun teistillä ei ole uskolleen sellaisia perusteluja, jotka vakuuttaisivat ateistin, hän usein suosittelee ateistille 'varalta uskomista' ja toisinaan myös toteaa ateistin joutuvan vastuuseen uskonpuutteestaan. Tämä voi antaa teistille jotain, mutta ateistille se on merkityksetöntä sanahelinää.

Tuollainen keskustelu ei johda ajatusten muutoksiin kummallakaan puolella pöytää. Keskustelun tuloksen voitaisiin nätisti todeta olevan se, ettei uutta ole taaskaan keksitty, mutta harmittavan usein ajaudutaan kuitenkin siihen tilanteeseen, että aleteaan viljellä törkeyksiä tai leimataan keskustelu sonnan levittämiseksi. Jotkut uskovat myös näkevät ateistien harjoittaman todisteiden peräämisen tai jopa pelkän ateistisen näkemyksen esittämisen sielunvihollisen toimiksi.

Miksi sitten ateisti haluaa keskustella uskon perusteista julkisesti tällaisella palstalla? Kaksi selvää motiivia ainakin löytyy. Jotkut haluavat tuoda esille rationaalista ateistista suhtautumista uskonasioihin, jotta vaikkapa uskonsa kanssa epävarmat nuoret saisivat ajattelemisen aihetta. Toisille motiivi on ihan henkilökohtainen keskustelunhalu vailla kummempia tavoitteita.

Monet ateistit tykkäävät myös keskustella uskonnon vaikutuksista yhteiskunnassamme (uskonnon juurruttaminen lapsiin, epätasa-arvoinen avioliittolaki, yms.). Uskon pohjalta usein myös vastustetaan tiedettä, jota monet ateistit ymmärtävät ja arvostavat. Ja tietenkin aina jollakulla kilahtaa, kun ateismista kirjoitellaan mitä sattuu. Kyllä siis aihetta osallistumiseen piisaa.

Olisiko kommentteja?

25

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hinta hirvittää

      Ateismi on maailman tyhmimpien ihmisten uskonto. SEn hullummaksi kukaan ei voi tulla kun kieltää Luojansa olemassaolon.

      • rahaa riittää

        Älä nyt lapselliseksi heittäydy!


      • Tollaisiin hassuihin heittoihin vastaaminen on tosiaan yksi syy roikkua palstalla.


    • Vastaus otsikkoon

      Etsii omaa sydäntään.

      • Voi kun on ihanan positiiviseen uskistyyliin ajateltu. Hämmästyisin, jos kävisi ilmi, että sellainen on oikeasti jonkun ateistin kirjoittelun taustalla.


      • ...

        Saitko jotain "yliluonnollista tietoa"vastaukseesi? Anteeksi sarkasmini.

        Uskovaiset ovat kuin liukas saippuapalanen. Heistä ei saa millään otetta.

        Suurin osa heistä ei kokemukseni mukaan ymmärrä keskustelevansa ateistin kanssa vaikka sen heille suoraan sanoisi, ja rautalangasta vääntäisi.

        He suuressa ylpeydessään kuvittelevat että ateisti on kiinnostunut heidän"jumalastaan", ja siltä pohjalta latelevat hölmöyksiään. Siitä se johtuu että sillä helvetillä pelotellaan. He todella kuvittelevat että ateisti pohjimmiltaan uskoo siihen.

        Mielikuvitusmaailma on heillä yhteinen. Heillä suurimmalla osalla on lukemisen ymmärtämisen kanssa vaikeuksia ja heillä on tapana muuttaa ateistin sanomiset siihen omaan mielikuvitusmaailmaan sopiviksi.

        Esimerkkinä se jolle vastasin. Toinen esimerkki oli eräs joka teki kyssärin"ovatko kaikki ateistit pettyneitä seurakuntaelämään?"

        Hänelle oli turha yrittää kertoa miten asianlaita todellisuudessa oli, ja hän vastasikin minulle että ei lue ollenkaan meidän ateistien vastauksia.

        Sellaisten kanssa ei yksinkertaisesti pärjää, ja olen tullut siihen tulokseen että "usko on vain heikkoja varten"sanonta pitää paikkansa. Se on vain niitä varten jotka eivät muuten elämässään pärjää.

        Järki ja usko eivät samaan päähän mahdu.

        Olen yleensä keskustellut eri nikeillä hellaripalstalla. Sen seriffi on uskovainen. Hän kehoitti kerran suhtautumaan ateistien kirjoituksiin uskovien vainoina(!???)joiden kestäminen on kunnia-asia.

