Olen lintsannut neljä viikkoa päälle (per vko. 31h-28h)
Ja poissaolot ovat luokkaa 200h.
Mutta yli 150h niistä ovat lintsauksia.
Sosiaalitoimistoon on soitettu, olen menossa nuorisokotiin ja olen
ollut aiemmin lastenkodissa (3v sitten).
Mutta ongelma kaiken takana on se, että arvosanani ovat alhaisia,
Yksi opettaja kiusaa, mm. haukkuu, ja sitten näitä
''sun pitäis mennä tarkkikselle ja...''
Mutta en periaatteessa koe sitä kiusaamiseksi -
koska mua on kiusattu alaluokilla paljon pahemmin.
Lisäksi mua haukutaan itsetuhoisuuden takia ja sen, että ranteita on
jouduttu tikkaamaan. Ja viiltely johtuu syömisongelmista jotka
kasaantuvat päälle. Ja syömisongelmat perheen sisäisistä ongelmista ja väkivaltaisesta isästä, jonka takia olen ollut sairaalassa.
Enkä jaksa enää lukea kokeisiin, herätä, tai tehdä mitään minkään eteen
-> arvosanat tippuu.
Kutosella 8,5, seiskalla 6,7, ja nyt tasan 7.
Olen myöskin yrittänyt itsemurhaa, mutta äiti ehti napata kädestä kiinni
ja raahata pois ennen kuin pääsin ikkunalle.
Ja lisäksi satunnaisia muita itsetuhojuttuja käyttämällä.
En uskalla puhua ongelmistani kellekkään, olen erittäin vainoharhainen
ja kuulen ääniä. Satunnaisia paniikkikohtauksia saan myös.
...... ja nykyään saan painajaisia herätyskellon soimisesta...
Kuulostanpas naurettavalta.
Mutta olen oikeasti tilanteessa Itsemurha, apua tai .. jotain.

Vastaukset 1
Vanhimmat
älä tee mitään itsellesi missään nimessä! Koska eihän mikään edellä mainituista asioista ole sinun syytäsi!! Sinun on puhuttava jonkun kanssa ja pian. Pystytkö puhumaan äitisi kanssa tai jonkun muun vastuullisen ihmisen kanssa. Pärjäile! :)