        Kaiken kaikkiaan heidän kanssaan keskustelu valuu aivan hukkaan, ja molemmat osapuolet vain kiukustuvat, ja turhautuvat.


      • uiii
        ... kirjoitti:

        Saitko jotain "yliluonnollista tietoa"vastaukseesi? Anteeksi sarkasmini.

        Uskovaiset ovat kuin liukas saippuapalanen. Heistä ei saa millään otetta.

        Suurin osa heistä ei kokemukseni mukaan ymmärrä keskustelevansa ateistin kanssa vaikka sen heille suoraan sanoisi, ja rautalangasta vääntäisi.

        He suuressa ylpeydessään kuvittelevat että ateisti on kiinnostunut heidän"jumalastaan", ja siltä pohjalta latelevat hölmöyksiään. Siitä se johtuu että sillä helvetillä pelotellaan. He todella kuvittelevat että ateisti pohjimmiltaan uskoo siihen.

        Mielikuvitusmaailma on heillä yhteinen. Heillä suurimmalla osalla on lukemisen ymmärtämisen kanssa vaikeuksia ja heillä on tapana muuttaa ateistin sanomiset siihen omaan mielikuvitusmaailmaan sopiviksi.

        Esimerkkinä se jolle vastasin. Toinen esimerkki oli eräs joka teki kyssärin"ovatko kaikki ateistit pettyneitä seurakuntaelämään?"

        Hänelle oli turha yrittää kertoa miten asianlaita todellisuudessa oli, ja hän vastasikin minulle että ei lue ollenkaan meidän ateistien vastauksia.

        Sellaisten kanssa ei yksinkertaisesti pärjää, ja olen tullut siihen tulokseen että "usko on vain heikkoja varten"sanonta pitää paikkansa. Se on vain niitä varten jotka eivät muuten elämässään pärjää.

        Järki ja usko eivät samaan päähän mahdu.

        Olen yleensä keskustellut eri nikeillä hellaripalstalla. Sen seriffi on uskovainen. Hän kehoitti kerran suhtautumaan ateistien kirjoituksiin uskovien vainoina(!???)joiden kestäminen on kunnia-asia.

        Kaiken kaikkiaan heidän kanssaan keskustelu valuu aivan hukkaan, ja molemmat osapuolet vain kiukustuvat, ja turhautuvat.

        Se koira älähti johon kalikka kalahti


      • goddeloos
        uiii kirjoitti:

        Se koira älähti johon kalikka kalahti

        Viisaiden sanat ovat tiedon mauste, tyhmän suu syytää tyhmyyksiä.


    • jk

      Minun satunnainen mielenkiintoni palstan kirjoitusten seuraamiseen on se, että yritän ymmärtää sitä, miksi joku on uskova ja joku toinen ei ole.

      Mikä tekee ihmisestä uskovan? Joillakin ilmeisesti taustalla on ollut jonkinlainen kriisi, josta on haettu ulospääsyä. Joillekin on tehty ns. kevyt aivopesu. Joillekin ei vahvakaan aivopesu ole tuottanut tulosta ja on irtauduttu perheestä ja lahkosta.

      Näitä ja monia muita syitä olen pyrkinyt kartoittamaan viestien rivien välistä.

      Ihmismieli on mielenkiintoinen varsinkin tämän palstan aiheen ympärillä. Siinä lienee se tärkein syy.

    • kyllästyttää

      Luultavasti olet trolli.
      Eikä pahemmin kiinnosta. Osataan jo ulkoa teidän ateistiset kommenttinne.

    • Ateistit mukaan
      • evoluutti

        Tuon sivuston säännöt on sitten tässä http://uskojaelama.net/forum/index.php?topic=4.0

        Ehkä ei kannata mennä sinne väittelemään, jollei noihin halua sitoutua.

        (Juuri ehdin suositella sivustoa ateismivapaana alueena toisessa ketjussa, joka kai pikapikaa poistettiin, kun en enää näe.)


      • ++++++++++++

        "Kaikille ateisteille tiedoksi, jotka uskotte tieteeseen. "

        Ihan samalla tavalla kuten kaikki kristityt uskovat transsubstantiaatioon.

        "Menkään keskustelemaan asiasta oheiselle keskustepalstalle."

        Sananvapauden kannattajat kannattavat erityisesti niiden sananvapautta joiden kanssa ei ole samaa mieltä.


    • Huomasin

      Huomasin äsken mielenkiintoisen keskustelupalstan pitäisikkö ateistit poistaa tältä keskusteltupalstalta. Miksi papit poistivat keskustelun?
      Voitteko palauttaa ylläpito keskustelun takaisin, asiasta olisi tullut mielenkiintoinen keskustelu? Mikä on sellainen kirkko, joka estää asiallisen keskustelun.

      • Menkää

        Sivusto on täysin ateistinen, ei mitään uskonnollista raamattuun perustuvaa pohjaa. Voitte mennä ateistit sinne vapaasti. Mitään rikosilmoituksia ei mielipiteistä tehdä, eikä ne johda mihinkään.

        MISSIO
        Uskojaelama.net on kristillinen nettisivusto. Sivusto ei ole riippuvainen mistään kirkosta tai kirkkokunnasta, kristillisistä järjestöstä tai vastaavasta. Sivusto on ekumeenisesti avoin


    • Kristinusko

      Kävin itsekin tuolla Uskojaelama.net sivustoilla. Sivustoilla on juttuja eläimiin sekaantumisista yms. Kyllä sivusto vaatii ehdottomasti ateistit sinne tieteineen mukaan keskusteluun.

      Keskustelijoiden aiheet kertoivat, kyllä sivuston keskustelijoiden yleisestä älystä.
      Sivusto erinomainen ateisteille, jotka voivat käydä siellä asioista keskustelua tieteen näkökannalta.

      • Hei 'Kristinusko' ja muut toisia sivustoja mainostavat,

        Oisko teillä mitään aloitukseen liittyviä kommentteja?


    • edesa

      "teistillä ei ole uskolleen sellaisia perusteluja, jotka vakuuttaisivat ateistin"


      Matteus 10

      40 Joka ottaa tykönsä teidät, se ottaa tykönsä minut; ja joka ottaa minut tykönsä, ottaa tykönsä hänet, joka on minut lähettänyt.


      Kun vielä huomioit, että jotkut lankesivat vaikka elivät sellaisessa hengellisessä todellisuudessa, jossa olivat Jumalan kanssa, niin uskon luonne ja merkitys eivät pyörineet olemassaolotodistusten ympärillä, vaan usko oli itseisarvollisesti tärkeää.

      Olet siinä oikeassa, ettet saa tästä mitään irti, etkä myöskään tule uskoon millään henkilökohtaisella päätöksellä - sehän olisi uskottelua. Sen sijaan voit etsiä Jumalaa. Voit rukoilla. Kukaan ei pyydä sinua uskomaan todisteita vastaan, mutta itse voit pyytää että uskoisit todisteisiin, ettet asenteellasi torju Häntä.

      • Oliko tuo nyt perustelu uskollesi?


    • näin se nyt näkyy

      Ateistit on menettäneet uskottavuutensa ainakin meikäläisen silmissä. En ole koskaan pitänyt ateismia varteenotettavana ajatteluna itselleni, mutta nää jankkaamiset saa koko ateismin vaikuttamaan vastenmieliseltä.

      Yritän vain pitää päässäni jonkinlaisen järjen, etteivät ateistit oikeassa elämässä ole kuitenkaan ihmisinä tätä tympeysluokkaa.

      • Kiitos, kun kuitenkin osallistut jankkaukseen.


    • Tämähän on erinomaisen mielenkiintoinen aihe, kun ollaan perimmäisten kysymysten äärellä. Olkoonkin että noin 80% keskustelusta on hyödytöntä inttämistä puolin ja toisin. Loput 20% onkin sitten kultaa, täällä on muutamia erinomaisia tietäväisiä kirjoittajia ja loistavia sanan käyttäjiä . Voi vain hämmästellä kirjoittajien tiedon määrää.

      Minusta on hienoa lukea millainen maailmankuva toisilla ihmisillä on, varsinkin kun pidän sitä omaa maailmankuvaa ainoana oikeana, tai paremmin parhaana versiona nykytietojeni pohjalta. Huomaan myös että jokaisella on se oma käsitys maailmasta, välillä huomaan että useiden ateistien käsitykset ovat kaukana omista käsityksistä. Jokainen yksilö rakentaa oman maailmansa.

    • Kristinusko

      Ateistille on Jumalan raamatun sanan antaminen, kuin sialle antaisi helmiä.
      Raamatun sanan antamisessa ateisteille ei ole mitään järkeä.

    • repanoi

      Palstan ateistit on aika säälittäviä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2304
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      27
      1274
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      86
      1068
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      55
      992
    5. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      145
      939
    6. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      924
    7. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      893
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      823
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      813
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      50
      786
    Aihe